olen aina inhonnut sitä vaihetta, jossa ei tiedä toisesta mitään. Sitä vaihetta, jossa tutustutaan ja usein (alitajuntaisestikin) peitellään ehkä omia puoliaan, sitä aitoa itseä, koska uskoo näin ollen tekevän paremman vaikutuksen uuteen tuttavuuteen. Itsekin olen tähän usein sortunut, pidätellyt kenties huumorintajuani, vitsejäni tai myöntänyt kuuntelevani bändiä, jota tyyppi juuri julisti inhoneensa vuosikaudet.
Myöhemmin tämä kaikki kuitenkin usein tulee päivänvaloon. Silloin mietin, miksi edes koskaan väitin inhoavani minäkin Maroon 5:ä, sillä kotoani löytyvät levyt ja muu oheiskrääsä ilmiantavat minut kuitenkin. Sama Gossip Girl - tuotantokausien kanssa, jotka nyökyttelin myös hyvin yliarvostetuiksi. Helpompi olisi vain ollut rohkaistua olemaan eri mieltä ja myöntää, mikä asian oikea laita oli.
Yritin omaksua uuden asenteen. Olla rehellinen alusta alkaen, puhua asioista, jos jokin vaivaa. Sen sijaan, että pohtisin yksikseni, päätin kerrankin elämässäni olla rehellinen ja avoin. Myös vaikeista asioista saa puhua, alusta alkaen.
Oikeastaan se oli vapauttavaa, vaikken koko elämäntarinaani tietystikään heti kertonutkaan. Sanoa suoraan, etten ole mikään fitness-kissa tai himoaktiivinen ikiliikkuja. Että minullakin on niitä päiviä, ja hyvin usein onkin, joina istun vain sohvalla tai makaan samaisella piece of furniturella näpyttelemässä konetta - koko päivän. Ei kauhean ekat treffit- imartelevaa sanottavaa.
Mutta toisaalta, miksi esittää? Himourheilijaa minusta ei koskaan tule, kuten ei rock-musiikin parasta ystävääkään. Se, että saa heti tunnustettua, etten muuten harrasta mitään ihmeellistä, tuntuu helpottavalta. Ei enää väkisin keksittyjä ympäripyöreitä ''kyllä mulla jotain elämää on'' -statementtejä, jotka myöhemmin kaatuvat kuitenkin omien tekojeni ja tapojeni seurauksena. Ei enää ''Öööö, siis no, *miettii päänsä puhki jotain mielenkiintoiselta kuulostavaa* tykkään hiihtää, lukee ja matkailla.''
A) Tykkään kyllä hiihtää. Too bad vaan, että vedin sukset viimeksi jalkaan huhtikuussa 2013.
B) Lukeminenkin kuului mun suosikkipuuhiin, aina lukioikään asti. Mutta kyllä minä edelleen luen, aloitin Harry Potterin nelososan lukemisen syksyllä 2013 ja etenen aina 20 sivua joka toinen kuukausi, jos vain jaksan ottaa kirjan käteeni.
C) Matkailu on toki edelleen ihanaa, mutta sekään ei ehkä harrastuksena paikkaa sitä syvää aukkoa, jonka kaikki muu harrastamattomuus jälkeensä jättää.
"Ai sä", pieni hiljaisuus ja katse kahvipöytään ja takaisin kulmat koholla silmiin, "Harrastat matkailua?"
"Niin", minä mutisen ja otin häpeilemättä palan sitä kaloripommisinta kakkua, joka koko kahvilassa oli.
Voi juukelispuukelis. Tää taisikin sitten olla tässä.
