torstai 2. toukokuuta 2013

Naisen huono isäsuhde ja sen vaikutukset

Mä olen aina sivuuttanut kaikki psykologiset teoriat (vai miksi niitä oikein pitäisi kutsua?) humpuukina ja ihmiskäytöksen ylitulkintana, mutta eräänä hieman omituisena hetkenä mä tajusin, että ainakin yksi niistä on totta. Jos mä siis voin jälleen kerran yleistää itseni kaikiksi muiksi maailman ihmisiksi.
Huono isäsuhde vaikuttaa siihen, millaisia suhteita nainen etsii ja millaisiin suhteisiin hän päätyy.
Mä yritin googlata tähän jotain artikkelia tohon aiheeseen liittyen, mutta ainakaan toistaiseksi en löytänyt mitään hyvää. Kuitenkin väitetään, että isäsuhteella on jotain tekemistä sen kanssa, että nainen hakee hyväksyntää miehiltä usein irtosuhteiden muodossa.
No okei, pienen googlailun jälkeen löysin tällaisen artikkelin, mutta älkää torpatko sitä vain lähdesivuston (mtv3 Helmi) takia.


Isä on tyttären suuri rakkaus

21.12.2007 17:48
Futureimagebank

Olitko isin pikkuprinsessa, kalakaveri vai kiistakumppani? Isän antama malli vaikuttaa tyttären elämään syvällisesti. Se näkyy myös puolison valinnassa.
Isä on naisen elämän ensimmäinen rakkaus. Psykologian tohtori ja tietokirjailija Anja Laurila, 63, kertoo että rakkaus syntyy kun tytär on 3–6-vuotias. Tyttärelle isä on kuin peili. Lapsi arvioi hänen kauttaan omaa viehättävyyttään. Jos tyttö kokee olevansa isän pikkuprinsessa tai suhde on muuten hyvä, se vaikuttaa myönteisesti hänen itsetuntoonsa.
Futureimagebank

Hyvä suhde isään antaa ihmiselle paljon, toteaa Anja Laurila. Sen kautta nainen kokee olevansa arvokas ja ansaitsevansa myös hyvän puolison. Isänsä hyväksymä nainen osaa ja rohkenee vaatia läheisiltään hyvää kohtelua.
Isä voi vaikuttaa jopa tytön murrosiän alkamisajankohtaan. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan tytöt, joilla on läheinen suhde isäänsä, saavuttavat puberteetin myöhemmin kuin tytöt, joilla on ongelmallinen isäsuhde. Tutkijat päättelevät, että varhainen kypsyminen voi olla keino päästä eroon ongelmallisesta lapsuudenkodista. Tyttöjen äitisuhteella ei näytä olevan yhtä suurta vaikutusta.

Naisen itsetunto ei enää vain isän varassa

Futureimagebank

Anja Laurila käsittelee vuonna 1997 ilmestyneessä kirjassaan naisen suhdetta isään ja häneltä saatuihin elämän eväisiin. Laurila on käyttänyt omaa isäsuhdettaan Isäni tytär, isäkuva ja naisen identiteetti -teoksen pohjana.
Laurilalle tärkeimmät isältä saadut opit liittyivät arvoihin: isä neuvoi, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia eikä raha ole tärkeää, merkityksellisempiä ovat aatteet.
– Nämä eväät ovat auttaneet minua elämässä. Myös se on ollut tärkeää, että koin, että isä arvosti minua. Sitä ei kyllä montaa kertaa sanottu, mutta hän paljasti sen silloin tällöin – äiti onnistui salaamaan sen aina.
Laurila pohtii, että miehillä ei ole välttämättä ollut aiemmin tapanakaan puhua tunteistaan. He ovat osoittaneet rakkautensa ja arvostuksensa muuten. Onneksi tilanne on muuttunut. Lisäksi äidin merkitys lapsen itsetunnon kohottajana on noussut.
– Minun ikäluokassani on todettu, että isän arvostus on ollut tärkeä eväs naisen itsetunnon kannalta. Tutkimus tohtoreista kertoo, että heissä on juuri enemmän näitä isän arvostamia. Nykyään myös naiset kasvattavat omien tyttäriensä itsetuntoa, eikä se ole enää vain isien varassa.

Alitajunta ohjaa puolison valintaa

Futureimagebank

Jos isä on tyttären ensirakkaus, hänellä on vaikutusta myös siihen, kuka on seuraava. Anja Laurilan mukaan nainen ihastuu vaistomaisesti isänsä kaltaiseen mieheen.
– Kun ei tunne vielä toista, häneen sijoitetaan aiempia kokemuksia. Vasta pidemmän tuttavuuden jälkeen huomaa, tuliko iskettyä väärä mies vai ei. Toisaalta sitä ei välttämättä saa, kenet haluaa, ja toinen voi osoittautua samanlaisesta ulkonäöstä ja käyttäytymistyylistä huolimatta persoonallisuudeltaan täysin erilaiseksi.
Joskus voi käydä niinkin, että yhtäläisyyksiä ei huomaa alussa ja isästä tutut piirteet paljastuvat vasta myöhemmin.
– Ne on rekisteröinyt alitajuntaisesti heti alussa, ja ne ovat olleet niitä myönteisiä, laukaisevia, tekijöitä jo suhteen syntyvaiheessa. Yhteyden on vain tajunnut vasta jälkeenpäin.

Huono isäsuhde voi ajaa etsimään miehen syliä

Toiset pitävät isäänsä esikuvanaan ja ihailevat tätä, toiset eivät pidä isänsä toimintamalleista lainkaan. Huono isäsuhde voi Anja Laurilan mielestä ajaa epäonnisten liittojen kierteeseen.
Futureimagebank

– Vaikka nainen päättää että ”ikinä en tuollaista miestä ota”, alitajunnassa tuntuu sellainen uskomus, että miehen kuuluu olla tommonen, isän antaman tutun mallin mukainen. Alkoholisti-isien tyttäret voivat mennä naimisiin alkoholistin kanssa, vaikka ovat vannoneet, että eivät tee ikinä semmoista erehdystä. He saattavat mennä alkoholistin kanssa naimisiin jopa toisen kerran! Alitajunnan erilaiset ohjautumiset ovat monimutkaisia asioita.
Tarpeeksi ikävät isäkokemukset vaikuttavat naisen sitoutumishalukkuuteen. Hän voi päätyä elämään yksin omasta tahdostaan. Laurila tietää, että vielä yleisempää on, että nainen alkaa etsiä miehen syliä ja sitä kautta ”hyvää isää”.
– Huono isäsuhde voi viedä rajattomaan seksuaalisuuteen ja hellyyden etsimiseen seksin kautta ilman että varsinaisesti nauttisi siitä. Suhteessa tärkeimmäksi tulee läheisyys ja se että saa vihdoin joltakulta hyväksyntää.

Kielteiset isäkokemukset ovat suhteen taakka

Futureimagebank

Anja Laurila vakuuttaa, että on luonnollista, että isä ja puoliso ovat kuin samasta puusta veistettyjä.
– Jos on ollut isäänsä tyytyväinen ja vuosien varrella osoittautuu, että puoliso on samanlainen, ei missään tapauksessa tarvitse huolestua. Isä voi edustaa suhteessa esimerkiksi luotettavuutta, turvaa ja sitoutumista.
Sen sijaan isä, joka on hylännyt perheensä, voi aiheuttaa tyttärelleen hankaluuksia parisuhteessa.
– Siinä saattaa tulla pelko, että hylkääkö tuo mies, vaikka hän olisi nyt niin ihana. Kaikki kielteiset kokemukset, mitä on suhteessa isään, taakoittavat parisuhdetta.
Joskus tyttö, jolla ei ole veljiä, voi alkaa tiedostamattaan täyttää isänsä oletettuja odotuksia.
– Jos perheessä ei ole ollut poikaa, tytär voi ottaa velvollisuudekseen toimia perheen poikana. Tytär samastuu isäänsä, on tämän kalakaveri ja muuta vastaavaa. Ongelmia siitä voi tulla myöhemmin parisuhteen muodostamisessa. Tiedän tapauksen, jossa näin on ollut, ennen kuin oma naiseus on löytynyt monen mutkan takaa.
Futureimagebank

Laurilan terveiset isille ja tyttärille isänpäivän korvalla ovat ytimekkäät.
– Jutelkaa! Isä on todella tärkeä ihminen tytön elämässä. Hän voi myös estää vääriä ja liian aikaisia valintoja. Mitä parempi suhde tytöllä on isän kanssa, sitä parempaa tulevaisuutta hän voi odottaa omille lapsenlapsilleen.
Teksi: Kati Hyttinen
Kuvat: Futureimagebank

_____
Mä tajusin, että ainakin omalla kohdallani tämä on totta. Mun suhteeni isään ei ole koskaan ollut varsinaisesti huono, mutta ei nyt mikään megaläheinenkään. Toimeen me ollaan kyllä aina tultu, mutta vasta viime vuosina mä olen pystynyt antamaan sille kunnolla anteeksi asioita, joita mä en ala täällä läpikäymään. 

Nyt kun mä mietin itseäni, niin musta tuntuu, että kaikki se on jotenkin vaikuttanut siihen, millaisia suhteita mulla on ollut ja mä luulen, että ei niin läheinen -isäsuhde on vaikuttanut myös siihen, miten mä olen suhtautunut miehiin. Pienenä mä olin aina hyvin varautunut miesten seurassa, pelokaskin, mutta viimeistään silloin kun mä täytin 18, alkoi maneater-pelleily ja miesten tunteilla leikkiminen. Enkä mä tätä kirjoittaessani ole yhtään ylpeä siitä, mutta mä haluan olla rehellinen.
Nyt myöhemmin mä olen tajunnut, että joitakin miehiä mä olen ihan oikeasti satuttanut käytökselläni. Mulla oli nimittäin aina ennen ensiksi tapana kiinnostua (se oli ihan aitoa kiinnostusta kyllä aluksi) ja usein, jos mies lähti juttuun mukaan, niin sitä kesti siihen asti, kunnes mun kiinnostus lopahti jonkun komeamman/kiinnostavamman takia. Ja mä tein tätä tuolloin (ollessani 17-19v) todella paljon. Mä en ollut mikään horovamppi, koska petipuuhiin mä en ikinä kenen tahansa kanssa ryhtynyt, mutta tunnepuolella mä annoin valitettavan monen uskoa olevansa enemmän kuin mitä ne koskaan mulle merkitsi. Tunnepuolella mä jätin yhtäkkiä aika monta miestä ilman vastakaikua.
Mä ajattelin myös pitkään, ettei baari-ilta ollut onnistunut, jos mä en ollut pokannut sieltä ketään tai kukaan (riittävän hyvännäköinen tai "kohtuu ok") ei ollut tullut iskemään mua. Mä ajattelin tuolloin, että mitä enemmän miehiä musta kiinnostui, sitä enemmän mun "pisteet" muiden silmissä nousivat. Mutta koska useimmiten mun pokaustavoite täyttyi, musta tuli todellinen ääliö. Kiinnostus miehiltä nousi päähän ja mä annoin miesten, jotka ihan oikeasti olivat musta kiinnostuneita, tarjota mulle drinkkejä ja maksaa elokuvalippuja, kunnes mä jossain vaiheessa tajusin, ettei se voinut jatkua niin. Mä lopetin sellaiset suhteet aina ennen kuin mitään oli tapahtunut; ensimmäisiin treffeihin, mutta niitä seurasi aina lisää. Jossain vaiheessa mä tajusin, etteivät ne miehet olleet sitä, mitä mä etsin. Mä tahdoin oikean suhteen, enkä sitä, että juttu kariutuisi musta tai miehestä riippuen aina viikon jälkeen.
Mutta oikea suhde oli mulle jotain ihan outoa. Mä huomasin olevani monille miehillekin vain hetken huvi, eikä mua muunlaisena enää nähtykään. Mä tiesin olevani näyttävän ja vetävän näköinen, enkä mä enää "kelpuuttanut" ihan ketä tahansa.
Oikeastaan se oli mun "pahamaineinen" eksäni, joka muutti kaiken. Hänellä oli naistenkaatajan maine ja mä kiinnostuin hänestä heti. Kaiken huippuna me oltiin samassa työssä, saman katon alla. Se oli mulle täydellinen saalis ja mä sille. Eihän siinä kauaa mennyt, kun me napattiin sitten toisemme, kumpi sen "nappauksen" lopulta sitten tekikään, ja mä tajusin, ettei mun tarvinnut enää tyytyä ihan ok:seen ja sellaisiin miehiin, jotka eivät kuitenkaan jotenkin mulle riittäneet. Että mun pitäisi koskaan olla ryhtymättäkään sellaisiin juttuihin, joille mä en alunperinkään nähnyt pitkäkestoista tulevaisuutta. Mä tajusin, että oli olemassa riittävän hyviä miehiä mulle. Ja nyt jälkikäteen musta tuntuu kamalalta kirjoittaa noin, koska kaikki ne miehet, joita mulla koskaan niin sanotusti oli, olivat hyviä miehiä ja mä vain itse olin silloin hyvinkin järkyttävän pinnallinen tolvana.
Mutta se ihanuus jätti minut vuosi myöhemmin ja siitä alkoi alamäki. Mä palasin siihen, mistä olin lähtenyt; keräsin kaipaamaani huomiota ja olin tyytyväinen siitä. Mä jatkoin sitä pitkään. Pelleilin ja annoin miesten uskoa, että mä olisin ollut tosissaan. Pidin niitä "harjoituksena" ja "odotteluna jotain parempaa varten." Mun kaverit pitivät "ansioluetteloa" kaikista pokaamistani miehistä; mitä jääkiekkoilijampi, sen parempi, nekin tuumivat.
Joskus musta itsestänikin tuli se jätetty osapuoli. Sitä mä sitten kompensoin itse jättämällä miehiä heti deittailun alkuvaiheessa. Pidin niitä yllä siihen asti, kun sain tietää jonkun ansioluettelossa paremmalta näyttävän olevan musta kiinnostunut, ja sitten "alemmat" saivat kenkää ihan napsnaps.
Mä en ole ylpeä teoistani nyt, vaikka ennen olinkin joidenkin kavereideni yllyttäessä mua. Nykyään musta tuntuu lähinnä pahalta kohdata joku niistä, joille mä olen ollut niin törkeä. Katsoa häntä silmiin ja pysyä pokkana. Olla niin kuin mä en koskaan olisi pelleillytkään sen tunteilla.
Pete kävelee vastaan torilla. Mä mietin pitkään ennen kuin muistan, miksi se näyttää niin tutulta.
Kesäkuu 2011. Me tavattiin rannalla biitsikentällä. Mä flirttailin sen kanssa ja pyysin sen numeroa. Laitoin samana iltana viestiä ja me nähtiin seuraavalla viikolla. Oli todella mukavaa, mutta mä en pystynyt lopettamaan sen uuden työpaikkani komistuksen ajattelua (josta myöhemmin tuli exäni). Mä näin kuitenkin Peteä vielä kerran. Mä olin itse soittanut sille ja pyytänyt rannalle. Kun se sitten lopulta tuli, mä en enää ollutkaan yhtään kiinnostunut siitä. Mä halusin vain sen uuden komistuksen työpaikaltani, eikä Pete enää riittänyt mulle. Mä olin sille tarpeettoman tyly ja kylmä, eikä me sen jälkeen enää nähty. Se varmaan ihmetteli, mikä mun suhtautumiseni muutti niin tyystin, mutta vielä samana kesänä mä aloin seurustella Jessen (työpaikan komistus) kanssa. Pete ei koskaan tiennyt mun katselleen ja haikailleen Jesseä koko sen ajan. Ei se tiennyt koko Jessestä.
Nyt Pete katsoo mua vähän alistuneena. Se tietää mun menemisistäni varmaan jonkin verran facebookin perusteella. Mä katson sitä ja yritän hymyillä. Yhtäkkiä musta tuntuu äärettömän surulliselta ja mä haluaisin pyytää siltä anteeksi. Mun egoni ja entinen minäni ei kuitenkaan anna periksi. Mä hymyilen sille valjua hymyä ja olen kiitollinen siitä pienestä nyökkäyksestä, jolla se ylipäätään osoittaa tunnistaneensa mut.
Hetken mä mietin ottavani siihen yhteyttä myöhemmin. Se on komistunut. Se on oikeastaan erittäin komea. Ja facebookin mukaan sinkku. Mutta nykyinen minäni ei enää anna periksi, enkä mä laita sille viestiä, vaikka uskonkin, että se olisi vastannut myöntävästi. 
Mutta mä en voi tehdä sitä sille. Uudestaan. Koska se, kuten kaikki ne muutkin, ansaitsee jotain parempaa kuin minun hetkellisen kiinnostukseni, jotain sellaista joka myös pysyy niissä kiinni. 
Se mikä on mennyttä, myös sellaisena pysyköön, minä ajattelen ja jatkan matkaani miettien, että en mä voi käytöksestäni kyllä pelkästään isäsuhdetta syyttää. Mä olen kuitenkin aina ollut itse vastuussa käytöksestäni, vaikka varmasti menneisyydellä on ollut siihen oma vaikutuksensa.

5 kommenttia:

  1. Musta on hienoa, että sä olet rehellinen, enkä tarkota nyt vaan tätä postausta vaan monia muitakin. Siis sellasista asioista, joista ihmiset joko yleensä vaikenee tai kaunistelee totuuksia. Mä samaistun hyvin moneen tekstiin, koska oon itse toiminut samoin joskus...vaikka se ehkä kuulostaa karulta niille, jotka ei itse oo käyny samaa läpi, mutta ihmisiä mekin ollaan.. Moni ajattelee et tällänen rehellisyys (se, että tunnustetaan muille ns. "ilmiselvä bitcheys") on itserakkautta, mutta ei se oo, se on aitoutta.

    t. yksi samassa tilanteessa ollut "ex-maneater" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aika monenlaisiin tyyppeihin ja tuomitsijoihin sitä törmää.. Sellainen ihmistyyppi vain näkee itsensä täydellisenä ja muun maailman mustavalkoisena. Asioissa kun on aina kaksi puolta.. :)

      Poista
  2. Tosiaan. Nyt ymmärrän miksi minulla ollut avioeroni jälkeen erilaisia miessuhteita. Nyt viimeisin miesystäväni jonka kanssa olen ollut kohta 5v. Hän on kiltti ja paljon vanhempi mies, mutta yksi ongelma hänellä on, alkoholin suurikuluttaja. Usein joka toinen kuukausi viikon ryyppyputki hänellä on, mutta kiltti kännissäkin. Ja on paljon vanhempi kuin minä. Nyt olen mietiskellyt miksi minulla ollut monia miessuhteita, yksi kerrallaan tietenkin. Tajusin, että ilmeisesti haen isähahmoa, joka hyväksyisi minua, koska minulla ei ollut koskaan hyvä isäsuhde. Hän ollut väkivaltainen ja erittäin halveksuva minua kohtaan:/. Nykyisin isäni kanssa asialliset välit kuitenkin, mutta ei koskaan voitu jutella eikä lämpimät välit.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen kirjotus. Pystyin näkemään itseni monessakin kohtaa. Minulla myös huono isäsuhde ollut aina ja mitä enemmän tekstiäsi luin, sitä varmemmaksi tulin, että omat mies seikkailut johtuvat juuri tästä syystä. On vapauttavaa vihdoin ymmärtää miksi on sellainen ihminen kuin on. Miksi miehien tunteilla on niin helppo leikkiä ja pelailla kaikenlaisia pelejä. Ainoa pelkoni on, että pystynkö koskaan olemaan tasapainoisessa parusuhteessa sillä minäkin kyllästyn hyvin nopeasti. Tarvitsen huomiota jota en ole isältäni saanut. Pitkässä parisuhteessa kaikki sellainen unohtuu ja hyväksyntää haetaan muualta.

    VastaaPoista
  4. Tämä on vanha kirjoitus, mutta oli pakko kommentoida. Minulla on ollut aina todella etäinen suhde isääni. Isäni on hiljainen, kärttyinen ja ei osaa puhua tunteistaan. Olen aikuisiällä hakemalla hakenut lohtua ja läheisyyttä miehistä ja hakenut heiltä hyväksyntää. Kirjoitit niin osuvasti noista baarireissuista. Itse olen monta kertaa itkeä tihrustanut baari-illan jälkeen kun kukaan mies ei ole tullut juttelemaan, vaikka baarissa ollaan oltu hauskalla tyttöporukalla. Olen viimeaikoina alkanut kunnolla miettimään, millä tavalla huono isäsuhde on vaikuttanut itsetuntooni.

    VastaaPoista