all good things come to an end

Niinhän sitä sanotaan, että kaikki hyvät asiat loppuvat ja päättyvät aikanaan. Monen viestin mittaisen väännön jälkeen sitten itsekin päädyimme siihen, että ehkä on tässä tilanteessa helpompi ottaa hieman etäisyyttä kuin sitoutua johonkin, mikä ei välttämättä koskaan tule tapahtumaan.

Päätös ei toki ollut helppo, eikä rehellisesti sanottuna kovin mieleinen. Mies oli kuitenkin se osapuoli, joka mielestään jarrutti minun elämääni, piti minua "sidottuna" tilanteeseemme, joka ei välttämättä lopulta edes johtaisi mihinkään. Totta olikin, minä ajattelin, ettei vielä voi tietää, mitä vuoden tai kahden päästä tapahtuu. Mutta että nyt, kaiken tämän ajan jälkeen, sitten päättäisimmekin jättää tämän kuvion hetkeksi, tai hänen sanojensa mukaan, jättää asiat tapahtumaan omalla painollaan. Hän ei halunnut, että sulkisin pois mahdollisuuksia, uusia asioita tai ihmisiä, vain hänen takiaan.

Mutta entä jos?
Entä jos tämä olisikin ollut se asia? Se asia, mitä elämältäni eniten haluan. Se, mitä kohti itse haluaisin elämäni johdattaa ja sen vievän. Entä jos tämä olisikin niin kornilta kuin se kuulostaakin, kohtaloni, se juttu minua varten?
Mutta ei. Jos hän ei halua ottaa sitä vastuuta, että sitoutuisin häneen pysyvästi, niin mitä minulle sitten jää vaihtoehdoiksi? En voi pakottaa häntä mukaan, vaikka tiedänkin, että hän välittää minusta edelleen aivan kuin ennen. Tiedän itsekin, ettei ole järkevää sitoutua tähän nyt, juuri tässä elämänvaiheessa jossa kaikki mahdollisuudet ja kokemukset olisi käytävä läpi, mutta ei. En pääse yli siitä, etteikö tässä nyt viimein olisi voinut olla sitä jotain. Sitä jotain pysyvää, sitä, mihin pohjata ja ohjata omat valinnat ja elämä.

Nähtäväksi tietenkin jää, mihin asiat suuntautuvat. Olen kuitenkin jo aiemmin, kuukausia ennen tätä, viimeinkin tajunnut, että siellä minun elämäni on. Tietysti olen ilmaissut asiasta hänellekin, mutta koska siihen olisi vielä niin pitkä aika opintojeni kanssa, hän ei halua, että tekisin niin isoja päätöksiä ja muutoksia vain hänen takiaan. Viimeiset vuodet ja kuukaudet minulla on ollut aikaa pohtia, mitä elämältäni haluan ja viimein olen alkanut uskoa, että elämäni voisi olla jossain muualla, siellä, mihin tunnen paloa ja halua lähteä. Siellä, missä joskus tunsin olevani kotonani ja niin kamalalta kuin kuulostaakin, enää minulla ei ole montaakaan pitelevää tekijää täällä. Miksen siis lähtisi? Suurin pidättelijä on kuitenkin kesken olevat opinnot, mutta niiden jälkeen, kenties jo vuoden päästä, pääsisin pois.

Hän oli sitä mieltä, että elämäni olisi helpompaa ilman häntä. En saisi tehdä päätöksiä vain ollakseni lähempänä häntä. Täytyykö elämän kuitenkaa aina olla niin helppoa? Onko se ylipäätään sitä oikeaa, kunnollista elämää, jos aina vain tekee päätökset perustuen siihen, että selviäisi mahdollisimman helpolla. Joskus täytyy uskaltaa ottaa riski, vaikka se kirpaisisikin ja vaatisi isoja muutoksia. Se kuitenkin voi olla sen arvoista, ja todennäköisesti onkin, jos vaan uskaltaa viedä asian loppuun asti, kunnolla.