Walk away 2.0

Hmmm.

Kun palaan tänne liian pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen, ei ole oikeita sanoja kuvaamaan sitä, mitä olen nämä viikot puuhaillut. Toukokuun tuskailin kouluhommien, kokeiden ja tenttien sekä samaan aikaan jo alkaneiden töiden rytmittämisessä. Käytännössä ne kaksi vikaa viikkoa olin siis aina 07-19 joko koulussa tai töissä, joten ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin mitä todellinen kiire oli. Kun vihdoin pääsin kotiin illalla, en jaksanut enää tehdä mitään, halusin vain nukkumaan ja lepäämään. Puhumattakaan seuraavan päivän tenttiin lukemisesta, mutta se nyt jäikin usein hieman toisarvoiseksi.

Ja niin, koulu sinällään ei koskaan ole ollut suurin murheenkryynini, kuten ei nytkään. Sen sijaan kyse on ollut lähinnä siitä ikuisuustapauksesta, miehistä. Tällä kertaa vääntöä ja vikinää aiheutti eräs tapaus, joka on jo vuosikausia ollut minulle hyvin tärkeä, joskus rakaskin, mutta jota ja tätä kuviota olosuhteista (eri maa, eri elämäntilanteet ja mitä näitä nyt on) johtuen en ole koskaan uskaltanut saattaa loppuun. Kun sitten tilaisuuden ja sopivien olosuhteiden myötä palasimme asiaan, ei se paluu niin helposti käynytkään.

Nykyään se on lähinnä vääntämistä koko ajan. Osittain se on toki oma syyni, mutta hänelläkin on osuutensa asiaan. Halusin tietää, mikä juttumme oli. Hän sanoi aina toista, mutta sanat olivat ristiriidassa tekoihin. Hän vakuutti välittävänsä, mutta silti se tapa, miten hän joskus kohteli minua, sai miettimään, oliko näin.

Kaikkien näiden vuosien ja niiden välissä tapahtuneiden asioiden, miesten ja suhteiden, jälkeen haluan tuntea olevani arvostettu ja tärkeä miehelleni. En halua tulla kohdelluksi enää samoin kuin joissain aiemmissa suhteissani. Olen viimein oppinut niistä ja osaan vaatia parempaa kohtelua. Olen nähnyt ne suhteet, joissa eletään vain ulkonäön ja vetovoiman välityksellä, mutta eivät ne pidemmän päälle toimineet. En enää halua olla just a pretty face, tai mikään muukaan vetoavuutta aiheuttava elin tai ruumiinosa, ja hän toki suuttui kun rohkenin edes sanoa niin. Olihan se melkein epäsuora viittaus, että olisin hänellekin sellainen. Kaiken jälkeen en enää tiennyt totuutta itsekään.

Olen juuri viime aikoina pohtinut, että ehkä olen todellakin muuttunut, mitä tulee ihmissuhteisiin. Monet ystäväni ovat edelleen sitä mieltä, että se jumalainen ulkonäkö on tärkein, mutta nykyään olen vahvemmin sitä mieltä, ettei se ole kaikki kaikessa. Tärkeämpää on se, että se toinen arvostaa ja oikeasti välittää, eikä ole vain ulkoisten tekijöiden perässä (näitäkin on nähty ne lukuisat kerrat.)

Kun sitten viimein ajattelin, että joskohan hän olisi niitä harvoja, jotka eivät vain viehättyneet minusta vain ulkomuodon perusteella, mutta silti jokin hänen käytöksessään sai minut arvelemaan. Syytäkin oli. Jotkut asiat, joita hän itsekin on sanonut, kaikki ne ristiriidat hänen sanoissaan. Se, miten hänkin minua on kohdellut.

What do you do, when you know something's bad for you, but you just can't let it go?

Oli ilta.
Kaukana Suomesta. Takaisin siellä minne joskus luulin kuuluvani, ja josta en sittemmin ole enää yhtään varma.
Olin odottanut sitä iltaa hurjasti.
Kello 20:01 seison hermostuneena jalkakäytävän reunuksella ja taakse jäävän talon ovimies katselee minua arvioiden. 20:06 olen jo varmaan niin paniikissa, että portsarikin sen aistii. Taksikuskit pysähtyvät eteeni, mutta viiton heitä jatkamaan. En ole nousemassa kyytiin, vielä.
Nyt se viimein tapahtuisi. Näkisin hänet jälleen. Tai siis, jos näkisin, pieni pessimistini pään sisällä jyllää. Mitä mä oikein teen jos se nyt feidaa. Kello on jo kohta kymmenen yli ja entä jos se ei tulekaan.
Sitten, pimentyneestä illasta, oikealta puolelta tietäni hän kävelee. Katson kauempaa, onkohan se hän, odotan että hän kävelee lähemmäs, farkut ja valkoinen paita, hän näyttää huomattavasti paremmalta kuin muistin ja hetken aikaa aivoissani jyllää mitä ihmettä mä olen oikein tekemässä. Palmujen reunustavalta bulevardilta poistuu hetkeä myöhemmin allekirjoittanut seurueineen taksiin.

Sama paikka. Vielä vähän pimeämpänä jos mahdollista. Ei yhtään turisteja, ei mölyäviä pikkulapsia tai juopuneita. Vain taksikuski, sama portsari ja sama ei-enää-niin-vastarakastunut kaksikko. Vastarakastuneet he olivat vielä tunteja sitten, mutta sitten jotain tapahtui. Muutaman drinkin ja keskustelujen jälkeen kaiken piti olla vielä hyvin. Kaikki olikin, kunnes jotain. Nainen astuu ensin ulos taksista, mies maksaa. Mitähän ihmettä nyt taas. Portsari yrittää tuijotella muualle, kun kaksikko käy toistaiseksi viimeisen sananvaihtonsa.

Nainen: What happened?
Portsari: Pitkä katse alaoikealle, all the sudden, asfaltti tuntui kovin kiinnostavalta.
Mies: I had waited this so long, gotta go. Bye.
Nainen, hämmentyneenä mutisten, ...-bye..
Portsari, säälien, avaa oven naiselle ja katsoo kun mies hyppää uuteen taksiin.