Mä en osaa nyt sanoa, miltä musta tuntuu. Hetki sitten sain juuri, kenties hieman kyseenalaisin keinoin, tietää, että nyttemmin jo entinen ystäväni, jota x-tinaksi täällä on nimitetty kautta aikain, oli valehdellut mulle aivan kaikesta. Kaikesta.
Sanotaan, että vielä viime vuoden lopulla olimme kavereita. Niin, kavereita, emme ystäviä. Emme enää pitkään aikaan. No, vasta nyt, vasta tänään minä saan tietää hänen mm. tuolloin seurustelleen, eikä hän koko aikana, koko tekopyhän feikin ystävyytemme aikana maininnut minulle asiasta. Ei sattunut muistamaan sellaista pikkuseikkaa kuin, niin muuten, mulla on poikaystävä. Et mä en olekaan sinkku, vaikka niin annoin uskoa.
What the f.. Enkä mä tähän päivään asti osannut kuvitellakaan, että multa olisi pimitetty jotain tuollaista.
On totta, etten minäkään tuolloin ollut enää pitkään aikaan kertonut hänelle kaikkia asioitani, mutta kyllä hän tiesi, seurustelinko minä vai en. Kyllä hän tiesi pääpiirteet, ja jos hän kysyi, seurustelinko, kyllä minä osasin vastata totuudenmukaisesti kyllä tai ei riippumatta siitä, halusinko kertoa hänelle kaikkea. Sen sijaan hän, joka on ylisti ystävällisyyttään ja oli olevinaan niin hyvää pataa, on valehdellut mulle koko ajan tällaisista asioista. Eikä tämä ollut ainoa juttu, jonka hän unohti kertoa. Ja muunteli sitten hieman toisenlaiseksi.
Juuri äskettäin minä vasta tajusin, että hetkinen, eihän hän koskaan kertonut minulle omista asioistaan. No enhän minä ehkä kysellyt joka päivä, että tervepä terve, ooksää viälkii sinkku, mutta kyseleekö nyt kukaan ihmiseltä, jota luulee ystäväkseen, että onko tämä sinkku, koska kai sen ystävän nyt olettaisi mainitsevan kysymättäkin, jos näin ei yhtäkkiä olisi? Ja koko ajan se utelee mun miesasioistani, ja jos vahingossakaan puhe kääntyy häneen, on vastaus "no eiihän niissä mitään." Ja emää vittu tiiä, ihan sama."
Okei joo. Kyllä mä olen hieman loukkaantunutkin siitä, ettei se todellakaan kertonut mulle koko aikana tästä poikaystävästään tai mistään siihen liittyvästä. No pirun hyvin se onnistui kyllä kaiken peittämään. Meinaan, että enhän mä tajunnut koskaan edes epäillä, että yhtäkkiä sillä olisikin joku jätkä jossain, vaikka asia oli tullut esille useaan otteeseen, sillä vastaus oli silti kieltävä. Nyt siitä sitten paljastuukin, että kappas, tyyppi saattaa edelleen seurustella, vaikka mitäs se minua enää kutkuttaa, koska eihän sekään minun parisuhdetilanteistani lehmän vertaa tiedä, mutta että vielä kaveruutemme aikana meni ja pimitti jotain tuollaista.
Muistan elävästi erään tilanteen. Hän on kutsunut itsensä mukaan seurakseni pyörimään kauppoihin. En olisi kaivannut hänen seuraansa, sillä olisin tahtonut olla yksin, enkä jaksanut sillä hetkellä nähdä ketään. Hän valittaa tavallisista asioista; tietyistä ihmisistä, rahasta (no pyytäisi siltä perhanan isältään taas) ja opiskeluista ja töistä ja kaikesta mikä vähänkään saattaisi vituttaa. Minä kiertelen vaaterekkejä ja mietin, mitä ruokaa tekisin illalla. "No mites miesasiat?" havahduttaa minut tarjousbroilerin ihmeellisestä maailmasta ja mulkaisen häntä äkäisenä. Tietty, hän kutsui itsensä vain udellakseen miesjutuistani. Ja kertoakseen niistä eteenpäin. Tuttu stoori. Mutta tällä kertaa minä osaan jo tämän tarinan. "Eipä mitään", minä puhun puoliksi totta, jättäen mainitsematta sen henkilöstön uuden tyypin, koska en halunnut vielä spekuloida olemattomuuksilla. Ja olinhan minä edelleen sinkku.
Käännyn kyllästyneenä ympäri välttääkseni lisäkysymykset. Tutkiskelen kenkiä ja hän siirtyy kauemmas. Koen velvollisuudekseni kysyä takaisin. Hän mutisee vastaukseksi juuri niin kuin arvelinkin: eipä niissä mitään ihmeellistä. Ei mitään mainintaa aiheista 'seurustelu', 'poikaystävät' tai edes 'yhdenillanjutut'. Ja niistäkin minä saan tietää vasta nyt.
Minulle hän aina väitti olevansa puhtoinen pulmunen. Minä sain hirveät huorayskinnät nyrkkiin jo sillä perustein, että joku katsoi suuntaani (lue: persettäni). Samaan aikaan hän itse on h****illut pitkin kyliä, oli sitten varattu tai ei, ja tietysti muistanut aina välillä moralisoida toimintaani (lue: varattujen miesten kanssa puhumista. No kellekös minä sitten puhuisin, kun 3/4 miehistä, joille minun täytyy jo työni puolesta puhua, on jopa naimisissa?)
No mutta. Tulipahan selvyys sillekin, ettei häneen ole koskaan voinut luottaa. Koko ajan hän oli sanonut minulle yhtä, mutta todellisuudessa mikään ei pitänyt paikkaansa. Puhelinnumero oli ehkä aito, mutta mikään muu, tuskin oli. Kaikki, mitä hän menneisyydestään "paljasti", kaikki mitä hän väitti olevansa, oli pelkkää kusetusta. Mikään, mitä hän väitti olevansa ei ollut totta. Että sellainen such a good friend. Such a nice, little, cute, tiny, innocent girl.
Ja nyt sama tinycutelittleinnocent levittelee minusta ties mitä jokaiselle, joka vain suinkin jaksaa kuunnella. Kun mietinkin, mitä hänelle sanoin. JA kun mietinkin, mitä jätin hänelle sanomatta. Luojan kiitos, luotin omaan arviointikykyyni. Hän oli alusta asti arveluttava, ja viimeistään nyt parin mutkan kautta tosin, sain tietää koko aikani olleeni oikeassa hänen motiiviensa suhteen meidän cutelittleinnocent-ystävyyteemme liittyen. Miksen minä silloin tajunnut epäillä mitään, kun hän ei koskaan kertonut omista asioistaan, vaan jo pakkomielteisesti uteli omistani (ja vähän muidenkin; kuten veljeni ja tämän tyttöystävän x-tinalle erittäin kuulumattomasta yksityiselämästä). Voikaa hyvin M&C.
Onneksi opin jo pentuna kyseenalaistamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti