bye, 2012

2012 vuoden viimeinen päivä. Ja mulla ei ole tästä vuodesta mitään hyvää sanottavaa. Ainoa positiivinen asia, mikä tulee mieleen, on että kohta se on ohi. Tää vuosi ei tosiaan kuulunut mitenkään tavoin mulle ihanteelliseksi tai onnistuneeksi, päin  vastoin. Mun elämässä tapahtui hirveästi asioita, ei niin positiivisia asioita, tänä vuonna: mies jätti, iho muistutti rupikonnaa ja kaveripiirikin muuttui näiden seurauksena. Nyt kaikki sujuu vaihteeksi hieman paremmin, kolmen lääkekuurin ja lukuisen ääliöiden jälkeen, ja voinpahan ainakin sanoa, että mä pidin lupaukseni: olin rehellinen enkä enää sietänyt epärehellisyyttä muilta.

Ja tämä linja jatkukoon myös huomisesta alkaen!

Hyvää uutta vuotta 2013 kaikille! (niin kornia kuin tuon toitottaminen joka vuosi onkin..) Olkoon ensi vuosi edellistä parempi.

Sappy christmas

Mä en ole koskaan ollut mikään jouluihminen. Henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että on aika falskia kiristää lapsia hyvän käytöksen ja lahjojen määrän (ja laadun!) yhteydellä. Minä esimerkiksi olin pienenä hirveän kiltti (ja olen tietysti edelleen) mutten koskaan saanut barbie-junaa, aitoa baby bornia tai lasten leikkikeittiötä. Eihän sitä silloin tietenkään tajunnut, millaista kusetusta koko kiltteyssoopa oli.
Esimerkkeillään. Mä olin ehlä seitsemän ja veli pari vuotta vanhempi. Mutsi pyysi meitä tekemään jotain, ja veli ei tietenkään tehnyt, joten minä sain hoitaa koko homman. Jos sanoin siitä mutsille, että veli ei taaskaan muuten auttanut minua, niin se sanoi vain, että "joulupukki muistaa tämän sitten." Ja siinä mä sitten olin ihan että lällällää, broidi, mutta aattoiltana lahjojen jaon jälkeen ei sitten enää naurattanut. Oli nimittäin niin, että ihan sama, kuinka hyvin mä sen meidän veneen pesin ja kuinka hyvin veli samaan aikaan luki riippumatossa Aku Ankkaa, koska minä en koskaan saanut niitä lahjoja, joita pyysin: en barbijunaa, en leikkikeittiötä. Ja sattui myös niin, että veli sai haluamansa Game Boy Colorin (joka oli siihen aikaan niin wow-juttu) ja markka aikaan aika kalliskin, mutta minä en saanut aitoa baby bornia, vaan virolaisen kopion, joka pissi kaulasta, eikä gameboyhin verrattuna maksanut paljoa vessapaperin vertaa. Ja vaikka minä olin ollut monta rullaa kiltimpi!

Mutta en minä veljelleni koskaan ollut katkera. Broidi oli ja on hyvä tyyppi, ja meillä oli pentuna se tapa, että me saatiin käyttää ihan yhtä lailla toistemmekin tavaroita. Ja jostain kumman syystä, kun veli ei sitten haikaillut mun kaulasta kusevan vauvanukkeni perään, niin tästähän oli vain enemmän hyötyä mulle, koska mä haikailin sen pelikonsolin perään, ja yhdessähän sitä pelattiin. Mutta kyllä mua sillon pentuna ihmetytti, miksen mä sitä barbijunaa saanut, vaikka olin ollut vähintään yhtä kiltti kuin edellä mainittu velikin ja yrittänyt miellyttää vanhempia ja joulupukkia tekemällä niitä kotihommia, joihin veli ei koskaan osallistunut.

Ja vielä falskimpaa kuin lasten huijaaminen on "joulun sanoma" hiljentymisestä ja rauhoittumisesta. Kenen kotona muka ei olisi ollut stressiä siivoamisesta, ruuanlaitosta, lahjoista tai vieraista? Manattu koko joulua hevonkuuseen ja tuskailtu kinkun paistamisen kanssa? Että ihan tosiaan istuttiin lunkisti sohvalla joulukalenteria availlen 24 päivää ja leikittiin piirileikkejä kuusen ympärillä? Eikä joulun jälkeen myöskään manattu sitä, miksi anoppi joka kerta ostaa turhaa krääsää.

Krääsän ostaminenhan on sitä joulua. On pakko ostaa lahjoja, ja mielellään useita, ja kun ei tiedetä mitä ostaa, mukaan tarttuu kaikkea aikuisten tarrasukista ja tiskiräteistä kaksipuoliteippiin. Mä olen ainakin miljoona kertaa falskaillut ilon ilmettä kasvoilleni, kun miljoonannen kerran paketista paljastuu tanttamallia oleva yöpuku tai lasketteluhanskat. Jep. Ei niissä edellisissä kyllä mitään vikaa vielä ollut ja eihän mulla ollutkaan niitä kuin parikymmentä paria. Ja kaikki sulta joululahjaksi saatuja, tänks.

Tottakai arvostan sitä, jos joku antaa mulle lahjan. Mutta mieluummin olisin ottamatta hanskat nro 15 ja olla vaikka saamatta koko lahjaa. En tarvitse kirjaa aiheesta Vähäkaloriset ruuat tai joulukuvioista peflettiä. Ja jos mä tarvitsisin, niin kyllä sanoisin silloin kun sitä joululahjatoivetta kysytään. Ja kaikkein typerintä onkin ensin kysyä, että mitä sä tahdot lahjaksi (ja tähän vastata ihan sama emmä tiiä..) ja sitten vain ignorata sanottu lahjatoive (jos se siis on jotain emmätiiää omaperäisempää.) Vaikka olisit sanonut että kunnon pullo lakkalikööriä, niin kyllä se ukki aina ne villasukat saa. Koska... ? Se on ukki? Niin miksi?

Ja muutenkin mua ärsyttää lahjojen pakko-osto. Ihan kuin tavoitteena olisi hukuttaa kaikki muut turhaan tavaraan ja sitten itsellä on hyvä mieli, kun on antanut paljon lahjoja muille. Olisi parempi, jos ihmiset keskittäisivät aikansa ja rahansa vaikka 1-5:een kunnon lahjaan sen 15-30 turhan hanskaparin sijasta.

Ja onhan se myös aika lailla naiivia sitten kyllä kitistä saaduista joululahjoista. Olen mä kyllä tähän itsekin baby borninkin jälkeen sortunut, mutta nykyään moni osaa jo onneksi olla ostamatta minulle mitään turhaa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että parikymppisetkin on vielä sisariensa lahjoista kateellisia.
On se vaan niin rankkaa, jos sun kotona asuva 17-v pikkuveljes sai porukoiltas tietokoneen lahjaks. Onhan se kyllä kaikilla tavoin jotenkin sinulta pois.

God jul!

Hyvää joulua kaikille! Mä palaan kirjoittelemaan pyhien jälkeen aktiivisemmin! God jul alla! :)

vanha suola janottaa, osa 2

Se kaikki alkoi Tampereen Skålissa. Missä me mieheni kanssa aina kävimme. Ja täytyy tunnustaa, nautin yhä tuosta, sanoa "mieheni". Vaikka hän tätä nykyä onkin ex.
Viime viikonloppuna. Pitkästä aikaa Skålissa. Ilman miestäni. Ex-sellaista. Kun katselin menoa käytävän toisella puolella, en voinut kuin huokaista syvään. Tuolla mekin käytiin. Tanssittiin. Nauroin Madonna-wc:lle ja kieltäydyin käyttämästä muuta. Sen jälkeen me katseltiin alas sillalta ja mentiin Ilvekseen yöksi. Ja oltiin me.
Kuitenkin nyt, mas o menos vuosi myöhemmin, minä istun yksin, päiväsaikaan, ja voin vain muistella sitä kaikkea. Miettiä mikä meni pieleen, miksei hän ei enää ole kanssani. Miettiä sitä, mitä reilut puoli vuotta olen jahkaillut. Välillä ollut miettimättä mutta aina lopulta, tietyissä paikoissa ja tilanteissa, palannut siihen. Muistellut kuinka hän viimeisen kerran sanoi palataan, ja johon minä sokeasti uskoin viimeiseen asti.

Mutta miksei me koskaan palattu? Mikä meidän suhteessamme meni pieleen? Emmehän me olleet edes tapailleet hirveän kauan ennen kuin kaikki se jo loppui. Kaikki oli minulle vielä auki, minä uskoin tulevaisuuteen ja meihin. Ilmeisesti hänen uskonsa ei riittänyt. Tai minun viehätysvoimani, luonteeni tai mistä minä tiedän. Enkä tiedä vieläkään. Kipinät ja perhoset vatsasta ja kaikki se mussunmussunläpäläpä jäi puuttumaan? Ei. Ja niin kuin hän olisi sellaista etsinyt.

Mutta se usko, hänen uskonsa, palasi kuitenkin myöhemmin, liian myöhään, sitten kun hän oli uudessa suhteessa enkä minä halunnut ruveta pilaamaan sitä. Ensin kuukausia ilman merkkiäkään, ja sitten hän yhtäkkiä haluaakin minut. Ja mitä minun olisi pitänyt tehdä? Juuri kun olin hyväksymäisilläni sen, ettei meistä koskaan enää tulisi mitään ja että meidän pitäisi jatkaa erillään eteenpäin, tulee hän ja päättää jälleen sotkea kaiken. Mutta minä torjuin hänet. En enää lähtenyt siihen mukaan. Sanoin ei salatapaamisille ja skål-viikonlopuille. Ja nyt, Skålissa istuessani, minä mietin, miksi. Kadun tekemääni päätöstä.

Paljon myöhemmin, kun olen jo poistunut ravintolasta, haettuani autoni parkista tietämättä mitä minä oikeastaan edes teen tässä kaupungissa, näen hänet. Hetkeksi minä vain jähmetyn. Hän ei tietenkään tajua minua, vaan istuu autossaan ja odottaa valojen vaihtumista. Mutta minä tunnistin sen jo kaukaa. Minä muistin sen auton. Minä tykkäsin siitä autosta. Siitä, jossa minäkin kerran Skåliin meidät ajoin.
Mutta vähät autosta, kun sen sisällä istuu sellainen mies. Mies, joka näytti täysin samalta kuin ennenkin, kuunteli oletettavasti autossaan sitä levyä kuin ennenkin, hän, joka oli jopa komeampi kuin ennen. Minä olen hypätä ulos omasta autostani ja rynnätä hänen luokseen, edes kysymään kuulumiset, mitä tahansa, kunhan saisin jutella hänelle. Saada hetkeni hänen kanssaan. Entisen elämämme takaisin. Mutta samaan aikaan minä tiedän, ettei sitä tule enää koskaan olemaan. Ei tule enää meitä. Ei meidän reissujamme, eikä aikojamme. Meillä oli mahdollisuutemme, mutta jostain syystä se ei vain koskaan toiminut.
Vilkaisen peruutuspeiliin hetkeä myöhemmin. Kyllä, hän se oli. Damn, että minä tykkäsin tuosta autosta. Srn rekisterinumeron muistan. Haluamattanikin.
Vilkaisen hotelli Ilveksen mainosta. Tai no, yökerhon lähinnä. "People never look so good." Mutta turhaan. Sellaisia jumalia Tampereellakaan ei ole kuin yksi. Ja hänet joku toinen nappasi ja sai pidettyä itsellään. Mitä minä en koskaan tule unohtamaan. Eikä sieltä Ilveksestä muuten löytynyt jumalan korviketta.

läpäläpäjuttuja

Miten voi olla edes mahdollista törmätä kaikkiin (no okei, yhteensä kolmeen) eksään yhden päivän aikana (eilen) ja että kaikki heistä aiheuttavat enemmän tai vähemmän vanhan suolan janotusta. Taas.
Pitänee yrittää muistella niitä ei-niin-janottavia päiviä ja sitä, miksi nekään suhteet koskaan loppuivat.
Mitään luxusglamouria tai edes ihan-ok-onnellista kun nämä suhteet harvemmin ovat olleet.. Tämä biisi on muuten paras biisi kuvaamaan tällaisia suhteita ja sitä, että ehkäpä lopulta olikin parempi päättää se ja meikästä on tullut fighter ja läpäläpä..
Palataan..

Well I thought I knew you, thinkin' that you were true 
Guess I, I couldn't trust called your bluff time is up 
'Cause I've had enough 
You were there by my side, always down for the ride 
But your joy ride just came down in flames cause your greed sold me out in shame 

After all of the stealing and cheating you probably think that 
I hold resentment for you 
But uh uh, oh no, you're wrong 
'Cause if it wasn't for all that you tried to do, I wouldn't know
Just how capable I am to pull through 
So I want to say thank you 
Cause it 

'Cause it makes me that much stronger 
Makes me work a little bit harder 
It makes me that much wiser 
So thanks for making me a fighter 
Made me learn a little bit faster 
Made my skin a little bit thicker 
Makes me that much smarter 
So thanks for making me a fighter 

Never saw it coming, all of your backstabbing 
Just so you could cash in on a good thing before I'd realize your game 
I heard you're goin' round playin', the victim now 
But don't even begin feeling I'm the one to blame 
'Cause you dug your own grave 
After all of the fights and the lies cause you're wanting to haunt me 
But that won't work anymore, no more, 
It's over 
'Cause if it wasn't for all of your torture 
I wouldn't know how to be this way now and never back down 
So I want to say thank you 
Cause it 

makes me that much stronger 
Makes me work a little bit harder 
It makes me that much wiser 
So thanks for making me a fighter 
Made me learn a little bit faster 
Made my skin a little bit thicker 
Makes me that much smarter 
So thanks for making me a fighter 


How could this man I thought I knew 
Turn out to be unjust so cruel 
Could only see the good in you 
Pretended not to know the truth 
You tried to hide your lies, disguise yourself 
Through living in denial 
But in the end you'll see 
You won't stop me 

I am a fighter and I 
I ain't goin' stop 
There is no turning back 
I've had enough 


You thought I would forget,
But I remember
'Cause I remember
I remember
You thought I would forget,
But I remember
'Cause I remember
I remember

Älkää olko lahnoja

Pahimmat kliseet:

1) Kyllähän sä olisit voinut sanoa että ..(jokin negatiivinen asia)

Oikeasti kellekään ei voi sanoa mitään (negatiivista) ilman että tämä loukkaantuu, ottaa nokkiinsa tai muuten vaan pahastuu edes vähän. Vai voisitko muka itse kuvitella tilanteen, jossa ystäväsi sanoo suoraan, että kampauksesi on muuten aika ruma (tai edes vaikka "vähän outo") etkä sinä loukkaantuisi tästä edes ihan vähän tai edes hetkellisesti tai ajattelisi että mitä v----a katso itse ämmä peiliin. Minullakin on kavereita, jotka ovat olevinaan tästä kanssani samaa mieltä; asiat pitäisi voida sanoa suoraan ja jäkäjäkä, mutta kun minä sanoin kerran eräälle heistä, ettei eräs mekko ehkä pukenut häntä parhaimmalla tavalla tai että hänen pitäisi unohtaa exänsä ja typerä säätäminen, niin eipä ole kyseisestä henkilöstä sen jälkeen kuulunut. Vaikka hänkin aina toitotti, että kyllä ne asiat voi ja pitää sanoa suoraan, mutta siinähän sekin tekopyhyyden ilmentymä nähtiin, kun sitä sitten teki niin kuin pyydetiin.

2) Me olemme vain kavereita.

Kumminkin haluat sitä raunoa tai pamelaa tai sitten teidän käsitys ystävyydestä on vähän kyseenalainen. Minun käsitykseeni ystävyydestä kun eivät sisälly panot, nussinnat tai hämärät tapaamiset.

3) Joo no ei mitään .. (jonkin negatiivisen asian jälkeen)

Jep. Kaveri ilmoitti juuri, ettei se pääsekään sun luo tänään, koska aikoo mennä baariin jonkun toisen kanssa ja suako ei tosiaan yhtään harmita? Edes pikkiriikkisen kyrsi, ota päähän, ketuta tai ärsytä? Ei viheliäästi vituta, vaan ajattelet tosiaan että shit happens ja sinä vain joka kerta satut olemaan se shit happened -osapuoli.

4. Ihan hyvää/perus/ok (Kysymykseen: mitä kuuluu?)

Tuo 'ihan' tuossa 'hyvän' edellä nyt riittää sinällään jo viemään siitä kaiken uskottavuuden. 'Ihan ok' vastauksena viestii yleensä siitä ettei haluta, viitsitä, uskalleta tai jakseta kertoa siitä, mitä oikeasti kuuluu. (eli usein ihan paskaa.) Ja vanhakunnon mitä kuuluukin on itsessäänkin jo nykyään aika falski. Keino päästä leveilemään kysyjän omilla saavutuksilla ja kuulumisella ja sillä lässynlässyndiipadaapalla, joka ei muuten olisi tullut esiin, ellei "ihan ok":n jälkeen olisi pakkovaltuutettu kysymään myös vastapuolen kuulumisia takaisin.

5. Ihan sama.

Ihan sama, mihin asiaan, koska oikeasti mikään ei ole ihan sama. Kyllä joku mielipide aina on. Tai jos ei ole, niin siinä vaiheessa kannattaisi suuntautua vakavaluontoisiin tutkimuksiin tutkimaan, liikkuuko siellä päässä oikeastaan mitään. Usein kun ihmisillä tuppaa olemaan asioista mielipiteet, mutta syystä tai toisesta ne korvataan aina ihan sama:lla. Miksi? Koska muut jyräävät mielipiteillään ohi? Koska ei uskalleta sanoa, että minä kyllä menisin mieluummin Mäkkiin mutta kun toi kysyjäkaveri haluaa kuitenkin itse jonnekin muualle, niin enhän mä tietenkään voi sanoa, että Mäkkiin, koska ei me sinne kuitenkaan mennä. Kaverisi kysyi mielipidettäsi, mutta koska sitä ei koskaan tullut, niin ehkäpä te ette sitten mene McDonaldsiin, jos kukaan ei sitä kerta ehdottanut? Mielipidettä kyllä kysyttiin, mutta 'ihan sama' suuntaa antajana on aika ahterista.

Voin muuten sanoa, että on aika ahterista myös olla se osapuoli, joka joutuu aina kuuntelemaan kaikki ihansamat ja emmätiiät. Jos minä haluan laimeaa lahnaa, niin kävelen kyllä kysymättä marketin kalapuolelle. Tosin ennen kuin sinne asti päätyy, on jo pakosti joutunut kuulemaan parit lahnat ihansamaemmätiiät siinä matkalla.

Onko pituudella väliä?

Mua ärsyttää miten kaikilla on nykyään hitonmoinen tarve todistella olevansa jotenkin riittävä; hyvä, täydellinen omana itsenään. No tottahan se on tärkeää olla sinut itsensä kanssa ja rakastaa itseään ja mussunmussun, mutta kyllä se nyt useimmiten liippaa vaarallisen läheltä likaa itserakkautta ja oman parhauden korostamista.
Esimerkiksi pituusasia. Nyt otsikolla johdatellut ehkä pettyvät, mutta se koko ihmisen pituusasia. Esimerkiksi minä olen koko ikäni pitänyt itseäni ihan ok-pituisena, ajattelematta sitä sen kummemmin tai siitä liiemmin muille huutelematta, mutta monille muille se (162cm) on kyllä tuntunut olevan ongelma. On oikeastaan aika jännä, että pentuna en koskaan saanut kuulla lyhyydestäni (tai 'lyhyydestäni'), ei ketään silloin kiinnostanut, kukaan ei välittänyt. Joskus teininä kaverit ja muut sössöt vain yhtäkkiä alkoivat tehdä siitä hirveää ongelmaa -itselleen. "Mua kyllä vituttais olla noin lyhyt" -kommentteja sain kuulla kyllästymiseen asti, vaikken edes pitänyt itseäni erityisen lyhyenä. No selvä, mä ajattelin - ja ajattelen edelleen - jos jollakulla on ongelma sen kanssa, että minä en ole hänen mielestään tarpeeksi pitkä, en siis yhtä ideaali ja loistava kuin hän, niin lahotkoon vaikka puolestani maan rakoon. En minä koke mitenkään tarpeelliseksi sanoa itseäni lyhyemmille, että voi vee ku meikää muute ketuttas olla ku sä. Et vituttas aika perseesti olla toi 161 cm. Mitä kiksejä minä tästä saisin? Aiheuttaisin pahaa mieltä tyyppi161cm:lle jos sen pituus sattuisi olemaan sille arka asia? Joten pitäkää tällaiset molopäät mölyt moloissanne ja menkää opettelemaan käytöstapojen alkeita tai vaihtoehtoisesti hakemaan sitä bepanthenia kutinoihinne, kun niin hirveästi tuntuu toisten ihmisten pituus kuohuttavan.

Ja tämän takia lyhyet ihmiset ovat alkaneet ajatella, että kai heidän sitten täytyy jollain tavoin ruveta todistelemaan olevansa ihan yhtä ihmisiä ja ihkuja kuin kaikki muutkin. (määrittele itse lyhyt; yleensä siinä alta 160cm, tuumivat monet ja jotkut kutisevat molot ja mallitoimistot ovat myös sitä mieltä että 172kin on lyhyt mutta antaa heidän kutista) Sitä sitten on keksitty suitä, järkeviä ja vähemmän järkeviä, joilla peitota 180cm kirahvit, kuten monet heitä nimittävät. Syitä voivat sitten esim. olla "lyhyet on sirompia ja söpömpiä" ja "me voidaan nukkua lentokoneessa koska meillä ei ole niin isoja jalkoja." No joo, jälkimmäinen pointti osuu maaliin varmasti kuin suomalaiset ampumahiihtäjät, kuka tahansa 12h mannertenvälisellä lennolla käynyt lyhyt tai pitkä ihminen tietää, että ei se ideaalipituus nukkumista ratkaise vaan esimerkiksi mölyävät kanssamatkustajat tai epämukavat penkit tms. mutta ei ihme että kutittaa. Kaikki lyhyetkö sitten olisivat automaattisesti söpöjä ja siroja? Joku on sitten ilmeisesti tilastollisesti selvittänyt, että kukaan ei-lyhyt ei voisi olla söpö ja että lyhyet ihmiset ovat tilastollisesti pitkiä söpömpiäkö? Ai että pienet jalat = söpöys? Ja kaikki loput eivät sitten myöskään siroudessa yllä lyhyiden ihmisten tasolle. Seelvä. Minäkin sitten 2 cm ylilyhyenä olen molottava kirahvi, koska nämä argumentit. No onhan se pituuden ja loputtomien säärienkin yliarvostuskin aika ketuttavaa ja kutinaa aiheuttavaa, mutta ei se sitä tarkoita, että sirous ja söpöys olisi vain alle 160 senttisten juttu. Tällaiset mä olen nätimpi/söpömpi/halutumpi -argumentit voisi jättää sinne yläasteelle, vaikka eiväthän ne sinnekään kuulu. Kyllähän ne pitkätkin ihmiset korostavat omaa parhauttaan pituutensa takia, eikä se ole yhtään suotavampaa. Miksi on vain oikeasti niin vaikea olla sellainen kuin on ja antaa muiden olla sellaisia kuin nämä ovat ilman että tarvitsisi heitä välittömästi ruveta mollaamaan tai väheksymään? Kun kaikki todistelevat muille omaa hulppeuttaan, niin se johtaa lopulta vain siihen, että mikään ei enää riitä, mikään ei ole enää "oikein" tai ideaalia. Tietyt ryhmät kumoavat toiset ryhmät, ne joihin he eivät esimerkiksi juurikaan pituudellaan kuulu, ja lataavat sitten älyykkyyden riemuvoittoisia esimerkkejä siitä, miksi juuri he ovat muita parempia. Ja kaikkihan tätä sitten lopulta tekevät eikä mikään ole enää ok. Tapelkaa sitten keskenänne, onko kivempaa ja suotavampaa olla 155 vai 175.

Mitäs me ns. keskivertopituiset väliinputoajat sitten? Kumpaa ryhmää pitäisi olla? Pitkien mielestä 162 on lyhyt, ja 148 senttisen mielestä se on pitkä ollakseen "oikeasti" lyhyt. Että pitäisköhän tässä sitten keskimmäisenä nousta päähän, että sitähän tavallaan kuuluu kumpaankin ryhmään ja saa kummankin ryhmän "edut" (ja haitat.) Aijai. Anteeksi karkealaatuinen yleistys. Meikä lähtee apteekkiin hakemaan bepanthenia. Lyhyiden ihmisten lentokoneargumentti alkoi kyllä kutittamaan. Vaikka olisihan ne i'm your venus -sääretkin aika nice.

Miten baarissa käyttäydytään

Reissu frendiporukalla sujui ihan yllättävän hyvin, mitä nyt havahduin, että ei minulla niiden kanssa mitään yhteistä enää juuri ole. No joo, olen kyllä aina tykännyt laskettelusta, mutta ei minusta ole enää sellaiseen päättömään ryyppäykseen.
Yöelämä alkaa vaan toistaa itseään. Ensin pitää aloitella kotona (tai vuokramökilläkin käy), kaupasta kannetaan muovipussilla lonkeroa, siideriä ja bisseä. Joku harvinainen tapaus on saattanut hakea alkosta viiniä aloitteluun. Yleensä tähdätään mahdollisimman halpaan. No, kun siinä on sitten alkuilta naukkailtu ja ollaan kaikki tosi hauskoja pienessä sievässä joopajuu, aletaan sitten suunnata baariin. Sitä varten pitää tietystu tälläytyä: laittaa se vesirajoin mekko (tai toppi) ja meikata vähän överimmin kuin normaalisti ja käyttää niitä kenkiä, joilla ei osata kävellä. Tuhlattu pienehkö omaisuus pelkkään baarivaatetukseen. Huh.

No, paikan päällä, kaupungista riippuen, sitä ensiksi istuskellaan tylsistymiseen asti jonkun kapisen pöytäryhmän ääressä, vedetään lisää juomia, eikä uskalleta mennä tanssilattialle ennen kuin se on lähes täynnä tai jokin huippuhyvä..loppuunkulutettu nrj-scheisse räjähtää käyntiin tärykalvot räjäyttävällä äänenvoimakkuudella ja sitä sitten nytkähdellään pari minuuttia kuin urpot, kunnes alkaa nolottaa. Sen jälkeen istutaan taas loppuilta, odotellaan tajunnanräjäyttävää nrj-sontaa, otetaan kuvia ja soitetaan puheluita ja ryypätään vähän lisää. Mulkoillaan muita ja nauretaan niille, jotka näyttävät tanssiessaan yhtä tyhmiltä kuin mulkoilijat äsken itse.

Toinen ryhmä on epätoivoiset pokaajat. Naispuolisilla tämä on yleensä runsas humala yhdistettynä h..paljastavaan lookiin. Ja joo joo jäkäjäkä, ei saa nimitellä ketään horoiksi, mutta jos joku keksii osuvamman sanan kuvaamaan pikkuhousuja vilauttelevaa, uimapukukangasta muistuttavaa "mekkoa" pitävää yleensä aika nuorehkoa tytteliä, joka ei siveellisyydestä ja säädyllisyydestä ole liiemmin välittänyt, niin ilmaiskoon kyseisen sanan nyt. Kyseisenlaiset henkilöt kun mielletään usein h-alkuisiksi sanoiksi ja jos heitä nimittäisi tyylikkäiksi tai edes omalla tavallaan pukeutuneiksi neitokaisiksi, tuskin kukaan tajuaisi keistä olikaan kyse.
Ja muutenkin, minä vain en ymmärrä, minkä takia baariin pitää talvellakin tulla hädin tuskin perseen peittävissä mekoissa. On kyllä varmaan tosi hot, haluttu ja sexy olo, kun esittelee jalkojaan ja takamustaan, mutta kun riittävän kauan tällaiseen on törmännyt, niin myötähäpeäähän se vain herättää - uskokaa tai älkää -myös miespuolisissa. Toki se voi joissakin tapauksissa herättää myös tietynlaista kiinnostusta, mutta usein sekin jää lyhyt(humalan)kestoiseksi.
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän sitä alkaa katsella kieroon edellä mainittuja pukeutujia. Näillä kun on outo käsitys siitä, että baariin pitäisi/voisi/tulisi tulla mahdollisimman paljastavissa ja tyrkyissä vaatteissa. Miksi näin? Kasvaako itsevarmuus rintavakoa esittelemällä, sieltäkö se sisäinen kauneus sittenkin oikein kumpuaa? Tottakai hotilla pukeutumisella on tietyt seurauksensa, jos esimerkiksi yhdenillanjuttuja metsästää.

"Sellainen pukeutuminenhan kuuluu baariin."
Jepjep, kyllähän kaikkien baarien seinässä onkin ulkonäkö/pukeutumisvaatimuslista, johon ovat listattuna mm. fiorellasta ostettu mekko, tissien esittely ja 12 cm  korot.
Nämä pukeutujat ovat itse keksineet sen, että baarissa tulisi jotenkin olla tyrkky ja halpa.

Minä olen ainakin mennyt sinne housuissa tuntematta oloani yhtään sen ei-flaksattavammaksi, vaikken minä baareista seuraa etsikään. Käytän siellä samoja vaatteita, mitä voisin pitää missä tahansa muissa juhlissa (pois lukien leningit ja iltapuvut jne.)

"Sä olet vain katkera, kun ne joita sä nimität horoiksi, vie sun miehet."

Jepjep jälleen. En mä ole katkera, yritän vain saada järkeä ihmisten päähän, jottei kukaan tahallaan lähtisi esittelemään alusvaatteitaan ja nolaamaan itseään vain, koska luulee, että niin kuuluu tehdä.

No, onneksi on pari laadukastakin paikkaa, jossa kävijäkunta ei ole juuri 18-v täyttänyttä tai epätoivoisen tyrkkyä ja itsensä nolaamisen haluista. Ja niin, eivät ne minun miehiäni vie. En etsi miehiä, jotka kiinnostuvat itsensäpaljastelijoista.

vanha suola janottaa

Tää ei voi olla totta. Ei ei ei. Mitä mä olen tehnyt että mua rangaistaan näin?
.... Ex-mieheni on täällä uuden muijan, uuden elämänsä kanssa. Voi helevetti.


Mä en selvästikään tule pääsemään siitä miehestä ikinä yli. Tai no joo, tilanne vaan nyt vaikuttaa aika epätoivoiselta. Varsinkin kun sen ulkonäkö on edelleen yhtä jumalainen, ei ei ei. Mutta vaikka minä muistan kaiken paskan ja huonot kokemukset, se ei poista sitä, etteikö se edelleen saisi puntteja tutisemaan. (hyi mikä sanonta.) Jotenkin kun mä näin sen muinoin ensimmäistä kertaa, mä vain jotenkin jähmetyin paikalleni sen olemuksesta; se oli niin wow, jotain niin ennennäkemättömän kuumaa ja komeaa. Mutta sitten kun mä lopulta onnistuin vielä nappaamaan sen, siitähän se epäusko vasta syntyikin. Mitä se näki minussa? Minussa?

No mutta. Mä en itkeskelisi tässä (kuvainnollisesti) jos kaikki olisi päättynyt hyvin. Mies dumppasi eikä koskaan varsinaisesti perustellut miksi, me vain ajauduttiin erillemme (sillä lailla ei-kliseisesti) ja nyt se on täällä samalla perhanan mökkikylällä uuden muijansa kanssa.

En vaan voi uskoa, että toi muija olisi kesyttänyt sen, saanut sen pysymään aloillaan, rakastumaan, tehnyt sen mihin mä en pystynyt. Ja sehän tässä pahinta onkin. Minä olin se, jonka piti kesyttää tuo mies, minun piti saada hänet omakseni ja meidän piti elää onnellisena ja mökkeillä hevonkuusessa. Mutta sen sijaan jokin minussa ei ollut sitä, mitä hän etsi. Pahoittelen kökköä kirjoitusasua ja pilkkuvirheitä, mutta mä en nyt vaan kykene ajattelemaan selkeästi. Juuri kun luulin päässeeni hänestä yli, hän tulee uuden perheensä kanssa tänne lomailemaan  ja nostaa pintaan kaiken sen, minkä olen kaiken aikaa koittanut unohtaa. Olin jo hyvällä tolalla, sillä hän siirtyi pari kuukautta sitten työskentelemään toiseen yksikköön eikä minun tarvinnut nähdä häntä edes viikoittain. Luulin päässeeni yli, mutta se olemus, se olemus vain palauttaa minut joka kerta takaisin.

I need a drink. Pitänee tehdä afterskiit ja liittyä kohtuu sekavaan jätkäjengiin ja vältellä onnistuneesti vielä erästä henkilöä. Minähän en jää katselemaan tuota typerää muijanpuppelia, joka ei taida tietää, että tämä kiivaasti konetta naputteleva eukko on hänen raksupoksunsa exä, ja että tämä muija oli hänen miehensä mielestä aika kiinnostava vielä silloinkin kun hän itse tekohiuksineen ja ripsineen oli astunut kuvioihin.
Että suck on that. Melkein tekisi mieli kertoa sille, ettei sen mies ole ehkä ihan samoilla linjoilla naimisiinmenosta ja asunnon ostosta, ainakin sikäli mikäli tämä edelleen jatkaa syrjähyppyjään. Sorry honey, eiköhän sullekin joskus valkene millainen mies se lopulta on. Ja siinä se syy olikin, miksi minä alunperinkään aloin päästä yli kaikesta.