Koska minulla ei ole siskoja, elokuvien ja tyttölehtien "siskoni poikaystävä ihastui minuun, apua mitä teen?" -stoorit tuntuivat aina jotenkin utoopiselta. Minä tosiaankin sivuutin aina tuollaiset tarinat, koska veljen poikaystävät, joita oli siis tasan nolla, eivät sattuneesta syystä kauheasti ihastuneet minuun. Mielessäni ei käynyt, että kaverini poikaystävä voisi olla se ongelmia aiheuttava osapuoli.
Miksi kukaan nyt minuun haluaisi ihastua, etenkään hän? Minuun, joka en ole millään tavoin ollut parhaimmillani koko sinä aikana, jonka hän on minut tuntenut.
Kun sitten sain tekstiviestin kaverini poikaystävältä, kyllä vähän ihmetytti. Ensinnäkin, mistä se oli numeroni saanut? Olisiko se muka kysynyt tyttöystävältään eli minun kaveriltani numeroani? Naisilla kun on sellainen tapa, että joka asiaan pitää olla jokin järkevä syy (mitä sä sen numerolla teet?) tai muuten lähtee epäilykset ja spekulaatiomylly liikkeelle. Minä ja tämä poikaystävä kun ei koskaan olla oltu mitenkään erityisen läheisiä.
Kun minä sitten sain joskus aamuyön tunteina viestin oudosta numerosta, (numeropalvelu pelastaa) ja kun paljastui kuka lähettäjä oli, olin aika hämmästynyt. Aluksi se oli ihan viatonta (siis viestien laitto, ei hämmästys), kuulumisten kyselyä ja jotain yleisiä puheenaiheita kuten työt, tv ja iltamenot. Aika pian hän alkoi kuitenkin laittaa viestiä usein, useasti päivässä. Hän alkoi kysellä minulta asioita, jotka olisi kätevämmin saanut selville tyttöystävältään. Kuten "monelta 'anni' pääsee töistä" tai "mihin meette perjantaina?". Sinä samaisena perjantaina kun me Annin (nimi muutettu) kanssa lähdimme viihteelle.
Aamulla huomaan, että Annin jätkä se on taas laittanut viestiä. Alkaa jo ärsyttää, varsinkin jätkän pyytelyt siitä, etten sanoisi Annille, että hän laittoi minulle viestiä. Kyllähän se kuulosti epäilyttävältä, mutta koska mitään epäilyttävää ei vielä ollut tapahtunut, minä sitten puoliksi pakotettuna vastasin ok.
Seuraavana aamuna Annin poikaystävä muutti tilanteen. Hän oli taas laittanut viestin, jossa kehui ulkonäköäni. Se ei ollut ihan viaton viesti, ja minä en vastannut. Sen jälkeen viestiä ei ole enää tullut, minä en koskaan sanonut kenellekään mitään. En tiedä pitäisikö minun sanoa tästä Annille ja aiheuttaa todennäköisesti pieniä ja suurempia epäselvyyksiä ja hankalia tilanteita yhden, tai ok, useamman viestin takia. Siinä sitä sitten selvitettäisiin, miksi hänen poikaystävänsä alun perinkään laittoi minulle viestiä ja miksi minä vastasin siihen, ja onko meidän välillämme jotain muuta. Ja yritäpä vakuuttaa asiasta tuohtunut henkilö siitä, että ei ole.
Kyllähän tämmöiset asiat rupeavat pakosti ennen pitkää hiertämään välejä. Vaikka se mies ei ole enää viestiä laittanut, en voi olla Annin seurassa ihan huolettomana. Ajattelematta, että tekeekö se mies tota muidenkin kanssa. Että onko sille normaalia kehua tyttöystävänsä kaverien ulkonäköä sanoilla, jotka on parempi jättää julkaisematta. Onko tällainen käytös sitten ihan sallittua? Pitäisikö tästä edes nostaa meteliä vai ei? Pitäisikö minun kertoa asiasta ja aiheuttaa se, että vastedes Anni tulee kuvittelemaan olemattomia minun ja miehensä välille, alkaa luulla olemattomia minusta ja miehestään "eri merkkien perusteella" (= mies katsoi minua ja kerran minä hymähdin hänen vitsilleen jne.), eikä lopulta luota enää kumpaankaan.
Toisaalta, en minä tiedä kuinka suhtautuisin mikäli oma mieheni olisi laitellut Annille viestiä. Kyllä siinä pakosti alkaa pitämään tätä kaveria jonkinlaisena uhkana, luulemaan että se pelaa jotain kieroa peliä ja vikittelee muiden miehiä. Vähitellen sitä sitten mentäisi siihen, että kaverille ei enää esitellä miehiä, eikä mielellään nähdä sitä enää muutenkaan. Jos Annille joskus selviää, että minä ja sen mies laitoimme viestejä (ihan oikeasti kuulumisista ja yleismaailmallisista asioista) sen selän takana, ei siitä hyvää seuraa. Vaikka mies tuskin tulee koskaan kertomaan, minä en vain tiedä pitäisikö tämä ottaa puheeksi, ja jos niin miten? Miten tällaisesta asiasta voi ylipäätään kertoa ilman, että joku lopulta nostaa hirveän haloon. Siinä kuulostaa hyvin epäilyttävältä, jos kovasti vakuuttelee ettei mitään tapahtunut mutta miksi silti kaikki salailu? Ja ei tällaista voi vain ohimennen heittää, että miehesi muuten laittoi mulle viestiä. Ja mistäkö; ei aluksi juuri mistään ihmeellisestä ja lopuksi se vähän kehaisi mun ulkonäköä. Että piti nyt kumminkin nostaa tämä asia esiin vaikkei mitään koskaan tapahtunut, niin. Sen jälkeen ei kauheasti ihmetytä, jos kaveri on vastedes hieman varuillaan ja alkaa epäillä miestään ja minua ties mistä.
Mutta entä jos miestä olisikin syytä oikeasti epäillä? Mitä jos sillä onkin tapana laittaa muillekin viestiä, entä jos se pelaa samanlaista peliä muiden naisten kanssa kaverini selän takana? Jos tällaista joskus paljastuisi, kaveri suuttuisi siinäkin tapauksessa minulle, koska en kertonut hänelle aiemmin miehen käyttäytymisestä. Mutta jos kaikki onkin aiheetonta? Ehkä minun on vain annettava olla, koska mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Olisiko minun alunperin pitänyt sitten jättää vastaamatta "moroo mitäs sinä?" -viestiin ettei mitään muuta olisi koskaan tapahtunutkaan, vai? Olisiko minun tässä pitänyt arvata etukäteen mitä tuleman pitää?
Se, miksi minä nostan nyt tämän asian esille on se, että olemme myöhemmin tänään lähdössä suhteellisen sekavalla kokonpanolla lomalle - mökki 12:lle ihmiselle, including pari edellä mainittua... Nämä seuraavat muutama päivää tulevat olemaan jotain hirveän kiusallista, mikäli sellaisia happeningejä kuin minä ja kaverin mies kahdestaan sattuu tapahtumaan kovinkaan usein. Mutta mikäli se on minusta kiinni, samoilen itseni vaikka Venäjän rajan yli, jos tarve vaatii. Enemmän minua huolettaa kuitenkin se, kun suhteellisen sekava jätkäporukka painuu after skiille ja alkaako mies silloin muistella menneitä, toivottavasti ei. En edes tiedä, mikä sai minut lähtemään mukaan tällä kokoonpanolla, ehkä se, että tarkoitus olisi itsenäisyyspäivän aikoihin viettää laatuaikaa vanhempieni ja veljen + hänen tyttöystävänsä kanssa. Sehän tästä vielä puuttuisikin, että viimeksi mainittu tekisi temput ja haksahtaisi meikäläiseen. Siinä vaiheessa olen suksin rajan yli niin että suhisee.
Eipä muuta. Jos olen hengissä, nähdään jouluna.
Ja vielä yksi asia: varokaa toki sitä kauheaa lumisadetta mistä jokainen media on tällä hetkellä hirrrveän innoissaan. C'mon kuka edes jaksaa...Eihän tässä ollakaan kuin Suomessa, missä on ihan tyypillistä, että joskus sataa, vaikka se saderintama olisikin poikkeuksellisesti itätuulista johtuva or mitälie.
Ja otsikko: tämmöisiä karuja faktoja sitä heitellään, mutta niistä miehistä, joita minä olen koskaan tapaillut, ehkä 80%:lla on myöhemmin ilmennyt olleen tyttöystävä, ja 80% näistä miehistä se ei tuntunut edes haittaavan. Sick.
perjantai 30. marraskuuta 2012
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
kusipäinen kommentti vs mietitty mielipide
Minulla on pitkään ollut olo, etten jotenkin riitä. Kaikki ihmiset tykkäävät hehkuttaa itseään ja korostaa omaa parhauttaan, mutta mitä minä korostaisin? Tuulessa sojottavaa tukkaa, mennyttä miestä tai turhaa duunia? Minä en ole koskaan, en siis ikinä, ollut sellainen ihminen, joka muutenkaan tykkäisi pitää mitään meteliä itsestään. Vaikka minä menestyisinkin tai olisin kaikista kaunein/ihanin/whatever, niin en minä vain osaisi hehkuttaa itseäni. Minä en vain pysty sellaiseen. En koe olevani mitään hehkuttamisen arvoista, koska ympärilläni olevat ihmiset eivät koskaan ole antaneet sille mitään arvoa.
Minä aion olla rehellinen. En ole yksi heistä, jotka yrittävät pitää onnellisen ja täydellisen elämän kulisseja yllä. Minä olen murtunut ulkonäköpaineiden alla, minä en pysty edelleenkään katsomaan peiliin murtumatta, siitä on kauan kun se alkoi, mutten minä tule toipumaan siitä rumuuden tunteesta, jonka sellaiset ihmiset minuun käytöksellään iskostivat.
Minä tiedän, ettei minussa ole mitään vikaa, mutta ihmisten katseet ja käytös kyllä muistuttavat minua siitä, etten vastedeskään tahdo kuluttaa aikaani katsellen itseäni. Joka kerta, kun uskon päässeeni asian yli, tulee joku joka olemuksellaan tai käytöksellään vain sortaa minut, jyrää ylimielisyydellään ohi, vaikka tiedän, ettei tällaisista ihmisistä pitäisi välittää. Tiedän kuitenkin myös, etten tällaisten kokemusten takia tule koskaan pääsemään ulkonäköpaineista tai komplekseista kokonaan yli. Minut on murrettu niin monta kertaa, minua muistutetaan jatkuvasti siitä etten ole yhtä hyvä kuin muut. Pahinta eivät edes ole suorat sanat tai toiminta, vaan juuri sellainen salakavala katselu ja juoruilu, joka tekee kaikista eniten kipeää.
Minä olen niin kyllästynyt ulkonäkökeskeisyyteen. Kaikki asiat; mainokset, paskapäiset kaverit ja puolitutut muistuttavat minua siitä, että jotain väärää minussa on. Minulla ei ole sileitä schwarzkopf-hiuksia, ei täydellistä eikä edes normaalikuntoista ihoa, minä en ole mikään miss jyväksylä. Muiden on hirveän helppo ajatella, että mitä minä itken, on oma vikani ottaa itseensä ja olla näin heikko, mutta ei tälle enää mitään voi. Kun kerran tähän kierteeseen on joutunut, siitä ei pääse enää ikinä eroon. Tiedän tulevani koko loppuelämäni ajattelemaan, miksi jotkut tuijottavat minua, ja miksi viereisessä pöydässä naurettiin heti kun kävelin ohi, liittyikö se jotenkin minuun - nämä asiat vain jättävät jälkensä.
Minulla oli hyvä ja itsevarma kausi syyskuusta eiliseen asti. Sitten kusipäät, itsensä korostajat ja maybellinemallit muistuttivat minua taas siitä mitä minä en ole ja mistä kukaan ei pidä. Ihmiset eivät ymmärrä mitä kaikkea loukkaavat sanat ja arvostelevat mulkaisut voivat saada aikaan. Mihin pieni "harmiton" kommentti ulkonäöstä voi johtaa, ja miltä se ennen kaikkea kohteesta tuntuu.
Jos näkisitte kuviani, ajattelisitte varmaan; voi eihän ton mitään tarvitse murehtia. Toihan on ihan nätti. Jotkut saattaisivat jopa pitää minua kauniina. Mutta eivät ulkonäköpaineet ole mikään "rumien, peikkomaisten finninaamojen ongelma". Se ihan nätti tyttökin voi kärsiä. Vaikka ulkopuolisten silmiin hän näyttäisi ihan kauniilta, sitä hän ei kuitenkaan välttämättä omissa silmissään ole.
Minä haluaisin oikeasti, että tämä asia saisi isompaa huomiota ja ihmiset muuttaisivat asenteitaan paskapuhumista ja arvostelevaa kommentointia koskien. Minäkin olen yksi heistä, jotka on ajettu alemmuuteen ilkein kommentein ja katsein. Yksi niistä, joilla ei muiden mielestä ehkä ole mitään murehdittavaa, mutta onhan se ulkopuolisena helppo ajatella, että koska tuo on facebook-kuvissaan ihan ok, niin ei sillä taatusti mitään ulkonäköpaineita ole. Että ajateltaisiin, miltä kaikki nämä ootko nähny miten huono iho tolla on ja se on kyllä muuten ihan nätti mut on sillä kauheen isot korvat/nenä/oudot silmät -kommentit voivat tuntua kommenttien kohteesta. Monet idiootit vielä oikein toivovat, että kohde oikein kuulisi mitä mieltä hänen ulkonäöstään ollaan.
Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka klikkeytyvät paskaa muista puhumalla, ja heidän keskuudessaan on hauskaa (?????????) puhua paskaa toisista - välittämättä siitä, kuulevatko kohteet. Heidän mielestään on ihan hyväksyttävää haukkua muita, koska "kaikilla on oikeus sanoa mielipide." Mutta nämä "mielipiteen sanojat" eivät tajua etteivät mielipide ja tarkoituksellinen loukkaus ole koskaan olleet synonyymejä keskenään. Ja että ei ole ihan sama, sanooko mielipiteensä vai tahallisen loukkauksen tai turhan asiattoman kommentin. Mielipiteen ilmaiseminen on ihan ok yleisistä asioista; kuten verotus, autot, ruoka, mutta toisen ihmisen fyysiset/henkiset ominaisuudet eivät mielestäni ole sellaista seutua, josta voisi heitellä kommenttia vain omaan asiattomaan mielipiteensä vedoten.
Vaikka henkilöllä X olisikin kamalan iso nenä, omituiset ripset tai kauheat vaatteet, mitä se ketään muuta haittaa? Keltä henkilön X vaatteet ovat pois, sinulta? Nykyään ajatellaan törkeyksien laukomisenkin olevan mielipide, mutta ei se kyllä ihan niin mene. Ehkä 14-vuotiaat vielä voisivat naiiviudessaan vedota tuohon, mutta minusta on harmillista, että vielä 24-vuotiaatkin ovat usein ihan samanlaisia. Vaikka jollakulla olisi kamalat kengät, törkyinen tukka tai mitä lie, mutta ei sitä kaikkea aina tarvitse sanoa ääneen. Aina ollaan hirveän kärkkäitä arvostelemaan muita, kommentoimaan toisia ja oikein etsimään heistä virheitä, mutta mitä niiden löytäjä tästä hyötyy? Oletko sitten suosittu kavereidesi keskuudessa, kun kerroit kaikille, että Maijalla on tosi ruma paita? Ja olivatko Sinun kaverisi sitten ihan että vau, niin onkin, ja että Sinä ole kyllä Mahtava Tyyppi, kun huomauttelet asiasta? Mutta mietipä ensi kerralla sitä, mitä Maija tästä tuumaa, onko hän käyttänyt sitä normaalia sinistä neuletta enää sen jälkeen, onko. Neuletta, jossa ei ole mitään vikaa, mutta koska Sinulla oli jälleen vittupäivä, koit oikeudeksesi purkaa vähän omaa kiukkuasi muita haukkumalla, mutta tuliko olosi paremmaksi, tuliko? Vai jatkoitko hirmu hauskojen analyysien heittämistä vielä muistakin ohikulkijoista? Että "ei voisi paskaakaan kiinnostaa mitä muut ajattelevat", niinkö? Sinun kommenteistasi vai siitä, että he kuulivat kommenttisi? Että entä jos kaikki eivät jätäkään kommentteja huomiotta, että joku alkaa tosiaan kotona miettiä mitä vikaa nenässä on, että se tosiaankin on aika iso, ja löytää itsestään jotain 'virheitä', joita ennen ei olisi tullut ajatelleeksikaan.
Että se nainen/tyttö, jonka ihoa haukuit kavereillesi ostarilla kovaan ääneen, on todennäköisesti jo itsekin tiedostanut asian ja yrittää elää sen kanssa, eikä hänen oloaan tule yhtään auttamaan se, että joku itserakas bastard tekee siitä tarpeettoman numeron. Niin, myös aikuisia tällaiset kommentit loukkaavat.
Tälle ei tule koskaan loppua, ellemme me itse lopeta arvostelua. Arvostelujen kohteena olleena tiedän, miltä ne tuntuvat, enkä itse enää koe tarpeelliseksi saati arvostella muita, lähteä itse mukaan muiden kommentteihin. Ainoa tapa lopettaa on turhien kommenttien sanominen ja tahallaan loukkaaminen, mutta kuten sanottua - joillekin se vain on tapa elää, tapa viettää aikaa. Tapa olla suosittu kavereidensa keskuudessa - tapa pitää hauskaa. Lopettakaa tämä niin kutsuttu hauskan pitäminen muiden kustannuksella, kiitos. Ette tiedäkään, mitä hauskanpitonne joillekin toisille maksaa.
Minä aion olla rehellinen. En ole yksi heistä, jotka yrittävät pitää onnellisen ja täydellisen elämän kulisseja yllä. Minä olen murtunut ulkonäköpaineiden alla, minä en pysty edelleenkään katsomaan peiliin murtumatta, siitä on kauan kun se alkoi, mutten minä tule toipumaan siitä rumuuden tunteesta, jonka sellaiset ihmiset minuun käytöksellään iskostivat.
Minä tiedän, ettei minussa ole mitään vikaa, mutta ihmisten katseet ja käytös kyllä muistuttavat minua siitä, etten vastedeskään tahdo kuluttaa aikaani katsellen itseäni. Joka kerta, kun uskon päässeeni asian yli, tulee joku joka olemuksellaan tai käytöksellään vain sortaa minut, jyrää ylimielisyydellään ohi, vaikka tiedän, ettei tällaisista ihmisistä pitäisi välittää. Tiedän kuitenkin myös, etten tällaisten kokemusten takia tule koskaan pääsemään ulkonäköpaineista tai komplekseista kokonaan yli. Minut on murrettu niin monta kertaa, minua muistutetaan jatkuvasti siitä etten ole yhtä hyvä kuin muut. Pahinta eivät edes ole suorat sanat tai toiminta, vaan juuri sellainen salakavala katselu ja juoruilu, joka tekee kaikista eniten kipeää.
Minä olen niin kyllästynyt ulkonäkökeskeisyyteen. Kaikki asiat; mainokset, paskapäiset kaverit ja puolitutut muistuttavat minua siitä, että jotain väärää minussa on. Minulla ei ole sileitä schwarzkopf-hiuksia, ei täydellistä eikä edes normaalikuntoista ihoa, minä en ole mikään miss jyväksylä. Muiden on hirveän helppo ajatella, että mitä minä itken, on oma vikani ottaa itseensä ja olla näin heikko, mutta ei tälle enää mitään voi. Kun kerran tähän kierteeseen on joutunut, siitä ei pääse enää ikinä eroon. Tiedän tulevani koko loppuelämäni ajattelemaan, miksi jotkut tuijottavat minua, ja miksi viereisessä pöydässä naurettiin heti kun kävelin ohi, liittyikö se jotenkin minuun - nämä asiat vain jättävät jälkensä.
Minulla oli hyvä ja itsevarma kausi syyskuusta eiliseen asti. Sitten kusipäät, itsensä korostajat ja maybellinemallit muistuttivat minua taas siitä mitä minä en ole ja mistä kukaan ei pidä. Ihmiset eivät ymmärrä mitä kaikkea loukkaavat sanat ja arvostelevat mulkaisut voivat saada aikaan. Mihin pieni "harmiton" kommentti ulkonäöstä voi johtaa, ja miltä se ennen kaikkea kohteesta tuntuu.
Jos näkisitte kuviani, ajattelisitte varmaan; voi eihän ton mitään tarvitse murehtia. Toihan on ihan nätti. Jotkut saattaisivat jopa pitää minua kauniina. Mutta eivät ulkonäköpaineet ole mikään "rumien, peikkomaisten finninaamojen ongelma". Se ihan nätti tyttökin voi kärsiä. Vaikka ulkopuolisten silmiin hän näyttäisi ihan kauniilta, sitä hän ei kuitenkaan välttämättä omissa silmissään ole.
Minä haluaisin oikeasti, että tämä asia saisi isompaa huomiota ja ihmiset muuttaisivat asenteitaan paskapuhumista ja arvostelevaa kommentointia koskien. Minäkin olen yksi heistä, jotka on ajettu alemmuuteen ilkein kommentein ja katsein. Yksi niistä, joilla ei muiden mielestä ehkä ole mitään murehdittavaa, mutta onhan se ulkopuolisena helppo ajatella, että koska tuo on facebook-kuvissaan ihan ok, niin ei sillä taatusti mitään ulkonäköpaineita ole. Että ajateltaisiin, miltä kaikki nämä ootko nähny miten huono iho tolla on ja se on kyllä muuten ihan nätti mut on sillä kauheen isot korvat/nenä/oudot silmät -kommentit voivat tuntua kommenttien kohteesta. Monet idiootit vielä oikein toivovat, että kohde oikein kuulisi mitä mieltä hänen ulkonäöstään ollaan.
Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka klikkeytyvät paskaa muista puhumalla, ja heidän keskuudessaan on hauskaa (?????????) puhua paskaa toisista - välittämättä siitä, kuulevatko kohteet. Heidän mielestään on ihan hyväksyttävää haukkua muita, koska "kaikilla on oikeus sanoa mielipide." Mutta nämä "mielipiteen sanojat" eivät tajua etteivät mielipide ja tarkoituksellinen loukkaus ole koskaan olleet synonyymejä keskenään. Ja että ei ole ihan sama, sanooko mielipiteensä vai tahallisen loukkauksen tai turhan asiattoman kommentin. Mielipiteen ilmaiseminen on ihan ok yleisistä asioista; kuten verotus, autot, ruoka, mutta toisen ihmisen fyysiset/henkiset ominaisuudet eivät mielestäni ole sellaista seutua, josta voisi heitellä kommenttia vain omaan asiattomaan mielipiteensä vedoten.
Vaikka henkilöllä X olisikin kamalan iso nenä, omituiset ripset tai kauheat vaatteet, mitä se ketään muuta haittaa? Keltä henkilön X vaatteet ovat pois, sinulta? Nykyään ajatellaan törkeyksien laukomisenkin olevan mielipide, mutta ei se kyllä ihan niin mene. Ehkä 14-vuotiaat vielä voisivat naiiviudessaan vedota tuohon, mutta minusta on harmillista, että vielä 24-vuotiaatkin ovat usein ihan samanlaisia. Vaikka jollakulla olisi kamalat kengät, törkyinen tukka tai mitä lie, mutta ei sitä kaikkea aina tarvitse sanoa ääneen. Aina ollaan hirveän kärkkäitä arvostelemaan muita, kommentoimaan toisia ja oikein etsimään heistä virheitä, mutta mitä niiden löytäjä tästä hyötyy? Oletko sitten suosittu kavereidesi keskuudessa, kun kerroit kaikille, että Maijalla on tosi ruma paita? Ja olivatko Sinun kaverisi sitten ihan että vau, niin onkin, ja että Sinä ole kyllä Mahtava Tyyppi, kun huomauttelet asiasta? Mutta mietipä ensi kerralla sitä, mitä Maija tästä tuumaa, onko hän käyttänyt sitä normaalia sinistä neuletta enää sen jälkeen, onko. Neuletta, jossa ei ole mitään vikaa, mutta koska Sinulla oli jälleen vittupäivä, koit oikeudeksesi purkaa vähän omaa kiukkuasi muita haukkumalla, mutta tuliko olosi paremmaksi, tuliko? Vai jatkoitko hirmu hauskojen analyysien heittämistä vielä muistakin ohikulkijoista? Että "ei voisi paskaakaan kiinnostaa mitä muut ajattelevat", niinkö? Sinun kommenteistasi vai siitä, että he kuulivat kommenttisi? Että entä jos kaikki eivät jätäkään kommentteja huomiotta, että joku alkaa tosiaan kotona miettiä mitä vikaa nenässä on, että se tosiaankin on aika iso, ja löytää itsestään jotain 'virheitä', joita ennen ei olisi tullut ajatelleeksikaan.
Että se nainen/tyttö, jonka ihoa haukuit kavereillesi ostarilla kovaan ääneen, on todennäköisesti jo itsekin tiedostanut asian ja yrittää elää sen kanssa, eikä hänen oloaan tule yhtään auttamaan se, että joku itserakas bastard tekee siitä tarpeettoman numeron. Niin, myös aikuisia tällaiset kommentit loukkaavat.
Tälle ei tule koskaan loppua, ellemme me itse lopeta arvostelua. Arvostelujen kohteena olleena tiedän, miltä ne tuntuvat, enkä itse enää koe tarpeelliseksi saati arvostella muita, lähteä itse mukaan muiden kommentteihin. Ainoa tapa lopettaa on turhien kommenttien sanominen ja tahallaan loukkaaminen, mutta kuten sanottua - joillekin se vain on tapa elää, tapa viettää aikaa. Tapa olla suosittu kavereidensa keskuudessa - tapa pitää hauskaa. Lopettakaa tämä niin kutsuttu hauskan pitäminen muiden kustannuksella, kiitos. Ette tiedäkään, mitä hauskanpitonne joillekin toisille maksaa.
tiistai 27. marraskuuta 2012
halajaako mielesi miss koribaltsiuden perään?
Eiliseen otsikkoon viitaten, en minä ollut muka-kiireinen, tällä kertaa oli oikeasti kiire (koska häämöttävä loma edellyttää lähinnä sitä, että kaikki loman aikana tulevat jutut pitää hoitaa ennen sitä..) Mutta koska selittely on tavoista ärsyttävin, se siitä.
Viime aikoina olen miettinyt, minkä takia kaikki tahtovat nykyään olla jotain vuoden turhuuksia: miss epätoivoisin silikoni, vuoden piukimmat bikinit, miss rovaniemi tms.tms.tms... Ja sitten ollaan ihan jeejeenä leijumassa noilla titteleillä ja muistetaan mainita kaikille, että mä muuten voitin sen miss silikoni -kilpailun vuonna 2010! - niin kuin se olisi jotenkin huikea juttu.
Minullakin on tuttuni, jotka ovat osallistuneet yhtä hurjiin juttuihin - kuten miss mansikka -kilpailuihin kymmenvuotiaina, baarissa järjestettäviin "kauneus"/itsensäesittelykilpailuihin ja muihin vastaaviin skaboihin, ja joista heillä jostain käsittämättömästä syystä on noussut 'mun kuva oli kerran lehdessä ja sekunnin teeveessä' päähän. Jos naama on kerran jossain pienilevikkisemmässä roskalehdessä komeillut, niin ei se vielä mitään julkkista tee. Ja muutenkin, kuka edes haluaa olla julkkis jonkun miss silikonityhjäpäätittelin kautta? Helpompi tie kuuluisuuteen on vehdata esimerkiksi jonkun itseään kuuluisamman kautta ja sitten vahingossa vuotaa tästä, mielellään yksityiskohtaisia, tietoja sensaatiolehtiin. En tietenkään kehota ketään toimimaan näin.
Ja muutenkin nämä nykyiset sarjat; lentokenttä, tuuri, ylläs, tallinna... Kaikista on varmasti kiva katsoa kun kaksi 21-v bimboa ilmoittaa lähtevänsä etsimään miehiä ja metsästävät sitten jokaista terminaalin A-2 miestä kameran seuratessa perässä. Kovin imartelevaa eikö? Tämän jälkeen ihmiset kyllä tunnistavat sinut, mutta eri asia on, mitä he metsästysretkistänne ajattelevat.
Ja mitäpä kaikki miss tittelit näillä tekevät? Pääsevät chat-juontaja-turhakkeiksi ja panemaan seiskajulkkiksia, kenties kivan koribaltsuchat-etuliitteen ja yhdistyksen johonkin ö-luokan urheilijaan. Todella tärkeä pointti siis esim. työhaastettelutilanteissa. Miljoonan desin silarit varmasti takaavat paikan, kunhan muistat vielä mainita suhteestasi siihen Koris-Kaunoon. Ja joo joo, kaikki saavat toki tehdä elämällään mitä haluavat, mutta onhan se nyt jo naurettavaa, kun kaikenmaailman miss sitä-sun-tätä -jengillä kihahtaa hattuun. Minua ei ainakaan joka kerta miss sitä-sun-tätä-läpätätiä tavatessani kiinnostaisi kuunnella miten tämä hehkuttaa itseään ja päässä kihisee.
Kaikilla on nykyisin jokin tarve todistella olevansa jotain. Se, että omistaa täysin turhan tittelin ei tee kenestäkään yhtään parempaa ihmistä. Toki sillä saattaa päästä jonnekin "ratkaise ristikko ja voita viisikymppiä" -tyylisten roskaohjelmien juontajiksi, mutta siinäkin hommassa on aikansa, kunnes the bog boss palkkaa jonkun silikonisemman ja katsojamääriä nostattavamman tyhjäpäätyttösen tilalle. Ja mitä sitten? Poikiko pesti kenties jotain merkittävää? Pikkujutun Seiskaan? Ai kävit Ikeassa? Lukijavinkin ja suttuisen kuvan perusteella joku harmaa läiskä katselee kippoja. Ai se olet sinä? Ja porukka on heti tajunnut, että vautsivau, siellä se miss täytetyt silarit pyyhältää !
Järkyttävää suorastaan, miten monen nuoren tytön toiveammatti on julkkis ( tai malli, huoh..) Sitten haetaan kaikkeen mahdolliseen, jotta se oma naama saisi vähän medianäkyvyyttä. Sitten kerjäillään ääniä ja jos hyvin käy, niin kyllähän ne facebook-linkit ja puolitutut lopulta johtivat siihen, että jonkinlainen titteli sieltä tipahtaa. Mutta sen myötä usein nämä ihmiset muuttuvat. Monella nousee päähän ja aletaan nostaa itseä muiden yläpuolelle. He kuvittelevat olevansa jotain, mutta mitä? Kellä tahansa olisi periaatteessa mahdollisuus voittaa jokin nykyisistä kilpailuista. Silti nämä ihmiset kokevat oikeudekseen alkaa korostaa omaa parhauttaan. Siinä heillä vain lopulta unohtuu, ettei noilla titteleillä ja naaman lehdessä/tv:ssä olemisella hirveästi olisi aihetta huudella pitkin kyliä. Minä en ainakaan taputtele ketään olalle, että hienoa ystäväiseni, olit päässyt lehteen. Siinä kerrottiin, että voitit silarit ja sen kunniaksi matkan Tallinnaan. Vastedes olet helvetin rasittava ylimielinen ja suuriluuloinen ääliö, joka ei enää puhu mistään muusta kuin itsestään ja täydellisyydestään. Pääsikö vain unohtumaan, että ei-niin-täydelliset ystäväsi eivät ehkä olekaan yhtä innoissaan uusimmista panoreissuistasi tai "vip"-kutsuista paikallisbaariin? However, ei tarvitse enää ottaa yhteyttä. Soitan kyllä, mikäli haluan itseäni mollattavan tai pidettävän alempiarvoisena. Että sido itsesi vaikka lyhtypylvääseen, ettet vallan "menestyksen" huumassasi leiju pois. Minä en ole ottamassa koppia, kun putoat alas. Soita toki Seiskaan ja tirauta pari kyyneltä. Heippa.
Viime aikoina olen miettinyt, minkä takia kaikki tahtovat nykyään olla jotain vuoden turhuuksia: miss epätoivoisin silikoni, vuoden piukimmat bikinit, miss rovaniemi tms.tms.tms... Ja sitten ollaan ihan jeejeenä leijumassa noilla titteleillä ja muistetaan mainita kaikille, että mä muuten voitin sen miss silikoni -kilpailun vuonna 2010! - niin kuin se olisi jotenkin huikea juttu.
Minullakin on tuttuni, jotka ovat osallistuneet yhtä hurjiin juttuihin - kuten miss mansikka -kilpailuihin kymmenvuotiaina, baarissa järjestettäviin "kauneus"/itsensäesittelykilpailuihin ja muihin vastaaviin skaboihin, ja joista heillä jostain käsittämättömästä syystä on noussut 'mun kuva oli kerran lehdessä ja sekunnin teeveessä' päähän. Jos naama on kerran jossain pienilevikkisemmässä roskalehdessä komeillut, niin ei se vielä mitään julkkista tee. Ja muutenkin, kuka edes haluaa olla julkkis jonkun miss silikonityhjäpäätittelin kautta? Helpompi tie kuuluisuuteen on vehdata esimerkiksi jonkun itseään kuuluisamman kautta ja sitten vahingossa vuotaa tästä, mielellään yksityiskohtaisia, tietoja sensaatiolehtiin. En tietenkään kehota ketään toimimaan näin.
Ja muutenkin nämä nykyiset sarjat; lentokenttä, tuuri, ylläs, tallinna... Kaikista on varmasti kiva katsoa kun kaksi 21-v bimboa ilmoittaa lähtevänsä etsimään miehiä ja metsästävät sitten jokaista terminaalin A-2 miestä kameran seuratessa perässä. Kovin imartelevaa eikö? Tämän jälkeen ihmiset kyllä tunnistavat sinut, mutta eri asia on, mitä he metsästysretkistänne ajattelevat.
Ja mitäpä kaikki miss tittelit näillä tekevät? Pääsevät chat-juontaja-turhakkeiksi ja panemaan seiskajulkkiksia, kenties kivan koribaltsuchat-etuliitteen ja yhdistyksen johonkin ö-luokan urheilijaan. Todella tärkeä pointti siis esim. työhaastettelutilanteissa. Miljoonan desin silarit varmasti takaavat paikan, kunhan muistat vielä mainita suhteestasi siihen Koris-Kaunoon. Ja joo joo, kaikki saavat toki tehdä elämällään mitä haluavat, mutta onhan se nyt jo naurettavaa, kun kaikenmaailman miss sitä-sun-tätä -jengillä kihahtaa hattuun. Minua ei ainakaan joka kerta miss sitä-sun-tätä-läpätätiä tavatessani kiinnostaisi kuunnella miten tämä hehkuttaa itseään ja päässä kihisee.
Kaikilla on nykyisin jokin tarve todistella olevansa jotain. Se, että omistaa täysin turhan tittelin ei tee kenestäkään yhtään parempaa ihmistä. Toki sillä saattaa päästä jonnekin "ratkaise ristikko ja voita viisikymppiä" -tyylisten roskaohjelmien juontajiksi, mutta siinäkin hommassa on aikansa, kunnes the bog boss palkkaa jonkun silikonisemman ja katsojamääriä nostattavamman tyhjäpäätyttösen tilalle. Ja mitä sitten? Poikiko pesti kenties jotain merkittävää? Pikkujutun Seiskaan? Ai kävit Ikeassa? Lukijavinkin ja suttuisen kuvan perusteella joku harmaa läiskä katselee kippoja. Ai se olet sinä? Ja porukka on heti tajunnut, että vautsivau, siellä se miss täytetyt silarit pyyhältää !
Järkyttävää suorastaan, miten monen nuoren tytön toiveammatti on julkkis ( tai malli, huoh..) Sitten haetaan kaikkeen mahdolliseen, jotta se oma naama saisi vähän medianäkyvyyttä. Sitten kerjäillään ääniä ja jos hyvin käy, niin kyllähän ne facebook-linkit ja puolitutut lopulta johtivat siihen, että jonkinlainen titteli sieltä tipahtaa. Mutta sen myötä usein nämä ihmiset muuttuvat. Monella nousee päähän ja aletaan nostaa itseä muiden yläpuolelle. He kuvittelevat olevansa jotain, mutta mitä? Kellä tahansa olisi periaatteessa mahdollisuus voittaa jokin nykyisistä kilpailuista. Silti nämä ihmiset kokevat oikeudekseen alkaa korostaa omaa parhauttaan. Siinä heillä vain lopulta unohtuu, ettei noilla titteleillä ja naaman lehdessä/tv:ssä olemisella hirveästi olisi aihetta huudella pitkin kyliä. Minä en ainakaan taputtele ketään olalle, että hienoa ystäväiseni, olit päässyt lehteen. Siinä kerrottiin, että voitit silarit ja sen kunniaksi matkan Tallinnaan. Vastedes olet helvetin rasittava ylimielinen ja suuriluuloinen ääliö, joka ei enää puhu mistään muusta kuin itsestään ja täydellisyydestään. Pääsikö vain unohtumaan, että ei-niin-täydelliset ystäväsi eivät ehkä olekaan yhtä innoissaan uusimmista panoreissuistasi tai "vip"-kutsuista paikallisbaariin? However, ei tarvitse enää ottaa yhteyttä. Soitan kyllä, mikäli haluan itseäni mollattavan tai pidettävän alempiarvoisena. Että sido itsesi vaikka lyhtypylvääseen, ettet vallan "menestyksen" huumassasi leiju pois. Minä en ole ottamassa koppia, kun putoat alas. Soita toki Seiskaan ja tirauta pari kyyneltä. Heippa.
 |
| Kuvat: weheartit.com |
maanantai 26. marraskuuta 2012
Mukakiireinen minäni esittäytyy
Heippahei kaikki! Mulla oli tarkoitus postata tänään, mutta pätkivän netin ja kohta lähtevän bussin takia (joo joo selityksiä, selityksiä..) en tänään ehdi (ja nyt viisaat miettii et no mikset illalla..) mutta illat venyy työjutuissa as always. Mutta torstaista alkaen olen lomalla seuraavat lähes 2 viikkoa ja aikaa on tuolloin oikeasti enemmän keskittyä käymään täällä. Jupinaa luvassa huomenna.
torstai 22. marraskuuta 2012
teinien lack of sympatia
Bussissa sitä kyllä kuulee aina kaikenlaista. Olen itse saanut osani loistavasta keskustelusta maahisista, rottamyrkyistä ja permanenteista, mutta olen myös kuullut miljoonat vaivat; niin mies-, lapsi- kuin polvileikkausarpijututkin ja voi sitä ihmissuhteiden puinnin määrää! Joskus ihan ihmetyttää, eivätkö ihmiset tajua puhuvansa julkisissa kulkuneuvoissa? Oli sitten juna, lentokone tai linja-auto, lähipiirin murut ja murheet kyllä muristaan läpi.
Omituisinta on, että ihmiset eivät tosiaankaan vaivaudu peittelemään tarinan osapuolten nimiä. Esimerkiksi vanhemmat naishenkilöt tykkäävät aina mainita ystävättäriensä nimet kokonaan ("Oletkos sinä kuullut siitä Virtasen Elsin lonkkaproteesista?") tai ("Kyllähän se Pekkarisen Pirjon tytär on aika omalaatuinen.") Ja sitten vouhotetaan ja voivotellaan, että niinpä muuten onkin ja onneksi ei meidän lapset ole sellaisia; ei meidän lapsella ole huulessa reikää (korua) ja onneksi meidän lapset ovat kunnollisia.
Kenties facebook on ajanut myös nuoremmat ihmiset tähän; käyttämään henkilöiden sukunimiä. Olen lukuisat kerrat kuunnellut teinityttöjen nurinaa muista ikäisistään ja koko nimillä, kyllä. Mietin aina, eivätkö ihmiset oikeasti välitä siitä, että joku saattaisi tuntea tämän ihmisen, josta yleensä paskaa jauhetaan. Että sen 'hirveän horon' äiti vaikka voisi istua edessänne tai joku muu kanssamatkustajista saattaa tuntea kyseisen henkilön. Muutenkin on mielestäni aika ajattelematonta haukkua toisia (koko nimen kanssa eritoten) julkisesti. Kaikkihan puhuvat paskaa, mutta julkisesti ja teinimäisen kovaan ääneen sitä tekeminen ei varsinaisesti anna puhujista yhtään kypsempää kuvaa, kun kaksi 16-v pimua kimittää takana viikonlopun ryyppäyssessioistaan ja arvostellaan muiden noloa käytöstä. No, sanan nolooo! käyttäminen jo kertoo kaiken olennaisen niistä, jotka sitä käyttävät.
Lisäksi olen huomannut bussissa myös sen, miten ihmisiltä puuttuu sympatian puute. Siis ihan oikeasti, olen kuullut ihan kamalia tarinoita.
Esim. Kerran kevättalvella eteeni istui kaksi about 16-18-vuotiasta tyttöä, jotka sen koko 15 minuuttisen matkan puhuivat kaveristaan, joka oli saanut keskenmenon. Koska istuin kyseiset 15 minuuttia näiden kahden suht' kovaäänisten ihanuuksien takana, satuin/jouduin kuulemaan koko keskustelun siitä lähtien, kun nämä alkoivat puimaan jotain kaverinsa tilannetta. Ensin nämä arvostelivat sitä, miten tämä henkilö oli tullut vahingossa raskaaksi (ja heillehän sellaista vahinkoa ei tietenkään voisi käydä!), sitten he kritisoivat sitä, että tämä oli päättänyt pitää lapsen, mutta sitten tämä oli saanut keskenmenen, mihin toinen tytöistä hirveän empaattisesti sanoi: "Hahah. Ihan oikein tommosille."
Se oli taas niitä hetkiä, joina ei tahtoisi edes uskoa, miten ajattelemattomia ja typeriä jotkut ovat. Hyvin monilta puuttuu kyky asettua toisen ihmisen asemaan, empatiaksi tai sympatiaksikin sitä kutsutaan, eikä kukaan ajattele, miltä tästä tytöstä, joka lapsensa oli menettänyt, tuntui. Nämä kaksi, nimittäisin heitä oikein rumalla sanalla, tyttöstä, sen sijaan kokivat oikeudekseen arvostella ja puida kaverinsa tilannetta. JA lisäksi oikeuttaa sen, ettei tämä tyyppi lasta olisi ansainnutkaan. Lisäksi nämä älyköt eivät ajatelleet, että ehkäpä joku bussin matkustajista oli itse kokenut saman, saanut keskenmenon, tms. ja kokemuksesta voin sanoa, että loukkaavaltahan se tuntuu, kun joku arvostelee negatiivisesti jotakin tilannetta, joka liittyy myös itseensä.
Monet eivät myöskään enää edes halua ymmärtää muita. On myös menty siihen, että kaiken pahan/negatiivisen ääneen sanominen olisi jotenkin suotavaa. Että olisi ihan ok puhua paskaa kaverista, koska sananvapaus sallii, ja "kaikki puhuvat paskaa." Ja olisi ihan oikeutettua haukkua muita ja arvostella toisten ulkonäköä, koska "kyllä mä saan mun mielipiteen sanoa." Minä en kuitenkaan koskaan tule ymmärtämään niitä, jotka tarkotuksenhakuisesti puheillaan loukkaavat muita. Kaikesta saa toki olla mielipide, kaikesta tai kaikista ei voi tykätä, mutta muiden tarpeeton loukkaaminen on silti ah-niin-järkkyyy!
Ehkä mä itse olen liian herkkänahkainen tällaisten asioiden suhteen, mutta mä itse tiedän, miten toisten tuntemattomien (ei suoraan minuun, mutta johonkin minunlaiseeni esimerkkiini) kohdistuvat puheet loukkaavat. Kaikki eivät myöskään omista sitä rautaista itsetuntoa, kaikki eivät "kokisi näyttävänsä hyvältä vaikka jätesäkissä" ja kaikille ei ole "ihan sama mitä musta ajatellaan." Kaikki eivät ole yhtä "vahvoja" tai "itsevarmoja". Ihmisten, jotka näillä sanoilla itseään kuvailevat, olen kuitenkin huomannut monesti olevan niitä kärkkäimpiä arvostelemaan muita. Ja korostamaan omaa parhauttaan.
Omituisinta on, että ihmiset eivät tosiaankaan vaivaudu peittelemään tarinan osapuolten nimiä. Esimerkiksi vanhemmat naishenkilöt tykkäävät aina mainita ystävättäriensä nimet kokonaan ("Oletkos sinä kuullut siitä Virtasen Elsin lonkkaproteesista?") tai ("Kyllähän se Pekkarisen Pirjon tytär on aika omalaatuinen.") Ja sitten vouhotetaan ja voivotellaan, että niinpä muuten onkin ja onneksi ei meidän lapset ole sellaisia; ei meidän lapsella ole huulessa reikää (korua) ja onneksi meidän lapset ovat kunnollisia.
Kenties facebook on ajanut myös nuoremmat ihmiset tähän; käyttämään henkilöiden sukunimiä. Olen lukuisat kerrat kuunnellut teinityttöjen nurinaa muista ikäisistään ja koko nimillä, kyllä. Mietin aina, eivätkö ihmiset oikeasti välitä siitä, että joku saattaisi tuntea tämän ihmisen, josta yleensä paskaa jauhetaan. Että sen 'hirveän horon' äiti vaikka voisi istua edessänne tai joku muu kanssamatkustajista saattaa tuntea kyseisen henkilön. Muutenkin on mielestäni aika ajattelematonta haukkua toisia (koko nimen kanssa eritoten) julkisesti. Kaikkihan puhuvat paskaa, mutta julkisesti ja teinimäisen kovaan ääneen sitä tekeminen ei varsinaisesti anna puhujista yhtään kypsempää kuvaa, kun kaksi 16-v pimua kimittää takana viikonlopun ryyppäyssessioistaan ja arvostellaan muiden noloa käytöstä. No, sanan nolooo! käyttäminen jo kertoo kaiken olennaisen niistä, jotka sitä käyttävät.
Lisäksi olen huomannut bussissa myös sen, miten ihmisiltä puuttuu sympatian puute. Siis ihan oikeasti, olen kuullut ihan kamalia tarinoita.
Esim. Kerran kevättalvella eteeni istui kaksi about 16-18-vuotiasta tyttöä, jotka sen koko 15 minuuttisen matkan puhuivat kaveristaan, joka oli saanut keskenmenon. Koska istuin kyseiset 15 minuuttia näiden kahden suht' kovaäänisten ihanuuksien takana, satuin/jouduin kuulemaan koko keskustelun siitä lähtien, kun nämä alkoivat puimaan jotain kaverinsa tilannetta. Ensin nämä arvostelivat sitä, miten tämä henkilö oli tullut vahingossa raskaaksi (ja heillehän sellaista vahinkoa ei tietenkään voisi käydä!), sitten he kritisoivat sitä, että tämä oli päättänyt pitää lapsen, mutta sitten tämä oli saanut keskenmenen, mihin toinen tytöistä hirveän empaattisesti sanoi: "Hahah. Ihan oikein tommosille."
Se oli taas niitä hetkiä, joina ei tahtoisi edes uskoa, miten ajattelemattomia ja typeriä jotkut ovat. Hyvin monilta puuttuu kyky asettua toisen ihmisen asemaan, empatiaksi tai sympatiaksikin sitä kutsutaan, eikä kukaan ajattele, miltä tästä tytöstä, joka lapsensa oli menettänyt, tuntui. Nämä kaksi, nimittäisin heitä oikein rumalla sanalla, tyttöstä, sen sijaan kokivat oikeudekseen arvostella ja puida kaverinsa tilannetta. JA lisäksi oikeuttaa sen, ettei tämä tyyppi lasta olisi ansainnutkaan. Lisäksi nämä älyköt eivät ajatelleet, että ehkäpä joku bussin matkustajista oli itse kokenut saman, saanut keskenmenon, tms. ja kokemuksesta voin sanoa, että loukkaavaltahan se tuntuu, kun joku arvostelee negatiivisesti jotakin tilannetta, joka liittyy myös itseensä.
Monet eivät myöskään enää edes halua ymmärtää muita. On myös menty siihen, että kaiken pahan/negatiivisen ääneen sanominen olisi jotenkin suotavaa. Että olisi ihan ok puhua paskaa kaverista, koska sananvapaus sallii, ja "kaikki puhuvat paskaa." Ja olisi ihan oikeutettua haukkua muita ja arvostella toisten ulkonäköä, koska "kyllä mä saan mun mielipiteen sanoa." Minä en kuitenkaan koskaan tule ymmärtämään niitä, jotka tarkotuksenhakuisesti puheillaan loukkaavat muita. Kaikesta saa toki olla mielipide, kaikesta tai kaikista ei voi tykätä, mutta muiden tarpeeton loukkaaminen on silti ah-niin-järkkyyy!
Ehkä mä itse olen liian herkkänahkainen tällaisten asioiden suhteen, mutta mä itse tiedän, miten toisten tuntemattomien (ei suoraan minuun, mutta johonkin minunlaiseeni esimerkkiini) kohdistuvat puheet loukkaavat. Kaikki eivät myöskään omista sitä rautaista itsetuntoa, kaikki eivät "kokisi näyttävänsä hyvältä vaikka jätesäkissä" ja kaikille ei ole "ihan sama mitä musta ajatellaan." Kaikki eivät ole yhtä "vahvoja" tai "itsevarmoja". Ihmisten, jotka näillä sanoilla itseään kuvailevat, olen kuitenkin huomannut monesti olevan niitä kärkkäimpiä arvostelemaan muita. Ja korostamaan omaa parhauttaan.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Mistä tietää että mies on kiinnostunut?
Kaksi teinityttöä jutteli tänään edessäni bussissa, ja voi kuinka minun olisi tehnyt mieli jakaa heille hieman elämänohjeita. Nämä kaksi about 16-vuotiasta tyttöä nimittäin keskustelivat miehistä.
Tyttö 1 oli omien sanojensa mukaisesti, säätänyt, jo pidemmän aikaa jonkun pojan kanssa. He sitten arvelivat kaverinsa kanssa eri "merkkien" perusteella, miten kiinnostunut poika tytöstä oli(si.) Oli rehellisesti sanottuna kauheaa kuunnella sitä spekulointia ja niitä päätelmiä. Tuli ihan leffa Jätä se - älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin mieleen. Ystävän väitteet siitä, että poika olisi kiinnostunut tyttö 1:stä kun olivat luokkaa: "Siis joo kyllähän se sua katsoi sillon kerran" ja "ehkä se ei oo vaan uskaltanu laittaa viestiä." Tässä vaiheessa minä olen tarttua siihen samperin hätävasaraan bussin ikkunassa.
Because:
Mikä siinä on, että pitää vakuutella kaverille viimeiseen asti, että kyllä se mies (tai poika) vielä soittaa, vaikka totuus on, ettei tällä ole aikomustakaan enää ottaa yhteyttä. Miksi meitä huijataan uskomaan johonkin, minkä ei koskaan uskota toteutuvan? Kuinka paljon helpommalla pääsisikään, jos unohtaisi tuollaiset 8 kk takaiset säädöt eikä enää odottaisi turhia.
Tässä kaikille miesasioiden parissa jahkaileville pari vinkkiä. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä ja toimivat eri lailla, mutta pääpiirteittäin nämä pitävät yleensä paikkaansa! (Vaikka sitä yrittäisi aluksi itseltään kieltää...)
1) Ja kaikkein tärkein: MIES OTTAA YHTEYTTÄ, JOS ON KIINNOSTUNUT. Kyllä; se pahin playeri, se ujoinkin ja se omituisin mies. Jos mies on ihan oikeasti kiinnostunut sinusta, hän ottaa yhteyttä. Mikäli sinä kiinnostat/kiehdot häntä, hän tekee asialle jotain. Jos hän pitää sinua tutustumisen arvoisena tyyppinä, hän todellakin lähestyy sinua. Oli sitten kaupan kassalla, facebookissa tai puhelimella, kiinnostunut osapuoli yleensä tuppaa ottamaan yhteyttä. Sen sijaan: mikäli mies ei ole näkevinäsikään sinua, ei tervehdi (mikäli olette sellaisissa väleissä) tai koskaan aloita keskustelua (livenä/facebookissa/puhelimella), tuhlaat aikaasi väärään mieheen. Hyvin todennäköisesti hän ei ole kiinnostunut.
2) Miten mies puhuu/kirjoittaa sinulle?
Kiinnostunut mies ehdottaa myös itse tapaamisia, kyselee kuulumisia (ja käyttää hymiöitä.) Jos mies vastailee aina kahden/yhden sanan lauseilla, siitä voi yleensä päätellä jotain etenkin jos yksinkertaiseen kysymykseen vastaaminen kestää tuhottoman kauan ja silti vastauksena on vain "joo" "ok" tai "mm." Mutta se, missä yleensä mennään metsään, on totuuden kieltäminen itseltä. Aletaan keksiä syitä, miksei se vastannut tai miksi se vastasi niin lyhyesti. Ehkä se oli töissä, palaverissa tai hautajaisissa. Sen kissakoirakanihamsteri oli juuri kuollut tai sillä oli kaverit kylässä. Usein kaverit vielä keksivät lisää syitä, ja lopulta unohtuu se tärkein: mies ei ollut kiinnostunut juttelemaan kanssasi -> häntä ei kiinnosta seurasi -> olisikohan hän sitten sinusta niin mahrottoman kiinnostunut, olisiko?
Hyvät ihmiset, älkää turhaan kituuttako itseänne elättelemällä mitään turhia. Minä tuhlasin elämästäni yli puoli vuotta tällaiseen - laitoin miehelle viestiä, vastausta ei koskaan tullut tai jos tuli, se oli luokkaa "aha" ja siinäpä sitä kavericompanyn kanssa kehiteltiin ties mitä syitä, miksi niin. Kukaan ei koko aikana sanonut ilmi totuutta, joka varmasti pyöri yhden jos toisen päässä: mulla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia siihen mieheen.
3) Treffien jälkeen?
Jos kuvitellaan tämä onnellinen tilanne, että olette käyneet kahvilla (vai onko kukaan muka oikeasti keksinyt ekalle kerralle - treffikerralle - jotain muuta?) Kiinnostunut mies ehdottelee jatkossa tapaamista, ottaa kenties itse pian yhteyttä. Huom. pian ei ole kolme kuukautta*, ei känni-ilta eikä nousuhumala.
*Miksi mies ensin jättäisi sinut täysin huomiotta muutamaksi kuukaudeksi ja sitten yhtäkkiä ottaisi yhteyttä? Todennäköisesti hän on välillä vain kokeillut jotain = jotakuta muuta, ja päättänyt sitten palata luoksesi, jos hän pitää sinua varmana = helposti saatavana. Varsinkin, jos olet koko ajan ehdotellut hänelle kaikenlaista, laittanut viestiä ja pitänyt yllä "suhdettanne."
Kuvitellaan, että laitat viestiä deitillesi. Hän ei vastaa. Lähetät uuden viestin hänelle myöhemmin. Vastauksessa vedotaan työkiireisiin. Ei muuta. Unohda hänet. Ajan "puute" ei ole mikään tekosyy. Varsinkin, jos hänellä on kyllä ollut aikaa kavereidensa kanssa bilettämiseen, mutta sinä vain satuit jotenkin unohtumaan? Ehei. Mies ei ole kiinnostunut. Jos hän laittaa viestiä parin kuukauden päästä, ignoraa hänet. Hän on todennäköisesti vain vailla helppoa seuraa. Hän olisi kyllä voinut ottaa yhteyttä aiemminkin tai järjestää sinulle aikaa, mikäli olisi vain halunnut.
Elämä olisi paljon helpompaa mikäli olisi helppo ajatella näin. Eihän kukaan tahdo myöntää tulleensa torjutuksi, että itsessä olisi ollut jotain vikaa. Mutta tekosyiden keksiminenkään mikään hyvä idea ole. "Ehkä se vain pelästyi kauneuttasi" -> joopa joo ja joopan vitut. Miten niin pelästyi kaunettasi? Ehkä hän ei nähnyt viestiä, unohti vastata tai ei uskaltanut vastata? Tämmöisiin asioihin nyt mielestäni ei unohdeta vastata jos toinen osapuoli tosiaan olisi edes jokseenkin kiinnostava.
Mitä jos lopetettaisiin falskien väitteiden kehittely? Ei kai jokainen mies nyt voi sitä kuuluisaa kauneutta pelästyä? Loukkaantuuko kaveri todella, jos tälle sanoo ettei mies nyt tainnutkaan olla susta hei niin kiinnostunut? Tyhjän vakuuttelu on helppo keino livistää tilanteista, joista ei ole tai ei uskalla ilmaista mielipidettä. Mutta kaikelta turhalta jahkailulta säästyisi, jos vain heti sanottaisiin tosiasiat. Ei vedottaisi "kauneuden/älykkyyden pelkäämiseen" tai siihen, ettei tekstiviesti koskaan mennyt perille. Sanottaisi mieluummin vaikka toisenlaisia kliseitä; "et ole sen arvoinen" tai "löydät parempaa", vaikka nämäkin suhteellisen toimivat lausahdukset on pilattu yhdentekevissä angelinajolie-leffoissa.
Ehkä sitä ajattelee, että pääsee itse jotenkin vähemmällä, jos vain sanoo ystävälle ne asiat, mitä uskoo tämän haluavan kuulla. Mutta lopulta tämä onkin juuri se pahin, mitä voi tapahtua. Koska:
a) Johdat ystävää tarkoituksellisesti harhaan hänelle hyvin tärkeässä asiassa
b) Siitä seuraa loputon vääntö ja vikinä aiheesta 'miksei se (mies) koskaan soita'
c) Kaveri todennäköisesti joskus miehestä yli päästyään tajuaa, että kusetit häntä
d) Joudut jatkamaan linjaasi 'kyllä se soittaa/ottaa yhteyttä/whatever', koska kun kerran niin väitit, niin keksipä sen jälkeen syy siihen, miksi mies ei nyt yhtäkkiä sitten olisikaan niin kiinnostunut kuin aiemmin kivenkovaa (lisää kliseitä) väitit..
e) Joudut falskailemaan ja kusettamaan tätä kaveria aina kun tämä kysyy 'olisiko epätoivoista laittaa sille viestiä' tai 'onkohan sillä joku toinen kun se ei vastaa' ja 'oonkohan mää vaan liian ruma?', ja kieltämään kaiken, vaikka olisit juuri nähnyt kyseisen janarin mäkissä tyystin eri muijan kanssa. Että et, et sä ole ruma, mutta se nyt vain lämpesi tolle bombshell-pirkolle pikkuisen enemmän. Vaikka mä tosiaan aiemmin väitin, että sä olet maailman kaunein ja niin poispäin. Vai voitko pilata ystäväsi unelmat ja kulissit, joita olet myös itse auttanut rakentamaan?
Joten, sen sijaan että suunnittelisit yhdessä kaverisi ja bombshell-pirkon miehen (tulemattomia) häitä, sano suora totuus.
EDIT: OSA3
Mistä tietää että mies on kiinnostunut osa 3 - klikkaa tästä
No, tietysti kaikkein helpointa on syytellä muita. (Jos itse sattuu olemaan se ei miehen epäkiinnostuksesta -kerrottu osapuoli.) Sitä uskottelee kyllä itselleen samoja asioita kuin kavereille vastaavissa tilanteissa. Mitä jos sitä, ja mitä jos tätä. Mies ei soittanut koska diipadaa. Hän unohti vastata koska duupadii. Eihän se myös ole helppoa tyrmätä kaverin unelmia (vaikket olisi itse edes auttanut kyhäämään niitä). Minunkin kaverini ovat ihastuneet toivottomiin tapauksiin (= ihmisiin, joita he vain eivät koskaan tule saamaan) ja kuinkas tästä sitten kertoa heille loukkaamatta? Täräyttää, että kuule, ei toi jorma nyt vaan koskaan tule lämpenemään suhun. Ei tule. No ei se sun kauneuttas tai älykkyyttäs pelkää, mutta mä vain näen, ettet sä sovi sille eikä se ole susta kiinnostunut. Jos se sua on kerran alepan kassajonossa katsonut, niin en lähtis sanomaan sitä rakkaudeksi. Että unohda niiden hääkutsujen kirjoittaminen ja jormasta lätiseminen, koska sitä kaikkea on vaan niin vitun ärsyttävä kuunnella - etenkin kun mä tiedän, ettei sulla ole mitään toivoa.
Ei muuta.
Älä toki suutu.
T: Maaren
Tyttö 1 oli omien sanojensa mukaisesti, säätänyt, jo pidemmän aikaa jonkun pojan kanssa. He sitten arvelivat kaverinsa kanssa eri "merkkien" perusteella, miten kiinnostunut poika tytöstä oli(si.) Oli rehellisesti sanottuna kauheaa kuunnella sitä spekulointia ja niitä päätelmiä. Tuli ihan leffa Jätä se - älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin mieleen. Ystävän väitteet siitä, että poika olisi kiinnostunut tyttö 1:stä kun olivat luokkaa: "Siis joo kyllähän se sua katsoi sillon kerran" ja "ehkä se ei oo vaan uskaltanu laittaa viestiä." Tässä vaiheessa minä olen tarttua siihen samperin hätävasaraan bussin ikkunassa.
Because:
Mikä siinä on, että pitää vakuutella kaverille viimeiseen asti, että kyllä se mies (tai poika) vielä soittaa, vaikka totuus on, ettei tällä ole aikomustakaan enää ottaa yhteyttä. Miksi meitä huijataan uskomaan johonkin, minkä ei koskaan uskota toteutuvan? Kuinka paljon helpommalla pääsisikään, jos unohtaisi tuollaiset 8 kk takaiset säädöt eikä enää odottaisi turhia.
Tässä kaikille miesasioiden parissa jahkaileville pari vinkkiä. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä ja toimivat eri lailla, mutta pääpiirteittäin nämä pitävät yleensä paikkaansa! (Vaikka sitä yrittäisi aluksi itseltään kieltää...)
1) Ja kaikkein tärkein: MIES OTTAA YHTEYTTÄ, JOS ON KIINNOSTUNUT. Kyllä; se pahin playeri, se ujoinkin ja se omituisin mies. Jos mies on ihan oikeasti kiinnostunut sinusta, hän ottaa yhteyttä. Mikäli sinä kiinnostat/kiehdot häntä, hän tekee asialle jotain. Jos hän pitää sinua tutustumisen arvoisena tyyppinä, hän todellakin lähestyy sinua. Oli sitten kaupan kassalla, facebookissa tai puhelimella, kiinnostunut osapuoli yleensä tuppaa ottamaan yhteyttä. Sen sijaan: mikäli mies ei ole näkevinäsikään sinua, ei tervehdi (mikäli olette sellaisissa väleissä) tai koskaan aloita keskustelua (livenä/facebookissa/puhelimella), tuhlaat aikaasi väärään mieheen. Hyvin todennäköisesti hän ei ole kiinnostunut.
2) Miten mies puhuu/kirjoittaa sinulle?
Kiinnostunut mies ehdottaa myös itse tapaamisia, kyselee kuulumisia (ja käyttää hymiöitä.) Jos mies vastailee aina kahden/yhden sanan lauseilla, siitä voi yleensä päätellä jotain etenkin jos yksinkertaiseen kysymykseen vastaaminen kestää tuhottoman kauan ja silti vastauksena on vain "joo" "ok" tai "mm." Mutta se, missä yleensä mennään metsään, on totuuden kieltäminen itseltä. Aletaan keksiä syitä, miksei se vastannut tai miksi se vastasi niin lyhyesti. Ehkä se oli töissä, palaverissa tai hautajaisissa. Sen kissakoirakanihamsteri oli juuri kuollut tai sillä oli kaverit kylässä. Usein kaverit vielä keksivät lisää syitä, ja lopulta unohtuu se tärkein: mies ei ollut kiinnostunut juttelemaan kanssasi -> häntä ei kiinnosta seurasi -> olisikohan hän sitten sinusta niin mahrottoman kiinnostunut, olisiko?
Hyvät ihmiset, älkää turhaan kituuttako itseänne elättelemällä mitään turhia. Minä tuhlasin elämästäni yli puoli vuotta tällaiseen - laitoin miehelle viestiä, vastausta ei koskaan tullut tai jos tuli, se oli luokkaa "aha" ja siinäpä sitä kavericompanyn kanssa kehiteltiin ties mitä syitä, miksi niin. Kukaan ei koko aikana sanonut ilmi totuutta, joka varmasti pyöri yhden jos toisen päässä: mulla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia siihen mieheen.
3) Treffien jälkeen?
Jos kuvitellaan tämä onnellinen tilanne, että olette käyneet kahvilla (vai onko kukaan muka oikeasti keksinyt ekalle kerralle - treffikerralle - jotain muuta?) Kiinnostunut mies ehdottelee jatkossa tapaamista, ottaa kenties itse pian yhteyttä. Huom. pian ei ole kolme kuukautta*, ei känni-ilta eikä nousuhumala.
*Miksi mies ensin jättäisi sinut täysin huomiotta muutamaksi kuukaudeksi ja sitten yhtäkkiä ottaisi yhteyttä? Todennäköisesti hän on välillä vain kokeillut jotain = jotakuta muuta, ja päättänyt sitten palata luoksesi, jos hän pitää sinua varmana = helposti saatavana. Varsinkin, jos olet koko ajan ehdotellut hänelle kaikenlaista, laittanut viestiä ja pitänyt yllä "suhdettanne."
Kuvitellaan, että laitat viestiä deitillesi. Hän ei vastaa. Lähetät uuden viestin hänelle myöhemmin. Vastauksessa vedotaan työkiireisiin. Ei muuta. Unohda hänet. Ajan "puute" ei ole mikään tekosyy. Varsinkin, jos hänellä on kyllä ollut aikaa kavereidensa kanssa bilettämiseen, mutta sinä vain satuit jotenkin unohtumaan? Ehei. Mies ei ole kiinnostunut. Jos hän laittaa viestiä parin kuukauden päästä, ignoraa hänet. Hän on todennäköisesti vain vailla helppoa seuraa. Hän olisi kyllä voinut ottaa yhteyttä aiemminkin tai järjestää sinulle aikaa, mikäli olisi vain halunnut.
Elämä olisi paljon helpompaa mikäli olisi helppo ajatella näin. Eihän kukaan tahdo myöntää tulleensa torjutuksi, että itsessä olisi ollut jotain vikaa. Mutta tekosyiden keksiminenkään mikään hyvä idea ole. "Ehkä se vain pelästyi kauneuttasi" -> joopa joo ja joopan vitut. Miten niin pelästyi kaunettasi? Ehkä hän ei nähnyt viestiä, unohti vastata tai ei uskaltanut vastata? Tämmöisiin asioihin nyt mielestäni ei unohdeta vastata jos toinen osapuoli tosiaan olisi edes jokseenkin kiinnostava.
Mitä jos lopetettaisiin falskien väitteiden kehittely? Ei kai jokainen mies nyt voi sitä kuuluisaa kauneutta pelästyä? Loukkaantuuko kaveri todella, jos tälle sanoo ettei mies nyt tainnutkaan olla susta hei niin kiinnostunut? Tyhjän vakuuttelu on helppo keino livistää tilanteista, joista ei ole tai ei uskalla ilmaista mielipidettä. Mutta kaikelta turhalta jahkailulta säästyisi, jos vain heti sanottaisiin tosiasiat. Ei vedottaisi "kauneuden/älykkyyden pelkäämiseen" tai siihen, ettei tekstiviesti koskaan mennyt perille. Sanottaisi mieluummin vaikka toisenlaisia kliseitä; "et ole sen arvoinen" tai "löydät parempaa", vaikka nämäkin suhteellisen toimivat lausahdukset on pilattu yhdentekevissä angelinajolie-leffoissa.
Ehkä sitä ajattelee, että pääsee itse jotenkin vähemmällä, jos vain sanoo ystävälle ne asiat, mitä uskoo tämän haluavan kuulla. Mutta lopulta tämä onkin juuri se pahin, mitä voi tapahtua. Koska:
a) Johdat ystävää tarkoituksellisesti harhaan hänelle hyvin tärkeässä asiassa
b) Siitä seuraa loputon vääntö ja vikinä aiheesta 'miksei se (mies) koskaan soita'
c) Kaveri todennäköisesti joskus miehestä yli päästyään tajuaa, että kusetit häntä
d) Joudut jatkamaan linjaasi 'kyllä se soittaa/ottaa yhteyttä/whatever', koska kun kerran niin väitit, niin keksipä sen jälkeen syy siihen, miksi mies ei nyt yhtäkkiä sitten olisikaan niin kiinnostunut kuin aiemmin kivenkovaa (lisää kliseitä) väitit..
e) Joudut falskailemaan ja kusettamaan tätä kaveria aina kun tämä kysyy 'olisiko epätoivoista laittaa sille viestiä' tai 'onkohan sillä joku toinen kun se ei vastaa' ja 'oonkohan mää vaan liian ruma?', ja kieltämään kaiken, vaikka olisit juuri nähnyt kyseisen janarin mäkissä tyystin eri muijan kanssa. Että et, et sä ole ruma, mutta se nyt vain lämpesi tolle bombshell-pirkolle pikkuisen enemmän. Vaikka mä tosiaan aiemmin väitin, että sä olet maailman kaunein ja niin poispäin. Vai voitko pilata ystäväsi unelmat ja kulissit, joita olet myös itse auttanut rakentamaan?
Joten, sen sijaan että suunnittelisit yhdessä kaverisi ja bombshell-pirkon miehen (tulemattomia) häitä, sano suora totuus.
EDIT: OSA3
Mistä tietää että mies on kiinnostunut osa 3 - klikkaa tästä
No, tietysti kaikkein helpointa on syytellä muita. (Jos itse sattuu olemaan se ei miehen epäkiinnostuksesta -kerrottu osapuoli.) Sitä uskottelee kyllä itselleen samoja asioita kuin kavereille vastaavissa tilanteissa. Mitä jos sitä, ja mitä jos tätä. Mies ei soittanut koska diipadaa. Hän unohti vastata koska duupadii. Eihän se myös ole helppoa tyrmätä kaverin unelmia (vaikket olisi itse edes auttanut kyhäämään niitä). Minunkin kaverini ovat ihastuneet toivottomiin tapauksiin (= ihmisiin, joita he vain eivät koskaan tule saamaan) ja kuinkas tästä sitten kertoa heille loukkaamatta? Täräyttää, että kuule, ei toi jorma nyt vaan koskaan tule lämpenemään suhun. Ei tule. No ei se sun kauneuttas tai älykkyyttäs pelkää, mutta mä vain näen, ettet sä sovi sille eikä se ole susta kiinnostunut. Jos se sua on kerran alepan kassajonossa katsonut, niin en lähtis sanomaan sitä rakkaudeksi. Että unohda niiden hääkutsujen kirjoittaminen ja jormasta lätiseminen, koska sitä kaikkea on vaan niin vitun ärsyttävä kuunnella - etenkin kun mä tiedän, ettei sulla ole mitään toivoa.
Ei muuta.
Älä toki suutu.
T: Maaren
tiistai 13. marraskuuta 2012
ideaalimies ja ihannemaailman ihmeellisyykset
No hellurei. Minä en aio jauhaa paskaa ja jorista siitä, miksi edellisestä kerrasta on niin luonnottoman kauan ja nyt kaikille maailman pervoille täytyy siis täsmentää, että edellisestä kirjoituskerrasta on kauan, koska mun elämäni on niin hienoa ja kiireistä och så vidare potenssiin 44.
Nojoo. Syy miksei mun pitänyt jorinoida tällaisiä
a) mun elämä ei mitenkään erityisesti ole erityisen tai erityismäisellisen tai edes erityisellisen kiireistä eikä hulppean hubaisan hienoa juuri nyt
b) edellä mainitusta syystä en siis kyllästytä ketään jauhamalla paskaa vessanputsauksesta tai veroprosenteista
c) muka-kiireisyys ja elämän täydellisyys ja edellä mainittujen asioiden feikkaus ja esittäminen on suunnilleen yhtä mukavaa kuin keuhkon puhkaiseminen veitsellä.
Hirveän toimiva vertaus, eikö?
No, koska edellisestä kerrasta : jälleen pervot huomio; täällä käymiskerrasta, oli sangen tovihko aika, ja teille joille "tovihko" ei meinaa mitään, niin täsmennetään, että tovi+pieni hetki=tovihko, ja nyt mä jo unohdin mistä piti jorista. Ainiin, no siis sitä tässä tovailtiin, että katsoin mulle näkyvästä listasta hakusanoja, joilla ihmiset olivat tänne päätyneet. Kuten:
vitun ämmä
miehen exä
miehen kaverit
voiko miehen kaverien kanssa olla ystävä
lehmän elimet jne.
Jos skipataan ah-niin-mielenkiintoiset lehmän elimet (milloin mä niistä olen jorissut??) ja siirrytään ihmisten suosikkikategoriaan; eli miehiin. Mun piti alunperinkin tulla nipottamaan ja itkemään tänne miehistä, että hyvä, sitähän selvästi halutaankin. Tai no, 5 miehen exiä googlannutta haluaa.
En voi uskoa, millaisia pinnallisia ja huomionhakuisia tyrkkyjä kavereistani on tullut. Ja miksi. Joku Tauno sitä oli joskus kännipäissään käynyt kehaisemassa ja sittemmin ei näiden päässä ole kuin se kuuluisa k kihissyt. Tämän ansiosta he/hän todellakin kokee oikeudekseen:
a) Tuskastuttaa minut jorinoillaan siitä, miten koko maailma miehineen juuri hänet haluaa. Kaikki miehet luovat häneen katseita, siis sellaisia, the katseita eikä siis missään nimessä ohimeneviä mulkausvilkaisuja, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki katselijat automaattisesti todellakin himoavat häntä.
b) Pätäkkä, money, valuutta, pankkitili ja visamasteriluotto ja näiden riittävyydestä jorinoilu jämtisti.
c) Muistuttaa siitä, miten muut (siis minä) eivät voi koskaan olla yhtä himottuja ja haluttuja ja ihania kuin hän. Muistutellaan siitä, miten hän on pomon ja isin ja äidin ja kaikkien suosikki ja halutuin, kysytyin ja tunnetuin. Ja nojoo, vitun kateellinen minä sinun tähtityttökuvillesi ja kaikelle niistä poikineelle huomioille olenkin, että vedä ihmeessä se katkera bitch -kortti pöytään.
d) Muistuttaa vielä vähän lisää menestyksestään ja kauneudestaan.
e) Vaatia sitä myös muilta. Lähinnä miehiltä siis. Joita tietenkin riittää, as always.
Siitä päästäänkin varsinaiseen kohteeseen. Ihmeellisiin miesvaatimuksiin. Olenhan minä tästä jo aiemminkin kitissyt, mutta voi taivas taivas, kun luette kohta lukemanne listan, niin ette voi ottaa tätä edes tosissanne. Ja kaikki, mitä luette seuraavaksi, todellakin on totta. Sehän tässä pahinta onkin.
Koska onko muka olemassa miestä,
joka on kiltti, eikä vietä villejä iltoja jätkien kanssa, mutta ei ole tylsä, tykkää katsella romanttisia "komedioita", laittaa ruokaa ja siivoaa, on villi sängyssä, mutta ei rivo, pervo eikä vonkaa, mene suoraan asiaan tai puhu seksistä, ei edes puhu mihinkään siihen liittyvästä muiden seurassa tai töykeästi (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) mutta ostelee alusvaatteita, eli mitäs vittua sillä logiikalla sitten, mutta niin. Ei kiroile, 6päck löytyy vatsasta eikä koskaan jääkaapista, rahaa ja hieno kallis auto löytyy, perhe on kiva; ei ärsyttäviä veljiä tai mustasukkaisia siskoja, miehen sukulaiset tietty palvovat sinua.
Miehen täytyy olla suloinen, seksikäs, lihaksikas, herkkä, urheilullinen (milloin nämä asiat muka ovat kohdanneet yhdessä miehessä?), lempeä, kiltti, toisin sanoen ei-tylsä kotihiiri? Mies ei siis käy baareissa tai viihteellä mieluiten ollenkaan, hän ei rellestä tai tee mitään "rahvaanomaista" kuten rellestä, pelaa pokereita, ole tatuoitu, katso action-leffoja tai jääkiekkoa. Autot ja moottoripyörät eivät ole hänelle tärkeitä (mutta silti urheiluauto ois aika jees niinku miehellä vai hä?) ja hän vie kalliille lomareissuille (juujuu, luonne on toki tärkeintä, ei se raha!!) eli vessassa käydessään mies siis suurinpiirtein kilauttelee kultakolikoita pyttyyn, koska paljon töitä tekevää uraohjustahan mieheksi ei haluta. Uskonnollisuus lasketaan huonoksi puoleksi, mutta kirkkohäät ois kyllä ihan jees. Ja jumalainen ulkonäköhän on siis listalla vain niukasti sixpäckiä ennen ykkösenä.
Kuulostaako 14-vuotiaan unelmamieheltä? Jos joku tietää miehen, joka täyttää KAIKKI mainitut kriteerit, ole hyvä ja ilmianna hänet!
Ai niin, mieshän ei tietystikään saa olla pinnallinen. Hän ei saa huomautella ulkonäöstäsi, mutta sinä saat tietysti kommentoida häntä kuten leikkaamaan hiuksensa, ajamaan partansa tai kasvattamaan vähän lihasta.
Mitä ihmettä, hyvät naiset? Miehiä syytetään aina pinnallisuudesta ja kovista ulkonäkövaatimuksista naiselta, mutta kyllä naiset ovat todellisuudessa paljon pahempia. Joku etsii tälläkin hetkellä miestä edellä mainituin kriteerein eikä ole valmis antamaan yhtään periksi.
Naiset aina valittavat, ettei ole reilua (no ei olekaan), että miehet kiinnittävät liikaa huomiota naisten ulkonäköön. Tottahan se on. Ulkonäkö on usein ensimmäinen asia vastapuolessa, joka yleensä joko viehättää tai saa juoksemaan karkuun. Ei tämä ole pelkästään mikään miesten juttu. Miehet eivät kuitenkaan saa vaatia naisen ulkonäöltä juuri mitään ilman, että tällaista tekevä mies leimataan kusipääksi. Miehet eivät saisi asettaa kriteereitä ulkonäön suhteen, mutta naisilta tämä on ihan ok. Naiset perustelevat kovat vaatimuksensa sillä, että "miehet vaativat paljon." Mutta vaativatko miehet oikeasti, yleensä otettuna, enemmän? Pinnallisia ääliöitä löytyy aina kummankin sukupuolen edustajina, mutta noin yleisesti, ovatko miehet muka oikeasti kovinkin tarkkoja ulkonäköihanteidensa suhteen? En ainakaan koskaan ole törmännyt mieheen, joka olisi tyrmännyt mukavanoloisen bruneten vain sen takia, että on ennen aina katsellut blondeja.
Tietysti on erilaisia ihmisiä, mutta en jaksa falskailla turhilla puheilla sen arvostamisesta. Jokaisella on oikeus vaatia kumppaniltaan, mitä haluaa ja ikinä keksiikään. Mutta se, että kaikki eivät näin tee, ei mielestäni ole falskailevan ja muille vaatimuksia asettavan ihmisen oikeus tai asia, ruveta arvostelemaan muiden valintoja. Arvostella muita, jotka "ovat tyytyneet vähempään."
Oma miesmakuni on kohdannut kritisointia, koska en mieheltäni edellytä timmiä vatsaa, urheilutaustaa, kovaa palkkaa tai hienoutta paperilla. Minua kritisoidaan, jos mieheni käy baareissa, rellestää, örveltää tai vietää kavereidensa kanssa normaalia 23-v jätkien elämää. Minua syytetään huonosta miesmausta; minä olen tehnyt jotain väärää, koska olen valinnut sellaisen miehen. Minun annetaan ymmärtää, että mieheni ei ole luotettava, vaan örveltävä ääliö, koska hän pelaa kavereineen pokeria baarissa. Että se olisi jotenkin häpeällinen asia. Huono juttu, huono valinta.
Mutta tällaiset kaverini eivät koskaan mieti, miltä minusta tuntuu, millainen ihminen minä olen. Minua ei todellakaan haittaa, mikäli mieheni ei halua katsella romanttisia elokuvia teetä siemaillen tai kuluttaa kuutta tuntia ruuanlaittoon. Minulle on ok, jos hän haluaa katsoa nyrkkeilyä tai lähteä baariin. Se ei tee hänestä yhtään epäluotettavampaa tai huonompaa ihmistä, jos jääkaapissamme on olutta, eivätäkä hänen vatsansa lihakset näy kuuden paidan läpi. Jotkut eivät ymmärrä, että kaikki eivät ole kuin he. Esimerkiksi minä tykkään pelata pokeria, suoraan asiaan meneminen ei haittaa minua, minä inhoan romanttisia elokuvia ja ruuanlaittoa.
Minä en halua mieheni olevan mikään orja, jolla ei ole tai saisi olla mitään elämää. On naiivia asettaa lista vaatimuksia, kun itseltä ei saisi vaatia mitään. Miehen täytyisi olla sinua kohtaan juuri sellainen kuin sinä haluat, mutta miten sinä kohtelet miestäsi?
Miksi minä haluaisin kireän (anteeksi yleistys) liikemiehen, jos olen itse luonteeltani erilainen? Jos minä tykkään vegas-meiningistä, miksi kieltäisin pokerin peluun ja kasinot? Koska niillä on huono, rahvaanomainen maine joidenkin sellaisten ihmisten parissa, jotka yrittävät itse olla jotain suurempaa kuin ovat?
Ystäväni iskostavat minuun ajatusta, että tällaisen miehen kanssa minä jään jotenkin tavalliseksi, rahvaanomaiseksi keskiverroksi, joka ei koskaan ole mitään merkittävää. Mutta ei mies minua muuta? Mieheni tai hänen luonteensa, palkkansa tai autonsa ei koskaan tule muuttamaan sitä tosiasiaa, että minä en koskaan haluakaan olla sellainen; muka-merkittävä pintaliitäjä, joka aina vain arvostelee muita oman täydellisen, huolitellun ja kiiltokuvamaisen elämänsä ohella.
Minä en halua sellaista elämää.
Kenenkään ei pitäisi väkisin tavoitella sellaista elämää.
Muita ei pitäisi painostaa tavoittelemaan sellaista elämää.
Miksi on niin vaikeaa hyväksyä muiden ihmisten valinnat?
Nojoo. Syy miksei mun pitänyt jorinoida tällaisiä
a) mun elämä ei mitenkään erityisesti ole erityisen tai erityismäisellisen tai edes erityisellisen kiireistä eikä hulppean hubaisan hienoa juuri nyt
b) edellä mainitusta syystä en siis kyllästytä ketään jauhamalla paskaa vessanputsauksesta tai veroprosenteista
c) muka-kiireisyys ja elämän täydellisyys ja edellä mainittujen asioiden feikkaus ja esittäminen on suunnilleen yhtä mukavaa kuin keuhkon puhkaiseminen veitsellä.
Hirveän toimiva vertaus, eikö?
No, koska edellisestä kerrasta : jälleen pervot huomio; täällä käymiskerrasta, oli sangen tovihko aika, ja teille joille "tovihko" ei meinaa mitään, niin täsmennetään, että tovi+pieni hetki=tovihko, ja nyt mä jo unohdin mistä piti jorista. Ainiin, no siis sitä tässä tovailtiin, että katsoin mulle näkyvästä listasta hakusanoja, joilla ihmiset olivat tänne päätyneet. Kuten:
vitun ämmä
miehen exä
miehen kaverit
voiko miehen kaverien kanssa olla ystävä
lehmän elimet jne.
Jos skipataan ah-niin-mielenkiintoiset lehmän elimet (milloin mä niistä olen jorissut??) ja siirrytään ihmisten suosikkikategoriaan; eli miehiin. Mun piti alunperinkin tulla nipottamaan ja itkemään tänne miehistä, että hyvä, sitähän selvästi halutaankin. Tai no, 5 miehen exiä googlannutta haluaa.
En voi uskoa, millaisia pinnallisia ja huomionhakuisia tyrkkyjä kavereistani on tullut. Ja miksi. Joku Tauno sitä oli joskus kännipäissään käynyt kehaisemassa ja sittemmin ei näiden päässä ole kuin se kuuluisa k kihissyt. Tämän ansiosta he/hän todellakin kokee oikeudekseen:
a) Tuskastuttaa minut jorinoillaan siitä, miten koko maailma miehineen juuri hänet haluaa. Kaikki miehet luovat häneen katseita, siis sellaisia, the katseita eikä siis missään nimessä ohimeneviä mulkausvilkaisuja, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki katselijat automaattisesti todellakin himoavat häntä.
b) Pätäkkä, money, valuutta, pankkitili ja visamasteriluotto ja näiden riittävyydestä jorinoilu jämtisti.
c) Muistuttaa siitä, miten muut (siis minä) eivät voi koskaan olla yhtä himottuja ja haluttuja ja ihania kuin hän. Muistutellaan siitä, miten hän on pomon ja isin ja äidin ja kaikkien suosikki ja halutuin, kysytyin ja tunnetuin. Ja nojoo, vitun kateellinen minä sinun tähtityttökuvillesi ja kaikelle niistä poikineelle huomioille olenkin, että vedä ihmeessä se katkera bitch -kortti pöytään.
d) Muistuttaa vielä vähän lisää menestyksestään ja kauneudestaan.
e) Vaatia sitä myös muilta. Lähinnä miehiltä siis. Joita tietenkin riittää, as always.
Siitä päästäänkin varsinaiseen kohteeseen. Ihmeellisiin miesvaatimuksiin. Olenhan minä tästä jo aiemminkin kitissyt, mutta voi taivas taivas, kun luette kohta lukemanne listan, niin ette voi ottaa tätä edes tosissanne. Ja kaikki, mitä luette seuraavaksi, todellakin on totta. Sehän tässä pahinta onkin.
Koska onko muka olemassa miestä,
joka on kiltti, eikä vietä villejä iltoja jätkien kanssa, mutta ei ole tylsä, tykkää katsella romanttisia "komedioita", laittaa ruokaa ja siivoaa, on villi sängyssä, mutta ei rivo, pervo eikä vonkaa, mene suoraan asiaan tai puhu seksistä, ei edes puhu mihinkään siihen liittyvästä muiden seurassa tai töykeästi (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) mutta ostelee alusvaatteita, eli mitäs vittua sillä logiikalla sitten, mutta niin. Ei kiroile, 6päck löytyy vatsasta eikä koskaan jääkaapista, rahaa ja hieno kallis auto löytyy, perhe on kiva; ei ärsyttäviä veljiä tai mustasukkaisia siskoja, miehen sukulaiset tietty palvovat sinua.
Miehen täytyy olla suloinen, seksikäs, lihaksikas, herkkä, urheilullinen (milloin nämä asiat muka ovat kohdanneet yhdessä miehessä?), lempeä, kiltti, toisin sanoen ei-tylsä kotihiiri? Mies ei siis käy baareissa tai viihteellä mieluiten ollenkaan, hän ei rellestä tai tee mitään "rahvaanomaista" kuten rellestä, pelaa pokereita, ole tatuoitu, katso action-leffoja tai jääkiekkoa. Autot ja moottoripyörät eivät ole hänelle tärkeitä (mutta silti urheiluauto ois aika jees niinku miehellä vai hä?) ja hän vie kalliille lomareissuille (juujuu, luonne on toki tärkeintä, ei se raha!!) eli vessassa käydessään mies siis suurinpiirtein kilauttelee kultakolikoita pyttyyn, koska paljon töitä tekevää uraohjustahan mieheksi ei haluta. Uskonnollisuus lasketaan huonoksi puoleksi, mutta kirkkohäät ois kyllä ihan jees. Ja jumalainen ulkonäköhän on siis listalla vain niukasti sixpäckiä ennen ykkösenä.
Kuulostaako 14-vuotiaan unelmamieheltä? Jos joku tietää miehen, joka täyttää KAIKKI mainitut kriteerit, ole hyvä ja ilmianna hänet!
Ai niin, mieshän ei tietystikään saa olla pinnallinen. Hän ei saa huomautella ulkonäöstäsi, mutta sinä saat tietysti kommentoida häntä kuten leikkaamaan hiuksensa, ajamaan partansa tai kasvattamaan vähän lihasta.
Mitä ihmettä, hyvät naiset? Miehiä syytetään aina pinnallisuudesta ja kovista ulkonäkövaatimuksista naiselta, mutta kyllä naiset ovat todellisuudessa paljon pahempia. Joku etsii tälläkin hetkellä miestä edellä mainituin kriteerein eikä ole valmis antamaan yhtään periksi.
Naiset aina valittavat, ettei ole reilua (no ei olekaan), että miehet kiinnittävät liikaa huomiota naisten ulkonäköön. Tottahan se on. Ulkonäkö on usein ensimmäinen asia vastapuolessa, joka yleensä joko viehättää tai saa juoksemaan karkuun. Ei tämä ole pelkästään mikään miesten juttu. Miehet eivät kuitenkaan saa vaatia naisen ulkonäöltä juuri mitään ilman, että tällaista tekevä mies leimataan kusipääksi. Miehet eivät saisi asettaa kriteereitä ulkonäön suhteen, mutta naisilta tämä on ihan ok. Naiset perustelevat kovat vaatimuksensa sillä, että "miehet vaativat paljon." Mutta vaativatko miehet oikeasti, yleensä otettuna, enemmän? Pinnallisia ääliöitä löytyy aina kummankin sukupuolen edustajina, mutta noin yleisesti, ovatko miehet muka oikeasti kovinkin tarkkoja ulkonäköihanteidensa suhteen? En ainakaan koskaan ole törmännyt mieheen, joka olisi tyrmännyt mukavanoloisen bruneten vain sen takia, että on ennen aina katsellut blondeja.
Tietysti on erilaisia ihmisiä, mutta en jaksa falskailla turhilla puheilla sen arvostamisesta. Jokaisella on oikeus vaatia kumppaniltaan, mitä haluaa ja ikinä keksiikään. Mutta se, että kaikki eivät näin tee, ei mielestäni ole falskailevan ja muille vaatimuksia asettavan ihmisen oikeus tai asia, ruveta arvostelemaan muiden valintoja. Arvostella muita, jotka "ovat tyytyneet vähempään."
Oma miesmakuni on kohdannut kritisointia, koska en mieheltäni edellytä timmiä vatsaa, urheilutaustaa, kovaa palkkaa tai hienoutta paperilla. Minua kritisoidaan, jos mieheni käy baareissa, rellestää, örveltää tai vietää kavereidensa kanssa normaalia 23-v jätkien elämää. Minua syytetään huonosta miesmausta; minä olen tehnyt jotain väärää, koska olen valinnut sellaisen miehen. Minun annetaan ymmärtää, että mieheni ei ole luotettava, vaan örveltävä ääliö, koska hän pelaa kavereineen pokeria baarissa. Että se olisi jotenkin häpeällinen asia. Huono juttu, huono valinta.
Mutta tällaiset kaverini eivät koskaan mieti, miltä minusta tuntuu, millainen ihminen minä olen. Minua ei todellakaan haittaa, mikäli mieheni ei halua katsella romanttisia elokuvia teetä siemaillen tai kuluttaa kuutta tuntia ruuanlaittoon. Minulle on ok, jos hän haluaa katsoa nyrkkeilyä tai lähteä baariin. Se ei tee hänestä yhtään epäluotettavampaa tai huonompaa ihmistä, jos jääkaapissamme on olutta, eivätäkä hänen vatsansa lihakset näy kuuden paidan läpi. Jotkut eivät ymmärrä, että kaikki eivät ole kuin he. Esimerkiksi minä tykkään pelata pokeria, suoraan asiaan meneminen ei haittaa minua, minä inhoan romanttisia elokuvia ja ruuanlaittoa.
Minä en halua mieheni olevan mikään orja, jolla ei ole tai saisi olla mitään elämää. On naiivia asettaa lista vaatimuksia, kun itseltä ei saisi vaatia mitään. Miehen täytyisi olla sinua kohtaan juuri sellainen kuin sinä haluat, mutta miten sinä kohtelet miestäsi?
Miksi minä haluaisin kireän (anteeksi yleistys) liikemiehen, jos olen itse luonteeltani erilainen? Jos minä tykkään vegas-meiningistä, miksi kieltäisin pokerin peluun ja kasinot? Koska niillä on huono, rahvaanomainen maine joidenkin sellaisten ihmisten parissa, jotka yrittävät itse olla jotain suurempaa kuin ovat?
Ystäväni iskostavat minuun ajatusta, että tällaisen miehen kanssa minä jään jotenkin tavalliseksi, rahvaanomaiseksi keskiverroksi, joka ei koskaan ole mitään merkittävää. Mutta ei mies minua muuta? Mieheni tai hänen luonteensa, palkkansa tai autonsa ei koskaan tule muuttamaan sitä tosiasiaa, että minä en koskaan haluakaan olla sellainen; muka-merkittävä pintaliitäjä, joka aina vain arvostelee muita oman täydellisen, huolitellun ja kiiltokuvamaisen elämänsä ohella.
Minä en halua sellaista elämää.
Kenenkään ei pitäisi väkisin tavoitella sellaista elämää.
Muita ei pitäisi painostaa tavoittelemaan sellaista elämää.
Miksi on niin vaikeaa hyväksyä muiden ihmisten valinnat?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)