Kaukokaipuu vs koti-ikävä

Päivä päivältä haikailu ja kaipaus täältä pois vain vahvistuu. Kun katselen niitä vaihtokohteita, joihin minulla opiskelupaikkani puolesta olisi mahdollisuus lähteä, en vain malttaisi odottaa jo sitä hetkeä, jona oikeasti pääsisin laittelemaan niitä lomakkeelle ja lomaketta eteenpäin. Kuitenkaan näin varhaisessa vaiheessa opintoja se ei ole mahdollista, vaan sitä pitäisi odottaa vielä vähintään lähes 2 vuotta.

Ouch.

Eihän sitä millään jaksaisi edes ajatella, miten kauhean pitkä aika tuo 1,5-2,5 vuotta edes on. Olen luonteeltani hieman sellainen, etten millään jaksaisi odottaa, kärsimättömyydeksikin sitä kai sanotaan :-D mutta kun keksin jotain, pyrin sitten hoitamaan ja toteuttamaan asian mahdollisimman pian (ja useimmiten moni ideoista ja villityksistä ei sitten kestäkään kovin kauaa), mutta tämä villitys on ollut valloillaan jo kauan.

Sinällään on tietysti todella hienoa, että opintojen puolesta ulkomaille lähdön (opintojen muodossa luonnollisesti) on olemassa, mutta ainakin omassa oppilaitoksessani sitä säädellään todella tarkkaan, kuka lähtee, minne lähtee ja milloin. + erityisesti mitä tekemään.
Eli siinä vaiheessa kun meitsi ilmoittaisi haluavansa lähteä ottamaan arskaa ja tapaamaan vanhoja kamuja ja ja ja TOKI myös opiskelemaan, niin opintokanslian tädit katsovat pitkään ja miettivät kyllä myös tarkkaan, kuinka hyvät tsäänssit allekirjoittaneella todistuksensakaan puolesta olisi.

Ja sitten sanotaan, että odota vielä vuosi, hommaa todistus priimakuntoon (missä se ei aivan tällä hetkellä mahdollisesti ole) ja selvitä itse kaikki mahdollinen kurssitarjonnasta asumiseen, jos sitä kiinnostusta kerta on. Apua ei tule ennen kuin minulla todellakin on jokainen nippelitieto kourassa ja todistus keskiarvolla 10, jotta varmasti todistan olevani ylipäätään mahdollinen kandidaatti. Niin, sitten kahden vuoden päästä.

Sitä ennen täytyy tyytyä selvittämään detaljeja ja asioita sekä tarvittavia dokumentteja lähtöä varten yms. mukavaa virallista  =>> siispä hullujen päivien lentoaleen tsekkailemaan, josko sieltä löytyisi mitään mukavaa lohduketta.

Jos lohduke jää löytämättä, pitänee alkaa listaamaan Suomessa asumisen ja olemisen hyviä puolia. Miettiä kaikkia niitä käytännön asioita, jotka hankaloittavat lähtöjä, kuten sitten vaikkapa juuri niitä auton jättöjä ja kerättyjä astiastoja. Sitä, että koti-ikävä iskisi kuitenkin jossain vaiheessa.

Mutta nojoo, lyhyesti tsekkailtuna Hullujen päivien vertaistuki jäi kyllä aika laimeaksi - samoin kuin nuo keksityt tekosyyt olla lähtemättä. Sitä odotellessa pitää vain laittaa kärsivällisyystasoni uudelle koetukselle ja kekkaista sitten vaikka väkisin joku kesälomareissu edes vähän lähemmäs.