Huomasin itse olevani siinä loukussa, josta olen yrittänyt muita aina varoittaa. Onko mies kiinnostunut.
No, tutustuin tässä äskettäin yhteen todella mukavaan ja hyvännäköiseen tyyppiin. Numeroita vaihdettiin baari-illan jälkeen - niin, mahtaako noita pysyviä miehiä oikeasti baarista löytää?
Nyt en vain ota mitään selvää tästä miehestä. Kyseisenä iltana hän oli hyvin kiinnostunut, mutta kuten aina, seuraavana päivänä kun viestiä laitan, eipä siitä ota enää mitään selvää.
Mutta minä itse olen aina hokenut kaikille, että kyllä mies ottaa yhteyttä, jos häntä kiinnostaa. Nyt olen kuitenkin itse se ruikuttava, epätoivoinen ja viestiä laittava osapuoli, vaikka samaan aikaan tiedän, että ehkei jokin ole kohdallaan, jos viesteihini jätetään vastaamatta tai jos vastataan, niin vastaus on sen kuuluisan yhden sanan mittainen. Ja nyt mä jopa mietin, että muistaako se mua ollenkaan.
Tähän tunteeseen vain kyllästyy pikkuhiljaa. Kun ei yhtään tiedä, missä mennään ja pitäisikö tässä nyt odotella jotain tapahtuvan. Hän kyllä osoitti niin selkeitä kiinnostuksen merkkejä (katseet, kysymykset elämästäni, fb-kaveriksi pyytäminen jne.) mutta kuinka paljon noidenkaan varaan voi laskea? Koska hän pyysi minua fb-kaveriksi kello 02.36 aamuyöllä, hän on selkeästi kanssani tosissaan? Tai koska hän bailasi kanssani baarissa aamuun asti, hän selkeästi on hyvin kiinnostunut minusta? Hhh, tuonkaltaisista "merkeistä" olen aina varoitellut muita - älä laske liikaa hataran pohjan / "todisteiden" varaan - etenkään baarissa tapaamiin miehiin.
Jos minä en olisi minä, vaan joku ystäväni, joka olisi samassa tilanteessa kuin minä nyt, sanoisin hänelle, että ota yhteyttä mieheen. Mutta samaan aikaan ajattelisin kyllä, ettei jutulla välttämättä ole mitkään superpositiiviset lähtökohdat (miehen muistikuvista ei ole takuuta jne.) ja epäilisin jutun onnistumista. Jos minä olisin kaverini, sanoisin, että onhan kaikki mahdollista - mutta en itse uskoisi siihen. Kännisen mieheen puheisiin ei pitäisi luottaa, varsinkaan jos tämä ei seuraavana päivänä edes muista niitä.
Mutta koska minä olen minä, minä uskon eroavani muista tapauksista. Tottahan se mies minut muistaa, minä vakuutan, mutta samalla epäröin itsekin. Baarituttavuus numero 45, voisiko tämä sitten viimein toimia? Miksi minä joka kerta uskon, että mies on tosissaan, vaikka nämä jutut on nähty kymmeniä kertoja aiemminkin. Minä en koskaan opi, ettei aamuyön tunteina syntyneet tuttavuudet yleensäkään kestä mitään. Mutta joka kerta minä tahtoisin uskoa, että kyllä tämä vielä tästä, että minä olisin riittänyt siihen, että minusta oltaisiin kiinnostuneita.
Ja kyllä sen oikeasti pitäisi riittää. Jos minä olisin (ollut) hänen mielestään riittävän kiinnostunut, kai hän olisi vastannut viestiin? Mies olisi kyllä ehdottanut ehkä itsekin tapaamista, jos hän todella haluaisi tavata minut. Mutta niin. Kukapa minut enää haluaisi nähdä, yhyyy byäyäbä. En katsokaan enää ketään miestä päin - baarissa ainakaan - ettei kukaan vahingossakaan yritä tulla vikittelemään ja sitten jätä huomiotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti