Tässä tervaleijonia mutustellessani (anteeksi piilomainonta) pisti taas vituttamaan. Joillakin on kummallinen käsitys, että minulla on kyllä aina aikaa. Milloin ruokkia heidän piskinsä, kuunnella miesjuttuja ja ongelmia = "Siis pitäskö mun jättää Jussi kun Teemu on paremman näköinen? Timoki on katellu mua ja dijgjgjmmjjhb....."
Vitutus lähentelee kipurajaa, kun ajattelenkin sitä huopaamista ja hyödyttömiä neuvoja milloin kenenkin miesasioiden kanssa. Ketään on ihan turha neuvoa, etenkään kun
a) minä en ole Timo, Tomi, Timmi Tommi enkä kukaan muukaan tarinan osapuolista, enkä siksi tiedä mitään timmitommin aikeista, naamanvääntelyistä tai mielenliikkeistä.
b) Neuvominen on yhtä ajanhukkaa. Kukaan ei kuitenkaan toteuta neuvoja käytännössä. Kukaan ei uskalla tehdä, mitä neuvotaan, vaan koko homma on yhtä turhauttavaa säätöä siitä mitä voisi tehdä, ja turhaa lätinää timmitommin aamutoimista.
c) Eikö ihmisillä tosiaankaan ole mitään muuta mielessä kuin miehet? Ymmärrän kyllä, että miehistä on toisinaan kiva ja ihan suotavaakin puhua, mutta se, että joka ikinen sekunti täytyy olla puimassa ties minkä taunon juomatapoja, keittää yli ja pahasti. Ja henkilökohtaisesti olen aika kyllästynyt kuuntelemaan muiden ainaisia miespulmia. Minä olen tähän mennessä joka ikinen kerta hokenut, että toimintaa! Toimi hyvä ihminen sen tommisi eteen, eivät ne miehet (yleensä) suoraan syliin putoa. Mutta nämä neuvomislätinät ovat yhtä tyhjän kanssa, mikäli neuvottu osapuoli ei kuitenkaan aio toimia asian suhteen. Mitäs vittua sitä ylipäätään sitten edes kysymään neuvoa aiheeseen 'kuinka napata timmitommi', jos sen eteen ei kuitenkaan ole valmis tekemään mitään?
Että tuhlaa vain aikaani ja energiaani jonnin joutavaan jauhantaan, kun puolipäivämaraton timmitommin nappaamiseksi on täysin turha.
Vielä vituttavampaa on keksiä oikeasti hyviä ja toimivia ideoita kyseiset 12 h ja sen jälkeen neuvotun osapuolen pokka ja/tai rohkeus pettää jokaisen idean kohdalla.
Mitä järkeä sitten alunperinkään on tuhlata aikaa moiseen spekulointiin, kun mitään ei kumminkaan aiota tehdä? Minä annan kyllä mielelläni neuvoja, jos niitä käytetään hyödyksi. Mutta sen sijaan en halua lukea kolmen A4-sivun mittaista viestiä facebookitse, jossa rutistaan turhasta ja pyydetään apua asiaan, jonka tämä olisi itse saanut hoidettua parissa sekunnissa. Kuten: "Laitanko viestiä Saulille? Mitä jos se on Henrin kanssa just nyt? Entä jos se ei vastaa??" Sitten novelli siitä, miten Perttu 8D:ltä silloin kymmenen vuotta sitten jätti kerran vastaamatta puhelimeen. Entä jos Saulikaan ei nyt vastaa? No se riski on otettava tai sitten voit hajota epätietoisuuteen, mutta näistä vaihtoehdoista suosittelisin suoraan ensimmäistä. Tai voithan toki vielä odottaa, että minä vastaan viestiisi seuraavana aamuna kun sen huomaan, ja kerron tämän saman, mutta siinä tapauksessa olet kärvistellyt parhaillaan jo vuorokauden. Ja ihan turhaan. Koko juttu olisi ratkennut, jos Sauliin olisi otettu kontaktia heti eikä 14 vuotta myöhemmin, jolloin usein on liian myöhäistä.
Toisinaan tuntuu, että jotkut ajattelevat, ettei minulla ole muuta tekemistä kuin heidän miesasioistaan ajan tasalla oleminen. Niin kuin minulla ei olisi muuta tekemistä. Ei sitä tarvitse jokaisesta Tomin liikkeestä olla raportoimassa. Mitähän minä teen sillä tiedolla kello puoli seitsemän aamulla, että Tomi muuten kävi viime kesänä Turussa. Halusinko minä herätä siihen. En. Voinko minä auttaa asiassa jotenkin, en. Pitäisikö tässä nyt muuttaa Turkuun? Ei.
Kivat turkuilulle, mutta miksi oi miksi, siitäkin täytyy tehdä niin suuri numero. So fucking what ja minulta odotetaan 3:n viestin mittaista vastausta. Jos kyseinen hanipuppeli on käväissyt siellä 1,5 vuotta ja 18 viikkoa ja 4,3 päivää kuten asia minulle ilmoitettiin, aikaisemmin, mitä sitä enää jossittelemaan? Kyllä, kultipuppelillasi on saattanut olla jokseenkin kostea meininki. Kyllä, raksupoksusi on saattanut siten vetää kännit. Ja naiskennella. Hävittää avaimet. Lisätä sen jälkeen kauhea-Katjan kaveriksi facebookiin. Mutta se ei tarkoita, että tästä täytyisi spekuloida kyseiset 1,5 vuotta ja rapiat 18 viikkoa myöhemmin. What happened in Åbo stays in Turku.
Että mikä oli koko jutun pointti? Eikö kukaan luota enää omiin vaistoihinsa, itseensä? Tarvitseeko aina olla taustatukea siihen, että uskaltaa lähettää viestin kultipuppelille, tai sille, josta vasta myöhemmin on tulossa kultipuppelisi. Ei se kaverisi, jolle viestin laitoit, kuitenkaan sano, että älä nyt jumalauta laita sille viestiä!! Yleensä vastaus lienee perinteinen,' joo anna mennä vaan.'
Joten, tarvitseeko sitä rohkaisua hakea kuuden eri ihmisen kautta. Koko juttu olisi jo ratkennut, jos heti olisit laittanut viestiä miettimällesi henkilölle, tai jos rohkeus riittää, niin soittanut vaikka hänelle. Minusta se nyt vain ei ole kovin mukavaa kärvistellä "mitähän se nyt jos sitäjatätä "-ajatuksen kanssa, vaan minun vinkkini on toimia, vaikka se sitten vaatisikin hieman rohkeutta ja saattaisit vaikka tulla torjutuksi. Eipätietoisuus ei ole sen arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti