Kun mies laittaa viestiä

Tunsin olevani kuin pikkutyttö, kuin teini, joka hihittelee hilpeästi itsekseen viestitellessään ihastuksensa kanssa. Oli kuin olisin tehnyt paluun niihin vuosiin, kun niitä viestejä ihastuksen kanssa vaihdeltiin, no ei nyt ihan nokian 3310:eillä, mutta ei nyt vielä älypuhelimillakaan.

Siis se tunne, minkä joku niin perus mitä kuuluu, mitä teet voi saada aikaan. Se, miten hyppelehdit ympäri kämppää (tai jos sattui asumaan vielä vanhemmillaan, niin rutistamaan peittoa ja pakahtumaan innosta, ilta/yötekstailu oli aina mun suosikki.) Se, miten odottaa innoissaan vastausta ja malttamattomana ei voi käydä edes nukkumaan, saati vessassa tai hakemassa ruokaa alakerrasta ettei se uusin viesti, tai 3310:n tapaan jäätävä tärinä, trrrrrrr trrrrrrrrrrrrrrrrrr trr mene ohi vahingossakaan.

Mutta niin, tarkoitukseni ei ollut muistella niitä teinivuosien ihastuksia ja ensimmäisen puhelimeni "äänetön"-toimintoa, eli jos se kapula sattui lojumaan pöydän kulmalla, se todellakin piti pahempaa ääntä kuin herätyskello. :-D Se toki loi tähän omanlaistaan jännitystä, koska olihan se nyt jännää tekstailla yömyöhään (eli meidän porukoiden vuorokausirytmillä jo siinä 22 aikaan) ja yrittää pitää salassa. Puhumattakaan siitä jyskeestä ja jytinästä, mikä niistä ekoista puhelimista lähti, kun näppäimistöä hakkasi innoissaan ihan intopiukeana, jotta saisi uuden viestin mahdollisimman nopeasti kirjoitettua.

Nyt tunnen kuin tehneeni paluun noihin aikoihin ja kaikki tämä vain yhden, modernisti, facebook-viestin kautta. Luulin jo, ettei häntä enää kiinnosta, mutta sitten se ihan perus mitä teet sieltä pomppasi näytölle, modernisti heleähköllä plim äänellä höystettynä, ja katsoin että jaa, kukahan se siellä laittelee viestiä. Mutta voi jösses sitä riemua nähtyäni kuka sen oli laittanut.

Mitään ihmeellistähän ei edes ole tuon viestin jälkeen edes tapahtunut. Vastasin että eipähän meikä tässä mitään kummempia hommaile ja siitä se parin sanan juu en määkää -viestittely sitten jatkui. Mitään hulppeita rakkaudentunnustuksia ei toistaiseksi ole tullut, mutta niitä kohtihan sitä keskustelua viritellään.. Ja itseni tuntien ne myös kaivetaan esiin ennemmin tai myöhemmin. Sitä ennen pitää vain hioa oikea taktiikka niiden esiintuomiselle.

Ehkä suurin syy, miksi tästä innostuu aina niin paljon on se, että tietää toisen ajatelleen sinua. Tietää, että olit hänen ajatuksissaan, ainakin hetken, ja että hän käytti aikaansa myös siihen, että laittoi viestiä. Se luo aina uskoa, uskoa siihen, että ehkä se toinenkin voisi olla kiinnostunut. Ja pakkohan sen on, minä ajattelen. Ei se muuten olisi laittanut. Viestiä laitetaan, kun ollaan kiinnostuneita, siitä se merkki on? Eikö.

No, niin tai näin, se toivon tunne on ihana ja joka kerta yhtä huumaava. Seuraavana yönä mä en ainakaan saa nukuttua, koska kuvittelen mielessäni kaikkea mahdollista ja toki näpyttelen sitä, nykyisemmin iphone femmaani jakaakseni kukkivaa iloani, kunnes mies jossain vaiheessa simahtaa (ja mä tietenkin ihmettelen sitten seuraavat 3h, miksei se enää vastaa, kunnes itselleni käy sama homma eli väsymys vie lopulta voiton.)

Okei, ennen kuin menee liian syvälliseksi, aika mennä nukkumaan. (Tekstaillen tai nykyaikaisesti whatsappaillen toki..)