ystävällinen tyrmäys

Tuijotin sitä keskustelua. Se välkkyi punaista ilmoitusta näytölläni, yksi uusi viesti. Pian toinen. Avattuanikin ne viestit en vain tiennyt mitä sanoa. En osannut kirjoittaa mitään, en yhtään mitään, ja samaan aikaan tiesin, että jotain minun olisi pakko kuitenkin lopulta sanoa. Olisi törkeää jättää vastaamatta - erityisesti kun kyseinen palvelin nykyään ilmoitti viestit nähdyiksi.

Niin. Samaan aikaan, kun mietin mitä vastaisin henkilölle, joka osoittaa kiinnostustaan minulle (mutta josta minä en valitettavasti ole syvemmin kiinnostunut), en voinut olla miettimättä, tapahtuiko itsellenikin sama juttu. Että minä oli(si)n se osapuoli, joka (tiedostamattaan) saisi viestien vastaanottajan ahdistumaan. Voi ihan hyvin olla mahdollista, että se mies, jolle itse laittelen viestejä, ahdistuu ja vastaa vain pakon uhalla, koska ignoraminen olisi törkeää. Että joka kerta minulta tulleen viestin nähdessään hän huokaisee vaikeana ja miettii, miten tyrmätä ystävällisesti.

Sitten alkaa toki itseänikin hieman mietityttämään. Vastaan hänelle kohteliaasti, että minulla on (vaikken kyllä itsekään ole enää täysin varma) eräs kuvio meneillään jonkun toisen kanssa ja että haluan ensin katsoa sen kuvion loppuun. Tyyppi sanoo ymmärtävänsä ja toki toivon, ettei hän loukkaantunut, sillä tiedän tuon argumentin olevan joka tapauksessa aika kulunut ja tympeä.

Jäin kuitenkin tarkemmin pohtimaan, ajatteleeko se mies, josta olen itse kiinnostunut, minusta samoin: että hän pitää minua kyllä ihan ok:na tyyppinä, mutta erityisempi kiinnostus puuttuu. Olemme kuitenkin tunteneet jo niin pitkään, etten enää usko saavani tilaisuutta "luoda nahkaani", sillä ensi- ja kahdeskymmenesensimmäiset vaikutelmat on kauan sitten nähty. Joko hän pitää minusta tai sitten ei. Aika olisi vain kertoa, kumpaan vaihtoehtoon kallistua.

Se vaatii hurjaa rohkeutta ylipäätään selvittää, millä asteikolla hän minusta välittää. Olen kuitenkin odottanut hänen tekevän päätöksensä jo kaksi viikkoa ja ensi viikolla saa luvan tapahtua. On parempi sitten vaikka "nolata" itsensä kysymällä asiasta viimein suoraan kuin odottaa ikuisuuteen, jos mitään ei kumminkaan koskaan tapahtuisi. En halua enää tuhlata aikaani (väärään henkilöön), mutta toki ensisijaisesti lähdetään sillä ajatuksella, että kuka tietää, miten hyvin tämä vielä päättyy. Kenties hän tarvitsee vain viimeisen niitin varmistuakseen siitä, että minä olisin oikeasti kiinnostunut.