mikä sinusta tulee isona? epätietoinen.

Todella omituinen olo. Viikko poissa täältä, Helsingistä, ja jotenkin en osaa asettua tänne enää. Ei, sillä, että kaipaisin takaisin Jyväskyläänkään, en en, mutta tämän reissun jälkeen olo on jotakuinkin kuin väliinputoajalla: en tunne enää kuuluvani kumpaankaan paikkaan.

Laukku odottaa purkamista. Pari hassua tavaraa lojuen siellä täällä, kuin olisin yrittänyt aloittaa sen tyhjentämisen, mutta lopettanut sitten homman epäonnistuttua. Tiskit odottavat tiskausta, pyykit pitäisi pestä ja jääkaappia koristaa vain se kuuluisa valo.

Jännä, miten niinkin lyhyt aika kuin viikko riitti siihen, että omasta arjesta saattaa irtautua niin täysin. Kun sitten lopulta reippailin lähikauppaan, niin, ne kokonaiset 150 metriä, oli kuin en olisi koskaan ollutkaan siellä. Haparoin hyllyjen välissä ja yritin löytää astianpesuainetta, kunnes muistin, että käytävällä 15:han sitä oli. Lapoin koriini kaikkea mahdollista, kaapit ammottivat tyhjyyttään ja tuntui oudolta ostaa oikeastaan kaikkea mahdollista muroista hammastahnaan (ja tietysti ne herkkusuklaamurot unohtuivat sinne kaupan hyllylle).

Kotona istuin pitkään sohvallani tuijottaen tv:tä ja mietin, että viikon erossa olon jälkeen (tv:stä, kestäs muustakaan?) en enää osannut kuvitella, miten tein tätä joka ilta ennen kuin kävin poissa. Nyt se vei kuitenkin taas vain 10 minuuttia ja vaati Heidi -klassikkoelokuvan vuodelta 1937, että muljahdin taas siihen nolife-asetelmaan, josta olin onnistuneesti pysynyt poissa jo viikon.

Heidiä (hurmaava Shirley Temple) katsoessani rupesin miettimään, mihin elämäni on taas menossa. Haluanko istua kotisohvalla illat toisensa jälkeen? Olisi tärkeä löytää jokin motivaatiotekijä jaksamaan opiskelut ja tylsät arki-illat ja kenties seuraavaksi pitää yrittää selvittää, mikä sellainen voisi olla.

Pitkään haaveilin uuden kielen opiskelusta, mutta koulupäivien pituuden takia iltaisin ei oikein enää ole mahdollista, sillä monena päivänä olen himassa vasta kahdeksankin jälkeen, ja tietysti juuri niinä, joina se ranskaitalian alkeiskurssi olisi ollut. Jokin urheiluharrastuskin olisi kiva, mutta näin työelämästä opintotuella kituuttamiseen siirtyneenä, 85€x10krt -diilit eivät enää oikein nappaa.

Jos minua jokin motivoi niin se, että jos mietin missä jamassa olin vuosi sitten. Vuosi sitten tein sentään edes sen hyvän päätöksen, jonka takia olen tässä tilanteessa: matkalla kohti parempaa.
Päivä päivältä olen lähempänä sitä alaa, joka minua kiinnosti ja jonka takia ylipäätään muutin aiemman elämäni suuntaa.






Kun olin pieni, minulle sanottiin "ymmärrät sitten vanhempana."

Nyt olen vanhempi ja olen hämmentyneempi kuin koskaan.