Koska minulla ei ole siskoja, elokuvien ja tyttölehtien "siskoni poikaystävä ihastui minuun, apua mitä teen?" -stoorit tuntuivat aina jotenkin utoopiselta. Minä tosiaankin sivuutin aina tuollaiset tarinat, koska veljen poikaystävät, joita oli siis tasan nolla, eivät sattuneesta syystä kauheasti ihastuneet minuun. Mielessäni ei käynyt, että kaverini poikaystävä voisi olla se ongelmia aiheuttava osapuoli.
Miksi kukaan nyt minuun haluaisi ihastua, etenkään hän? Minuun, joka en ole millään tavoin ollut parhaimmillani koko sinä aikana, jonka hän on minut tuntenut.
Kun sitten sain tekstiviestin kaverini poikaystävältä, kyllä vähän ihmetytti. Ensinnäkin, mistä se oli numeroni saanut? Olisiko se muka kysynyt tyttöystävältään eli minun kaveriltani numeroani? Naisilla kun on sellainen tapa, että joka asiaan pitää olla jokin järkevä syy (mitä sä sen numerolla teet?) tai muuten lähtee epäilykset ja spekulaatiomylly liikkeelle. Minä ja tämä poikaystävä kun ei koskaan olla oltu mitenkään erityisen läheisiä.
Kun minä sitten sain joskus aamuyön tunteina viestin oudosta numerosta, (numeropalvelu pelastaa) ja kun paljastui kuka lähettäjä oli, olin aika hämmästynyt. Aluksi se oli ihan viatonta (siis viestien laitto, ei hämmästys), kuulumisten kyselyä ja jotain yleisiä puheenaiheita kuten työt, tv ja iltamenot. Aika pian hän alkoi kuitenkin laittaa viestiä usein, useasti päivässä. Hän alkoi kysellä minulta asioita, jotka olisi kätevämmin saanut selville tyttöystävältään. Kuten "monelta 'anni' pääsee töistä" tai "mihin meette perjantaina?". Sinä samaisena perjantaina kun me Annin (nimi muutettu) kanssa lähdimme viihteelle.
Aamulla huomaan, että Annin jätkä se on taas laittanut viestiä. Alkaa jo ärsyttää, varsinkin jätkän pyytelyt siitä, etten sanoisi Annille, että hän laittoi minulle viestiä. Kyllähän se kuulosti epäilyttävältä, mutta koska mitään epäilyttävää ei vielä ollut tapahtunut, minä sitten puoliksi pakotettuna vastasin ok.
Seuraavana aamuna Annin poikaystävä muutti tilanteen. Hän oli taas laittanut viestin, jossa kehui ulkonäköäni. Se ei ollut ihan viaton viesti, ja minä en vastannut. Sen jälkeen viestiä ei ole enää tullut, minä en koskaan sanonut kenellekään mitään. En tiedä pitäisikö minun sanoa tästä Annille ja aiheuttaa todennäköisesti pieniä ja suurempia epäselvyyksiä ja hankalia tilanteita yhden, tai ok, useamman viestin takia. Siinä sitä sitten selvitettäisiin, miksi hänen poikaystävänsä alun perinkään laittoi minulle viestiä ja miksi minä vastasin siihen, ja onko meidän välillämme jotain muuta. Ja yritäpä vakuuttaa asiasta tuohtunut henkilö siitä, että ei ole.
Kyllähän tämmöiset asiat rupeavat pakosti ennen pitkää hiertämään välejä. Vaikka se mies ei ole enää viestiä laittanut, en voi olla Annin seurassa ihan huolettomana. Ajattelematta, että tekeekö se mies tota muidenkin kanssa. Että onko sille normaalia kehua tyttöystävänsä kaverien ulkonäköä sanoilla, jotka on parempi jättää julkaisematta. Onko tällainen käytös sitten ihan sallittua? Pitäisikö tästä edes nostaa meteliä vai ei? Pitäisikö minun kertoa asiasta ja aiheuttaa se, että vastedes Anni tulee kuvittelemaan olemattomia minun ja miehensä välille, alkaa luulla olemattomia minusta ja miehestään "eri merkkien perusteella" (= mies katsoi minua ja kerran minä hymähdin hänen vitsilleen jne.), eikä lopulta luota enää kumpaankaan.
Toisaalta, en minä tiedä kuinka suhtautuisin mikäli oma mieheni olisi laitellut Annille viestiä. Kyllä siinä pakosti alkaa pitämään tätä kaveria jonkinlaisena uhkana, luulemaan että se pelaa jotain kieroa peliä ja vikittelee muiden miehiä. Vähitellen sitä sitten mentäisi siihen, että kaverille ei enää esitellä miehiä, eikä mielellään nähdä sitä enää muutenkaan. Jos Annille joskus selviää, että minä ja sen mies laitoimme viestejä (ihan oikeasti kuulumisista ja yleismaailmallisista asioista) sen selän takana, ei siitä hyvää seuraa. Vaikka mies tuskin tulee koskaan kertomaan, minä en vain tiedä pitäisikö tämä ottaa puheeksi, ja jos niin miten? Miten tällaisesta asiasta voi ylipäätään kertoa ilman, että joku lopulta nostaa hirveän haloon. Siinä kuulostaa hyvin epäilyttävältä, jos kovasti vakuuttelee ettei mitään tapahtunut mutta miksi silti kaikki salailu? Ja ei tällaista voi vain ohimennen heittää, että miehesi muuten laittoi mulle viestiä. Ja mistäkö; ei aluksi juuri mistään ihmeellisestä ja lopuksi se vähän kehaisi mun ulkonäköä. Että piti nyt kumminkin nostaa tämä asia esiin vaikkei mitään koskaan tapahtunut, niin. Sen jälkeen ei kauheasti ihmetytä, jos kaveri on vastedes hieman varuillaan ja alkaa epäillä miestään ja minua ties mistä.
Mutta entä jos miestä olisikin syytä oikeasti epäillä? Mitä jos sillä onkin tapana laittaa muillekin viestiä, entä jos se pelaa samanlaista peliä muiden naisten kanssa kaverini selän takana? Jos tällaista joskus paljastuisi, kaveri suuttuisi siinäkin tapauksessa minulle, koska en kertonut hänelle aiemmin miehen käyttäytymisestä. Mutta jos kaikki onkin aiheetonta? Ehkä minun on vain annettava olla, koska mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Olisiko minun alunperin pitänyt sitten jättää vastaamatta "moroo mitäs sinä?" -viestiin ettei mitään muuta olisi koskaan tapahtunutkaan, vai? Olisiko minun tässä pitänyt arvata etukäteen mitä tuleman pitää?
Se, miksi minä nostan nyt tämän asian esille on se, että olemme myöhemmin tänään lähdössä suhteellisen sekavalla kokonpanolla lomalle - mökki 12:lle ihmiselle, including pari edellä mainittua... Nämä seuraavat muutama päivää tulevat olemaan jotain hirveän kiusallista, mikäli sellaisia happeningejä kuin minä ja kaverin mies kahdestaan sattuu tapahtumaan kovinkaan usein. Mutta mikäli se on minusta kiinni, samoilen itseni vaikka Venäjän rajan yli, jos tarve vaatii. Enemmän minua huolettaa kuitenkin se, kun suhteellisen sekava jätkäporukka painuu after skiille ja alkaako mies silloin muistella menneitä, toivottavasti ei. En edes tiedä, mikä sai minut lähtemään mukaan tällä kokoonpanolla, ehkä se, että tarkoitus olisi itsenäisyyspäivän aikoihin viettää laatuaikaa vanhempieni ja veljen + hänen tyttöystävänsä kanssa. Sehän tästä vielä puuttuisikin, että viimeksi mainittu tekisi temput ja haksahtaisi meikäläiseen. Siinä vaiheessa olen suksin rajan yli niin että suhisee.
Eipä muuta. Jos olen hengissä, nähdään jouluna.
Ja vielä yksi asia: varokaa toki sitä kauheaa lumisadetta mistä jokainen media on tällä hetkellä hirrrveän innoissaan. C'mon kuka edes jaksaa...Eihän tässä ollakaan kuin Suomessa, missä on ihan tyypillistä, että joskus sataa, vaikka se saderintama olisikin poikkeuksellisesti itätuulista johtuva or mitälie.
Ja otsikko: tämmöisiä karuja faktoja sitä heitellään, mutta niistä miehistä, joita minä olen koskaan tapaillut, ehkä 80%:lla on myöhemmin ilmennyt olleen tyttöystävä, ja 80% näistä miehistä se ei tuntunut edes haittaavan. Sick.
perjantai 30. marraskuuta 2012
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
kusipäinen kommentti vs mietitty mielipide
Minulla on pitkään ollut olo, etten jotenkin riitä. Kaikki ihmiset tykkäävät hehkuttaa itseään ja korostaa omaa parhauttaan, mutta mitä minä korostaisin? Tuulessa sojottavaa tukkaa, mennyttä miestä tai turhaa duunia? Minä en ole koskaan, en siis ikinä, ollut sellainen ihminen, joka muutenkaan tykkäisi pitää mitään meteliä itsestään. Vaikka minä menestyisinkin tai olisin kaikista kaunein/ihanin/whatever, niin en minä vain osaisi hehkuttaa itseäni. Minä en vain pysty sellaiseen. En koe olevani mitään hehkuttamisen arvoista, koska ympärilläni olevat ihmiset eivät koskaan ole antaneet sille mitään arvoa.
Minä aion olla rehellinen. En ole yksi heistä, jotka yrittävät pitää onnellisen ja täydellisen elämän kulisseja yllä. Minä olen murtunut ulkonäköpaineiden alla, minä en pysty edelleenkään katsomaan peiliin murtumatta, siitä on kauan kun se alkoi, mutten minä tule toipumaan siitä rumuuden tunteesta, jonka sellaiset ihmiset minuun käytöksellään iskostivat.
Minä tiedän, ettei minussa ole mitään vikaa, mutta ihmisten katseet ja käytös kyllä muistuttavat minua siitä, etten vastedeskään tahdo kuluttaa aikaani katsellen itseäni. Joka kerta, kun uskon päässeeni asian yli, tulee joku joka olemuksellaan tai käytöksellään vain sortaa minut, jyrää ylimielisyydellään ohi, vaikka tiedän, ettei tällaisista ihmisistä pitäisi välittää. Tiedän kuitenkin myös, etten tällaisten kokemusten takia tule koskaan pääsemään ulkonäköpaineista tai komplekseista kokonaan yli. Minut on murrettu niin monta kertaa, minua muistutetaan jatkuvasti siitä etten ole yhtä hyvä kuin muut. Pahinta eivät edes ole suorat sanat tai toiminta, vaan juuri sellainen salakavala katselu ja juoruilu, joka tekee kaikista eniten kipeää.
Minä olen niin kyllästynyt ulkonäkökeskeisyyteen. Kaikki asiat; mainokset, paskapäiset kaverit ja puolitutut muistuttavat minua siitä, että jotain väärää minussa on. Minulla ei ole sileitä schwarzkopf-hiuksia, ei täydellistä eikä edes normaalikuntoista ihoa, minä en ole mikään miss jyväksylä. Muiden on hirveän helppo ajatella, että mitä minä itken, on oma vikani ottaa itseensä ja olla näin heikko, mutta ei tälle enää mitään voi. Kun kerran tähän kierteeseen on joutunut, siitä ei pääse enää ikinä eroon. Tiedän tulevani koko loppuelämäni ajattelemaan, miksi jotkut tuijottavat minua, ja miksi viereisessä pöydässä naurettiin heti kun kävelin ohi, liittyikö se jotenkin minuun - nämä asiat vain jättävät jälkensä.
Minulla oli hyvä ja itsevarma kausi syyskuusta eiliseen asti. Sitten kusipäät, itsensä korostajat ja maybellinemallit muistuttivat minua taas siitä mitä minä en ole ja mistä kukaan ei pidä. Ihmiset eivät ymmärrä mitä kaikkea loukkaavat sanat ja arvostelevat mulkaisut voivat saada aikaan. Mihin pieni "harmiton" kommentti ulkonäöstä voi johtaa, ja miltä se ennen kaikkea kohteesta tuntuu.
Jos näkisitte kuviani, ajattelisitte varmaan; voi eihän ton mitään tarvitse murehtia. Toihan on ihan nätti. Jotkut saattaisivat jopa pitää minua kauniina. Mutta eivät ulkonäköpaineet ole mikään "rumien, peikkomaisten finninaamojen ongelma". Se ihan nätti tyttökin voi kärsiä. Vaikka ulkopuolisten silmiin hän näyttäisi ihan kauniilta, sitä hän ei kuitenkaan välttämättä omissa silmissään ole.
Minä haluaisin oikeasti, että tämä asia saisi isompaa huomiota ja ihmiset muuttaisivat asenteitaan paskapuhumista ja arvostelevaa kommentointia koskien. Minäkin olen yksi heistä, jotka on ajettu alemmuuteen ilkein kommentein ja katsein. Yksi niistä, joilla ei muiden mielestä ehkä ole mitään murehdittavaa, mutta onhan se ulkopuolisena helppo ajatella, että koska tuo on facebook-kuvissaan ihan ok, niin ei sillä taatusti mitään ulkonäköpaineita ole. Että ajateltaisiin, miltä kaikki nämä ootko nähny miten huono iho tolla on ja se on kyllä muuten ihan nätti mut on sillä kauheen isot korvat/nenä/oudot silmät -kommentit voivat tuntua kommenttien kohteesta. Monet idiootit vielä oikein toivovat, että kohde oikein kuulisi mitä mieltä hänen ulkonäöstään ollaan.
Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka klikkeytyvät paskaa muista puhumalla, ja heidän keskuudessaan on hauskaa (?????????) puhua paskaa toisista - välittämättä siitä, kuulevatko kohteet. Heidän mielestään on ihan hyväksyttävää haukkua muita, koska "kaikilla on oikeus sanoa mielipide." Mutta nämä "mielipiteen sanojat" eivät tajua etteivät mielipide ja tarkoituksellinen loukkaus ole koskaan olleet synonyymejä keskenään. Ja että ei ole ihan sama, sanooko mielipiteensä vai tahallisen loukkauksen tai turhan asiattoman kommentin. Mielipiteen ilmaiseminen on ihan ok yleisistä asioista; kuten verotus, autot, ruoka, mutta toisen ihmisen fyysiset/henkiset ominaisuudet eivät mielestäni ole sellaista seutua, josta voisi heitellä kommenttia vain omaan asiattomaan mielipiteensä vedoten.
Vaikka henkilöllä X olisikin kamalan iso nenä, omituiset ripset tai kauheat vaatteet, mitä se ketään muuta haittaa? Keltä henkilön X vaatteet ovat pois, sinulta? Nykyään ajatellaan törkeyksien laukomisenkin olevan mielipide, mutta ei se kyllä ihan niin mene. Ehkä 14-vuotiaat vielä voisivat naiiviudessaan vedota tuohon, mutta minusta on harmillista, että vielä 24-vuotiaatkin ovat usein ihan samanlaisia. Vaikka jollakulla olisi kamalat kengät, törkyinen tukka tai mitä lie, mutta ei sitä kaikkea aina tarvitse sanoa ääneen. Aina ollaan hirveän kärkkäitä arvostelemaan muita, kommentoimaan toisia ja oikein etsimään heistä virheitä, mutta mitä niiden löytäjä tästä hyötyy? Oletko sitten suosittu kavereidesi keskuudessa, kun kerroit kaikille, että Maijalla on tosi ruma paita? Ja olivatko Sinun kaverisi sitten ihan että vau, niin onkin, ja että Sinä ole kyllä Mahtava Tyyppi, kun huomauttelet asiasta? Mutta mietipä ensi kerralla sitä, mitä Maija tästä tuumaa, onko hän käyttänyt sitä normaalia sinistä neuletta enää sen jälkeen, onko. Neuletta, jossa ei ole mitään vikaa, mutta koska Sinulla oli jälleen vittupäivä, koit oikeudeksesi purkaa vähän omaa kiukkuasi muita haukkumalla, mutta tuliko olosi paremmaksi, tuliko? Vai jatkoitko hirmu hauskojen analyysien heittämistä vielä muistakin ohikulkijoista? Että "ei voisi paskaakaan kiinnostaa mitä muut ajattelevat", niinkö? Sinun kommenteistasi vai siitä, että he kuulivat kommenttisi? Että entä jos kaikki eivät jätäkään kommentteja huomiotta, että joku alkaa tosiaan kotona miettiä mitä vikaa nenässä on, että se tosiaankin on aika iso, ja löytää itsestään jotain 'virheitä', joita ennen ei olisi tullut ajatelleeksikaan.
Että se nainen/tyttö, jonka ihoa haukuit kavereillesi ostarilla kovaan ääneen, on todennäköisesti jo itsekin tiedostanut asian ja yrittää elää sen kanssa, eikä hänen oloaan tule yhtään auttamaan se, että joku itserakas bastard tekee siitä tarpeettoman numeron. Niin, myös aikuisia tällaiset kommentit loukkaavat.
Tälle ei tule koskaan loppua, ellemme me itse lopeta arvostelua. Arvostelujen kohteena olleena tiedän, miltä ne tuntuvat, enkä itse enää koe tarpeelliseksi saati arvostella muita, lähteä itse mukaan muiden kommentteihin. Ainoa tapa lopettaa on turhien kommenttien sanominen ja tahallaan loukkaaminen, mutta kuten sanottua - joillekin se vain on tapa elää, tapa viettää aikaa. Tapa olla suosittu kavereidensa keskuudessa - tapa pitää hauskaa. Lopettakaa tämä niin kutsuttu hauskan pitäminen muiden kustannuksella, kiitos. Ette tiedäkään, mitä hauskanpitonne joillekin toisille maksaa.
Minä aion olla rehellinen. En ole yksi heistä, jotka yrittävät pitää onnellisen ja täydellisen elämän kulisseja yllä. Minä olen murtunut ulkonäköpaineiden alla, minä en pysty edelleenkään katsomaan peiliin murtumatta, siitä on kauan kun se alkoi, mutten minä tule toipumaan siitä rumuuden tunteesta, jonka sellaiset ihmiset minuun käytöksellään iskostivat.
Minä tiedän, ettei minussa ole mitään vikaa, mutta ihmisten katseet ja käytös kyllä muistuttavat minua siitä, etten vastedeskään tahdo kuluttaa aikaani katsellen itseäni. Joka kerta, kun uskon päässeeni asian yli, tulee joku joka olemuksellaan tai käytöksellään vain sortaa minut, jyrää ylimielisyydellään ohi, vaikka tiedän, ettei tällaisista ihmisistä pitäisi välittää. Tiedän kuitenkin myös, etten tällaisten kokemusten takia tule koskaan pääsemään ulkonäköpaineista tai komplekseista kokonaan yli. Minut on murrettu niin monta kertaa, minua muistutetaan jatkuvasti siitä etten ole yhtä hyvä kuin muut. Pahinta eivät edes ole suorat sanat tai toiminta, vaan juuri sellainen salakavala katselu ja juoruilu, joka tekee kaikista eniten kipeää.
Minä olen niin kyllästynyt ulkonäkökeskeisyyteen. Kaikki asiat; mainokset, paskapäiset kaverit ja puolitutut muistuttavat minua siitä, että jotain väärää minussa on. Minulla ei ole sileitä schwarzkopf-hiuksia, ei täydellistä eikä edes normaalikuntoista ihoa, minä en ole mikään miss jyväksylä. Muiden on hirveän helppo ajatella, että mitä minä itken, on oma vikani ottaa itseensä ja olla näin heikko, mutta ei tälle enää mitään voi. Kun kerran tähän kierteeseen on joutunut, siitä ei pääse enää ikinä eroon. Tiedän tulevani koko loppuelämäni ajattelemaan, miksi jotkut tuijottavat minua, ja miksi viereisessä pöydässä naurettiin heti kun kävelin ohi, liittyikö se jotenkin minuun - nämä asiat vain jättävät jälkensä.
Minulla oli hyvä ja itsevarma kausi syyskuusta eiliseen asti. Sitten kusipäät, itsensä korostajat ja maybellinemallit muistuttivat minua taas siitä mitä minä en ole ja mistä kukaan ei pidä. Ihmiset eivät ymmärrä mitä kaikkea loukkaavat sanat ja arvostelevat mulkaisut voivat saada aikaan. Mihin pieni "harmiton" kommentti ulkonäöstä voi johtaa, ja miltä se ennen kaikkea kohteesta tuntuu.
Jos näkisitte kuviani, ajattelisitte varmaan; voi eihän ton mitään tarvitse murehtia. Toihan on ihan nätti. Jotkut saattaisivat jopa pitää minua kauniina. Mutta eivät ulkonäköpaineet ole mikään "rumien, peikkomaisten finninaamojen ongelma". Se ihan nätti tyttökin voi kärsiä. Vaikka ulkopuolisten silmiin hän näyttäisi ihan kauniilta, sitä hän ei kuitenkaan välttämättä omissa silmissään ole.
Minä haluaisin oikeasti, että tämä asia saisi isompaa huomiota ja ihmiset muuttaisivat asenteitaan paskapuhumista ja arvostelevaa kommentointia koskien. Minäkin olen yksi heistä, jotka on ajettu alemmuuteen ilkein kommentein ja katsein. Yksi niistä, joilla ei muiden mielestä ehkä ole mitään murehdittavaa, mutta onhan se ulkopuolisena helppo ajatella, että koska tuo on facebook-kuvissaan ihan ok, niin ei sillä taatusti mitään ulkonäköpaineita ole. Että ajateltaisiin, miltä kaikki nämä ootko nähny miten huono iho tolla on ja se on kyllä muuten ihan nätti mut on sillä kauheen isot korvat/nenä/oudot silmät -kommentit voivat tuntua kommenttien kohteesta. Monet idiootit vielä oikein toivovat, että kohde oikein kuulisi mitä mieltä hänen ulkonäöstään ollaan.
Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka klikkeytyvät paskaa muista puhumalla, ja heidän keskuudessaan on hauskaa (?????????) puhua paskaa toisista - välittämättä siitä, kuulevatko kohteet. Heidän mielestään on ihan hyväksyttävää haukkua muita, koska "kaikilla on oikeus sanoa mielipide." Mutta nämä "mielipiteen sanojat" eivät tajua etteivät mielipide ja tarkoituksellinen loukkaus ole koskaan olleet synonyymejä keskenään. Ja että ei ole ihan sama, sanooko mielipiteensä vai tahallisen loukkauksen tai turhan asiattoman kommentin. Mielipiteen ilmaiseminen on ihan ok yleisistä asioista; kuten verotus, autot, ruoka, mutta toisen ihmisen fyysiset/henkiset ominaisuudet eivät mielestäni ole sellaista seutua, josta voisi heitellä kommenttia vain omaan asiattomaan mielipiteensä vedoten.
Vaikka henkilöllä X olisikin kamalan iso nenä, omituiset ripset tai kauheat vaatteet, mitä se ketään muuta haittaa? Keltä henkilön X vaatteet ovat pois, sinulta? Nykyään ajatellaan törkeyksien laukomisenkin olevan mielipide, mutta ei se kyllä ihan niin mene. Ehkä 14-vuotiaat vielä voisivat naiiviudessaan vedota tuohon, mutta minusta on harmillista, että vielä 24-vuotiaatkin ovat usein ihan samanlaisia. Vaikka jollakulla olisi kamalat kengät, törkyinen tukka tai mitä lie, mutta ei sitä kaikkea aina tarvitse sanoa ääneen. Aina ollaan hirveän kärkkäitä arvostelemaan muita, kommentoimaan toisia ja oikein etsimään heistä virheitä, mutta mitä niiden löytäjä tästä hyötyy? Oletko sitten suosittu kavereidesi keskuudessa, kun kerroit kaikille, että Maijalla on tosi ruma paita? Ja olivatko Sinun kaverisi sitten ihan että vau, niin onkin, ja että Sinä ole kyllä Mahtava Tyyppi, kun huomauttelet asiasta? Mutta mietipä ensi kerralla sitä, mitä Maija tästä tuumaa, onko hän käyttänyt sitä normaalia sinistä neuletta enää sen jälkeen, onko. Neuletta, jossa ei ole mitään vikaa, mutta koska Sinulla oli jälleen vittupäivä, koit oikeudeksesi purkaa vähän omaa kiukkuasi muita haukkumalla, mutta tuliko olosi paremmaksi, tuliko? Vai jatkoitko hirmu hauskojen analyysien heittämistä vielä muistakin ohikulkijoista? Että "ei voisi paskaakaan kiinnostaa mitä muut ajattelevat", niinkö? Sinun kommenteistasi vai siitä, että he kuulivat kommenttisi? Että entä jos kaikki eivät jätäkään kommentteja huomiotta, että joku alkaa tosiaan kotona miettiä mitä vikaa nenässä on, että se tosiaankin on aika iso, ja löytää itsestään jotain 'virheitä', joita ennen ei olisi tullut ajatelleeksikaan.
Että se nainen/tyttö, jonka ihoa haukuit kavereillesi ostarilla kovaan ääneen, on todennäköisesti jo itsekin tiedostanut asian ja yrittää elää sen kanssa, eikä hänen oloaan tule yhtään auttamaan se, että joku itserakas bastard tekee siitä tarpeettoman numeron. Niin, myös aikuisia tällaiset kommentit loukkaavat.
Tälle ei tule koskaan loppua, ellemme me itse lopeta arvostelua. Arvostelujen kohteena olleena tiedän, miltä ne tuntuvat, enkä itse enää koe tarpeelliseksi saati arvostella muita, lähteä itse mukaan muiden kommentteihin. Ainoa tapa lopettaa on turhien kommenttien sanominen ja tahallaan loukkaaminen, mutta kuten sanottua - joillekin se vain on tapa elää, tapa viettää aikaa. Tapa olla suosittu kavereidensa keskuudessa - tapa pitää hauskaa. Lopettakaa tämä niin kutsuttu hauskan pitäminen muiden kustannuksella, kiitos. Ette tiedäkään, mitä hauskanpitonne joillekin toisille maksaa.
tiistai 27. marraskuuta 2012
halajaako mielesi miss koribaltsiuden perään?
Eiliseen otsikkoon viitaten, en minä ollut muka-kiireinen, tällä kertaa oli oikeasti kiire (koska häämöttävä loma edellyttää lähinnä sitä, että kaikki loman aikana tulevat jutut pitää hoitaa ennen sitä..) Mutta koska selittely on tavoista ärsyttävin, se siitä.
Viime aikoina olen miettinyt, minkä takia kaikki tahtovat nykyään olla jotain vuoden turhuuksia: miss epätoivoisin silikoni, vuoden piukimmat bikinit, miss rovaniemi tms.tms.tms... Ja sitten ollaan ihan jeejeenä leijumassa noilla titteleillä ja muistetaan mainita kaikille, että mä muuten voitin sen miss silikoni -kilpailun vuonna 2010! - niin kuin se olisi jotenkin huikea juttu.
Minullakin on tuttuni, jotka ovat osallistuneet yhtä hurjiin juttuihin - kuten miss mansikka -kilpailuihin kymmenvuotiaina, baarissa järjestettäviin "kauneus"/itsensäesittelykilpailuihin ja muihin vastaaviin skaboihin, ja joista heillä jostain käsittämättömästä syystä on noussut 'mun kuva oli kerran lehdessä ja sekunnin teeveessä' päähän. Jos naama on kerran jossain pienilevikkisemmässä roskalehdessä komeillut, niin ei se vielä mitään julkkista tee. Ja muutenkin, kuka edes haluaa olla julkkis jonkun miss silikonityhjäpäätittelin kautta? Helpompi tie kuuluisuuteen on vehdata esimerkiksi jonkun itseään kuuluisamman kautta ja sitten vahingossa vuotaa tästä, mielellään yksityiskohtaisia, tietoja sensaatiolehtiin. En tietenkään kehota ketään toimimaan näin.
Ja muutenkin nämä nykyiset sarjat; lentokenttä, tuuri, ylläs, tallinna... Kaikista on varmasti kiva katsoa kun kaksi 21-v bimboa ilmoittaa lähtevänsä etsimään miehiä ja metsästävät sitten jokaista terminaalin A-2 miestä kameran seuratessa perässä. Kovin imartelevaa eikö? Tämän jälkeen ihmiset kyllä tunnistavat sinut, mutta eri asia on, mitä he metsästysretkistänne ajattelevat.
Ja mitäpä kaikki miss tittelit näillä tekevät? Pääsevät chat-juontaja-turhakkeiksi ja panemaan seiskajulkkiksia, kenties kivan koribaltsuchat-etuliitteen ja yhdistyksen johonkin ö-luokan urheilijaan. Todella tärkeä pointti siis esim. työhaastettelutilanteissa. Miljoonan desin silarit varmasti takaavat paikan, kunhan muistat vielä mainita suhteestasi siihen Koris-Kaunoon. Ja joo joo, kaikki saavat toki tehdä elämällään mitä haluavat, mutta onhan se nyt jo naurettavaa, kun kaikenmaailman miss sitä-sun-tätä -jengillä kihahtaa hattuun. Minua ei ainakaan joka kerta miss sitä-sun-tätä-läpätätiä tavatessani kiinnostaisi kuunnella miten tämä hehkuttaa itseään ja päässä kihisee.
Kaikilla on nykyisin jokin tarve todistella olevansa jotain. Se, että omistaa täysin turhan tittelin ei tee kenestäkään yhtään parempaa ihmistä. Toki sillä saattaa päästä jonnekin "ratkaise ristikko ja voita viisikymppiä" -tyylisten roskaohjelmien juontajiksi, mutta siinäkin hommassa on aikansa, kunnes the bog boss palkkaa jonkun silikonisemman ja katsojamääriä nostattavamman tyhjäpäätyttösen tilalle. Ja mitä sitten? Poikiko pesti kenties jotain merkittävää? Pikkujutun Seiskaan? Ai kävit Ikeassa? Lukijavinkin ja suttuisen kuvan perusteella joku harmaa läiskä katselee kippoja. Ai se olet sinä? Ja porukka on heti tajunnut, että vautsivau, siellä se miss täytetyt silarit pyyhältää !
Järkyttävää suorastaan, miten monen nuoren tytön toiveammatti on julkkis ( tai malli, huoh..) Sitten haetaan kaikkeen mahdolliseen, jotta se oma naama saisi vähän medianäkyvyyttä. Sitten kerjäillään ääniä ja jos hyvin käy, niin kyllähän ne facebook-linkit ja puolitutut lopulta johtivat siihen, että jonkinlainen titteli sieltä tipahtaa. Mutta sen myötä usein nämä ihmiset muuttuvat. Monella nousee päähän ja aletaan nostaa itseä muiden yläpuolelle. He kuvittelevat olevansa jotain, mutta mitä? Kellä tahansa olisi periaatteessa mahdollisuus voittaa jokin nykyisistä kilpailuista. Silti nämä ihmiset kokevat oikeudekseen alkaa korostaa omaa parhauttaan. Siinä heillä vain lopulta unohtuu, ettei noilla titteleillä ja naaman lehdessä/tv:ssä olemisella hirveästi olisi aihetta huudella pitkin kyliä. Minä en ainakaan taputtele ketään olalle, että hienoa ystäväiseni, olit päässyt lehteen. Siinä kerrottiin, että voitit silarit ja sen kunniaksi matkan Tallinnaan. Vastedes olet helvetin rasittava ylimielinen ja suuriluuloinen ääliö, joka ei enää puhu mistään muusta kuin itsestään ja täydellisyydestään. Pääsikö vain unohtumaan, että ei-niin-täydelliset ystäväsi eivät ehkä olekaan yhtä innoissaan uusimmista panoreissuistasi tai "vip"-kutsuista paikallisbaariin? However, ei tarvitse enää ottaa yhteyttä. Soitan kyllä, mikäli haluan itseäni mollattavan tai pidettävän alempiarvoisena. Että sido itsesi vaikka lyhtypylvääseen, ettet vallan "menestyksen" huumassasi leiju pois. Minä en ole ottamassa koppia, kun putoat alas. Soita toki Seiskaan ja tirauta pari kyyneltä. Heippa.
Viime aikoina olen miettinyt, minkä takia kaikki tahtovat nykyään olla jotain vuoden turhuuksia: miss epätoivoisin silikoni, vuoden piukimmat bikinit, miss rovaniemi tms.tms.tms... Ja sitten ollaan ihan jeejeenä leijumassa noilla titteleillä ja muistetaan mainita kaikille, että mä muuten voitin sen miss silikoni -kilpailun vuonna 2010! - niin kuin se olisi jotenkin huikea juttu.
Minullakin on tuttuni, jotka ovat osallistuneet yhtä hurjiin juttuihin - kuten miss mansikka -kilpailuihin kymmenvuotiaina, baarissa järjestettäviin "kauneus"/itsensäesittelykilpailuihin ja muihin vastaaviin skaboihin, ja joista heillä jostain käsittämättömästä syystä on noussut 'mun kuva oli kerran lehdessä ja sekunnin teeveessä' päähän. Jos naama on kerran jossain pienilevikkisemmässä roskalehdessä komeillut, niin ei se vielä mitään julkkista tee. Ja muutenkin, kuka edes haluaa olla julkkis jonkun miss silikonityhjäpäätittelin kautta? Helpompi tie kuuluisuuteen on vehdata esimerkiksi jonkun itseään kuuluisamman kautta ja sitten vahingossa vuotaa tästä, mielellään yksityiskohtaisia, tietoja sensaatiolehtiin. En tietenkään kehota ketään toimimaan näin.
Ja muutenkin nämä nykyiset sarjat; lentokenttä, tuuri, ylläs, tallinna... Kaikista on varmasti kiva katsoa kun kaksi 21-v bimboa ilmoittaa lähtevänsä etsimään miehiä ja metsästävät sitten jokaista terminaalin A-2 miestä kameran seuratessa perässä. Kovin imartelevaa eikö? Tämän jälkeen ihmiset kyllä tunnistavat sinut, mutta eri asia on, mitä he metsästysretkistänne ajattelevat.
Ja mitäpä kaikki miss tittelit näillä tekevät? Pääsevät chat-juontaja-turhakkeiksi ja panemaan seiskajulkkiksia, kenties kivan koribaltsuchat-etuliitteen ja yhdistyksen johonkin ö-luokan urheilijaan. Todella tärkeä pointti siis esim. työhaastettelutilanteissa. Miljoonan desin silarit varmasti takaavat paikan, kunhan muistat vielä mainita suhteestasi siihen Koris-Kaunoon. Ja joo joo, kaikki saavat toki tehdä elämällään mitä haluavat, mutta onhan se nyt jo naurettavaa, kun kaikenmaailman miss sitä-sun-tätä -jengillä kihahtaa hattuun. Minua ei ainakaan joka kerta miss sitä-sun-tätä-läpätätiä tavatessani kiinnostaisi kuunnella miten tämä hehkuttaa itseään ja päässä kihisee.
Kaikilla on nykyisin jokin tarve todistella olevansa jotain. Se, että omistaa täysin turhan tittelin ei tee kenestäkään yhtään parempaa ihmistä. Toki sillä saattaa päästä jonnekin "ratkaise ristikko ja voita viisikymppiä" -tyylisten roskaohjelmien juontajiksi, mutta siinäkin hommassa on aikansa, kunnes the bog boss palkkaa jonkun silikonisemman ja katsojamääriä nostattavamman tyhjäpäätyttösen tilalle. Ja mitä sitten? Poikiko pesti kenties jotain merkittävää? Pikkujutun Seiskaan? Ai kävit Ikeassa? Lukijavinkin ja suttuisen kuvan perusteella joku harmaa läiskä katselee kippoja. Ai se olet sinä? Ja porukka on heti tajunnut, että vautsivau, siellä se miss täytetyt silarit pyyhältää !
Järkyttävää suorastaan, miten monen nuoren tytön toiveammatti on julkkis ( tai malli, huoh..) Sitten haetaan kaikkeen mahdolliseen, jotta se oma naama saisi vähän medianäkyvyyttä. Sitten kerjäillään ääniä ja jos hyvin käy, niin kyllähän ne facebook-linkit ja puolitutut lopulta johtivat siihen, että jonkinlainen titteli sieltä tipahtaa. Mutta sen myötä usein nämä ihmiset muuttuvat. Monella nousee päähän ja aletaan nostaa itseä muiden yläpuolelle. He kuvittelevat olevansa jotain, mutta mitä? Kellä tahansa olisi periaatteessa mahdollisuus voittaa jokin nykyisistä kilpailuista. Silti nämä ihmiset kokevat oikeudekseen alkaa korostaa omaa parhauttaan. Siinä heillä vain lopulta unohtuu, ettei noilla titteleillä ja naaman lehdessä/tv:ssä olemisella hirveästi olisi aihetta huudella pitkin kyliä. Minä en ainakaan taputtele ketään olalle, että hienoa ystäväiseni, olit päässyt lehteen. Siinä kerrottiin, että voitit silarit ja sen kunniaksi matkan Tallinnaan. Vastedes olet helvetin rasittava ylimielinen ja suuriluuloinen ääliö, joka ei enää puhu mistään muusta kuin itsestään ja täydellisyydestään. Pääsikö vain unohtumaan, että ei-niin-täydelliset ystäväsi eivät ehkä olekaan yhtä innoissaan uusimmista panoreissuistasi tai "vip"-kutsuista paikallisbaariin? However, ei tarvitse enää ottaa yhteyttä. Soitan kyllä, mikäli haluan itseäni mollattavan tai pidettävän alempiarvoisena. Että sido itsesi vaikka lyhtypylvääseen, ettet vallan "menestyksen" huumassasi leiju pois. Minä en ole ottamassa koppia, kun putoat alas. Soita toki Seiskaan ja tirauta pari kyyneltä. Heippa.
 |
| Kuvat: weheartit.com |
maanantai 26. marraskuuta 2012
Mukakiireinen minäni esittäytyy
Heippahei kaikki! Mulla oli tarkoitus postata tänään, mutta pätkivän netin ja kohta lähtevän bussin takia (joo joo selityksiä, selityksiä..) en tänään ehdi (ja nyt viisaat miettii et no mikset illalla..) mutta illat venyy työjutuissa as always. Mutta torstaista alkaen olen lomalla seuraavat lähes 2 viikkoa ja aikaa on tuolloin oikeasti enemmän keskittyä käymään täällä. Jupinaa luvassa huomenna.
torstai 22. marraskuuta 2012
teinien lack of sympatia
Bussissa sitä kyllä kuulee aina kaikenlaista. Olen itse saanut osani loistavasta keskustelusta maahisista, rottamyrkyistä ja permanenteista, mutta olen myös kuullut miljoonat vaivat; niin mies-, lapsi- kuin polvileikkausarpijututkin ja voi sitä ihmissuhteiden puinnin määrää! Joskus ihan ihmetyttää, eivätkö ihmiset tajua puhuvansa julkisissa kulkuneuvoissa? Oli sitten juna, lentokone tai linja-auto, lähipiirin murut ja murheet kyllä muristaan läpi.
Omituisinta on, että ihmiset eivät tosiaankaan vaivaudu peittelemään tarinan osapuolten nimiä. Esimerkiksi vanhemmat naishenkilöt tykkäävät aina mainita ystävättäriensä nimet kokonaan ("Oletkos sinä kuullut siitä Virtasen Elsin lonkkaproteesista?") tai ("Kyllähän se Pekkarisen Pirjon tytär on aika omalaatuinen.") Ja sitten vouhotetaan ja voivotellaan, että niinpä muuten onkin ja onneksi ei meidän lapset ole sellaisia; ei meidän lapsella ole huulessa reikää (korua) ja onneksi meidän lapset ovat kunnollisia.
Kenties facebook on ajanut myös nuoremmat ihmiset tähän; käyttämään henkilöiden sukunimiä. Olen lukuisat kerrat kuunnellut teinityttöjen nurinaa muista ikäisistään ja koko nimillä, kyllä. Mietin aina, eivätkö ihmiset oikeasti välitä siitä, että joku saattaisi tuntea tämän ihmisen, josta yleensä paskaa jauhetaan. Että sen 'hirveän horon' äiti vaikka voisi istua edessänne tai joku muu kanssamatkustajista saattaa tuntea kyseisen henkilön. Muutenkin on mielestäni aika ajattelematonta haukkua toisia (koko nimen kanssa eritoten) julkisesti. Kaikkihan puhuvat paskaa, mutta julkisesti ja teinimäisen kovaan ääneen sitä tekeminen ei varsinaisesti anna puhujista yhtään kypsempää kuvaa, kun kaksi 16-v pimua kimittää takana viikonlopun ryyppäyssessioistaan ja arvostellaan muiden noloa käytöstä. No, sanan nolooo! käyttäminen jo kertoo kaiken olennaisen niistä, jotka sitä käyttävät.
Lisäksi olen huomannut bussissa myös sen, miten ihmisiltä puuttuu sympatian puute. Siis ihan oikeasti, olen kuullut ihan kamalia tarinoita.
Esim. Kerran kevättalvella eteeni istui kaksi about 16-18-vuotiasta tyttöä, jotka sen koko 15 minuuttisen matkan puhuivat kaveristaan, joka oli saanut keskenmenon. Koska istuin kyseiset 15 minuuttia näiden kahden suht' kovaäänisten ihanuuksien takana, satuin/jouduin kuulemaan koko keskustelun siitä lähtien, kun nämä alkoivat puimaan jotain kaverinsa tilannetta. Ensin nämä arvostelivat sitä, miten tämä henkilö oli tullut vahingossa raskaaksi (ja heillehän sellaista vahinkoa ei tietenkään voisi käydä!), sitten he kritisoivat sitä, että tämä oli päättänyt pitää lapsen, mutta sitten tämä oli saanut keskenmenen, mihin toinen tytöistä hirveän empaattisesti sanoi: "Hahah. Ihan oikein tommosille."
Se oli taas niitä hetkiä, joina ei tahtoisi edes uskoa, miten ajattelemattomia ja typeriä jotkut ovat. Hyvin monilta puuttuu kyky asettua toisen ihmisen asemaan, empatiaksi tai sympatiaksikin sitä kutsutaan, eikä kukaan ajattele, miltä tästä tytöstä, joka lapsensa oli menettänyt, tuntui. Nämä kaksi, nimittäisin heitä oikein rumalla sanalla, tyttöstä, sen sijaan kokivat oikeudekseen arvostella ja puida kaverinsa tilannetta. JA lisäksi oikeuttaa sen, ettei tämä tyyppi lasta olisi ansainnutkaan. Lisäksi nämä älyköt eivät ajatelleet, että ehkäpä joku bussin matkustajista oli itse kokenut saman, saanut keskenmenon, tms. ja kokemuksesta voin sanoa, että loukkaavaltahan se tuntuu, kun joku arvostelee negatiivisesti jotakin tilannetta, joka liittyy myös itseensä.
Monet eivät myöskään enää edes halua ymmärtää muita. On myös menty siihen, että kaiken pahan/negatiivisen ääneen sanominen olisi jotenkin suotavaa. Että olisi ihan ok puhua paskaa kaverista, koska sananvapaus sallii, ja "kaikki puhuvat paskaa." Ja olisi ihan oikeutettua haukkua muita ja arvostella toisten ulkonäköä, koska "kyllä mä saan mun mielipiteen sanoa." Minä en kuitenkaan koskaan tule ymmärtämään niitä, jotka tarkotuksenhakuisesti puheillaan loukkaavat muita. Kaikesta saa toki olla mielipide, kaikesta tai kaikista ei voi tykätä, mutta muiden tarpeeton loukkaaminen on silti ah-niin-järkkyyy!
Ehkä mä itse olen liian herkkänahkainen tällaisten asioiden suhteen, mutta mä itse tiedän, miten toisten tuntemattomien (ei suoraan minuun, mutta johonkin minunlaiseeni esimerkkiini) kohdistuvat puheet loukkaavat. Kaikki eivät myöskään omista sitä rautaista itsetuntoa, kaikki eivät "kokisi näyttävänsä hyvältä vaikka jätesäkissä" ja kaikille ei ole "ihan sama mitä musta ajatellaan." Kaikki eivät ole yhtä "vahvoja" tai "itsevarmoja". Ihmisten, jotka näillä sanoilla itseään kuvailevat, olen kuitenkin huomannut monesti olevan niitä kärkkäimpiä arvostelemaan muita. Ja korostamaan omaa parhauttaan.
Omituisinta on, että ihmiset eivät tosiaankaan vaivaudu peittelemään tarinan osapuolten nimiä. Esimerkiksi vanhemmat naishenkilöt tykkäävät aina mainita ystävättäriensä nimet kokonaan ("Oletkos sinä kuullut siitä Virtasen Elsin lonkkaproteesista?") tai ("Kyllähän se Pekkarisen Pirjon tytär on aika omalaatuinen.") Ja sitten vouhotetaan ja voivotellaan, että niinpä muuten onkin ja onneksi ei meidän lapset ole sellaisia; ei meidän lapsella ole huulessa reikää (korua) ja onneksi meidän lapset ovat kunnollisia.
Kenties facebook on ajanut myös nuoremmat ihmiset tähän; käyttämään henkilöiden sukunimiä. Olen lukuisat kerrat kuunnellut teinityttöjen nurinaa muista ikäisistään ja koko nimillä, kyllä. Mietin aina, eivätkö ihmiset oikeasti välitä siitä, että joku saattaisi tuntea tämän ihmisen, josta yleensä paskaa jauhetaan. Että sen 'hirveän horon' äiti vaikka voisi istua edessänne tai joku muu kanssamatkustajista saattaa tuntea kyseisen henkilön. Muutenkin on mielestäni aika ajattelematonta haukkua toisia (koko nimen kanssa eritoten) julkisesti. Kaikkihan puhuvat paskaa, mutta julkisesti ja teinimäisen kovaan ääneen sitä tekeminen ei varsinaisesti anna puhujista yhtään kypsempää kuvaa, kun kaksi 16-v pimua kimittää takana viikonlopun ryyppäyssessioistaan ja arvostellaan muiden noloa käytöstä. No, sanan nolooo! käyttäminen jo kertoo kaiken olennaisen niistä, jotka sitä käyttävät.
Lisäksi olen huomannut bussissa myös sen, miten ihmisiltä puuttuu sympatian puute. Siis ihan oikeasti, olen kuullut ihan kamalia tarinoita.
Esim. Kerran kevättalvella eteeni istui kaksi about 16-18-vuotiasta tyttöä, jotka sen koko 15 minuuttisen matkan puhuivat kaveristaan, joka oli saanut keskenmenon. Koska istuin kyseiset 15 minuuttia näiden kahden suht' kovaäänisten ihanuuksien takana, satuin/jouduin kuulemaan koko keskustelun siitä lähtien, kun nämä alkoivat puimaan jotain kaverinsa tilannetta. Ensin nämä arvostelivat sitä, miten tämä henkilö oli tullut vahingossa raskaaksi (ja heillehän sellaista vahinkoa ei tietenkään voisi käydä!), sitten he kritisoivat sitä, että tämä oli päättänyt pitää lapsen, mutta sitten tämä oli saanut keskenmenen, mihin toinen tytöistä hirveän empaattisesti sanoi: "Hahah. Ihan oikein tommosille."
Se oli taas niitä hetkiä, joina ei tahtoisi edes uskoa, miten ajattelemattomia ja typeriä jotkut ovat. Hyvin monilta puuttuu kyky asettua toisen ihmisen asemaan, empatiaksi tai sympatiaksikin sitä kutsutaan, eikä kukaan ajattele, miltä tästä tytöstä, joka lapsensa oli menettänyt, tuntui. Nämä kaksi, nimittäisin heitä oikein rumalla sanalla, tyttöstä, sen sijaan kokivat oikeudekseen arvostella ja puida kaverinsa tilannetta. JA lisäksi oikeuttaa sen, ettei tämä tyyppi lasta olisi ansainnutkaan. Lisäksi nämä älyköt eivät ajatelleet, että ehkäpä joku bussin matkustajista oli itse kokenut saman, saanut keskenmenon, tms. ja kokemuksesta voin sanoa, että loukkaavaltahan se tuntuu, kun joku arvostelee negatiivisesti jotakin tilannetta, joka liittyy myös itseensä.
Monet eivät myöskään enää edes halua ymmärtää muita. On myös menty siihen, että kaiken pahan/negatiivisen ääneen sanominen olisi jotenkin suotavaa. Että olisi ihan ok puhua paskaa kaverista, koska sananvapaus sallii, ja "kaikki puhuvat paskaa." Ja olisi ihan oikeutettua haukkua muita ja arvostella toisten ulkonäköä, koska "kyllä mä saan mun mielipiteen sanoa." Minä en kuitenkaan koskaan tule ymmärtämään niitä, jotka tarkotuksenhakuisesti puheillaan loukkaavat muita. Kaikesta saa toki olla mielipide, kaikesta tai kaikista ei voi tykätä, mutta muiden tarpeeton loukkaaminen on silti ah-niin-järkkyyy!
Ehkä mä itse olen liian herkkänahkainen tällaisten asioiden suhteen, mutta mä itse tiedän, miten toisten tuntemattomien (ei suoraan minuun, mutta johonkin minunlaiseeni esimerkkiini) kohdistuvat puheet loukkaavat. Kaikki eivät myöskään omista sitä rautaista itsetuntoa, kaikki eivät "kokisi näyttävänsä hyvältä vaikka jätesäkissä" ja kaikille ei ole "ihan sama mitä musta ajatellaan." Kaikki eivät ole yhtä "vahvoja" tai "itsevarmoja". Ihmisten, jotka näillä sanoilla itseään kuvailevat, olen kuitenkin huomannut monesti olevan niitä kärkkäimpiä arvostelemaan muita. Ja korostamaan omaa parhauttaan.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Mistä tietää että mies on kiinnostunut?
Kaksi teinityttöä jutteli tänään edessäni bussissa, ja voi kuinka minun olisi tehnyt mieli jakaa heille hieman elämänohjeita. Nämä kaksi about 16-vuotiasta tyttöä nimittäin keskustelivat miehistä.
Tyttö 1 oli omien sanojensa mukaisesti, säätänyt, jo pidemmän aikaa jonkun pojan kanssa. He sitten arvelivat kaverinsa kanssa eri "merkkien" perusteella, miten kiinnostunut poika tytöstä oli(si.) Oli rehellisesti sanottuna kauheaa kuunnella sitä spekulointia ja niitä päätelmiä. Tuli ihan leffa Jätä se - älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin mieleen. Ystävän väitteet siitä, että poika olisi kiinnostunut tyttö 1:stä kun olivat luokkaa: "Siis joo kyllähän se sua katsoi sillon kerran" ja "ehkä se ei oo vaan uskaltanu laittaa viestiä." Tässä vaiheessa minä olen tarttua siihen samperin hätävasaraan bussin ikkunassa.
Because:
Mikä siinä on, että pitää vakuutella kaverille viimeiseen asti, että kyllä se mies (tai poika) vielä soittaa, vaikka totuus on, ettei tällä ole aikomustakaan enää ottaa yhteyttä. Miksi meitä huijataan uskomaan johonkin, minkä ei koskaan uskota toteutuvan? Kuinka paljon helpommalla pääsisikään, jos unohtaisi tuollaiset 8 kk takaiset säädöt eikä enää odottaisi turhia.
Tässä kaikille miesasioiden parissa jahkaileville pari vinkkiä. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä ja toimivat eri lailla, mutta pääpiirteittäin nämä pitävät yleensä paikkaansa! (Vaikka sitä yrittäisi aluksi itseltään kieltää...)
1) Ja kaikkein tärkein: MIES OTTAA YHTEYTTÄ, JOS ON KIINNOSTUNUT. Kyllä; se pahin playeri, se ujoinkin ja se omituisin mies. Jos mies on ihan oikeasti kiinnostunut sinusta, hän ottaa yhteyttä. Mikäli sinä kiinnostat/kiehdot häntä, hän tekee asialle jotain. Jos hän pitää sinua tutustumisen arvoisena tyyppinä, hän todellakin lähestyy sinua. Oli sitten kaupan kassalla, facebookissa tai puhelimella, kiinnostunut osapuoli yleensä tuppaa ottamaan yhteyttä. Sen sijaan: mikäli mies ei ole näkevinäsikään sinua, ei tervehdi (mikäli olette sellaisissa väleissä) tai koskaan aloita keskustelua (livenä/facebookissa/puhelimella), tuhlaat aikaasi väärään mieheen. Hyvin todennäköisesti hän ei ole kiinnostunut.
2) Miten mies puhuu/kirjoittaa sinulle?
Kiinnostunut mies ehdottaa myös itse tapaamisia, kyselee kuulumisia (ja käyttää hymiöitä.) Jos mies vastailee aina kahden/yhden sanan lauseilla, siitä voi yleensä päätellä jotain etenkin jos yksinkertaiseen kysymykseen vastaaminen kestää tuhottoman kauan ja silti vastauksena on vain "joo" "ok" tai "mm." Mutta se, missä yleensä mennään metsään, on totuuden kieltäminen itseltä. Aletaan keksiä syitä, miksei se vastannut tai miksi se vastasi niin lyhyesti. Ehkä se oli töissä, palaverissa tai hautajaisissa. Sen kissakoirakanihamsteri oli juuri kuollut tai sillä oli kaverit kylässä. Usein kaverit vielä keksivät lisää syitä, ja lopulta unohtuu se tärkein: mies ei ollut kiinnostunut juttelemaan kanssasi -> häntä ei kiinnosta seurasi -> olisikohan hän sitten sinusta niin mahrottoman kiinnostunut, olisiko?
Hyvät ihmiset, älkää turhaan kituuttako itseänne elättelemällä mitään turhia. Minä tuhlasin elämästäni yli puoli vuotta tällaiseen - laitoin miehelle viestiä, vastausta ei koskaan tullut tai jos tuli, se oli luokkaa "aha" ja siinäpä sitä kavericompanyn kanssa kehiteltiin ties mitä syitä, miksi niin. Kukaan ei koko aikana sanonut ilmi totuutta, joka varmasti pyöri yhden jos toisen päässä: mulla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia siihen mieheen.
3) Treffien jälkeen?
Jos kuvitellaan tämä onnellinen tilanne, että olette käyneet kahvilla (vai onko kukaan muka oikeasti keksinyt ekalle kerralle - treffikerralle - jotain muuta?) Kiinnostunut mies ehdottelee jatkossa tapaamista, ottaa kenties itse pian yhteyttä. Huom. pian ei ole kolme kuukautta*, ei känni-ilta eikä nousuhumala.
*Miksi mies ensin jättäisi sinut täysin huomiotta muutamaksi kuukaudeksi ja sitten yhtäkkiä ottaisi yhteyttä? Todennäköisesti hän on välillä vain kokeillut jotain = jotakuta muuta, ja päättänyt sitten palata luoksesi, jos hän pitää sinua varmana = helposti saatavana. Varsinkin, jos olet koko ajan ehdotellut hänelle kaikenlaista, laittanut viestiä ja pitänyt yllä "suhdettanne."
Kuvitellaan, että laitat viestiä deitillesi. Hän ei vastaa. Lähetät uuden viestin hänelle myöhemmin. Vastauksessa vedotaan työkiireisiin. Ei muuta. Unohda hänet. Ajan "puute" ei ole mikään tekosyy. Varsinkin, jos hänellä on kyllä ollut aikaa kavereidensa kanssa bilettämiseen, mutta sinä vain satuit jotenkin unohtumaan? Ehei. Mies ei ole kiinnostunut. Jos hän laittaa viestiä parin kuukauden päästä, ignoraa hänet. Hän on todennäköisesti vain vailla helppoa seuraa. Hän olisi kyllä voinut ottaa yhteyttä aiemminkin tai järjestää sinulle aikaa, mikäli olisi vain halunnut.
Elämä olisi paljon helpompaa mikäli olisi helppo ajatella näin. Eihän kukaan tahdo myöntää tulleensa torjutuksi, että itsessä olisi ollut jotain vikaa. Mutta tekosyiden keksiminenkään mikään hyvä idea ole. "Ehkä se vain pelästyi kauneuttasi" -> joopa joo ja joopan vitut. Miten niin pelästyi kaunettasi? Ehkä hän ei nähnyt viestiä, unohti vastata tai ei uskaltanut vastata? Tämmöisiin asioihin nyt mielestäni ei unohdeta vastata jos toinen osapuoli tosiaan olisi edes jokseenkin kiinnostava.
Mitä jos lopetettaisiin falskien väitteiden kehittely? Ei kai jokainen mies nyt voi sitä kuuluisaa kauneutta pelästyä? Loukkaantuuko kaveri todella, jos tälle sanoo ettei mies nyt tainnutkaan olla susta hei niin kiinnostunut? Tyhjän vakuuttelu on helppo keino livistää tilanteista, joista ei ole tai ei uskalla ilmaista mielipidettä. Mutta kaikelta turhalta jahkailulta säästyisi, jos vain heti sanottaisiin tosiasiat. Ei vedottaisi "kauneuden/älykkyyden pelkäämiseen" tai siihen, ettei tekstiviesti koskaan mennyt perille. Sanottaisi mieluummin vaikka toisenlaisia kliseitä; "et ole sen arvoinen" tai "löydät parempaa", vaikka nämäkin suhteellisen toimivat lausahdukset on pilattu yhdentekevissä angelinajolie-leffoissa.
Ehkä sitä ajattelee, että pääsee itse jotenkin vähemmällä, jos vain sanoo ystävälle ne asiat, mitä uskoo tämän haluavan kuulla. Mutta lopulta tämä onkin juuri se pahin, mitä voi tapahtua. Koska:
a) Johdat ystävää tarkoituksellisesti harhaan hänelle hyvin tärkeässä asiassa
b) Siitä seuraa loputon vääntö ja vikinä aiheesta 'miksei se (mies) koskaan soita'
c) Kaveri todennäköisesti joskus miehestä yli päästyään tajuaa, että kusetit häntä
d) Joudut jatkamaan linjaasi 'kyllä se soittaa/ottaa yhteyttä/whatever', koska kun kerran niin väitit, niin keksipä sen jälkeen syy siihen, miksi mies ei nyt yhtäkkiä sitten olisikaan niin kiinnostunut kuin aiemmin kivenkovaa (lisää kliseitä) väitit..
e) Joudut falskailemaan ja kusettamaan tätä kaveria aina kun tämä kysyy 'olisiko epätoivoista laittaa sille viestiä' tai 'onkohan sillä joku toinen kun se ei vastaa' ja 'oonkohan mää vaan liian ruma?', ja kieltämään kaiken, vaikka olisit juuri nähnyt kyseisen janarin mäkissä tyystin eri muijan kanssa. Että et, et sä ole ruma, mutta se nyt vain lämpesi tolle bombshell-pirkolle pikkuisen enemmän. Vaikka mä tosiaan aiemmin väitin, että sä olet maailman kaunein ja niin poispäin. Vai voitko pilata ystäväsi unelmat ja kulissit, joita olet myös itse auttanut rakentamaan?
Joten, sen sijaan että suunnittelisit yhdessä kaverisi ja bombshell-pirkon miehen (tulemattomia) häitä, sano suora totuus.
EDIT: OSA3
Mistä tietää että mies on kiinnostunut osa 3 - klikkaa tästä
No, tietysti kaikkein helpointa on syytellä muita. (Jos itse sattuu olemaan se ei miehen epäkiinnostuksesta -kerrottu osapuoli.) Sitä uskottelee kyllä itselleen samoja asioita kuin kavereille vastaavissa tilanteissa. Mitä jos sitä, ja mitä jos tätä. Mies ei soittanut koska diipadaa. Hän unohti vastata koska duupadii. Eihän se myös ole helppoa tyrmätä kaverin unelmia (vaikket olisi itse edes auttanut kyhäämään niitä). Minunkin kaverini ovat ihastuneet toivottomiin tapauksiin (= ihmisiin, joita he vain eivät koskaan tule saamaan) ja kuinkas tästä sitten kertoa heille loukkaamatta? Täräyttää, että kuule, ei toi jorma nyt vaan koskaan tule lämpenemään suhun. Ei tule. No ei se sun kauneuttas tai älykkyyttäs pelkää, mutta mä vain näen, ettet sä sovi sille eikä se ole susta kiinnostunut. Jos se sua on kerran alepan kassajonossa katsonut, niin en lähtis sanomaan sitä rakkaudeksi. Että unohda niiden hääkutsujen kirjoittaminen ja jormasta lätiseminen, koska sitä kaikkea on vaan niin vitun ärsyttävä kuunnella - etenkin kun mä tiedän, ettei sulla ole mitään toivoa.
Ei muuta.
Älä toki suutu.
T: Maaren
Tyttö 1 oli omien sanojensa mukaisesti, säätänyt, jo pidemmän aikaa jonkun pojan kanssa. He sitten arvelivat kaverinsa kanssa eri "merkkien" perusteella, miten kiinnostunut poika tytöstä oli(si.) Oli rehellisesti sanottuna kauheaa kuunnella sitä spekulointia ja niitä päätelmiä. Tuli ihan leffa Jätä se - älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin mieleen. Ystävän väitteet siitä, että poika olisi kiinnostunut tyttö 1:stä kun olivat luokkaa: "Siis joo kyllähän se sua katsoi sillon kerran" ja "ehkä se ei oo vaan uskaltanu laittaa viestiä." Tässä vaiheessa minä olen tarttua siihen samperin hätävasaraan bussin ikkunassa.
Because:
Mikä siinä on, että pitää vakuutella kaverille viimeiseen asti, että kyllä se mies (tai poika) vielä soittaa, vaikka totuus on, ettei tällä ole aikomustakaan enää ottaa yhteyttä. Miksi meitä huijataan uskomaan johonkin, minkä ei koskaan uskota toteutuvan? Kuinka paljon helpommalla pääsisikään, jos unohtaisi tuollaiset 8 kk takaiset säädöt eikä enää odottaisi turhia.
Tässä kaikille miesasioiden parissa jahkaileville pari vinkkiä. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä ja toimivat eri lailla, mutta pääpiirteittäin nämä pitävät yleensä paikkaansa! (Vaikka sitä yrittäisi aluksi itseltään kieltää...)
1) Ja kaikkein tärkein: MIES OTTAA YHTEYTTÄ, JOS ON KIINNOSTUNUT. Kyllä; se pahin playeri, se ujoinkin ja se omituisin mies. Jos mies on ihan oikeasti kiinnostunut sinusta, hän ottaa yhteyttä. Mikäli sinä kiinnostat/kiehdot häntä, hän tekee asialle jotain. Jos hän pitää sinua tutustumisen arvoisena tyyppinä, hän todellakin lähestyy sinua. Oli sitten kaupan kassalla, facebookissa tai puhelimella, kiinnostunut osapuoli yleensä tuppaa ottamaan yhteyttä. Sen sijaan: mikäli mies ei ole näkevinäsikään sinua, ei tervehdi (mikäli olette sellaisissa väleissä) tai koskaan aloita keskustelua (livenä/facebookissa/puhelimella), tuhlaat aikaasi väärään mieheen. Hyvin todennäköisesti hän ei ole kiinnostunut.
2) Miten mies puhuu/kirjoittaa sinulle?
Kiinnostunut mies ehdottaa myös itse tapaamisia, kyselee kuulumisia (ja käyttää hymiöitä.) Jos mies vastailee aina kahden/yhden sanan lauseilla, siitä voi yleensä päätellä jotain etenkin jos yksinkertaiseen kysymykseen vastaaminen kestää tuhottoman kauan ja silti vastauksena on vain "joo" "ok" tai "mm." Mutta se, missä yleensä mennään metsään, on totuuden kieltäminen itseltä. Aletaan keksiä syitä, miksei se vastannut tai miksi se vastasi niin lyhyesti. Ehkä se oli töissä, palaverissa tai hautajaisissa. Sen kissakoirakanihamsteri oli juuri kuollut tai sillä oli kaverit kylässä. Usein kaverit vielä keksivät lisää syitä, ja lopulta unohtuu se tärkein: mies ei ollut kiinnostunut juttelemaan kanssasi -> häntä ei kiinnosta seurasi -> olisikohan hän sitten sinusta niin mahrottoman kiinnostunut, olisiko?
Hyvät ihmiset, älkää turhaan kituuttako itseänne elättelemällä mitään turhia. Minä tuhlasin elämästäni yli puoli vuotta tällaiseen - laitoin miehelle viestiä, vastausta ei koskaan tullut tai jos tuli, se oli luokkaa "aha" ja siinäpä sitä kavericompanyn kanssa kehiteltiin ties mitä syitä, miksi niin. Kukaan ei koko aikana sanonut ilmi totuutta, joka varmasti pyöri yhden jos toisen päässä: mulla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia siihen mieheen.
3) Treffien jälkeen?
Jos kuvitellaan tämä onnellinen tilanne, että olette käyneet kahvilla (vai onko kukaan muka oikeasti keksinyt ekalle kerralle - treffikerralle - jotain muuta?) Kiinnostunut mies ehdottelee jatkossa tapaamista, ottaa kenties itse pian yhteyttä. Huom. pian ei ole kolme kuukautta*, ei känni-ilta eikä nousuhumala.
*Miksi mies ensin jättäisi sinut täysin huomiotta muutamaksi kuukaudeksi ja sitten yhtäkkiä ottaisi yhteyttä? Todennäköisesti hän on välillä vain kokeillut jotain = jotakuta muuta, ja päättänyt sitten palata luoksesi, jos hän pitää sinua varmana = helposti saatavana. Varsinkin, jos olet koko ajan ehdotellut hänelle kaikenlaista, laittanut viestiä ja pitänyt yllä "suhdettanne."
Kuvitellaan, että laitat viestiä deitillesi. Hän ei vastaa. Lähetät uuden viestin hänelle myöhemmin. Vastauksessa vedotaan työkiireisiin. Ei muuta. Unohda hänet. Ajan "puute" ei ole mikään tekosyy. Varsinkin, jos hänellä on kyllä ollut aikaa kavereidensa kanssa bilettämiseen, mutta sinä vain satuit jotenkin unohtumaan? Ehei. Mies ei ole kiinnostunut. Jos hän laittaa viestiä parin kuukauden päästä, ignoraa hänet. Hän on todennäköisesti vain vailla helppoa seuraa. Hän olisi kyllä voinut ottaa yhteyttä aiemminkin tai järjestää sinulle aikaa, mikäli olisi vain halunnut.
Elämä olisi paljon helpompaa mikäli olisi helppo ajatella näin. Eihän kukaan tahdo myöntää tulleensa torjutuksi, että itsessä olisi ollut jotain vikaa. Mutta tekosyiden keksiminenkään mikään hyvä idea ole. "Ehkä se vain pelästyi kauneuttasi" -> joopa joo ja joopan vitut. Miten niin pelästyi kaunettasi? Ehkä hän ei nähnyt viestiä, unohti vastata tai ei uskaltanut vastata? Tämmöisiin asioihin nyt mielestäni ei unohdeta vastata jos toinen osapuoli tosiaan olisi edes jokseenkin kiinnostava.
Mitä jos lopetettaisiin falskien väitteiden kehittely? Ei kai jokainen mies nyt voi sitä kuuluisaa kauneutta pelästyä? Loukkaantuuko kaveri todella, jos tälle sanoo ettei mies nyt tainnutkaan olla susta hei niin kiinnostunut? Tyhjän vakuuttelu on helppo keino livistää tilanteista, joista ei ole tai ei uskalla ilmaista mielipidettä. Mutta kaikelta turhalta jahkailulta säästyisi, jos vain heti sanottaisiin tosiasiat. Ei vedottaisi "kauneuden/älykkyyden pelkäämiseen" tai siihen, ettei tekstiviesti koskaan mennyt perille. Sanottaisi mieluummin vaikka toisenlaisia kliseitä; "et ole sen arvoinen" tai "löydät parempaa", vaikka nämäkin suhteellisen toimivat lausahdukset on pilattu yhdentekevissä angelinajolie-leffoissa.
Ehkä sitä ajattelee, että pääsee itse jotenkin vähemmällä, jos vain sanoo ystävälle ne asiat, mitä uskoo tämän haluavan kuulla. Mutta lopulta tämä onkin juuri se pahin, mitä voi tapahtua. Koska:
a) Johdat ystävää tarkoituksellisesti harhaan hänelle hyvin tärkeässä asiassa
b) Siitä seuraa loputon vääntö ja vikinä aiheesta 'miksei se (mies) koskaan soita'
c) Kaveri todennäköisesti joskus miehestä yli päästyään tajuaa, että kusetit häntä
d) Joudut jatkamaan linjaasi 'kyllä se soittaa/ottaa yhteyttä/whatever', koska kun kerran niin väitit, niin keksipä sen jälkeen syy siihen, miksi mies ei nyt yhtäkkiä sitten olisikaan niin kiinnostunut kuin aiemmin kivenkovaa (lisää kliseitä) väitit..
e) Joudut falskailemaan ja kusettamaan tätä kaveria aina kun tämä kysyy 'olisiko epätoivoista laittaa sille viestiä' tai 'onkohan sillä joku toinen kun se ei vastaa' ja 'oonkohan mää vaan liian ruma?', ja kieltämään kaiken, vaikka olisit juuri nähnyt kyseisen janarin mäkissä tyystin eri muijan kanssa. Että et, et sä ole ruma, mutta se nyt vain lämpesi tolle bombshell-pirkolle pikkuisen enemmän. Vaikka mä tosiaan aiemmin väitin, että sä olet maailman kaunein ja niin poispäin. Vai voitko pilata ystäväsi unelmat ja kulissit, joita olet myös itse auttanut rakentamaan?
Joten, sen sijaan että suunnittelisit yhdessä kaverisi ja bombshell-pirkon miehen (tulemattomia) häitä, sano suora totuus.
EDIT: OSA3
Mistä tietää että mies on kiinnostunut osa 3 - klikkaa tästä
No, tietysti kaikkein helpointa on syytellä muita. (Jos itse sattuu olemaan se ei miehen epäkiinnostuksesta -kerrottu osapuoli.) Sitä uskottelee kyllä itselleen samoja asioita kuin kavereille vastaavissa tilanteissa. Mitä jos sitä, ja mitä jos tätä. Mies ei soittanut koska diipadaa. Hän unohti vastata koska duupadii. Eihän se myös ole helppoa tyrmätä kaverin unelmia (vaikket olisi itse edes auttanut kyhäämään niitä). Minunkin kaverini ovat ihastuneet toivottomiin tapauksiin (= ihmisiin, joita he vain eivät koskaan tule saamaan) ja kuinkas tästä sitten kertoa heille loukkaamatta? Täräyttää, että kuule, ei toi jorma nyt vaan koskaan tule lämpenemään suhun. Ei tule. No ei se sun kauneuttas tai älykkyyttäs pelkää, mutta mä vain näen, ettet sä sovi sille eikä se ole susta kiinnostunut. Jos se sua on kerran alepan kassajonossa katsonut, niin en lähtis sanomaan sitä rakkaudeksi. Että unohda niiden hääkutsujen kirjoittaminen ja jormasta lätiseminen, koska sitä kaikkea on vaan niin vitun ärsyttävä kuunnella - etenkin kun mä tiedän, ettei sulla ole mitään toivoa.
Ei muuta.
Älä toki suutu.
T: Maaren
tiistai 13. marraskuuta 2012
ideaalimies ja ihannemaailman ihmeellisyykset
No hellurei. Minä en aio jauhaa paskaa ja jorista siitä, miksi edellisestä kerrasta on niin luonnottoman kauan ja nyt kaikille maailman pervoille täytyy siis täsmentää, että edellisestä kirjoituskerrasta on kauan, koska mun elämäni on niin hienoa ja kiireistä och så vidare potenssiin 44.
Nojoo. Syy miksei mun pitänyt jorinoida tällaisiä
a) mun elämä ei mitenkään erityisesti ole erityisen tai erityismäisellisen tai edes erityisellisen kiireistä eikä hulppean hubaisan hienoa juuri nyt
b) edellä mainitusta syystä en siis kyllästytä ketään jauhamalla paskaa vessanputsauksesta tai veroprosenteista
c) muka-kiireisyys ja elämän täydellisyys ja edellä mainittujen asioiden feikkaus ja esittäminen on suunnilleen yhtä mukavaa kuin keuhkon puhkaiseminen veitsellä.
Hirveän toimiva vertaus, eikö?
No, koska edellisestä kerrasta : jälleen pervot huomio; täällä käymiskerrasta, oli sangen tovihko aika, ja teille joille "tovihko" ei meinaa mitään, niin täsmennetään, että tovi+pieni hetki=tovihko, ja nyt mä jo unohdin mistä piti jorista. Ainiin, no siis sitä tässä tovailtiin, että katsoin mulle näkyvästä listasta hakusanoja, joilla ihmiset olivat tänne päätyneet. Kuten:
vitun ämmä
miehen exä
miehen kaverit
voiko miehen kaverien kanssa olla ystävä
lehmän elimet jne.
Jos skipataan ah-niin-mielenkiintoiset lehmän elimet (milloin mä niistä olen jorissut??) ja siirrytään ihmisten suosikkikategoriaan; eli miehiin. Mun piti alunperinkin tulla nipottamaan ja itkemään tänne miehistä, että hyvä, sitähän selvästi halutaankin. Tai no, 5 miehen exiä googlannutta haluaa.
En voi uskoa, millaisia pinnallisia ja huomionhakuisia tyrkkyjä kavereistani on tullut. Ja miksi. Joku Tauno sitä oli joskus kännipäissään käynyt kehaisemassa ja sittemmin ei näiden päässä ole kuin se kuuluisa k kihissyt. Tämän ansiosta he/hän todellakin kokee oikeudekseen:
a) Tuskastuttaa minut jorinoillaan siitä, miten koko maailma miehineen juuri hänet haluaa. Kaikki miehet luovat häneen katseita, siis sellaisia, the katseita eikä siis missään nimessä ohimeneviä mulkausvilkaisuja, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki katselijat automaattisesti todellakin himoavat häntä.
b) Pätäkkä, money, valuutta, pankkitili ja visamasteriluotto ja näiden riittävyydestä jorinoilu jämtisti.
c) Muistuttaa siitä, miten muut (siis minä) eivät voi koskaan olla yhtä himottuja ja haluttuja ja ihania kuin hän. Muistutellaan siitä, miten hän on pomon ja isin ja äidin ja kaikkien suosikki ja halutuin, kysytyin ja tunnetuin. Ja nojoo, vitun kateellinen minä sinun tähtityttökuvillesi ja kaikelle niistä poikineelle huomioille olenkin, että vedä ihmeessä se katkera bitch -kortti pöytään.
d) Muistuttaa vielä vähän lisää menestyksestään ja kauneudestaan.
e) Vaatia sitä myös muilta. Lähinnä miehiltä siis. Joita tietenkin riittää, as always.
Siitä päästäänkin varsinaiseen kohteeseen. Ihmeellisiin miesvaatimuksiin. Olenhan minä tästä jo aiemminkin kitissyt, mutta voi taivas taivas, kun luette kohta lukemanne listan, niin ette voi ottaa tätä edes tosissanne. Ja kaikki, mitä luette seuraavaksi, todellakin on totta. Sehän tässä pahinta onkin.
Koska onko muka olemassa miestä,
joka on kiltti, eikä vietä villejä iltoja jätkien kanssa, mutta ei ole tylsä, tykkää katsella romanttisia "komedioita", laittaa ruokaa ja siivoaa, on villi sängyssä, mutta ei rivo, pervo eikä vonkaa, mene suoraan asiaan tai puhu seksistä, ei edes puhu mihinkään siihen liittyvästä muiden seurassa tai töykeästi (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) mutta ostelee alusvaatteita, eli mitäs vittua sillä logiikalla sitten, mutta niin. Ei kiroile, 6päck löytyy vatsasta eikä koskaan jääkaapista, rahaa ja hieno kallis auto löytyy, perhe on kiva; ei ärsyttäviä veljiä tai mustasukkaisia siskoja, miehen sukulaiset tietty palvovat sinua.
Miehen täytyy olla suloinen, seksikäs, lihaksikas, herkkä, urheilullinen (milloin nämä asiat muka ovat kohdanneet yhdessä miehessä?), lempeä, kiltti, toisin sanoen ei-tylsä kotihiiri? Mies ei siis käy baareissa tai viihteellä mieluiten ollenkaan, hän ei rellestä tai tee mitään "rahvaanomaista" kuten rellestä, pelaa pokereita, ole tatuoitu, katso action-leffoja tai jääkiekkoa. Autot ja moottoripyörät eivät ole hänelle tärkeitä (mutta silti urheiluauto ois aika jees niinku miehellä vai hä?) ja hän vie kalliille lomareissuille (juujuu, luonne on toki tärkeintä, ei se raha!!) eli vessassa käydessään mies siis suurinpiirtein kilauttelee kultakolikoita pyttyyn, koska paljon töitä tekevää uraohjustahan mieheksi ei haluta. Uskonnollisuus lasketaan huonoksi puoleksi, mutta kirkkohäät ois kyllä ihan jees. Ja jumalainen ulkonäköhän on siis listalla vain niukasti sixpäckiä ennen ykkösenä.
Kuulostaako 14-vuotiaan unelmamieheltä? Jos joku tietää miehen, joka täyttää KAIKKI mainitut kriteerit, ole hyvä ja ilmianna hänet!
Ai niin, mieshän ei tietystikään saa olla pinnallinen. Hän ei saa huomautella ulkonäöstäsi, mutta sinä saat tietysti kommentoida häntä kuten leikkaamaan hiuksensa, ajamaan partansa tai kasvattamaan vähän lihasta.
Mitä ihmettä, hyvät naiset? Miehiä syytetään aina pinnallisuudesta ja kovista ulkonäkövaatimuksista naiselta, mutta kyllä naiset ovat todellisuudessa paljon pahempia. Joku etsii tälläkin hetkellä miestä edellä mainituin kriteerein eikä ole valmis antamaan yhtään periksi.
Naiset aina valittavat, ettei ole reilua (no ei olekaan), että miehet kiinnittävät liikaa huomiota naisten ulkonäköön. Tottahan se on. Ulkonäkö on usein ensimmäinen asia vastapuolessa, joka yleensä joko viehättää tai saa juoksemaan karkuun. Ei tämä ole pelkästään mikään miesten juttu. Miehet eivät kuitenkaan saa vaatia naisen ulkonäöltä juuri mitään ilman, että tällaista tekevä mies leimataan kusipääksi. Miehet eivät saisi asettaa kriteereitä ulkonäön suhteen, mutta naisilta tämä on ihan ok. Naiset perustelevat kovat vaatimuksensa sillä, että "miehet vaativat paljon." Mutta vaativatko miehet oikeasti, yleensä otettuna, enemmän? Pinnallisia ääliöitä löytyy aina kummankin sukupuolen edustajina, mutta noin yleisesti, ovatko miehet muka oikeasti kovinkin tarkkoja ulkonäköihanteidensa suhteen? En ainakaan koskaan ole törmännyt mieheen, joka olisi tyrmännyt mukavanoloisen bruneten vain sen takia, että on ennen aina katsellut blondeja.
Tietysti on erilaisia ihmisiä, mutta en jaksa falskailla turhilla puheilla sen arvostamisesta. Jokaisella on oikeus vaatia kumppaniltaan, mitä haluaa ja ikinä keksiikään. Mutta se, että kaikki eivät näin tee, ei mielestäni ole falskailevan ja muille vaatimuksia asettavan ihmisen oikeus tai asia, ruveta arvostelemaan muiden valintoja. Arvostella muita, jotka "ovat tyytyneet vähempään."
Oma miesmakuni on kohdannut kritisointia, koska en mieheltäni edellytä timmiä vatsaa, urheilutaustaa, kovaa palkkaa tai hienoutta paperilla. Minua kritisoidaan, jos mieheni käy baareissa, rellestää, örveltää tai vietää kavereidensa kanssa normaalia 23-v jätkien elämää. Minua syytetään huonosta miesmausta; minä olen tehnyt jotain väärää, koska olen valinnut sellaisen miehen. Minun annetaan ymmärtää, että mieheni ei ole luotettava, vaan örveltävä ääliö, koska hän pelaa kavereineen pokeria baarissa. Että se olisi jotenkin häpeällinen asia. Huono juttu, huono valinta.
Mutta tällaiset kaverini eivät koskaan mieti, miltä minusta tuntuu, millainen ihminen minä olen. Minua ei todellakaan haittaa, mikäli mieheni ei halua katsella romanttisia elokuvia teetä siemaillen tai kuluttaa kuutta tuntia ruuanlaittoon. Minulle on ok, jos hän haluaa katsoa nyrkkeilyä tai lähteä baariin. Se ei tee hänestä yhtään epäluotettavampaa tai huonompaa ihmistä, jos jääkaapissamme on olutta, eivätäkä hänen vatsansa lihakset näy kuuden paidan läpi. Jotkut eivät ymmärrä, että kaikki eivät ole kuin he. Esimerkiksi minä tykkään pelata pokeria, suoraan asiaan meneminen ei haittaa minua, minä inhoan romanttisia elokuvia ja ruuanlaittoa.
Minä en halua mieheni olevan mikään orja, jolla ei ole tai saisi olla mitään elämää. On naiivia asettaa lista vaatimuksia, kun itseltä ei saisi vaatia mitään. Miehen täytyisi olla sinua kohtaan juuri sellainen kuin sinä haluat, mutta miten sinä kohtelet miestäsi?
Miksi minä haluaisin kireän (anteeksi yleistys) liikemiehen, jos olen itse luonteeltani erilainen? Jos minä tykkään vegas-meiningistä, miksi kieltäisin pokerin peluun ja kasinot? Koska niillä on huono, rahvaanomainen maine joidenkin sellaisten ihmisten parissa, jotka yrittävät itse olla jotain suurempaa kuin ovat?
Ystäväni iskostavat minuun ajatusta, että tällaisen miehen kanssa minä jään jotenkin tavalliseksi, rahvaanomaiseksi keskiverroksi, joka ei koskaan ole mitään merkittävää. Mutta ei mies minua muuta? Mieheni tai hänen luonteensa, palkkansa tai autonsa ei koskaan tule muuttamaan sitä tosiasiaa, että minä en koskaan haluakaan olla sellainen; muka-merkittävä pintaliitäjä, joka aina vain arvostelee muita oman täydellisen, huolitellun ja kiiltokuvamaisen elämänsä ohella.
Minä en halua sellaista elämää.
Kenenkään ei pitäisi väkisin tavoitella sellaista elämää.
Muita ei pitäisi painostaa tavoittelemaan sellaista elämää.
Miksi on niin vaikeaa hyväksyä muiden ihmisten valinnat?
Nojoo. Syy miksei mun pitänyt jorinoida tällaisiä
a) mun elämä ei mitenkään erityisesti ole erityisen tai erityismäisellisen tai edes erityisellisen kiireistä eikä hulppean hubaisan hienoa juuri nyt
b) edellä mainitusta syystä en siis kyllästytä ketään jauhamalla paskaa vessanputsauksesta tai veroprosenteista
c) muka-kiireisyys ja elämän täydellisyys ja edellä mainittujen asioiden feikkaus ja esittäminen on suunnilleen yhtä mukavaa kuin keuhkon puhkaiseminen veitsellä.
Hirveän toimiva vertaus, eikö?
No, koska edellisestä kerrasta : jälleen pervot huomio; täällä käymiskerrasta, oli sangen tovihko aika, ja teille joille "tovihko" ei meinaa mitään, niin täsmennetään, että tovi+pieni hetki=tovihko, ja nyt mä jo unohdin mistä piti jorista. Ainiin, no siis sitä tässä tovailtiin, että katsoin mulle näkyvästä listasta hakusanoja, joilla ihmiset olivat tänne päätyneet. Kuten:
vitun ämmä
miehen exä
miehen kaverit
voiko miehen kaverien kanssa olla ystävä
lehmän elimet jne.
Jos skipataan ah-niin-mielenkiintoiset lehmän elimet (milloin mä niistä olen jorissut??) ja siirrytään ihmisten suosikkikategoriaan; eli miehiin. Mun piti alunperinkin tulla nipottamaan ja itkemään tänne miehistä, että hyvä, sitähän selvästi halutaankin. Tai no, 5 miehen exiä googlannutta haluaa.
En voi uskoa, millaisia pinnallisia ja huomionhakuisia tyrkkyjä kavereistani on tullut. Ja miksi. Joku Tauno sitä oli joskus kännipäissään käynyt kehaisemassa ja sittemmin ei näiden päässä ole kuin se kuuluisa k kihissyt. Tämän ansiosta he/hän todellakin kokee oikeudekseen:
a) Tuskastuttaa minut jorinoillaan siitä, miten koko maailma miehineen juuri hänet haluaa. Kaikki miehet luovat häneen katseita, siis sellaisia, the katseita eikä siis missään nimessä ohimeneviä mulkausvilkaisuja, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki katselijat automaattisesti todellakin himoavat häntä.
b) Pätäkkä, money, valuutta, pankkitili ja visamasteriluotto ja näiden riittävyydestä jorinoilu jämtisti.
c) Muistuttaa siitä, miten muut (siis minä) eivät voi koskaan olla yhtä himottuja ja haluttuja ja ihania kuin hän. Muistutellaan siitä, miten hän on pomon ja isin ja äidin ja kaikkien suosikki ja halutuin, kysytyin ja tunnetuin. Ja nojoo, vitun kateellinen minä sinun tähtityttökuvillesi ja kaikelle niistä poikineelle huomioille olenkin, että vedä ihmeessä se katkera bitch -kortti pöytään.
d) Muistuttaa vielä vähän lisää menestyksestään ja kauneudestaan.
e) Vaatia sitä myös muilta. Lähinnä miehiltä siis. Joita tietenkin riittää, as always.
Siitä päästäänkin varsinaiseen kohteeseen. Ihmeellisiin miesvaatimuksiin. Olenhan minä tästä jo aiemminkin kitissyt, mutta voi taivas taivas, kun luette kohta lukemanne listan, niin ette voi ottaa tätä edes tosissanne. Ja kaikki, mitä luette seuraavaksi, todellakin on totta. Sehän tässä pahinta onkin.
Koska onko muka olemassa miestä,
joka on kiltti, eikä vietä villejä iltoja jätkien kanssa, mutta ei ole tylsä, tykkää katsella romanttisia "komedioita", laittaa ruokaa ja siivoaa, on villi sängyssä, mutta ei rivo, pervo eikä vonkaa, mene suoraan asiaan tai puhu seksistä, ei edes puhu mihinkään siihen liittyvästä muiden seurassa tai töykeästi (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) mutta ostelee alusvaatteita, eli mitäs vittua sillä logiikalla sitten, mutta niin. Ei kiroile, 6päck löytyy vatsasta eikä koskaan jääkaapista, rahaa ja hieno kallis auto löytyy, perhe on kiva; ei ärsyttäviä veljiä tai mustasukkaisia siskoja, miehen sukulaiset tietty palvovat sinua.
Miehen täytyy olla suloinen, seksikäs, lihaksikas, herkkä, urheilullinen (milloin nämä asiat muka ovat kohdanneet yhdessä miehessä?), lempeä, kiltti, toisin sanoen ei-tylsä kotihiiri? Mies ei siis käy baareissa tai viihteellä mieluiten ollenkaan, hän ei rellestä tai tee mitään "rahvaanomaista" kuten rellestä, pelaa pokereita, ole tatuoitu, katso action-leffoja tai jääkiekkoa. Autot ja moottoripyörät eivät ole hänelle tärkeitä (mutta silti urheiluauto ois aika jees niinku miehellä vai hä?) ja hän vie kalliille lomareissuille (juujuu, luonne on toki tärkeintä, ei se raha!!) eli vessassa käydessään mies siis suurinpiirtein kilauttelee kultakolikoita pyttyyn, koska paljon töitä tekevää uraohjustahan mieheksi ei haluta. Uskonnollisuus lasketaan huonoksi puoleksi, mutta kirkkohäät ois kyllä ihan jees. Ja jumalainen ulkonäköhän on siis listalla vain niukasti sixpäckiä ennen ykkösenä.
Kuulostaako 14-vuotiaan unelmamieheltä? Jos joku tietää miehen, joka täyttää KAIKKI mainitut kriteerit, ole hyvä ja ilmianna hänet!
Ai niin, mieshän ei tietystikään saa olla pinnallinen. Hän ei saa huomautella ulkonäöstäsi, mutta sinä saat tietysti kommentoida häntä kuten leikkaamaan hiuksensa, ajamaan partansa tai kasvattamaan vähän lihasta.
Mitä ihmettä, hyvät naiset? Miehiä syytetään aina pinnallisuudesta ja kovista ulkonäkövaatimuksista naiselta, mutta kyllä naiset ovat todellisuudessa paljon pahempia. Joku etsii tälläkin hetkellä miestä edellä mainituin kriteerein eikä ole valmis antamaan yhtään periksi.
Naiset aina valittavat, ettei ole reilua (no ei olekaan), että miehet kiinnittävät liikaa huomiota naisten ulkonäköön. Tottahan se on. Ulkonäkö on usein ensimmäinen asia vastapuolessa, joka yleensä joko viehättää tai saa juoksemaan karkuun. Ei tämä ole pelkästään mikään miesten juttu. Miehet eivät kuitenkaan saa vaatia naisen ulkonäöltä juuri mitään ilman, että tällaista tekevä mies leimataan kusipääksi. Miehet eivät saisi asettaa kriteereitä ulkonäön suhteen, mutta naisilta tämä on ihan ok. Naiset perustelevat kovat vaatimuksensa sillä, että "miehet vaativat paljon." Mutta vaativatko miehet oikeasti, yleensä otettuna, enemmän? Pinnallisia ääliöitä löytyy aina kummankin sukupuolen edustajina, mutta noin yleisesti, ovatko miehet muka oikeasti kovinkin tarkkoja ulkonäköihanteidensa suhteen? En ainakaan koskaan ole törmännyt mieheen, joka olisi tyrmännyt mukavanoloisen bruneten vain sen takia, että on ennen aina katsellut blondeja.
Tietysti on erilaisia ihmisiä, mutta en jaksa falskailla turhilla puheilla sen arvostamisesta. Jokaisella on oikeus vaatia kumppaniltaan, mitä haluaa ja ikinä keksiikään. Mutta se, että kaikki eivät näin tee, ei mielestäni ole falskailevan ja muille vaatimuksia asettavan ihmisen oikeus tai asia, ruveta arvostelemaan muiden valintoja. Arvostella muita, jotka "ovat tyytyneet vähempään."
Oma miesmakuni on kohdannut kritisointia, koska en mieheltäni edellytä timmiä vatsaa, urheilutaustaa, kovaa palkkaa tai hienoutta paperilla. Minua kritisoidaan, jos mieheni käy baareissa, rellestää, örveltää tai vietää kavereidensa kanssa normaalia 23-v jätkien elämää. Minua syytetään huonosta miesmausta; minä olen tehnyt jotain väärää, koska olen valinnut sellaisen miehen. Minun annetaan ymmärtää, että mieheni ei ole luotettava, vaan örveltävä ääliö, koska hän pelaa kavereineen pokeria baarissa. Että se olisi jotenkin häpeällinen asia. Huono juttu, huono valinta.
Mutta tällaiset kaverini eivät koskaan mieti, miltä minusta tuntuu, millainen ihminen minä olen. Minua ei todellakaan haittaa, mikäli mieheni ei halua katsella romanttisia elokuvia teetä siemaillen tai kuluttaa kuutta tuntia ruuanlaittoon. Minulle on ok, jos hän haluaa katsoa nyrkkeilyä tai lähteä baariin. Se ei tee hänestä yhtään epäluotettavampaa tai huonompaa ihmistä, jos jääkaapissamme on olutta, eivätäkä hänen vatsansa lihakset näy kuuden paidan läpi. Jotkut eivät ymmärrä, että kaikki eivät ole kuin he. Esimerkiksi minä tykkään pelata pokeria, suoraan asiaan meneminen ei haittaa minua, minä inhoan romanttisia elokuvia ja ruuanlaittoa.
Minä en halua mieheni olevan mikään orja, jolla ei ole tai saisi olla mitään elämää. On naiivia asettaa lista vaatimuksia, kun itseltä ei saisi vaatia mitään. Miehen täytyisi olla sinua kohtaan juuri sellainen kuin sinä haluat, mutta miten sinä kohtelet miestäsi?
Miksi minä haluaisin kireän (anteeksi yleistys) liikemiehen, jos olen itse luonteeltani erilainen? Jos minä tykkään vegas-meiningistä, miksi kieltäisin pokerin peluun ja kasinot? Koska niillä on huono, rahvaanomainen maine joidenkin sellaisten ihmisten parissa, jotka yrittävät itse olla jotain suurempaa kuin ovat?
Ystäväni iskostavat minuun ajatusta, että tällaisen miehen kanssa minä jään jotenkin tavalliseksi, rahvaanomaiseksi keskiverroksi, joka ei koskaan ole mitään merkittävää. Mutta ei mies minua muuta? Mieheni tai hänen luonteensa, palkkansa tai autonsa ei koskaan tule muuttamaan sitä tosiasiaa, että minä en koskaan haluakaan olla sellainen; muka-merkittävä pintaliitäjä, joka aina vain arvostelee muita oman täydellisen, huolitellun ja kiiltokuvamaisen elämänsä ohella.
Minä en halua sellaista elämää.
Kenenkään ei pitäisi väkisin tavoitella sellaista elämää.
Muita ei pitäisi painostaa tavoittelemaan sellaista elämää.
Miksi on niin vaikeaa hyväksyä muiden ihmisten valinnat?
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Ystävät eivät koskaan halua tavata
Nyt ottaa pannuun.
Tiedättekö sen tunteen, kun on kauan jo odottanut jonkun kaverin tapaamista? Sovittu iät ja ajat sitten, että ensi torstaina nähdään. Laitat tälle viestiä ensi torstaista; et edes mitään nuivankuivaa nii mitäs me sillon torstain tehdäänkää? vaan olet käyttänyt aikaa ja mielikuvitusta niin viestin laittoon kuin tapaamisen suunnitteluunkin.
Että kuinka kiva olisi käydä leffassa. Kävisikö Magic Mike?
Tai käytäiskö sittenkin siinä uudessa kahvilassa/vanhassa räkälässä/suosikkipizzeriassanne?
Mentäiskö Anna Erikssonin konserttiin klo 19? Mulla on jo liput. Sähän tykkäät siitä.
Tai oisko sittenkin leffailta mun luona? Ostin jo mässyt ja bisset ja kakarat on isällään.
Mehän nähtiin viimeks joskus heinäkuussa! Et oisko aika jo suunnata viihteelle sillon (sovittuna, kenties vastapuolen ehdottomana, pahuksen) torstaina.
Et mä järkkäsin sun takias vähän aikaa ja tilaa, mutta vastaus, minkä mä saan ei jaksa enää yllättää. Mullon sillon Annen bileet nii nähdäänkö vaik ens viikolla, mulle kävis maanantai ku on töissä muullon kiireistä.
Aha, ja mä tässä vaiheessa mä manaan kyseistä heppua helvettiin. Et nice, mehän sovittiin tää nimenomaan sun ehdotuksesta, ja sitten sä meet tekee juuri sen bitchmäisimmän tempun, jonka kaverille voi tehdä tällaisessa tilanteessa, että sovit sitten kivasti muuta, tärkeämpää, menoa mun kanssa päällekäin. Ja tärkeämpi meno tietty voittaa. En minä, eikä mun kakaraton kämppä tai määgik maik.
Sitä mä vain mietin, että miksi ihmiset tekee tätä toisilleen? Mä en itse ole koskaan harrastanu sitä, että oisin sopinu kavereideni kanssa sovittuja tapaamisia tahallaan päällekäin, ja ilmottanut sit jommalle kummalle minuutti ennen h-hetkeä, että ai pitikö meidän nähdä tänään? mä oon yyteris jarmol ja mennään kohta juomaan nii nähdään.. Ja siihen heitetään jatkosta tekopyhänä jotain random päivämääriä, joista ei kuitenkaan pidetä kiinni.
Mulla on aina ollut se periaate, että jos mä olen luvannut nähdä jotakuta, niin silloin mä nään. Vaikka ois Jartsan yyteribailut tai JVG:n keikka samaan aikaan, niin mä menen kahville Pirtsun tai Pertsan kanssa, jos oon niin sopinut. Mutta joillakin tuntuu olevan sangen kumma käsitys siitä, miten frendejä kohdellaan. Että ois jotenkin ihan ok jättää ilmoittamatta etukäteen, että ei toi perjantaitorstaimikälie muuten sovikaan, koska oon eilen sopinu tertun kanssa meneväni pertulle persettä näyttämään. Sorry my bad language, mutta miksei sille perttutertulle voi sanoa ei, kun on jo menoa aiemmin sopinut jonkun toisen kanssa? Millaista ystävyyttä se oikein on, kun sovitaankin selvästi jotain mielekkäämpää, usein ryyppäämistä, mun ja sun välisten leffailtojen ajaks.
Että vastedes on ihan turha soitella. Mä oon yyteris joraamas jorman kanssa, että hajoo sä vaan sinne pitäjäs teinihelvettipubiin.
Ja ihan turha ehdottaa tapaamisia jatkossa.
Palataan
Eikä muuten varmasti palata.
T. Jälleen kakkoseks dumpattu martsa.
Tiedättekö sen tunteen, kun on kauan jo odottanut jonkun kaverin tapaamista? Sovittu iät ja ajat sitten, että ensi torstaina nähdään. Laitat tälle viestiä ensi torstaista; et edes mitään nuivankuivaa nii mitäs me sillon torstain tehdäänkää? vaan olet käyttänyt aikaa ja mielikuvitusta niin viestin laittoon kuin tapaamisen suunnitteluunkin.
Että kuinka kiva olisi käydä leffassa. Kävisikö Magic Mike?
Tai käytäiskö sittenkin siinä uudessa kahvilassa/vanhassa räkälässä/suosikkipizzeriassanne?
Mentäiskö Anna Erikssonin konserttiin klo 19? Mulla on jo liput. Sähän tykkäät siitä.
Tai oisko sittenkin leffailta mun luona? Ostin jo mässyt ja bisset ja kakarat on isällään.
Mehän nähtiin viimeks joskus heinäkuussa! Et oisko aika jo suunnata viihteelle sillon (sovittuna, kenties vastapuolen ehdottomana, pahuksen) torstaina.
Et mä järkkäsin sun takias vähän aikaa ja tilaa, mutta vastaus, minkä mä saan ei jaksa enää yllättää. Mullon sillon Annen bileet nii nähdäänkö vaik ens viikolla, mulle kävis maanantai ku on töissä muullon kiireistä.
Aha, ja mä tässä vaiheessa mä manaan kyseistä heppua helvettiin. Et nice, mehän sovittiin tää nimenomaan sun ehdotuksesta, ja sitten sä meet tekee juuri sen bitchmäisimmän tempun, jonka kaverille voi tehdä tällaisessa tilanteessa, että sovit sitten kivasti muuta, tärkeämpää, menoa mun kanssa päällekäin. Ja tärkeämpi meno tietty voittaa. En minä, eikä mun kakaraton kämppä tai määgik maik.
Sitä mä vain mietin, että miksi ihmiset tekee tätä toisilleen? Mä en itse ole koskaan harrastanu sitä, että oisin sopinu kavereideni kanssa sovittuja tapaamisia tahallaan päällekäin, ja ilmottanut sit jommalle kummalle minuutti ennen h-hetkeä, että ai pitikö meidän nähdä tänään? mä oon yyteris jarmol ja mennään kohta juomaan nii nähdään.. Ja siihen heitetään jatkosta tekopyhänä jotain random päivämääriä, joista ei kuitenkaan pidetä kiinni.
Mulla on aina ollut se periaate, että jos mä olen luvannut nähdä jotakuta, niin silloin mä nään. Vaikka ois Jartsan yyteribailut tai JVG:n keikka samaan aikaan, niin mä menen kahville Pirtsun tai Pertsan kanssa, jos oon niin sopinut. Mutta joillakin tuntuu olevan sangen kumma käsitys siitä, miten frendejä kohdellaan. Että ois jotenkin ihan ok jättää ilmoittamatta etukäteen, että ei toi perjantaitorstaimikälie muuten sovikaan, koska oon eilen sopinu tertun kanssa meneväni pertulle persettä näyttämään. Sorry my bad language, mutta miksei sille perttutertulle voi sanoa ei, kun on jo menoa aiemmin sopinut jonkun toisen kanssa? Millaista ystävyyttä se oikein on, kun sovitaankin selvästi jotain mielekkäämpää, usein ryyppäämistä, mun ja sun välisten leffailtojen ajaks.
Että vastedes on ihan turha soitella. Mä oon yyteris joraamas jorman kanssa, että hajoo sä vaan sinne pitäjäs teinihelvettipubiin.
Ja ihan turha ehdottaa tapaamisia jatkossa.
Eikä muuten varmasti palata.
T. Jälleen kakkoseks dumpattu martsa.
 |
tiistai 9. lokakuuta 2012
Kun mies väittää olevansa matkalla kotiin
En ymmärrä miehiä, jotka hakeutuvat seurustellessaan yhdenillanjuttuihin. Näillä tarkoitan juuri niitä tilanteita, joissa toinen osapuoli, eli useimmiten "uusi" nainen, saa ymmärtää, että jutussa olisi ollut jotain muutakin. Nimittäin tämä klassinen ' olit oikeasti tosi mukava, mutta mulla on tyttöystävä.' Kuka tuollaista haluaa kuulla aamuseiskalta miehen kaverin sohvalla? Pitäisikö siinä sitten vain hymyillä, että kiva kun nyt muistit kertoa. Ja että ei mitään, enhän minä tietenkään mitään turhia toiveita elätellyt, en...
Minäkin olen kokenut pari tapausta, joissa mies vasta jälkikäteen päättää jutun tyttöystävä-kortilla. Kyllähän siinä tulee melko höynäytetty ja ala-arvoinen olo, varsinkaan mikäli mies ei ole eleelläänkään vihjannut toisen muijan olemassaolosta. Että sillä olikin koko ajan jossain tyttöystävä. Kenties joku, jonka kanssa juttu on jo pidempään ollut vähän on/off, joku jonka kanssa juttu on ehkä vähän katkolla, mutta joku siellä kumminkin on.
Kaikkein v-mäisintä tässä on, ettei katkosuhdemuijien dumppaaminen tule koskaan kuuloonkaan. Vaikka mies hyvin tiedostaisi suhteensa toimimattomuuden, hän ei silti jätä tyttöystäväänsä. Siinä vaiheessa meikä huokaa, miksi... ?
Surkeassa suhteessa roikutaan syystä, jota en käsitä. Menneet muistot? Ai se, kun Vilhelmiina löi avokämmenellä? Vierailu hänen äitinsä luona? Jippijee hei.
Pointtiakin oli.
Miksi täytyy seurustella, jos ei halua viettää aikaa toisen kanssa? Miksei siinä tapauksessa voi suoraan erota. Miksi seurustella, jos mies kuitenkin tahtoo irtosuhteisiin? Miksi ihmeessä pitäytyä suhteessa, joka ei toimi. Harva enää onnistuu saamaan suhdettaan uuteen kukoistukseen, mikäli todellisella pohjalla on jo käyty.
Muijanpuppelit eivät kyllä yleensä tiedä miestensä touhuista mitään. Ei niissäkään tapauksissa, joista olen valitettavasti saanut osani. Eipä ole miehillä ollut aikomustakaan kertoa näille touhuistaan ja kuka tietää, moniko tälläkin hetkellä styylaa beibejensä selkien takana ja peittelevät viikonlopun tapahtumia. Tuskinpa sitä tulee edes ajatelleeksi, koska eihän oma pikku duppelipuppeli ikinä pettäisi luottamusta, eihän?
Istun taksissa 'mieheni' kavereiden keskellä. Mies puhuu puhelimeen, hän väittää olevansa menossa kotiin. Mies on haluton keskustelemaan puhelimen toisessa päässä olevan henkilön kanssa, joka kuulostaa epäilyttävän kimittävältä mieheksi, sen perusteella mitä puhelimen läpi kuuluu. Hän kuitenkin sanoo Esan soittaneen ja unohdan asian.
Hän sulkee luurin ja hymyilee minulle. Meillä on hauska ilta. Olemme kiltisti, mutta emme me todellakaan menneet hänen kotiinsa. Hän oli valehdellut puhelimeen, syystä tai toisesta, mutta vastapuoli ei koskaan saanut tietää, että kultipuppeli olikin kaverinsa luona yötä jonkun random ämmän kanssa.
Random ämmäksi minähän en itseäni nimittelisi, mutta tuskinpa hänen on/off-nuijansa, jonka olemassaolosta en todellakaan tiennyt tuolloin, olisi minua kovin suopeasti katsonut, mikäli olisi tiennyt, mitä miehensä kanssani puuhasi. No mutta, kuten sanoin, me olimme kiltisti, joimme vain viiniä ja kuuntelimme musiikkia, flirttailimme ja nukuimme kyllä yhdessä. Mutta oli se mielestäni sen verran kaukana himaan menemisestä ettei siinä ihan puhtaita jauhoja hänen pussissaan ollut.
Toivottavasti sekin tajuaisi pistää arvonsa järjestykseen, ja mikäli hän ei enää tahdo olla tyttöystävänsä kanssa, tehkööt asialle jotain. Dumpatkoon tai lopettakoot irtosuhteet ja selän takana puuhailun. Häntä minä todella pidin kunnollisena ja mukavana miehenä, mutta olisihan se pitänyt muistaa, miten harvassa se laji on. Sitä minä en vain koskaan tule ymmärtämään, miksi täytyy uskotella (tässä tapauksessa minun) olevan jotain erikoista, ja myöhemmin käy sitten ilmi, että tyttöystävähän se siellä oli.
Jätä se.
Ei minulla muuta
Paljon muuta,
Maaren
Minäkin olen kokenut pari tapausta, joissa mies vasta jälkikäteen päättää jutun tyttöystävä-kortilla. Kyllähän siinä tulee melko höynäytetty ja ala-arvoinen olo, varsinkaan mikäli mies ei ole eleelläänkään vihjannut toisen muijan olemassaolosta. Että sillä olikin koko ajan jossain tyttöystävä. Kenties joku, jonka kanssa juttu on jo pidempään ollut vähän on/off, joku jonka kanssa juttu on ehkä vähän katkolla, mutta joku siellä kumminkin on.
Kaikkein v-mäisintä tässä on, ettei katkosuhdemuijien dumppaaminen tule koskaan kuuloonkaan. Vaikka mies hyvin tiedostaisi suhteensa toimimattomuuden, hän ei silti jätä tyttöystäväänsä. Siinä vaiheessa meikä huokaa, miksi... ?
Surkeassa suhteessa roikutaan syystä, jota en käsitä. Menneet muistot? Ai se, kun Vilhelmiina löi avokämmenellä? Vierailu hänen äitinsä luona? Jippijee hei.
Pointtiakin oli.
Miksi täytyy seurustella, jos ei halua viettää aikaa toisen kanssa? Miksei siinä tapauksessa voi suoraan erota. Miksi seurustella, jos mies kuitenkin tahtoo irtosuhteisiin? Miksi ihmeessä pitäytyä suhteessa, joka ei toimi. Harva enää onnistuu saamaan suhdettaan uuteen kukoistukseen, mikäli todellisella pohjalla on jo käyty.
Muijanpuppelit eivät kyllä yleensä tiedä miestensä touhuista mitään. Ei niissäkään tapauksissa, joista olen valitettavasti saanut osani. Eipä ole miehillä ollut aikomustakaan kertoa näille touhuistaan ja kuka tietää, moniko tälläkin hetkellä styylaa beibejensä selkien takana ja peittelevät viikonlopun tapahtumia. Tuskinpa sitä tulee edes ajatelleeksi, koska eihän oma pikku duppelipuppeli ikinä pettäisi luottamusta, eihän?
Istun taksissa 'mieheni' kavereiden keskellä. Mies puhuu puhelimeen, hän väittää olevansa menossa kotiin. Mies on haluton keskustelemaan puhelimen toisessa päässä olevan henkilön kanssa, joka kuulostaa epäilyttävän kimittävältä mieheksi, sen perusteella mitä puhelimen läpi kuuluu. Hän kuitenkin sanoo Esan soittaneen ja unohdan asian.
Hän sulkee luurin ja hymyilee minulle. Meillä on hauska ilta. Olemme kiltisti, mutta emme me todellakaan menneet hänen kotiinsa. Hän oli valehdellut puhelimeen, syystä tai toisesta, mutta vastapuoli ei koskaan saanut tietää, että kultipuppeli olikin kaverinsa luona yötä jonkun random ämmän kanssa.
Random ämmäksi minähän en itseäni nimittelisi, mutta tuskinpa hänen on/off-nuijansa, jonka olemassaolosta en todellakaan tiennyt tuolloin, olisi minua kovin suopeasti katsonut, mikäli olisi tiennyt, mitä miehensä kanssani puuhasi. No mutta, kuten sanoin, me olimme kiltisti, joimme vain viiniä ja kuuntelimme musiikkia, flirttailimme ja nukuimme kyllä yhdessä. Mutta oli se mielestäni sen verran kaukana himaan menemisestä ettei siinä ihan puhtaita jauhoja hänen pussissaan ollut.
Toivottavasti sekin tajuaisi pistää arvonsa järjestykseen, ja mikäli hän ei enää tahdo olla tyttöystävänsä kanssa, tehkööt asialle jotain. Dumpatkoon tai lopettakoot irtosuhteet ja selän takana puuhailun. Häntä minä todella pidin kunnollisena ja mukavana miehenä, mutta olisihan se pitänyt muistaa, miten harvassa se laji on. Sitä minä en vain koskaan tule ymmärtämään, miksi täytyy uskotella (tässä tapauksessa minun) olevan jotain erikoista, ja myöhemmin käy sitten ilmi, että tyttöystävähän se siellä oli.
Jätä se.
Paljon muuta,
Maaren
I've got another confession to make
I'm your fool
Everyone's got their chains to break
Holdin' you
Were you born to resist or be abused?
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Are you gone and onto someone new?
I needed somewhere to hang my head
Without your noose
You gave me something that I didn't have
But had no use
I was too weak to give in
Too strong to lose
My heart is under arrest again
But I break loose
My head is giving me life or death
But I can't choose
I swear I'll never give in
I refuse
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Has someone taken your faith?
Its real, the pain you feel
You trust, you must
Confess
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Oh...
Has someone taken your faith?
Its real, the pain you feel
The life, the love you'd die to heal
The hope that starts the broken hearts
You trust, you must
Confess
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
I've got another confession my friend
I'm no fool
I'm getting tired of starting again
Somewhere new
Were you born to resist or be abused?
I swear I'll never give in
I refuse
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Has someone taken your faith?
Its real, the pain you feel
You trust, you must
Confess
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Oh...
I'm your fool
Everyone's got their chains to break
Holdin' you
Were you born to resist or be abused?
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Are you gone and onto someone new?
I needed somewhere to hang my head
Without your noose
You gave me something that I didn't have
But had no use
I was too weak to give in
Too strong to lose
My heart is under arrest again
But I break loose
My head is giving me life or death
But I can't choose
I swear I'll never give in
I refuse
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Has someone taken your faith?
Its real, the pain you feel
You trust, you must
Confess
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Oh...
Has someone taken your faith?
Its real, the pain you feel
The life, the love you'd die to heal
The hope that starts the broken hearts
You trust, you must
Confess
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
I've got another confession my friend
I'm no fool
I'm getting tired of starting again
Somewhere new
Were you born to resist or be abused?
I swear I'll never give in
I refuse
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Has someone taken your faith?
Its real, the pain you feel
You trust, you must
Confess
Is someone getting the best, the best, the best, the best of you?
Oh...
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
timmitommi ja taustatuen tarve
Tässä tervaleijonia mutustellessani (anteeksi piilomainonta) pisti taas vituttamaan. Joillakin on kummallinen käsitys, että minulla on kyllä aina aikaa. Milloin ruokkia heidän piskinsä, kuunnella miesjuttuja ja ongelmia = "Siis pitäskö mun jättää Jussi kun Teemu on paremman näköinen? Timoki on katellu mua ja dijgjgjmmjjhb....."
Vitutus lähentelee kipurajaa, kun ajattelenkin sitä huopaamista ja hyödyttömiä neuvoja milloin kenenkin miesasioiden kanssa. Ketään on ihan turha neuvoa, etenkään kun
a) minä en ole Timo, Tomi, Timmi Tommi enkä kukaan muukaan tarinan osapuolista, enkä siksi tiedä mitään timmitommin aikeista, naamanvääntelyistä tai mielenliikkeistä.
b) Neuvominen on yhtä ajanhukkaa. Kukaan ei kuitenkaan toteuta neuvoja käytännössä. Kukaan ei uskalla tehdä, mitä neuvotaan, vaan koko homma on yhtä turhauttavaa säätöä siitä mitä voisi tehdä, ja turhaa lätinää timmitommin aamutoimista.
c) Eikö ihmisillä tosiaankaan ole mitään muuta mielessä kuin miehet? Ymmärrän kyllä, että miehistä on toisinaan kiva ja ihan suotavaakin puhua, mutta se, että joka ikinen sekunti täytyy olla puimassa ties minkä taunon juomatapoja, keittää yli ja pahasti. Ja henkilökohtaisesti olen aika kyllästynyt kuuntelemaan muiden ainaisia miespulmia. Minä olen tähän mennessä joka ikinen kerta hokenut, että toimintaa! Toimi hyvä ihminen sen tommisi eteen, eivät ne miehet (yleensä) suoraan syliin putoa. Mutta nämä neuvomislätinät ovat yhtä tyhjän kanssa, mikäli neuvottu osapuoli ei kuitenkaan aio toimia asian suhteen. Mitäs vittua sitä ylipäätään sitten edes kysymään neuvoa aiheeseen 'kuinka napata timmitommi', jos sen eteen ei kuitenkaan ole valmis tekemään mitään?
Että tuhlaa vain aikaani ja energiaani jonnin joutavaan jauhantaan, kun puolipäivämaraton timmitommin nappaamiseksi on täysin turha.
Vielä vituttavampaa on keksiä oikeasti hyviä ja toimivia ideoita kyseiset 12 h ja sen jälkeen neuvotun osapuolen pokka ja/tai rohkeus pettää jokaisen idean kohdalla.
Mitä järkeä sitten alunperinkään on tuhlata aikaa moiseen spekulointiin, kun mitään ei kumminkaan aiota tehdä? Minä annan kyllä mielelläni neuvoja, jos niitä käytetään hyödyksi. Mutta sen sijaan en halua lukea kolmen A4-sivun mittaista viestiä facebookitse, jossa rutistaan turhasta ja pyydetään apua asiaan, jonka tämä olisi itse saanut hoidettua parissa sekunnissa. Kuten: "Laitanko viestiä Saulille? Mitä jos se on Henrin kanssa just nyt? Entä jos se ei vastaa??" Sitten novelli siitä, miten Perttu 8D:ltä silloin kymmenen vuotta sitten jätti kerran vastaamatta puhelimeen. Entä jos Saulikaan ei nyt vastaa? No se riski on otettava tai sitten voit hajota epätietoisuuteen, mutta näistä vaihtoehdoista suosittelisin suoraan ensimmäistä. Tai voithan toki vielä odottaa, että minä vastaan viestiisi seuraavana aamuna kun sen huomaan, ja kerron tämän saman, mutta siinä tapauksessa olet kärvistellyt parhaillaan jo vuorokauden. Ja ihan turhaan. Koko juttu olisi ratkennut, jos Sauliin olisi otettu kontaktia heti eikä 14 vuotta myöhemmin, jolloin usein on liian myöhäistä.
Toisinaan tuntuu, että jotkut ajattelevat, ettei minulla ole muuta tekemistä kuin heidän miesasioistaan ajan tasalla oleminen. Niin kuin minulla ei olisi muuta tekemistä. Ei sitä tarvitse jokaisesta Tomin liikkeestä olla raportoimassa. Mitähän minä teen sillä tiedolla kello puoli seitsemän aamulla, että Tomi muuten kävi viime kesänä Turussa. Halusinko minä herätä siihen. En. Voinko minä auttaa asiassa jotenkin, en. Pitäisikö tässä nyt muuttaa Turkuun? Ei.
Kivat turkuilulle, mutta miksi oi miksi, siitäkin täytyy tehdä niin suuri numero. So fucking what ja minulta odotetaan 3:n viestin mittaista vastausta. Jos kyseinen hanipuppeli on käväissyt siellä 1,5 vuotta ja 18 viikkoa ja 4,3 päivää kuten asia minulle ilmoitettiin, aikaisemmin, mitä sitä enää jossittelemaan? Kyllä, kultipuppelillasi on saattanut olla jokseenkin kostea meininki. Kyllä, raksupoksusi on saattanut siten vetää kännit. Ja naiskennella. Hävittää avaimet. Lisätä sen jälkeen kauhea-Katjan kaveriksi facebookiin. Mutta se ei tarkoita, että tästä täytyisi spekuloida kyseiset 1,5 vuotta ja rapiat 18 viikkoa myöhemmin. What happened in Åbo stays in Turku.
Että mikä oli koko jutun pointti? Eikö kukaan luota enää omiin vaistoihinsa, itseensä? Tarvitseeko aina olla taustatukea siihen, että uskaltaa lähettää viestin kultipuppelille, tai sille, josta vasta myöhemmin on tulossa kultipuppelisi. Ei se kaverisi, jolle viestin laitoit, kuitenkaan sano, että älä nyt jumalauta laita sille viestiä!! Yleensä vastaus lienee perinteinen,' joo anna mennä vaan.'
Joten, tarvitseeko sitä rohkaisua hakea kuuden eri ihmisen kautta. Koko juttu olisi jo ratkennut, jos heti olisit laittanut viestiä miettimällesi henkilölle, tai jos rohkeus riittää, niin soittanut vaikka hänelle. Minusta se nyt vain ei ole kovin mukavaa kärvistellä "mitähän se nyt jos sitäjatätä "-ajatuksen kanssa, vaan minun vinkkini on toimia, vaikka se sitten vaatisikin hieman rohkeutta ja saattaisit vaikka tulla torjutuksi. Eipätietoisuus ei ole sen arvoista.
Vitutus lähentelee kipurajaa, kun ajattelenkin sitä huopaamista ja hyödyttömiä neuvoja milloin kenenkin miesasioiden kanssa. Ketään on ihan turha neuvoa, etenkään kun
a) minä en ole Timo, Tomi, Timmi Tommi enkä kukaan muukaan tarinan osapuolista, enkä siksi tiedä mitään timmitommin aikeista, naamanvääntelyistä tai mielenliikkeistä.
b) Neuvominen on yhtä ajanhukkaa. Kukaan ei kuitenkaan toteuta neuvoja käytännössä. Kukaan ei uskalla tehdä, mitä neuvotaan, vaan koko homma on yhtä turhauttavaa säätöä siitä mitä voisi tehdä, ja turhaa lätinää timmitommin aamutoimista.
c) Eikö ihmisillä tosiaankaan ole mitään muuta mielessä kuin miehet? Ymmärrän kyllä, että miehistä on toisinaan kiva ja ihan suotavaakin puhua, mutta se, että joka ikinen sekunti täytyy olla puimassa ties minkä taunon juomatapoja, keittää yli ja pahasti. Ja henkilökohtaisesti olen aika kyllästynyt kuuntelemaan muiden ainaisia miespulmia. Minä olen tähän mennessä joka ikinen kerta hokenut, että toimintaa! Toimi hyvä ihminen sen tommisi eteen, eivät ne miehet (yleensä) suoraan syliin putoa. Mutta nämä neuvomislätinät ovat yhtä tyhjän kanssa, mikäli neuvottu osapuoli ei kuitenkaan aio toimia asian suhteen. Mitäs vittua sitä ylipäätään sitten edes kysymään neuvoa aiheeseen 'kuinka napata timmitommi', jos sen eteen ei kuitenkaan ole valmis tekemään mitään?
Että tuhlaa vain aikaani ja energiaani jonnin joutavaan jauhantaan, kun puolipäivämaraton timmitommin nappaamiseksi on täysin turha.
Vielä vituttavampaa on keksiä oikeasti hyviä ja toimivia ideoita kyseiset 12 h ja sen jälkeen neuvotun osapuolen pokka ja/tai rohkeus pettää jokaisen idean kohdalla.
Mitä järkeä sitten alunperinkään on tuhlata aikaa moiseen spekulointiin, kun mitään ei kumminkaan aiota tehdä? Minä annan kyllä mielelläni neuvoja, jos niitä käytetään hyödyksi. Mutta sen sijaan en halua lukea kolmen A4-sivun mittaista viestiä facebookitse, jossa rutistaan turhasta ja pyydetään apua asiaan, jonka tämä olisi itse saanut hoidettua parissa sekunnissa. Kuten: "Laitanko viestiä Saulille? Mitä jos se on Henrin kanssa just nyt? Entä jos se ei vastaa??" Sitten novelli siitä, miten Perttu 8D:ltä silloin kymmenen vuotta sitten jätti kerran vastaamatta puhelimeen. Entä jos Saulikaan ei nyt vastaa? No se riski on otettava tai sitten voit hajota epätietoisuuteen, mutta näistä vaihtoehdoista suosittelisin suoraan ensimmäistä. Tai voithan toki vielä odottaa, että minä vastaan viestiisi seuraavana aamuna kun sen huomaan, ja kerron tämän saman, mutta siinä tapauksessa olet kärvistellyt parhaillaan jo vuorokauden. Ja ihan turhaan. Koko juttu olisi ratkennut, jos Sauliin olisi otettu kontaktia heti eikä 14 vuotta myöhemmin, jolloin usein on liian myöhäistä.
Toisinaan tuntuu, että jotkut ajattelevat, ettei minulla ole muuta tekemistä kuin heidän miesasioistaan ajan tasalla oleminen. Niin kuin minulla ei olisi muuta tekemistä. Ei sitä tarvitse jokaisesta Tomin liikkeestä olla raportoimassa. Mitähän minä teen sillä tiedolla kello puoli seitsemän aamulla, että Tomi muuten kävi viime kesänä Turussa. Halusinko minä herätä siihen. En. Voinko minä auttaa asiassa jotenkin, en. Pitäisikö tässä nyt muuttaa Turkuun? Ei.
Kivat turkuilulle, mutta miksi oi miksi, siitäkin täytyy tehdä niin suuri numero. So fucking what ja minulta odotetaan 3:n viestin mittaista vastausta. Jos kyseinen hanipuppeli on käväissyt siellä 1,5 vuotta ja 18 viikkoa ja 4,3 päivää kuten asia minulle ilmoitettiin, aikaisemmin, mitä sitä enää jossittelemaan? Kyllä, kultipuppelillasi on saattanut olla jokseenkin kostea meininki. Kyllä, raksupoksusi on saattanut siten vetää kännit. Ja naiskennella. Hävittää avaimet. Lisätä sen jälkeen kauhea-Katjan kaveriksi facebookiin. Mutta se ei tarkoita, että tästä täytyisi spekuloida kyseiset 1,5 vuotta ja rapiat 18 viikkoa myöhemmin. What happened in Åbo stays in Turku.
Että mikä oli koko jutun pointti? Eikö kukaan luota enää omiin vaistoihinsa, itseensä? Tarvitseeko aina olla taustatukea siihen, että uskaltaa lähettää viestin kultipuppelille, tai sille, josta vasta myöhemmin on tulossa kultipuppelisi. Ei se kaverisi, jolle viestin laitoit, kuitenkaan sano, että älä nyt jumalauta laita sille viestiä!! Yleensä vastaus lienee perinteinen,' joo anna mennä vaan.'
Joten, tarvitseeko sitä rohkaisua hakea kuuden eri ihmisen kautta. Koko juttu olisi jo ratkennut, jos heti olisit laittanut viestiä miettimällesi henkilölle, tai jos rohkeus riittää, niin soittanut vaikka hänelle. Minusta se nyt vain ei ole kovin mukavaa kärvistellä "mitähän se nyt jos sitäjatätä "-ajatuksen kanssa, vaan minun vinkkini on toimia, vaikka se sitten vaatisikin hieman rohkeutta ja saattaisit vaikka tulla torjutuksi. Eipätietoisuus ei ole sen arvoista.
lauantai 22. syyskuuta 2012
mitä tapahtui heidi montagille.
Christina Aguileralla on niin upea ääni. No, se ei ollut tämän postauksen aihe, mutta täytyy kyllä myöntää, että joinain päivinä pistää ihan kateeksi, on tuo vaan Christina niin upea!
Kyllästyttää. Ärsyttää, miten kaiken pitäisi olla yhtä kiiltokuvaelämää. Toisinaan minun on vaikea saada itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tänne, koska useimmat blogit ovat aika kiiltokuvapainotteisia. Mitä he jakavat; täydellisen elämänsä? Kuvat ovat aina viimeisen päälle huoliteltuja, tukka hyvin, photoshop muistettu, kämppä ja elämäntavat kohdillaan. Kukaan ei koskaan paljasta sitä oikeaa elämää: huonoja hiuspäiviä, vyötäröltä puristavia housuja, leivänkantturaa aamupalaksi, hajonnutta vessan peiliä tai likaisia ikkunoita. Kaikki on aina niin hienoa; käytetään kristalliastioita, ostetaan uusia vaatteita ja postaillaan kuvia uusista ostoksista ja blingistä. Kaikki on niin virheetöntä.
Tahtooko joku muka nähdä kuluneet parketit, vessan harmaanruskeat kaakelit tai pölyiset lattiat? No ei. Mutta kuinka moni oikeasti syö kristalliastioista ja pitää kämppänsä luonnottoman siistinä? Kenen asunto muistuttaa todellisuudessa sisustuslehtiä, kenellä on 600 euron design-valaisin ja kuka herää oikeasti tukka kiharrettuna ja blurraukset naamassa? No, jos joku ihmettelee, miksen minä postaile kuvia elämästäni, niin siinä syy. En tahdo kusettaa ketään. Ette te minun astioitani tai asuntoani halua nähdä. En ostele merkkivaatteita viikoittain tai jaksa muutenkaan pitää täydellisen elämän kulissia yllä.
Tavallaan säälin niitä, jotka käyttävät laittautumiseen tarpeettoman paljon aikaa. Jos ihmisellä ei oikeasti ole muuta tekemistä arkiaamuisin kuin herätä puoli viideltä hiuksia kihartamaan, niin kaikin mokomin, mutta ei kai muiden voi olettaa tekevän samoin? En ymmärrä sitäkään, miten jotkut käyttävät tunteja oman naamansa pakkelointiin, 2 tuntia? Mitä siinäkin ajassakin ehtii tehdä... Ehkä toisista oman naaman näpelöinti ja tuijottelu on niin mukavaa puuhaa, että siihen upottaa mielellään murto-osan koko vuorokaudesta.
Ei ole mikään uusi juttu, että omasta elämästä näytetään vain paras puoli. Facebookit sun muut profiilikuvat ovat aina vain laittautunemman näköisiä . Harvalla on itsestään täysin normaalia, arkipäiväistä kuvaa.
Joko ollaan:
1) drinkkilasi kädessä ties missä kissanristiäisissä uusi kotelomekkopäällä jota varten tarvitsi laihduttaa neljä kiloa
2) baarissa ylitälläytyneenä mahdollisesti se maaginen drinkki(imagonkohottaja)lasi kädessä, kourassa, suulla tai vierustoverin rinnuksilla, ja kaksisataa kaveria ympärillä ja kaikilla on niin hauskaa. (Jos on tarpeeksi hämärää ja pimeää ja kuva on otettu tarpeeksi kaukaa, pakostihan siinä näyttää jopa siedettävältä, eikä kymmenen muun keskeltä kukaan edes huomaa, että näytät hamsterilta.)
3) Lomalla jossakin, missä aurinko paistaa ja esitellään paljasta pintaa, mikä herättää ainakin kymmenen extra-tykkääjän huomion. Ai ihmetellään, mitä se jaripekka yhtäkkiä kuvistas rupesi tykkäämään? Siitä, jossa bikinisi näyttävät olevan kokoa xxxxs, mutta syynähän ei varmasti ole narulappujen esittely Bermudalla, vaan sisäinen kauneus kuten aina.
4) Yksin kotona seurana vain kamera ja kuvanmuokkausohjelma. Päälle puetaan mahdollisesti jotain paljastavaa, tissivaon esittely on ainakin must ja kuvia otetaan niin kauan kuin loistava otos saadaan (tai pakotetaan joku toinen ottamaan ne 450 kuvaa, jossa kumartelet kameraan olohuoneen lattialla.) Koko prosessiin voi upota jokunen tunti, mutta touhua jatketaan, kunnes loistava otos viimein syntyy. Se, missä ilmeesi on täydellinen, silmät suuret ja se, missä usein et näytä yhtään itseltäsi. Tarvittaessa kuvanmuokkaus hoitaa ihovirheet, värisävyt kohdilleen ja jopa laihduttamisen. Porukka selkäsi takana haistaa kusetuksen, mutta etenkin nuorempien kuviin satelee kommenteja "ihana!" ja "oot niin kaunis muruseni!" ja "seksikäs eukko" -kommentteja, joihin tietysti vastataan "No enhän, sinä oot<3" ja ollaan salaa niin tyytyväisiä.
Olen huomannut, että niistä kuvista, joihin käyttäjä on merkitty, usein näkee totuuden. Huom. usein. Ne kuvat, jotka joku toinen on lisännyt. Ne kuvat, joissa merkitty osapuoli yleensä ruikuttaa "hyyi poista" tai poistaa merkinnän kokonaan, jolloin jäljelle jäävät vain ne 100% täydelliset (=kusetus)otokset. Jotkut ovat jopa niin peloissaan imagonsa puolesta etteivät anna ystäviensä merkitä tai lisätä kuvia ollenkaan ja poistavat heti vähänkään peilikuvaansa muistuttavat otokset.
Jatkuvasta muokkailusta ja täydellisyyden tavoittelusta ei koidu pidemmän päälle kuin ikävä kierre. Kun parantelun on kerran aloittanut, sitä on jatkettava aina vain enemmän. Vähitellen tottuu virheettömyyteen, ihmisillä on tapana sokaistua siitä; asiat jotka eivät ole aiemmin häirinneet, onkin nyt korjattava. Kaikki tietävät tapauksen nimeltä Heidi Montag. Tämä tapaus vain ei jäänyt pelkästään fiktiiviseksi muokkaukseksi.
Ennen kuin muokaatte kuvianne tai yrittätte vetää vertoja kiinteistökaisalle, miettikää, onko se sen arvoista. Toisinaan tuntuu, ettei ihmisillä ole enää huumorintajua. Kaikessa ei voi loistaa, kaiken ei pidä olla täydellistä. Ei edes oman ulkonäön ja tässä puhuu kokemuksen ääni. Ulkonäkö ei ole masentumisen arvoinen asia. Elämässä on muutakin. Vaikka sitä on joskus hyvin vaikea uskoa, minä tiedän.
Loppujen lopuksi, kuka meitä vaatii olemaan viimeisen päälle pyntätty? Viimeisen päälle pyntätyt oravanpyörässä pyörivät turhamaisuuskuningattaret, jotka eivät tajua, että joskus on ihan suotavaa näyttää hamsterilta.
Minä olin kerran turhamainen kauneuskuningatar. Oman elämäni tähti. Mutta sitten kun omasta mielestäni kauneuteni sairauden takia muka jotenkin kaikkosi, sinne meni itsevarmuus ja itsetuntokin. Kun ei ollut enää kauneutta, ei ollut enää mitään. Koko elämä romahti, uskoin pitkään mieheni jättäneen minut vain sen takia, etten ollut hänelle tarpeeksi hyvännäköinen ja syytin muita sairastumisestani. No, olen nöyrtynyt hurjasti niistä ajoista ja nykyisin tunnen sääliä heitä kohtaan, joilla ei ole muuta elämää kuin muiden tuijottelu nenän vartta pitkin. Ennemmin tai myöhemmin se kostautuu, siitä olen varma.
Pahaltahan se tuntuu, kusipäiden mulkoilu, mutta ei se siitä puuterin lotrauksella vähene. Minä olen kohdannut sen faktan, että näytän siltä, miltä näytän. En minä voi ulkonäköäni muuttaa. Se, että minä enää itkisin menneen perään, ei muuta mitään. Kohti tulevaa, kohti parempaa, mutta ei enää koskaan turhamaisuuteen ja ylimielisyyteen.
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
pertsa ja kilu
Heippa. Paljon on tapahtunut siitä kun viimeksi kirjoitin. Olen pahoillani tästä pitkästä tauosta, mulla on ollut taas eräänlainen laskukausi jos niin voi sanoa, ei ole huvittanut kirjoitella mitään, ja kaikki on vituttanut niin suunnattomasti.
Aiemmin vihjailin eräästä miehestä, no, se mies jäi aika lyhyeen, ''yllättäen''...
Oli mukavaa, mutta sitten hänellä ei kaiketi napannut riittävästi, eikä totta puhuen minullakaan. Joten uutta putkeen ja putkeahan tuli. No, se putki oli elämäni toivottavasti viimeinen virhe, eikä kyseinen henkilö koskaan kiinnostanut minua lainkaan. Menin hänen luokseen erään baari-illan jälkeen, mutta miksi niin tein, sitä en tiedä. Loppujen lopuksi jouduin sanomaan hyvin rumasti, jotta se lopettaisi soittelun ja viestittelyn. Sinänsä siltä ihan -minua ällöttää sanoa näin- hurmaavaa, ehdotella kävelylenkkejä ja leffoja, mutta kun ei nappaa niin ei nappaa. Koko mies sai minut jotenkin tuntemaan oloni paljon alempiarvoiseksi. Ei kovin mukava tunne. Ja sitten kun asiasta on pariin otteeseen huomauttanut, alkaa vain vituttaa moinen takertuminen, sitten mä lopetin sen viesteihin vastaamisen, koska mulla oli tärkeämpääkin tekemistä ja ajateltavaa koska eräs rakas läheiseni oli aika huonossa voinnissa tuolloin, ja sitten tajusin, että ei se lopeta soittelua ellen mä itse sano ei. Vittuuntunutta vikinäähän siitä seurasi: kuinka olin muka kapeakatseinen ja tehnyt päätelmät liian nopeasti, että eikö me olisi voitu vielä tapailla, mutta oli kyllä minun vikani, että koskaan annoinkaan hänen olettaa mitään muuta, koska minua ei totta vie kiinnostanut.
No, tämän tapauksen jälkeen tuli kolmas mies, jota olin katsellut jo kauan aikaa. Ja sen pidemmittä puheitta, selvisi lopulta että hänellä oli ollut tyttöystävä kaiken aikaa. Jollain tapaa olen menettänyt uskoni uskollisiin miehiin. Mikä siinä on, että tämmöinen pikku juttu kuin oma muija, tyttöystävä, friidu tai freeda jää mainitsematta? Ei ollut meinaan, ensimmäinen kerta.
Ja noh, eräänä iltana viikko sitten, kerroin eräälle ystävälleni tästä. Häneltä herui kahden sekunnin sympatia ("no voi vittu, miehet on niin sikoja") ja sitten alkoi rumba siitä, miten häntä kaikki miehet piirittävät ja kenet hän oikein valitsisi lukuisista vaihtoehdoistaan, jotka ovat kaikki tietenkin häneen aivan lääpällään.
Ei siinä mitään, nyt joku voisi heittää pöytään kateus-kortin, mutta vittuako minä siinä kadehtimaan rupean, kun olen juuri saanut selville, että oma mieheni onkin koko ajan omannut tyttöystävän. Mikä sympatian määrä minua kohtaan. En minä nyt mitään sääliä olisi kaivannutkaan, mutta vähän tilannetajua? Ihmisillä ei muutenkaan tunnu olevan enää mitään käsitystä myötätunnosta; ruvetaanko tällaisessa tilanteessa sitten puimaan tämän kaverin omia miesasioita, jotka ovat niin hyvin kuten aina?? Olisin odottanut vähän enemmän symppaamista, ja rehellisesti sanottuna minua ei olisi vittuakaan kiinnostanut pohtia, mitä jorppe tai pertsa uudella viestillään tarkoitti. Olkoon tämä sitten vaikka itsekeskeisyyttä, mutta mukavampiakin keskusteluja juuri eronneena on käyty kuin pertsan panotaidot tai jorpen sukulaissuhteet.
Lisäksi olen totaalisen kyllästynyt työhöni. Kyseinen yritysfirmapaskaräkälä irtisanoo väkeä ensi kevääseen mennessä ja voin vain arvata kuinka korkealla minun pisteeni silloin ovat... Siksipä olenkin miettinyt, taas, uuden elämän aloittamista jossain hyvin kaukana täältä. Kuten vaikka Turussa. Tampere, Vaasa tai Pori? Mutta toisaalta, auttaisiko se jotain. Mitä se muuttaisi?
Aiemmin vihjailin eräästä miehestä, no, se mies jäi aika lyhyeen, ''yllättäen''...
Oli mukavaa, mutta sitten hänellä ei kaiketi napannut riittävästi, eikä totta puhuen minullakaan. Joten uutta putkeen ja putkeahan tuli. No, se putki oli elämäni toivottavasti viimeinen virhe, eikä kyseinen henkilö koskaan kiinnostanut minua lainkaan. Menin hänen luokseen erään baari-illan jälkeen, mutta miksi niin tein, sitä en tiedä. Loppujen lopuksi jouduin sanomaan hyvin rumasti, jotta se lopettaisi soittelun ja viestittelyn. Sinänsä siltä ihan -minua ällöttää sanoa näin- hurmaavaa, ehdotella kävelylenkkejä ja leffoja, mutta kun ei nappaa niin ei nappaa. Koko mies sai minut jotenkin tuntemaan oloni paljon alempiarvoiseksi. Ei kovin mukava tunne. Ja sitten kun asiasta on pariin otteeseen huomauttanut, alkaa vain vituttaa moinen takertuminen, sitten mä lopetin sen viesteihin vastaamisen, koska mulla oli tärkeämpääkin tekemistä ja ajateltavaa koska eräs rakas läheiseni oli aika huonossa voinnissa tuolloin, ja sitten tajusin, että ei se lopeta soittelua ellen mä itse sano ei. Vittuuntunutta vikinäähän siitä seurasi: kuinka olin muka kapeakatseinen ja tehnyt päätelmät liian nopeasti, että eikö me olisi voitu vielä tapailla, mutta oli kyllä minun vikani, että koskaan annoinkaan hänen olettaa mitään muuta, koska minua ei totta vie kiinnostanut.
No, tämän tapauksen jälkeen tuli kolmas mies, jota olin katsellut jo kauan aikaa. Ja sen pidemmittä puheitta, selvisi lopulta että hänellä oli ollut tyttöystävä kaiken aikaa. Jollain tapaa olen menettänyt uskoni uskollisiin miehiin. Mikä siinä on, että tämmöinen pikku juttu kuin oma muija, tyttöystävä, friidu tai freeda jää mainitsematta? Ei ollut meinaan, ensimmäinen kerta.
Ja noh, eräänä iltana viikko sitten, kerroin eräälle ystävälleni tästä. Häneltä herui kahden sekunnin sympatia ("no voi vittu, miehet on niin sikoja") ja sitten alkoi rumba siitä, miten häntä kaikki miehet piirittävät ja kenet hän oikein valitsisi lukuisista vaihtoehdoistaan, jotka ovat kaikki tietenkin häneen aivan lääpällään.
Ei siinä mitään, nyt joku voisi heittää pöytään kateus-kortin, mutta vittuako minä siinä kadehtimaan rupean, kun olen juuri saanut selville, että oma mieheni onkin koko ajan omannut tyttöystävän. Mikä sympatian määrä minua kohtaan. En minä nyt mitään sääliä olisi kaivannutkaan, mutta vähän tilannetajua? Ihmisillä ei muutenkaan tunnu olevan enää mitään käsitystä myötätunnosta; ruvetaanko tällaisessa tilanteessa sitten puimaan tämän kaverin omia miesasioita, jotka ovat niin hyvin kuten aina?? Olisin odottanut vähän enemmän symppaamista, ja rehellisesti sanottuna minua ei olisi vittuakaan kiinnostanut pohtia, mitä jorppe tai pertsa uudella viestillään tarkoitti. Olkoon tämä sitten vaikka itsekeskeisyyttä, mutta mukavampiakin keskusteluja juuri eronneena on käyty kuin pertsan panotaidot tai jorpen sukulaissuhteet.
Lisäksi olen totaalisen kyllästynyt työhöni. Kyseinen yritysfirmapaskaräkälä irtisanoo väkeä ensi kevääseen mennessä ja voin vain arvata kuinka korkealla minun pisteeni silloin ovat... Siksipä olenkin miettinyt, taas, uuden elämän aloittamista jossain hyvin kaukana täältä. Kuten vaikka Turussa. Tampere, Vaasa tai Pori? Mutta toisaalta, auttaisiko se jotain. Mitä se muuttaisi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)