Kesäkausi se on sitten korkattu! Alkuilta sujui enemmän ja vähemmän leppoisasti USA-Suomi -pelin tunnelmissa (elämäni ensimmäinen ja viimeinen kerta "urheilu"pubissa sitä katsomassa ja uskokaa pois, ette halua tietää, miten päädyin johonkin räkälään keskelle ei-mitään räkälän 13 asukkaan kuntaan sitä katsomaan..) No, koska uteliaisuus on aina ollut in enkä minä ole koskaan vaiennut, täältä pesee.
Olin tulossa Lahdesta, ja nyt joku ajattelee, etteikö mulla ole mitään muuta elämää kuin pyöriä lahdessa, ja olin ajoittanut koko "reissuni" niin, että olisin kotona klo 20.15, jolloin lätkämatsit on yleensä alkaneet. Kova painotus sanalla yleensä. Tähän asti. Kaikkina muina päivinä kuin tänään. No, siinä ajellessani kohti kotia, näytössä klo 18.30. tajusin etten mitenkään ehdi kotiin, enkä enää viitsinyt palata jääkiekkoa inhoavan kaverini luoksekaan ajettuani jo jonkin aikaa. Vielä pari kilsaa, ja mä huomaan hieman kähnäisen oloisen pubin jossain keskellä en edes muista mitä, lähellä paikkaa en edes muista, mutta ei sillä väilä, mä ahtaudun paikallisten jääkiekkofanien (lue: kyyskymppisten olutta kittaavien suomipaitaisten patujen) sekaan ja täytyy myöntää, että tunnelma oli ainakin hyvin ainutlaatuinen. Ehkä liiankin, sillä Suomen (lue: Jesse Joensuun) tehtyä ratkaisevan maalin, joku patuista yltyy halaamaan mua. Se riittää, kellossa jäljellä peliaikaa 8 sekuntia, ja mä tyydyn kuuntelemaan arvattavan lopputuloksen niiden osalta autoradiosta.
Hienoa Suomi. Mä en uskonut tähän, mutta on monia asioita, joiden tapahtumiseen mä en olisi uskonut, ja tämä lienee niistä nyt se, joka liikuttaa tänään 5 miljoonaa muutakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti