Ja kun mä viimeksi sitä näin, huomasin etten edes saa siltä suunvuoroa. Se pälättää ja lätisee millon mistäkin miehestä("än") eikä kuuntele mitään muuta ollenkaan. Mä voisin ihan hyvin sanoa vaikka muuttavani Japaniin, eikä se tajuaisi mitään. Ja niin monet kerrat olen pyytänyt, voitaisiko puhua välillä jostain muustakin kuin hänen murubeibensä toimista milloin mihinkin liittyen, johon se tietysti falskina että joo, kunnes kahden minuutin kuluttua lätisee taas ihme soopaa siitä, mitä merkkiä hänen beibensä farkut ovat jne. Ja mä tajusin, että koko sinä aikana, jonka Matleenan kanssa vietin, se ei kertaakaan kysynyt mun kuulumisia. Itse asiassa se ei kysynyt minulta mitään. Minun vain oletettiin istuvan nöyränä pieni ikuisuus ja kuuntelevan sen yhdentekeviä juttuja ihmisestä, jota en edes tunne, ja johon kaiken hehkutuksen ja hekuman jälkeen en edes haluaisi tutustua.
Kun minä aloitin jälleen uuden yrityksen keskustella jostain omaan elämääni liittyvästä, meni ehkä minuutti kunnes mä lakkasin kuuntelemasta sitä lätinää, jota mun niin kutsuttu ystäväni jauhoi 888:nnen kerran sen tapaamisen aikana. Ihan oikeasti; minä yritin. Yritin keskustella ensi kesästä. Mennääks festareille tai jotain muuta tekopyhää kaverisontaa. Mutta ei, se torppasi minut ennen kuin olin saanut f-kirjaimen ulos suustani, ja jatkoi siitä mihin oli aiemmin jäänyt. Sen verran se kuitenkin tiedosti mun puheesta, että mietti kyllä, kuinka huikeeta ois mennä "mikon" kanssa ensi kesänä ruisrockiin. Johon mä tietty että XD -.- XDXDXDXX -.-.-.-.-.
No, en heti luovuttanut, olin kuitenkin järkännyt sille 2 tuntia, enkä aikonut lätistä sen ihastuksista koko aikaa. Itse asiassa koko kaksituntisen mä lähinnä pyörittelin silmiä ja katselin ikkunasta ulos. En jaksanut enää edes kommentoida mitään. Mulla oli ihan lahna olo, mutta hyvin se hoiti yksinkin puhumisen. Ei varmaan edes tajunnut puhuvansa yksin, eikä se tajunnut sitäkään, että sen murubeiben elämäntavat ja kaikki muu lätinä kiinnosti mua yhtä paljon kuin kaljuvahat.
Mutta mä yritin, jatkoin aiheesta ensi kesä. Mietin, pitäisikö mun muuttaa veks, johon se katso mua vähän että täh, mitä toi oikee sano ja mutis sitten jotain epämääräistä näyttääkseen olleensa muka kuulolla. Siinä vaiheessa minulla alkaa keittää yli lopullisesti, kun se ihan pokkana jatkaa beibestään jauhamista ja ignoraa minut ihan täysin - niin kuin en olisi mitään muuta väliin sanonutkaan. Niin kuin olisi ihan ok jatkaa sitä saatanallista jäkätystä ja läpinää siitä, miten ihanaa sen elämä mattieskon kanssa voisi olla. Ja tälläkin hetkellä se varmaan odottelee, että mattiesko putoaa jostain saatanan reiästä sen syliin.
Mua alkaa pikkuhiljaa loukata tollainen käytös. Aina kun mä yritän puhua jostain muusta, laitan sille vaikka viestiä, että moi minut dumpattiin tässä 2 minuuttia ennen tärkeää kokousta ja kokous meni ihan vituiks kun mä vaan itkin koko toimiston edessä ja --- ja se kommentoi koko asiaa sanomalla ehkä ok tai aha ja sen jälkeen tulee 5 viestin mittainen evankeliumi jostain mattieskon ihanuudesta tai mistä milloinkin.
Mutta kyllä tuosta voi päätellä kuinka paljon minua kunnioitetaan. Eikä sitä tunnu yhtään haittavan, että se on aina suurimman osan äänessä aina samasta puheenaiheesta. Ja eikä sitä selvästikään haittaa että mä hyräilen mielessäni icona poppia ja i don't care i love ittiä.
Ja meinaan tosissaan hänen murubeibensä toimet kiinnostaa mua ihan perkeleesti, mutta kyllä nää kaljuvahat menee vielä hitusella ohi. No, onneks frendini kuitenkin pyrkii aina muistuttamaan mua oman beibensä ihanuudesta, että kaljuvahojen ykköspaikka on pian historiaa.
Voihan adonis, en kestä enää yhtäkään "mattieskolla on niin ihania boksereita" tai "vähäks söpöö ku sen kaverit/äiti/talonmies kutsuu sitä bubbeliduppeliks<2<3<3<3<33<3<3<3<3<33<3333"
Ooh, mama tosiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti