Joinain päivinä sitä vain onnittelee itseään siitä, miten kaukana omista vanhemmistaan asuu. Nimim. joillekin vanhemmille raha ei ehkä ole jälkikasvuaan tärkeämpää. Voi sitä riemua, kun joillekin selvisi se rahamäärä, jonka olen kaikenmaailman turhiin lääkkeisiin joutunut käyttämään. Olisihan mutsi nyt saanut sillä jo itselleen uudet Diorin kengät. Niin. Että ei mikään pikkusumma.
Vaikka minun vanhempani eivät koskaan varsinaisesti peitelleet rahankäyttöään, minä en silti kuitenkaan saanut siitä osaani. Vaikka faija osti uuden bemarin joka vuosi ja mutsi armanin veskoja kauppareissuille, minä sain silti kärsiä heidän itaruudestaan. Minua ei puettu uusimpiin vaatteisiin eikä minulle koskaan ostettu mitään kallista. Veli sen sijaan sai kaiken tahtomansa. En minä sitä silloin tajunnut, tai ajatellut, mutta nyt jälkikäteen miettiessä hän kyllä sai aina kaiken mitä halusi. Vaikkei hänkään ollut mikään lellitty pentu.
Veli toivoi cd-soitinta. Hän sai sen. Veli toivoi pokemon-peliä ja -konsolia. Arvatkaapa, saiko. Veli toivoi puhelinta, ja sai. Veli tahtoi hamsterin, sai. Veli toivoi pokemon-kortteja, ja faija osti. Maaren toivot baby born -vauvanukkea jouluna, ja ehkä kaiken tasapuolisuuden (faijan) nimissä minullekin sitten ostettiin jotain. Paitsi ettei se ollut mikään oikea babyborn, vaan faijan Virosta työmatkallaan hankkima halpa kopio, joka ei osannut edes pissiä.
Veli toivoi aina uusia asioita, milloin pelejä tai lemmikkieläimiä, milloin cd:itä tai elokuvia. Ja veli sai. Pienemmältä Maarenilta oikein tultiin kyselemään, mitä veli tahtoi tai toivoi lahjaksi, milloin toivoikin. Mutta kun Maarenilla oli syntymäpäivä, ei kukaan kysynyt. Niinpä Maaren sai isoäidiltä lahjaksi tympeän taulun ja toisilta isovanhemmilta rahaa, ja ei kai kukaan viisivuotias tuollaisista lahjoista ilahtunut. Vanhemmat ostivat ehkä halvan nuken tai barbien, joka ei sekään ollut aito, vaan oli maksanut ehkä 5 markkaa mökkikylän s-marketissa.
Veli sai varmaan nimipäivänäänkin enemmän lahjoja kuin meikäläinen yhteensä. Minun nimipäivääni ei koskaan vietetty, ja vaikkan veljen nimipäivä oli vain 2 päivää aiemmin kuin hänen syntymäpäivänsä, sai hän silti aina lahjoja enemmän kuin s-marketilla oli tarjota. Varsinkin kun me kasvoimme isommiksi.
Veli, 17, toivoi paria cd.tä ja en edes muista mitä. Maarenilta, 13, kysytään vielä, että eikö veli toivonut mitään muuta. Maaren, 13, kiltti ja kuuliainen kuin mikä, kertoo tietysti isälle mitä veli ei ollut rohjennut pyytää vielä toivomiensa lahjojen lisäksi. Joten kiitos Maarenin, 13, veli, 17, saa lopulta kaiken, mitä oli siskolleen koskaan edes ehdottanut. Pöytämaapallon, sarjakuvia, oman tv:n ja milloin mitäkin. Mutta kukaan ei koskaan kysynyt, mitä Maaren 5,9,13,14 tai 20 v tahtoi. Hänelle ostettiin aina jotain, missä pystyttiin kitsastelemaan. Niinpä Maaren 3v sai kaulasta pissivän babybornin, vuotta myöhemmin italiaksi mölyävän samantapaisen ja neljätoistavuotiaana jotain, mitä vuosia myöhemmin en edes pysty muistamaan. Minä en koskaan saanut edes nimipäiväkorttia, siinä missä veljen toiveita listattiin viikkoja etukäteen.
Eikä kyse ollut siitä, että minä olisin ollut hiljaa. Kyllä minäkin pienenä pyysin jäätelökonetta. Ja amo-kuvaston isoa hevosta. Minä tahdoin joululahjaksi barbie-junan, mutta en saanut. Minä tahdoin Kylie Minoguen konserttiin, mutta en päässyt. Samaan aikaan veli kierteli festareita ja rikkoi kavereineen meillä saunan ovia bileistä, joista minä en tietystikään tiennyt mitään. Minuun ei luotettu, minun ei uskottu selviävän, vaikka oikeasti se oli veljeni, joka oli kännipäissään yrittänyt päästä sisään jonnekin festareille, joille hänellä ei silloin ollut vielä ikää. Ja mitä tekevät mutsi ja faija.
Maaren istuu mökin pöydän ääressä pelaamassa monopolia isän kanssa. Yhtäkkiä äidin puhelin soi ja isä lopettaa pelaamisen. Äiti on tapansa mukaan jossain ulkona ruskettamassa itseään, ja isä vastaa puhelimeen, koska soittaja oli kotiin jäänyt veljeni. Maaren ei kuuntele puhelua, hän olisi vain tahtonut jatkaa pelaamista kun isä kerrankin pelasi hänen kanssaan, mutta isän ilmeestä hän huomaa jonkin olevan pielessä. Isä näyttää vihaiselta, hänen kulmansa ovat kurtussa ja hän menee ulos etsimään äitiä. Maarenille hän ei sano sanaakaan, ja Maaren jätetään yksinään keittiöön hämmentyneenä kesken pelin. Kun isää ei kuulu takaisin, Maaren lähtee ulos etsimään heitä. Verannalla äiti on vuorostaan puhelimessa pelottavan rauhallisena. 'Mitä sinä yritit?' hän kysyy veljeltä. 'Paljonko sinä olit juonut?'
Isä huomaa Maarenin ovella ja käskee sisään. Maaren pelästyy ja perääntyy takaisin eteiseen. Hän avaa tuuletusikkunan kuullakseen äänet. Maaren ei kuitenkaan kuule, mistä on kyse, vasta myöhemmin hän saa tietää veljen jälleen törppöilleen jotakin, ja tällä kertaa saaneen sakot.
Isä ei koskaan palannut pelaamaan. Maaren korjasi monopolin jäljet peloissaan pois keittiön pöydältä, ettei koko pöydälle levinnyt peli ärsyttäisi vanhempia, kun nämä joskus tulisivat sisään. Maaren vei pelin takaisin hyllyyn paikoilleen ja meni omaan ja veljensä yhteiseen huoneeseen tietämättä mitä tehdä. Pitkän aikaa hän vain istui hiljaa kerrossängyn päällä ja odotti jonkun tulevan kertomaan, mistä oli kyse. Mutta kukaan ei tullut. Hän kuuli mökin toiselta puolelta etäiset äänet; isän matalan, vihaisen mörinän ja äidin hiljaisemman äänen, joista kummastakaan hän ei saanut selvää. Lopulta joku avaa ulko-oven, käy heittämässä puhelimen keittiöön ja palaa takaisin. Maarenille kumpikaan heistä ei koskaan virkkonut sanaakaan siitä, mitä veli todellisuudessa oli mennyt tekemään. Sen jälkeen isä ei enää pelannut monopolia, eikä äiti koskaan jättänyt puhelintaan sisälle ulos mennessään. Sen jälkeen Maareniin kiinnitettiin entistä vähemmän huomiota, ja hänen oletettiin olevan kiltti, hyvätapainen ja mahdollisimman huomaamaton.
Sinä iltana Maaren ottaa aitan kulmalta pyöränsä ja hämmentyneenä lähtee mökkitielle. Sinä iltana hän toivoo, ettei hänen olisi tarvinnut palata takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti