aina äänessä

Mitä enemmän elämää olen nähnyt sitä vähemmän jaksan ihmisiä, joilla on koko ajan hirveä tarve olla esillä ja äänessä. Siis niitä, joiden on vain yksinkertaisesti pakko heittää muka-hauskaa läppää, vitsailla milloin mistäkin, selitellä kaikenmaailman tarinoita tai vihellellä ja lauleskella ja huudella ja jos hiljainen hetki meinaa uhata, keksiä jotain, millä pitää ääntä ja meteliä (itsestään).

Siis esim. nekin tyypit, jotka eivät voi katsoa elokuvaa kommentoimatta joka asiaa muutaman minuutin välein,
kato mikä mekko
iihana mies
toi näyttää iha samalta ku se paikka missä kävin ku olin barcelonas pirjon ja timpsan kaa ja pälåpäplä
siis vähäks ruma toi muija
hirveee auto
tuo näyttää iha samalta ku se saken naikkone jonka se pokas sillo kun oltiin perden kaa hippailee liverpoolin yössä, muistatsä sen? siis se kauhee bimbo jolla oli lpngchampin bootsit ja blablabala...
ja niin edelleen.

Ja jos opiskelu-/työpaikalla hiljaisuus alkaa painaa niin kyllähän nämä tyypit keksivät jotain, millä kerätä huomion itseensä. Aletaan laulaa kesken palaverin/opiskelujen, tehdään kaikkea "hauskaa" ja "söpöä" tai aletaan selittää randomtarinoita tai vaikka runonlausuntaa, mutta sen olen huomannut, että nuo ihmiset kerjäävät aina huomiota itselleen, kun siihen vain tulee tilaisuus.
Niitä tyyppejä, jotka kesken palaverin alkavat selittää muka-hauskaa läppää tai laulamaan she makes me go:ta työpaikan lounaalla. Joo, joidenkin mielestä se on ehkä ihan huvittavaa, mutta kun sama tyyppi läpisee paskaa joka 45 minuutin ruokatauon verran joka päivä, niin alkaa pikkuhiljaa she makes me gouailut vähän tympäistä.
Joskus olisi kiva olla ihan rauhassa. Ei hiljaisuutta tarvite pelätä.

Pidemmän päälle se alkaa käymään hermoille, kun joku koko ajan pälättää tai läpisee turhia. Ei kukaan jaksa kuunnella turhaa jauhantaa joka päivä, varsinkin kun jauhaja tai laulaja tai vitsien kertoja on aina sama. Toki joidenkin luonteeseen kuuluu puheliaisuus ja (yli)sosiaalisuus, mutta joskus näidenkin ihmisten olisi ihan suotavaa olla hiljaa. Kuitenkin silloin, kun sitä heiltä eniten vaadittaisiin, he eivät siihen pysty ja siksi me nautimme lounaamme boom kah:n soidessa hänen äänihuuliensa tuotoksena.

Kesken kokeen tai palaverin nämä hassunhauskat ilopillerit eivät vain malta pysyä hiljaa, vaan koko pääsykokeen ajan kuuntelen hyräilyä ja lauleskelua vierustoverini puolelta, biisi vaihtui aina Bingo Playersien cry:stä titaniumiin, ja nyt sama meininki jatkuu tunneilla, koska kyseinen ihminen ei vain niele sitä, ettei aina tarvitse olla äänessä ja esillä, vaikka siitä kuinka tykkäisikin - esillä ja huomion keskipisteenä olemisesta.

Loppujen lopuksi ainakin kaltaisilleni, hiljaisemmille ihmisille näiden päläpättäjien ja huomiota jatkuvasti hakevien ihmisten seura on hyvin rasittavaa. Minä nauttisin mieluummin lounaani (tai kokeeni) ilman turhaa pälinää ja draamaa. Joskus kaipaa hiljaisuutta kaiken hälinän keskelle, ei aina jaksa kuunnella turhia pälinöitä, vaan joskus tekee vain mieli rauhoittua kaiken häslingin keskellä.
Siinä vaiheessa mä en ainakaan hymise huvittuneena jonkun huomionhakuyrityksille, kun sama henkilö aloittaa turhanpäiväisen pälinän ja she makes me go:n neljännentoista kerran lounastauon aikana. Hiphei miten fantsua, sä keräät kyllä huomion, mutta entäs jos ketään ei oikeasti kiinnosta?