Mistäs minä aloittaisin?
Koneeni hajosi, sain maailman kamalimman mahataudin, katsoin kaikki tähänastiset Awkward-sarjan jaksot espanjaksi ymmärtäen (melkein) kaiken.. Voi sitä tunnetta! Se tunne, kun tajuaa oppineensa jotakin, kun ymmärtää. Muuta joo, en aio läpistä turhanpäiväisyyksistä sen enempää, sillä onhan täällä tapahtunut paljon muutakin. Hehe.
En ole liiemmin ollut enää tekemisissä eksäni kanssa, toivotin hänelle hyvät joulut, johon hän (latinomaisen) tapansa mukaan vastasi rakkaudentäyteiset toivotukset pusuhymiöin ja emojein höystettynä, mutta nyt osasin suhtautua tuohon kaikkeen jo vitsillä. Vaikka välillä onkin ollut vaikeaa, olen päässyt yli hänestä - ja vähitellen myös kaikesta tapahtuneesta. Oikeastaan vasta ihan viime aikoina olen tajunnut, ettei hänellä ole enää mitään tärkeää roolia elämässäni, me elämme nyt eri teitä. Tietenkään ei ole mahdollista unohtaa kaikkea mitä on tapahtunut, mutta se menneen haikaileminen ja itkeskelyvaihe on jo ollut pidemmän aikaa takana päin. Toki välillä jokin asia saa minut haikailemaan hetkeksi menneisyyttä - erityisesti täällä hänen maallaan, hänen ympäristössään, mutta toisaalta tuo ympäristö on tuonut mukanaan myös paljon hyvää. Uusia kokemuksia, silmiä avartavia hetkiä ja persperktiiviä asioihin. Tämän jälkeen kynnys valittaa pienistä -tai ylipäätään mistään turhasta- on huomattavasti kasvanut, sillä täällä näkee väistämättä niin paljon asioita, joiden jälkeen pikku vastoinkäymiset eivät enää kovin paljoa hätkäytä.
Me encanta esta ciudad. Minä rakastan tätä kaupunkia.
Ihmiset ovat pääosin hyvin ystävällisiä, mutta monikaan ei puhu englantia, vaan espanjalla on pärjättävä, mikä alkuun oli ajoittain melko haastavaa. Millään alkeistasolla täällä ei luonnollisestikaan olisi pärjännyt mitä tulee pankissa tai kaupassa asioimiseen tms., ja on lisäksi alueita, joilla eräänlainen turistityttö / western länsimainen imago voi aiheuttaa ongelmia. Järjenkäytöllä pääsee toki pitkälle, mutta onhan niitä kulttuurierojakin ollut. (Puhumattakaan siitä iänikuisesta myöhästelystä...! Suomessa kun 15 minuuttia on jo paljon, mutta täällä on pikemminkin jo miltei sääntö kuin poikkeus olla myöhässä tunti ja 15 min..)
Mutta varsinaiseen asiaan. Voitteko kuvitella, että tässä (kukaan ei voi määritellä tarkkaa lukua) maailman yhdessä suurimmista kaupungeista (ja myös ajoittain ahdistavan pakokaasuntäyteisessä sellaisessa) tapasin erään suomalaisen miehen. Miten ironista. :D Kaikista näistä, heitetään nyt vaikka, 22-24 miljoonasta ihmisestä löytyi toinen suomalainen. No, se sinällään ei ollut mitenkään multiharvinaista, mutta se, että se varsin mukava ja sitoutumishaluinen mies asuu täällä sai kieltämättä pasmat hippuisen sekaisin. Piti sitten tulla tänne asti löytämään sellainen.
Me tapasimme, kun istuin erään paikallisen kaverini kanssa viettämässä iltaa. Olimme katsomassa erästä ulkoilmakonserttia, joka järjestettiin kaupungissa. Paikalla oli tuhansia ihmisiä, ja istuimme suihkulähteen reunalla maissikojua vastapäätä. (Niissä kojuissa myytävä maissi on muuten ihan taivaallista: se kuorrutetaan voin ja mausteiden seoksella ja itse tuore maissi on niin hyvää ja mehevää. Tuo jättikokoinen maissipötkelö seoksineen maksaa n. euron.) Jossain vaiheessa huomasin, että eräs vaaleahko mies katselee minua maissijonosta. Hetken aikaa hymähdän mielessäni, että tuo jäbä oli vähän suomalaisen näköinen, mutta sitten unohdan koko miehen konsertin alkaessa.
En muista, missä vaiheessa hän oli tullut lähettyvillemme, mutta oletan hänen kuulleen, että puhuimme kaverini kanssa espanjaa. Kenties siitä johtuen hän kysyi minulta varovaisesti espanjaksi, mistä olen kotoisin. Tuo kysymys on ollut kenties se suosituin täällä, millä kaikenikäiset ihmiset ylipäätään aloittavat keskustelun, ja se, johon olen eniten saanut vastata. Vaikka täällä asuu paljon myös ns. eurooppalaisen näköistä paikallista väestöä, suomalaiset ovat kuitenkin poikkeuksellisen vaaleaihoisia, jos verrataan jo esimerkiksi saksalaisiin. Niinpä täällä on saanut jatkuvasti vastata (ystävällisiin) ihmettelelyihin, mistä oikein olet kotoisin. Harva edes osaa hahmottaa, missä Suomi on, sillä täältä katsoen se on jossain käsittämättömän kaukana ja jotenkin ei millään lailla konkreettisesti läsnä täällä. Useimmiten ihmiset ovat kumminkin olleet vilpittömän kiinnostuneita kuulemaan Suomesta ja ihmetelleet, miten joku sieltä asti on tänne päätynyt. (Ja tämän jälkeen melkein poikkeuksetta kysyjä on aina heittänyt vitsillä, että jonkun miehen takiako. Niiiinpä niin, hahaa, oikeaan osuit, amigo.)
Se tunne oli hyvin outo. Samalla hetkellä, jolloin kerroin olevani suomalainen, tiesin, että hänkin olisi. Oli hassua tavata joku niin kaukana itse Suomesta. Muuten täällä ei kauheasti suomalaisia ole näkönyt, joitakin turisteja ja vaihto-oppilaita kaiketi, mutta heitäkin melkoisen vähän.
Jollain tapaa meillä synkkasi heti. En mene yksityiskohtiin hänen työstään, mutta hän työskentelee eräälle yritykselle täällä ja olemme viettäneet hyvin paljon aikaa yhdessä. Viime aikoina hän on kuitenkin alkanut miettiä Suomeen paluuta, mutta itse en oikein lämpene ajatukselle. Olin jo tottunut ajatukseen meksikolaisesta miehestä, arjesta ja elämästä, ja nyt yhtäkkiä kuvissa onkin joku toinen, joka johdattaisi taas vähitellen takaisin Suomeen. En oikein tiedä, mitä ajatella. Tiedän, että minunkin olisi ehkä oikea aika saada elämäni järjestykseen, mutta en oikein tiedä, kuinka. Hän on jo moneen otteeseen puhunut, että jossain vaiheessa voisimme muuttaa yhdessä takaisin Suomeen, kunhan hänen työnsä täällä päättyy jonkin ajan kuluttua keväällä. Tiedän jo nyt, että saisin erään työpaikan Suomeen palatessani, mutta silti jokin epäilyttää.
Vastahan tulin tänne. Olen ihastunut tähän elämänrytmiin ja kaupunkiin, musiikkiin ja maahan. Samaan aikaan täällä on kuitenkin myös paljon huonoja asioita, joiden puolesta Suomi olisi parempi maa tehdä töitä ja asua, vakiintua. Mutta onko aina pakko mennä helpoimman kaavan mukaan?
Haluanko oikeasti lähteä täältä? Muutanko taas toiselle puolelle maailmaa miehen perässä. Niin hyvin kuin se päättyi viimeksikin.. Olenko valmis lähtemään täältä?
Entä jos löydän täältä sittenkin jotain muuta, who knows.
Näihin mietelmiin,
toivottavasti 2015 on se parempi vuosi.
Maaren
x
