Viime aikoina on tapahtunut kaikenlaista ja koin parhaaksi ottaa vähän omaa aikaa (köhköh, myös omaa lomaa) jotta saisin selvitettyä pääni ja ajatukseni kaikesta. Viimeinen vuosi on ollut ihan kreisi ja suoraan sanoen en tiedä, miten olen edes jaksanut tässä vuoristoradassa. Se on näkynyt myös täällä blogin puolella, ikävä kyllä, sillä en ole jaksanut päivitellä kuulumisia tänne niin usein kuin olisin halunnut. Kaipasin irtiottoa kaikesta ahdistavasta ja se oli erittäin tervetullutta. Huomasin elämäni taas jummaavan päämäärättä paikallaan, joten sellaisissa tilanteissa ajatusten selvittäminen on aina erittäin hyvä juttu.
Olen vaihdellut viimeisen vuoden aikana mannerta ja maanosia (ja mieskuvioita) enemmän kuin jaksan muistella, ja loppupelissä mitä kaikesta käteen jäi: sekavuus ja eipä paljoa mitään. Vaikka ulkomailla vietetty aika oli tietysti itsessään jo aivan mieletön kokemus ja hieno juttu, täytyy tunnustaa näin jälkikäteen, etten mä siellä päätäni saanut yhtään selvitetyksi. Päin vastoin. Palasin tänne takaisin entistä sekavampana; ihan kujalla siitä, miten sopeutua taas Suomi-rytmiin, töihin ja opintoihin.
Usein kuulee puhuttavan, että se aika, jonka esimerkiksi vaihto-opintojen myötä viettää ulkomailla, muuttaisi sinua jotenkin pysyvästi. Monet myös sanovat, että ulkomailla vietetty aika sai heidät tajuamaan, mitä he oikeasti haluavat elämältään. Moni on löytänyt suunnan ja sen oman alan esimerkiksi välivuotensa aikana matkaillessa. Näin varmasti hyvin monelle käykin, mutta itse palasin Suomeen hämmeentyneempänä kuin koskaan. En rehellisesti sanottuna ollut koskaan ollut niin pihalla omien ajatusteni ja tulevaisuuteni kanssa kuin silloin.
Rakastin Meksikoa maana. Rakastuin Meksikossa. Kaiken huippuhan oli, että tapasin siellä siis suomalaisen miehen. Hänen takiaan shiftailin taas päätöksissäni kuin tuuliviiri, tapa jota itsessäni inhoan; sitä, että olen valmis kääntämään kelkan heti, kun sopiva kaksilahkeinen löytyy. Jos kaikki edellä mainitut tapaukset olisivat menneet niin kuin kuvittelin, olisin tähän mennessä nähnyt kaikenlaista..
Kuten:
- Asuisin nyt Saksassa saksalaisen ihastukseni kanssa
- Asuisin nyt Meksikossa edellä mainitun kanssa
- Asuisin tällä hetkellä Argentiinassa argentiinalaisen kanssa
- Asuisin Sveitsissä suomalaisen exäni kanssa
- Asuisin Lahdessa The Ex-mieheni kanssa
- Asuisin Meksikossa meksikolaisen exäni kanssa
- ja tätä listaa voisi jatkaa, jos vain kehtaisin muistella edemmäs..
Lienee tarpeetonta sanoa, ettei listan kohdista yksikään koskaan toteutunut. Minä naiivien aivojeni kanssa kuitenkin googlailin taannoin jo au-pair perheitä Sveitsissä tunnettuani tyypin pari kuukautta. Osan edellä mainituista keisseistä voi pistää suoraan naiiviuuden ja nuoren iän piikkiin, mutta silti. Nyt kaikki tuo lähinnä naurattaa, millaisia suunnitelmia joskus päässäni pyöri. :D
Tämä ns. itsetutkiskeluun ja omien ajatusten pohtimiseen käytetty aika on kuitenkin saanut minut tajuamaan, että kaipaan ulkomaille. Jonnekin espanjan kielen pariin ja letkeään flow'hun. Tällä kertaa päätökseen ei liittynyt yhtään kaksilahkeisia. Syytä olla ylpeä. Tänä aikana olen huomannut myös sen, että kaikkein tärkeintä on kuunnella itseään. Tehdä niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi - ja uskallettava myös hakea muutosta, mikäli sellaiseen on tarvetta.
Syysterkuin,
M
