"bitch please"

Tänään oli taas yksi niitä päiviä, jolloin en jaksanut yhtään ymmärtää, miten pinnallisessa maailmassa jotkut elävät. Niitä päiviä, jolloin ei vain yhtään jaksanut ja huvittanut kiinnostua pinnallisuuksista ja yhdentekevistä keskusteluista.
Näin erästä kaveriani kahvilakäynnin merkeissä ja koko ajan se jauhoi täyttä potaskaa ja puppua pulputti ihan turhantärkeistä jutuista.

"Vitsi mua ärsyttää kun kävin siel tsirputsarpuwhatever-salonissa ottaa nää rakennekynnet ja nyt mä en voi näppäillä mun puhelinta ku nää on nii pitkät.." (no miks sitten otit ne, mä ajattelen.)
"siis kuinka paljon hiilareit kanasalaatis oikeen on??" (älä kysy multa, ei mua oo koskaan kiinnostanut kalorienlaskenta tai -kyttäys. and you know that.)
"ja oikeesti mun pitäs laihtuu ainaki kaks kiloo et mahdun siihe mekkoon, jota käytin saran ja peten häissä ku nyt mä oon iha räjähtäny käsiin...enks ooki?" (mä nyt vaan olen aina laihduttamista vastaan varsinkin kun kohteena on ehkä 45 kg painava naikkonen. enkä mä ikinä lähde mukaan noihin siis sähän oot nii laiha -säälinkerjuuyrityksiin. ikinä.)

Ja sitten me (se) käytiin kahden tunnin maraton sen miesasioista ja siitä, miten jokainen mies tietty osoittaa huomiota hänelle, ja nyt hän ei osaa valita, kenet niistä ottaisi. Niin kuin mua edes kiinnostaisi, kuka petepetteripaulus sitä oli aamulla ruuhkabussissa tai junassa katesellut. Mitä mä sillä tiedolla teen, mua vain käytetään kohteena näyttämään, että se on menevä ja haluttu ja mitä lie.
Hiphei.

Jotenkin en enää nykyään yhtään jaksa tuollaisia turhanpäiväisiä keskusteluja tai tyyppejä, joiden pahin ongelma elämässä on se, että H&M mustat XS leggingsit hintaan 5,99 ovat loppuneet kesken, ja sen jälkeen näiden tyyppien elämäntehtävänä tuntuu olevan edellä mainitusta aiheesta levitettävä suunnaton tuskailu ja edellä mainitusta ongelmasta myös muiden ongelman tekeminen.
Ja sitten kun näitä "ongelmia" on 5-15 päivässä, kaikki yhtä tärkeitä ja muita ihmisiä koskettavia, mä en enää jaksa sitä kauheaa hälyä ja tuskailua, joka niistä jokaisesta täytyy nostaa.
Koska mitä sitten jos jokin niinkin universaalisti mitätön asia kuin leggingsit ovat loppuneet? Niitä tulee kuitenkin lisää ja/tai löytää iisisti samanlaisia rättejä joka kaupasta. Elämä ei myöskään kaadu siihen, että vettä sataa tai tuulee ja tukka menee sekaisin.
Jos joku nimittäin kysyy multa 2-12 min välein, onko tukka/silmämeikki/poskipuna/tai mikä ikinä olikaan hyvin/kohdallaan/levinnyt niin voi tilitali, että mulla tilttaa. Vähän suurempia ja pidempikestoisempia ongelmia nähneenä mun toleranssini tollaisia teinimäisiä suurenteluja kohtaan alkaa olla aika nolla. Sellaisten ihmisten tapaamisen jälkeen huomaa olevansa älyttömän vittuuntunut jokaikisestä pikkuasiasta, sillä sen jälkeen kun ne itse ovat tuskailleet jokaisen asian ja tehneet siitä myös muiden ongelman, se ilmapiiri tarttuu.
Negatiivisuus kerää negatiivisuutta. Jos viettää tunninkin joka asiasta valittavan ihmisen seurassa, huomaa itsekin tuskailevansa puoli minuuttia myöhässä olevaa bussia ja sinne etanan lailla matelevaa mummoa, kiljuvaa kakaralaumaa ja toisiaan nuolevaa teinipariskuntaa.

Miksi kuitenkaan halua olla se kärttyinen ämmä, joka vittuuntuu jokaisesta asiasta ja purkaa pahaa tuultaan muihin.