Koska sää muistutti vihdoinkin jotain muuta kuin sitä kuuluisaa E-alkuisen naisen takalistoa, kävin heittämässä pyörällä kevyen lenkin. Kevyt = hieman vajaa tunti ja about 12 km. Sen kunniaksi kaivoin pakastimesta jäisiä mustikoita (jostain kumman syystä siellä ei ollut enää lainkaan vadelmia, ja tähän joku voisi viisastella, että koska nehän on julistettu epäviralliseksi krapulasafkaksi mutten minä ole semmoisista koskaan tietenkään kärsinyt), ja tajusin ties monenko syömäni rasiallisen jälkeen, että hieman sulatettuina kaikki jäätyneet marjat maistuvat niin monin kerroin paremmalta. Yhyy, ja kaikki vadelmat ovat jo jäisenä nautittu. Kauan sitten.
En kuitenkaan lähtisi kutsumaan itseäni himokuntoilijaksi. Tällainen "urheilu" ei ole varsinaisesti käynyt tavaksi; tykkään heittää kevyitä lenkkejä, kun (jos) sille päälle satun ja (jos) sää sallii. Kävely/juoksu/lenkkeily ei ole kuitenkaan ikinä ollut minun juttuni, eikä sellaiseksi varmasti koskaan tulekaan. Liian tylsää. Liian hidasta - liian kuntoa vaativaa (heittää 15 km juosten ilman että muistuttaa tukehtuvaa laamaa seuraavat 3 päivää), ja sitä paitsi minä olen ehdottomasti kuulunut aina siihen ihmisryhmään, jolle vauhti on hyvin tärkeä juttu. Ja sen mitä tekee, on oltava mieleistä. Siinä suurin syy, miksen lähde useammin kuin kerran elämässä yläasteen kuntotesteihin pakotettuna muistuttamaan laamaa.
Ärsyttävää on myös ihmisten, jotka eivät 15 kilometrinkään jälkeen näytä laamoilta, valistaminen ja paasaus liikunnan tärkeydestä. Enkä minä nyt tarkoita sitä, että heille paasattaisiin siitä, vaan he paasaavat muille liikunnan ilosta ja endorfiiniryöpystä ja upeista uusista urheilunilkkasukista, joilla askeleet muuttuvat gasellin kevyiksi pompahteluiksi kuin autiolla tasangolla ja sitä rataa. (Huomaa että olen ollut mainosalalla...Se, kuinka hyvällä menestyksellä, jääköön salaisuudeksi.) Minusta nyt vain on hivenen tekopyhää paasata muille liikunnan ilosta, kun siitä joissain (useimmissa) tapauksissa on selvästi vain muodostunut pakkomielle.
Minusta nyt ei pakkomielteistä liikkujaa saa tekemälläkään. Olen siihen liian laiska, enkä koskaan jaksa kytätä syömisiäni laihdutusmielessä, niin kuin valitettavan monet. Ymmärrän täysin, että joillekin salilla huhkiminen tuo todella mielihyvää, mutta vielä paremmin ymmärrän niitä, joita edellinen lause puistattaa. Ei kuitenkaan ole myöskään reilua, että salilla huhkijat pitävät "velvollisuutenaan" paasata ja moralisoida huhkimattomien tekemisiä - tai tekemättömyyksiä. Tietysti on jokaisen oma asia, miten kunnostaan huolta pitää, vai pitääkö ollenkaan, eikä siihen mielestäni ole välttämätöntä sisältyä gasellin askel -urheilusukkia.
Mielestäni se on harmillista, miten paljon puhuttu liikunnan ilo muuttuu pakoksi. Suorittamiseksi. Enkä minä ole oikea henkilö sanomaan, onko se loppujen lopuksi yhtään sohvalla istumista parempi vaihtoehto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti