perjantai 30. maaliskuuta 2012

Falling free

Vihdoinkin viikonloppu! Kauhean kiireisen viikon jälkeen ihana ottaa viimein rennosti. Hemmottelin itseäni ostamalla uudet keväiset housut (pastellisävyiset vaaleansiniset!) ja paketillisen murukeksejä. Nyt tahtoisin löytää vielä ihanat, keväiset pastellisävyiset kengät! Jos joku tietää kivoja kenkiä, niin on vapaa vinkkaamaan.. :)

http://www.ginatricot.com/cfi/fi/mallisto/ccollection-p1.html#product_144115


Kun kerta kevätkin on tulossa, niin mitäs sitä turhia murehtimaan. Rahaa menee, ihmiset muuttuvat ja naama vaihtelee aina. Maaliskuun 30. päivän kunniaksi lupaan olla välittämättä muiden mielipiteistä ja masentumatta enää. Mutta kuten joku on saattanut huomata, olen ehkä ailahtelevaisin ihminen tässä kaupungissa.. Niin, mikä sai minut ostamaan pastelliväriset housut??? Minä, joka olin yrjötä murukekseihini kun kyseiset housut gina tricotin tv-mainoksessa ensimmäisen kerran näin. Niin kuin sanottu, ihmiset muuttuu.
Siihen asti,
hyvää ja iisiä viikonloppua kaikille! Nautitaan keväästä ja otetaan keveästi.. (Tai niin keveästi kuin tällä keksien syömisellä nyt voi ottaa..)







When I move a certain way
I feel an ache I’d kept at bay
A hairline break that’s taking hold
A metal that I thought was gold

And pure so sure I’d struck a vein
I wanted you to feel the same
So when you did ignite a spark
Rescue me from all this dark
See our hearts are intertwined
Then I’m free, free of mine

I’m falling free

And see our hearts are intertwined
And then I’m free, I’m free of mine
Deep and pure our hearts align
And then I’m free, I’m free of mine

When I raise a certain wing
And crawl beneath that growing thing
It throws a shadow over time
And keeps yours falling next to mine

Your days were meant to fly and do
I fall and fold mine into you
And what you take is just enough
And what you give is what I love
And when you lift you raise the sail
And then I’m free, free to fail

I’m falling free

tiistai 27. maaliskuuta 2012

back in.

Pääsin töistä tänään aiemmin ja poikkesinpa matkalla kotiin poimimaan uusimman iltalehden ja murukeksien lisäksi myös Madonnan uuden levyn MDNA:n. Ja koskaan kun en ole mitään saanut, niin olihan sitä otettava deluxe-versio!






















Aivan mieletön levy! Suosittelen. Enkä vain siksi, että olen ollut Madonnan fani siitä asti, kun ensimmäisen kerran kyseisen mimmin videoita Mtv:llä näin. Uusi levy on kyllä yksi parhaista koskaan. Tanssittavaa ja juuri niin nerokasta kuin Madonnalta odottaa saattaakin. Mieletöntä. Piristävää. Kerrassaan nerokasta.
 Absolutely brilliant. 


Nyt tuntuu tosiaan siltä kuin olisi iskeytynyt suoraan Madonnan dna:han. Meni nyt hieman mainostukseksi, pahoittelut niille, jotka eivät hänen musiikistaan jostain syystä pidä. (Mutta kokeilkaa ihmeessä uutta levyä, vaikka ette hänen aiemmasta tuotannosta niin pitäisikään!) Voitte vielä yllättyä...


Elokuussa nähdään!






MDNA


Average rating
(0 readers)
Add your rating

MDNA

Powered by last.fm

Tracklist

  • 1Girl Gone Wild
  • 2Gang Bang
  • 3I’m Addicted
  • 4Turn Up the Radio
  • 5Give Me All Your Luvin'
  • 6Some Girls
  • 7Superstar
  • 8I Don’t Give A
  • 9I’m A Sinner
  • 10Love Spent
  • 11Masterpiece
  • 12Falling Free
  • 13Beautiful Killer
  • 14I Fucked Up
  • 15B-Day Song
  • 16Best Friend
  • 17Give Me All Your Luvin' (Party Rock Remix)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Oodi tasapuolisuudelle

Joinain päivinä sitä vain onnittelee itseään siitä, miten kaukana omista vanhemmistaan asuu. Nimim. joillekin vanhemmille raha ei ehkä ole jälkikasvuaan tärkeämpää. Voi sitä riemua, kun joillekin selvisi se rahamäärä, jonka olen kaikenmaailman turhiin lääkkeisiin joutunut käyttämään. Olisihan mutsi nyt saanut sillä jo itselleen uudet Diorin kengät. Niin. Että ei mikään pikkusumma.

Vaikka minun vanhempani eivät koskaan varsinaisesti peitelleet rahankäyttöään, minä en silti kuitenkaan saanut siitä osaani. Vaikka faija osti uuden bemarin joka vuosi ja mutsi armanin veskoja kauppareissuille, minä sain silti kärsiä heidän itaruudestaan. Minua ei puettu uusimpiin vaatteisiin eikä minulle koskaan ostettu mitään kallista. Veli sen sijaan sai kaiken tahtomansa. En minä sitä silloin tajunnut, tai ajatellut, mutta nyt jälkikäteen miettiessä hän kyllä sai aina kaiken mitä halusi. Vaikkei hänkään ollut mikään lellitty pentu.
Veli toivoi cd-soitinta. Hän sai sen. Veli toivoi pokemon-peliä ja -konsolia. Arvatkaapa, saiko. Veli toivoi puhelinta, ja sai. Veli tahtoi hamsterin, sai. Veli toivoi pokemon-kortteja, ja faija osti. Maaren toivot baby born -vauvanukkea jouluna, ja ehkä kaiken tasapuolisuuden (faijan) nimissä minullekin sitten ostettiin jotain. Paitsi ettei se ollut mikään oikea babyborn, vaan faijan Virosta työmatkallaan hankkima halpa kopio, joka ei osannut edes pissiä.


Veli toivoi aina uusia asioita, milloin pelejä tai lemmikkieläimiä, milloin cd:itä tai elokuvia. Ja veli sai. Pienemmältä Maarenilta oikein tultiin kyselemään, mitä veli tahtoi tai toivoi lahjaksi, milloin toivoikin. Mutta kun Maarenilla oli syntymäpäivä, ei kukaan kysynyt. Niinpä Maaren sai isoäidiltä lahjaksi tympeän taulun ja toisilta isovanhemmilta rahaa, ja ei kai kukaan viisivuotias tuollaisista lahjoista ilahtunut. Vanhemmat ostivat ehkä halvan nuken tai barbien, joka ei sekään ollut aito, vaan oli maksanut ehkä 5 markkaa mökkikylän s-marketissa.

Veli sai varmaan nimipäivänäänkin enemmän lahjoja kuin meikäläinen yhteensä. Minun nimipäivääni ei koskaan vietetty, ja vaikkan veljen nimipäivä oli vain 2 päivää aiemmin kuin hänen syntymäpäivänsä, sai hän silti aina lahjoja enemmän kuin s-marketilla oli tarjota. Varsinkin kun me kasvoimme isommiksi.

Veli, 17, toivoi paria cd.tä ja en edes muista mitä. Maarenilta, 13, kysytään vielä, että eikö veli toivonut mitään muuta. Maaren, 13, kiltti ja kuuliainen kuin mikä, kertoo tietysti isälle mitä veli ei ollut rohjennut pyytää vielä toivomiensa lahjojen lisäksi. Joten kiitos Maarenin, 13, veli, 17, saa lopulta kaiken, mitä oli siskolleen koskaan edes ehdottanut. Pöytämaapallon, sarjakuvia, oman tv:n ja milloin mitäkin. Mutta kukaan ei koskaan kysynyt, mitä Maaren 5,9,13,14 tai 20 v tahtoi. Hänelle ostettiin aina jotain, missä pystyttiin kitsastelemaan. Niinpä Maaren 3v sai kaulasta pissivän babybornin, vuotta myöhemmin italiaksi mölyävän samantapaisen ja neljätoistavuotiaana jotain, mitä vuosia myöhemmin en edes pysty muistamaan. Minä en koskaan saanut edes nimipäiväkorttia, siinä missä veljen toiveita listattiin viikkoja etukäteen.

Eikä kyse ollut siitä, että minä olisin ollut hiljaa. Kyllä minäkin pienenä pyysin jäätelökonetta. Ja amo-kuvaston isoa hevosta. Minä tahdoin joululahjaksi barbie-junan, mutta en saanut. Minä tahdoin Kylie Minoguen konserttiin, mutta en päässyt. Samaan aikaan veli kierteli festareita ja rikkoi kavereineen meillä saunan ovia bileistä, joista minä en tietystikään tiennyt mitään. Minuun ei luotettu, minun ei uskottu selviävän, vaikka oikeasti se oli veljeni, joka oli kännipäissään yrittänyt päästä sisään jonnekin festareille, joille hänellä ei silloin ollut vielä ikää. Ja mitä tekevät mutsi ja faija.


Maaren istuu mökin pöydän ääressä pelaamassa monopolia isän kanssa. Yhtäkkiä äidin puhelin soi ja isä lopettaa pelaamisen. Äiti on tapansa mukaan jossain ulkona ruskettamassa itseään, ja isä vastaa puhelimeen, koska soittaja oli kotiin jäänyt veljeni. Maaren ei kuuntele puhelua, hän olisi vain tahtonut jatkaa pelaamista kun isä kerrankin pelasi hänen kanssaan, mutta isän ilmeestä hän huomaa jonkin olevan pielessä. Isä näyttää vihaiselta, hänen kulmansa ovat kurtussa ja hän menee ulos etsimään äitiä. Maarenille hän ei sano sanaakaan, ja Maaren jätetään yksinään keittiöön hämmentyneenä kesken pelin. Kun isää ei kuulu takaisin, Maaren lähtee ulos etsimään heitä. Verannalla äiti on vuorostaan puhelimessa pelottavan rauhallisena. 'Mitä sinä yritit?' hän kysyy veljeltä. 'Paljonko sinä olit juonut?'
Isä huomaa Maarenin ovella ja käskee sisään. Maaren pelästyy ja perääntyy takaisin eteiseen. Hän avaa tuuletusikkunan kuullakseen äänet. Maaren ei kuitenkaan kuule, mistä on kyse, vasta myöhemmin hän saa tietää veljen jälleen törppöilleen jotakin, ja tällä kertaa saaneen sakot. 


Isä ei koskaan palannut pelaamaan. Maaren korjasi monopolin jäljet peloissaan pois keittiön pöydältä, ettei koko pöydälle levinnyt peli ärsyttäisi vanhempia, kun nämä joskus tulisivat sisään. Maaren vei pelin takaisin hyllyyn paikoilleen ja meni omaan ja veljensä yhteiseen huoneeseen tietämättä mitä tehdä. Pitkän aikaa hän vain istui hiljaa kerrossängyn päällä ja odotti jonkun tulevan kertomaan, mistä oli kyse. Mutta kukaan ei tullut. Hän kuuli mökin toiselta puolelta etäiset äänet; isän matalan, vihaisen mörinän ja äidin hiljaisemman äänen, joista kummastakaan hän ei saanut selvää. Lopulta joku avaa ulko-oven, käy heittämässä puhelimen keittiöön ja palaa takaisin. Maarenille kumpikaan heistä ei koskaan virkkonut sanaakaan siitä, mitä veli todellisuudessa oli mennyt tekemään. Sen jälkeen isä ei enää pelannut monopolia, eikä äiti koskaan jättänyt puhelintaan sisälle ulos mennessään. Sen jälkeen Maareniin kiinnitettiin entistä vähemmän huomiota, ja hänen oletettiin olevan kiltti, hyvätapainen ja mahdollisimman huomaamaton. 


Sinä iltana Maaren ottaa aitan kulmalta pyöränsä ja hämmentyneenä lähtee mökkitielle. Sinä iltana hän toivoo, ettei hänen olisi tarvinnut palata takaisin.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Onko pakko tuijottaa?

Really.

Mä en jaksa nähdä ketään, kun kukaan ei pysty olemaan katsomatta. Tuijottamatta. Mulkoilematta. Ahdistamatta. Jaksanko mä päivästä toiseen esittää niin kuin kenenkään katse ei viipyisi tietyissä kohdin luonnottoman pitkään. Niin kuin se ei masentaisi mua. Niin kuin kiinnostaisi selittää uteilialle p****njauhajille, miksi mun tukka irtoaa päästä. Niin kuin olisi kiva, että ne pohtivat, miksi mun iho hilseilee. Niistä on vain jännä juttu, että käsivarsieni iho lähtee kuin suomuina irti. Mutta jos niiden tukalle kävisi samoin..no, eiväthän ne sellaista voi kuvitellakaan. Näyttävänsä rumilta. Ruumiilta. Vastaavansa päivästä toiseen turhauttaviin uteluihin ja katseisiin. Kuluttaa omaisuus toimimattomiin rasvoihin, voiteisiin ja lääkkeisiin. Turhautua tyhjiä lupaileviin lääkäreihin. Ravata laboratorioissa minkään muuttumatta. Kyllästyä. Alkaa vältellä kirkkaita valoja ja peilejä. Kyllästyä ihmisiin, joilta puuttuvat tilannetaju, myötätunto ja kyky toisinaan pitää pää kiinni. Kyllästyä kaikkeen tekopyhään ja turhia lupailevaan. Kyllästyä siihen, ettei mikään ikinä muutu. Paitsi huonompaan suuntaan - silloinkin, kun sen ajattelee jo olleen mahdotonta. Mutta mikään ei kuitenkaan ole yhtä mahdollista kuin ainainen huonompaan suuntaan meneminen. Takaisin, ja parempaan suuntaan, on paljon vaikeampi päästä. Sitten alkaa vain miettiä, oliko aikaisempi kunto sittenkään niin paha. Kun koko ajan pahemmaksi on menty, vähemmän paha alkaa miltei näyttää hyvältä. Miltei.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

money 6 - maaren 0

Miten vastataan rehellisyyteen. Ilkeydellä. Ilkeilyllä. Mä olisin voinut olla itsekäs ja pimittää kaiken, mutta kerran elämässäni mä olin rehellinen. Ja millä mulle vastatattiin. Katkeruudella. Kyllästymisellä. Vihalla. Kuinka paljon sun hoitoon on mennyt rahaa. Turhaan, hyödyttömään hoitoon. Laskekaa rahoja. Enhän minä olisikaan halunnut parantua. Pitäkää sitten mieluummin rahanne. Sehän teille on aina ollutkin kaikki kaikessa. Ainahan minä olen huolehtinut itse itsestäni loppuun asti. Älkää vaivaantuko. Tilinpäätteenhän mä halusinkin kuulla. Tyhjentäkää sitten mun pankkitilini ja myykää tavarat, jos se lohduttaa. Ehkä saatte takaisin sen, mitä joskus tuhoontuomittuun tyttäreenne investoitte.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Without your love, don't know how i survive

"Anteeksi", minä soperran ja riisun takkini seinään päin kääntyneenä pelatakseni aikaa kyynelten nielemiselle. "Mä olen just tullut takaisin Miamista ja - " ajatus katkeaa. Mitä minä oikein selitän? Niin kuin se olisi mikään selitys.
"Kulttuurishokki?" uusi lääkäri ehdottaa.
"Mmm."
Oletan saaneeni kelakortin unohtumisen anteeksi. Mutta sitten totuus iskee taas. Minä en jaksa enää kuunnella. Nyökyttelen ja hymyilen oikeisiin kohtiin, mutta ajatukseni karkailevat. Ai, mun pitää taas mennä verikokeisiin. Ottaa parit arvot. Ei jaksa hetkauttaa. Mä yritän muistella iloisia asioita, mutta ne antavat mulle vain enemmän syytä kääntyä seinään päin. Lääkäri luulee kaiken johtuvan jostain muusta.
"Kyllä se vielä tästä."
Mutta minä ja hän kumpikin tiedämme, ettei. Nyt on menty liian pitkälle. Käännyn seinään päin enkä pysty enää palaamaan.




Without your love, don't know how I survive
It's you, it's you that's keeping me alive 



I only miss you when I'm breathing..

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Dear Miami






























Propsit googlelle.


Some day... I promise. I'll come back. This time I won't let it go..

Beyond the sea

Maaren nyt tuntuu ihastuvan jokaiseen vastaantulijaan.


Myönnän. Nyt kun ex-mies on kuopattu, niin alan vasta tajuta, miten paljon ihania miehiä maailmassa on. Ihan oikeasti ihania, sellaisia joilla ei ole enemmän huonoja kuin hyviä puolia, ja jotka osaavat arvostaa muutakin kuin botoxilla tai muilla toimenpiteillä korjailtua ulkomuotoa.

Mutta toisaalta. Koska mulla on tollainen vaihe. Somewhere beyond the sea..ehken minä ollutkaan niin ihastunut. Nyt en enää kykene muistamaan hänen silmiensä väriä. Jos jollekin on toistaiseksi epäselvää kuka hän nyt on kyseessä, niin näillä näkymin hän on eräs mukava miamilainen mies. Jonka kanssa minulla saattoi olla hieman paremmat välit. Ei yksityiskohtiin. Ne eivät olleet ruskeat. (silmien väri. mikäs muukaan?) Muistan vain, että ne olivat kauniit. Mutta niin, minkä väriset? Vihertävät, joissa hieman ruskeaa? Vaiko harmaata. Keltaista? Olen minäkin yksi &/%&%¤,.

Ehkä olin vain ihastunut huomioon. Siihen että minuun oltiin ihastuttu. Tiesin, että joku kaipasi minua. Olin kaukana Suomesta, Miamissa minä olin jotain eksoottista. Enkö minä ihastunut henkilöön, vaan tällä kertaa siihen, että häneltä minä sain aina huomiota. Hän piti minusta aina. Hänelle minä olin se ykkönen. Mutta oliko hän minulle?

En minä koskaan ollut mitään rakastunut. Olin vain hullaantunut tunteesta, että joku kaikesta huolimatta piti minusta. Nyt minusta ei tunnu enää miltään. Kyllä minä edelleen häntä kaipaan. En enää joka minuutti, tunti, enkä edes neljäsosapäivä, mutta kyllä minä häntä ikävöin. Vai sittenkinkö vain sitä huomiota; jokaista ohmygod:ia ja iloveyou:ta.

Olinko minä ihastunut häneen? Olinko minä vain kusipää, joka pönkitti omaa rapistunutta itsetuntoaan hänen kauttaan. Käytinkö minä hänen tunteitaan hyväksi vain jotta tuntisin oloni itse paremmaksi. Annoinko minä hänen ihastua itseeni vain kuullakseni hänen kehuvan. Olinko minä juuri samanlainen kuin ex-mieheni minua kohtaan? Oliko hän loppujen lopuksi minulle vain merkityksetön itsetunnon kohottaja. Joku, josta en edes välittänyt, käytin vain hyväkseni, kunnes sain tarpeeksi viatonta ihailua ja tunteita. Kunnes aloin itsekin ihastua? Löysin parempaa?

Mutta minä en ole kuin ex-mieheni ******. En minä itsetuntoni rapistumista paluulennolla kyynelehtinyt. Minä todella kaipasin häntä. Muistin viimeisen illan, la noche ultiman, hänen kosketuksensa, hänen pehmeän kätensä, miten en olisi millään tahtonut päästää irti. Miten hän ei olisi tahtonut päästää irti. Miten irti päästäminen lopulta sattui. Hänen viimeinen katseensa. Vihertävissä, myös ruskean ja hiukkasen keltaisen sävyjä omaavissa silmissään. Miten epätoivo iski, kun tajusin joutuvani takaisin ankeaan Suomeen, jossa kukaan muu ei enää koskaan välittäisi minusta sellaisella tavalla. Niin vilpittömästi ja tosissaan. Eikä kukaan muu enää saisi minua tuntemaan täällä samoin. Ehtisinkö minä enää hänen luokseen takaisin.







Anywhere you are, I am near
Anywhere you go, I'll be there
Anytime you whisper my name, you'll see
How every single promise I keep
Cuz what kind of guy would I be
If I was to leave when you need me most


What are words
If you really don't mean them
When you say them
What are words
If they're only for good times
Then they don't
When it's love
Yeah, you say them out loud
Those words, They never go away
They live on, even when we're gone


And I know an angel was sent just for me
And I know I'm meant to be where I am
And I'm gonna be
Standing right beside her tonight
And I'm gonna be by your side
I would never leave when she needs me most


What are words
If you really don't mean them
When you say them
What are words
If they're only for good times
Then they don't
When it's love
Yeah, you say them out loud
Those words, They never go away
They live on, even when we're gone


Anywhere you are, I am near
Anywhere you go, I'll be there
And I'm gonna be here forever more
Every single promise I keep
Cuz what kind of guy would I be
If I was to leave when you need me most


I'm forever keeping my angel close

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

I fucked up























Palasina ollaan. Sekä minä että nokia classic 3000 jotain. Mun sydän revittiin jälleen palasiksi ja nokia revittiin kahtia. Oikeastaan se hyppäsi itse ulos mun käsilaukustani ja otti ja halkesi kahtia. Toinen kuorista ja akku jäivät sille tielle.. Samoin minä.
Täällä minä en ole enää mitään. Kukaan ei kaivannut minua. Kukaan ei edes tiennyt mun olleen poissa. Mutta sitten minä tulin takaisin.

Sen silmiin syttyy uusi katse. Se pysähtyy hetkeksi käytävään ja vain katselee mua. Se näyttää hetken samalta kuin viime kesänä, hetken se muistaa mitä meillä oli, keitä me olimme ja kuka minä olin. Mä en kuitenkaan pysähdy. Se miettii mitä sanoa, se on sanaton, miettii sanoako mitään, kenties muistaa sitten nykyisin seurustelevansa ja kääntyy pois. Mutta mä kuulen vau:n, pään kääntymisen mun jälkeeni, ja puhtaan ihmetyksen. Hetken mä jopa mietin, seurustelisiko se, jos mä olisin koko ajan ollut ruskea ja itsevarma. 
Mutta enää mun ei tarvitse olla ruskettunut eikä rikkaan näköinen ollakseni hyväksytty. Enää en tarvitse hänen hyväksyntäänsä. Nykyään minä osaan arvostaa sitä, että minua arvostetaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen oppinut arvostamaan luonnetta, arvostusta, täydellisen kuumaa ulkonäköä enemmän. Enää minun ei tarvitse esittää pitäväni hänen typeristä tatuoinneistaan. Enää hän ei saa minun päätäni kääntymään. Ei varsinkaan uudella hiustyylillään ja pulisongeillaan. Hello thirties. Alkaako ikä painaa.

Hän ei tiedä, että nyt minä kaipaan jotain aivan muuta. Jotakuta. Somewhere beyond the sea. Jotakuta, joka piti minusta siitäkin huolimatta, että naamani oli ruma ja punainen ja tukkani huonosti. Kerroin huonoja vitsejä. En juonut paljoa. En käynyt joka ilta rantabaareissa enkä tiennyt mitä mojitossa on. Esittelin palaneita käsivarsiani. Edellämainituista asioista huolimattakin.

Ole oma itsesi. I've learned a lesson. Ihastuminen tapahtunee silloin kun sitä vähiten odottaa. Tai yrittää. Oli sitten niin että on itse ihastunut tai ihastumisen kohde.

Hän ei tiedä mitä Miamissa on tapahtunut. Hän ei tiedä, ettei hän suinkaan ollut saanut hymyä huulilleni. Hän ei tiennyt olevansa minulle yksi mitätön, naurettava typerys, jossa olin roikkunut ihan  turhaan vuoden päivät. 


Yksi väite voidaan sentään todistaa vääräksi. Kyllä vaihtamalla paranee. 
Kunhan vain muistaisi kysyä sukunimeä.
Siihen asti,
my heart will go on.


Madonnan uusi, mahtava biisi I Fucked Up.
Me too, Mda.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

international love

+30 C, checked.
sadetta ja tornadoja (usassa), checked.
hangover, checked.
too much money in the banc account, problem solved.
armani jeans, checked.
tequila sunrise, checked.
pakollinen flirttailu stuertin kanssa, checked.
mukavat kanadalaiset, checked.
otsikko, checked indeeeeeed.

tekeeks mieli tulla takasin suomeen. menna toihin. noup. nahda samat vanhat v-maiset naamat. nounou. joten siihen asti tosissani mietin keinoja kuinka jaada tanne pysyvasti.. pahoittelen typeraa kirjoitusasua mutta jenkit ei tunne aakkostemme viimeisia kirjaimia..
ainiin, yksi keinoista, joka on mahdollista vain amerikassa,
miss bikini 2012 beach jotain, (x) checked!!

sita kuuluisaa edustusvaimoutta sit.. kurvataan nhl:n puolelle ja mietitaan niita keinoja.. nyt another tequila pari mi, por favor!

torstai 1. maaliskuuta 2012

Yksi huokaus vain

I'm done. Nyt se on sitten levinnyt. Mä en enää kestä. Mun keho, iho, ei hiukset eikä mikään osa enää jaksa. Minä en jaksa toimimattomia hoitokeinoja enää. Mä en pysty tähän enää kauaa. Mä olen niin yksin ja rikkonaisempi kuin koskaan. Mitä mulla enää on.

Esimies soittaa. Mä olen ollut kuukauden päivät poissa. Se tietää mun lähtevän pitkälle lomalle. Silti se vitsailee tilannetajuttomasti kuin tollo jotain itsensä parantamisesta. Hoida itsesi kuntoon. Niin kuin se ei muka olisi huomannut, mikä mun kuntoni on. Ettei tästä enää parannuta. 
Se kyselee jatkosta. Milloin mä tulen takaisin. Tulenko mä. 
Mä mietin, tulenko. Mä mietin kaikkea mennyttä, muistan harmaanvaalean toimistokäytävän, huoneen sen oikealla puolella, sex on firen muistojaherättävät alkutahdit, uuden naisystävän ja koleat katseet. Mä mietin, tulenko. Mä mietin, jaksanko mä enää kantaa sitä kaikkea. Pystynkö mä kävelemään enää sen käytävän läpi samojen kappaleiden soidessa keskusradiossa, samojen muistojen, kipeiden muistojen, herättyä henkiin. Jaksanko mä esittää niin kuin mun kunnossani ei olisi mitään vikaa. Jaksanko mä olla kuin kukaan ei katsoisi mua. Kuin kukaan ei kiinnittäisi epänormaalia huomiota mun pitkään poissaolooni tai kuntooni. Kuin kukaan ei huomaisi henkilöstön 1 ja 2 kylmenneitä välejä.


Mun matkani saattaa sittenkin kestää kauemmin kuin esimies koskaan uskoi. Mä lupaan palata asiaan. Palataan, mä sanon kuten entinen mieheni aina. Mutta se petti mut. Ei koskaan palattu. Mä suljen puhelimen.