"Anteeksi", minä soperran ja riisun takkini seinään päin kääntyneenä pelatakseni aikaa kyynelten nielemiselle. "Mä olen just tullut takaisin Miamista ja - " ajatus katkeaa. Mitä minä oikein selitän? Niin kuin se olisi mikään selitys.
"Kulttuurishokki?" uusi lääkäri ehdottaa.
"Mmm."
Oletan saaneeni kelakortin unohtumisen anteeksi. Mutta sitten totuus iskee taas. Minä en jaksa enää kuunnella. Nyökyttelen ja hymyilen oikeisiin kohtiin, mutta ajatukseni karkailevat. Ai, mun pitää taas mennä verikokeisiin. Ottaa parit arvot. Ei jaksa hetkauttaa. Mä yritän muistella iloisia asioita, mutta ne antavat mulle vain enemmän syytä kääntyä seinään päin. Lääkäri luulee kaiken johtuvan jostain muusta.
"Kyllä se vielä tästä."
Mutta minä ja hän kumpikin tiedämme, ettei. Nyt on menty liian pitkälle. Käännyn seinään päin enkä pysty enää palaamaan.
Without your love, don't know how I survive
It's you, it's you that's keeping me alive
I only miss you when I'm breathing..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti