Loistava hyväntuulen biisi!
Ja eiköhän ollut juuri niin mutsin tapaista ilmoittaa kello 08.43 aamulla, että heippa maaren, me olemme nyt isän kanssa ajelemassa sinne Jyväskylään.
Johon minä että nice.
Ette sitten voineet pysyä mökillä vielä koko vappua? Vaan oli tultava kyttäyskäynnille tyttärenne asuntoon ilmoittamalla siitä tunti etukäteen? Reilu diili kun meidän vanhemmille oli aina hieman vieras käsite.
Niinpä mä herään oikein hyvin ajatuksin mutsin soiton jälkeen puoli yhdeksältä siivoamaan ja kyhäämään niille jotain safkaa. Mikä tällä kertaa oli pakastimesta otettu makaroonilaatikko, koska minusta ei vain ollut ruuanlaittoon.
Mutsi tekee tota ihan tahallaan. Kyllä mä muistan joskus pienempänä, kun veli oli jäänyt yksin kotiin ja me oltiin lähdetty mökille tunnin ajomatkan päähän kotoa; ne oli luvanneet soittaa veljelle hyvissä ajoin kertoakseen monelta ollaan takaisin, (ja jotta broidi saisi kämpän kuntoon), mutta mutsi on omasta mielestään niin hirveän ovela, kun se soittaa vartin ennen kotiin saapumisaikaa, kun ollaan käännytty jo pois moottoritieltä, eikä loppumatka kestä enää edes kymmentä minuuttia. Sitten se on niin ihmettelevinään, miksi veli ei ole muistanut kastella kukkia, tiskannut tai on imuroinut huonosti. Niin kuin se ei tietäisi, että veli oli viimeiset 10 minuuttia paniikkisiivonnut pullot ja tölkit jonnekin mutsin haukankatseen kantomatkan ulkopuolelle ja vienyt enimmät roskat.
Joten mä en ollut lainkaan yllättynyt siitä, että se soittaa mulle jo, kun ne olivat lähteneet. Mutta sitä minä en osannut odottaa, että niiden oli pakko tehdä visiittinsä juuri tänään ja tähän aikaan. Kello oli hädin tuskin kymmenen, mutta ne ovat varmaan heränneet jo seitsemältä ja keksineet sitten, että olisipas mojovan ovelaa tehdä kyttäyskeikka maarenin kämpälle! Ja herätetään se tyttö, vaikka se varmasti on eilen vetänyt muutakin kuin köyttä. Eikä ollut edes kotonaan. Tuli kotiinsa jonkun puolitutun kyydillä kello 04.12, mutta sitä ne eivät tietenkään tienneet.
Niiden mielestä (lähinnä mutsin) on vaan niin hurjan mukava nipottaa pikkuasioista, joita kenenkään muun ei uskoisi edes huomaavan, kuten:
lipaston alla on pölyä (ensin täytyy tietysti siirtää lipasto pois paikoiltaan)
tämä veitsi kiiltelee jotenkin oudosti, sinun pitäisi tiskata tämä käsin
nämä mukit ovat ihan pinttyneitä
vessan kaakeliseinän alimmassa ja peränurkkaisimmassa laatassa on pieni lovi
sohvalla on pari hiusta
lasin reunassa taitaa olla huulipunatahra (ei kai se vain tullut sinulta itseltäsi?)
tämä cd-soitin ei toimi kunnolla (niin kuin en olisi huomannut, ettei se suostu edelleenkään soittamaan muuta kuin Sophie Ellis-Bextoria)
ja tämä lista jatkuisi loputtomiin.
ainiin, se jokakeväinen et ole pessyt ikkunoita pääsi unohtumaan. Niin. Miksi vaivautua, kun mutsi pesee ne kumminkin itse joka kevät välittämättä siitä, olinko minä itse pessyt ne jo vai en.
______________
No mutta, jotenkin mä en jaksa enää edes välittää siitä, miten ne tahtovat kytätä mun elämääni. Ja mutsin tapauksessa moittia sitä aina kun mahdollista. Pikapakkelit ja tekohymy naamalle, niin kaikki sujuu riittävän hyvin. Tietysti se huomasi jo mun äänestä, etten minä ollut viettänyt eilistä kotona,
vaikka olinhan minä sille sanonut jo pari viikkoa sitten meneväni Lahteen.
Ja Lahdessahan tapahtui..
En ollutkaan aikoihin tehnyt tuttavuutta yöelämän kanssa (missään kaupungissa sitten miamin), ja aika laimealta meno Miamin klubeihin verrattuna välillä tuntui. Kaikki paikat näyttivät olevan täynnä juuri hädintuskin 18 vuotta täyttäneitä pikkupimuja pikkuisissa mekoissaan vailla kohtuuden ja siveellisyyden tajuakaan. Pisti vain miettimään, olinko itse samanlainen.. En. Okei, minä olin käynyt baareissa jo ennen kuin se oli niin sanotusti sallittua, mutta en minä koskaan muista olleeni niin...tyrkky. Huonolla tavalla, nolossa mielessä. Kyllä mulla pysyi vaatteet päällä (vielä senkin jälkeen kun laki salli = täytin 18) enkä minä koskaan yrittänyt tuputtaa seuraani miehille väkisin.
Minä tykkäsin vain tanssia. Mutta verrattuna eilisiin teineihin tuntuu, että joka vuosi ne menevät vain pahempaan ja pahempaan suuntaan. Niillä ei ole enää mitään rajoja. Eilenkin yksi, tekisi mieli nimittää häntä eräällä erittäin rumalla L-alkuisella sanalla; pikku lu..tyllerö, tuli tyrkyttämään itseäni ystäväni miehelle. Aviomiehelle, jolla oli sormus nimettömässään, käsi ystäväni ympärillä. Voihan tietysti olla, että, L-alkuinen pikkulikka, joka Saaraksi esittäytyi, oli niin hirrrveen humalassa, ettei enää tajunnut tuollaisia vihjeitä. Tai edes välittänyt. Ja sitä, ettei miestä muutenkaan kiinnostanut. No, aikansa seuraansa tuputettuaan tajusi neiti saarakin vaihtaa pöytää vähän nuorempaan. Ja hyvin näytti kelpaavan. Myötähäpeä oli käsinkosketeltavaa.
Onhan se saarojen, joiden määrä tuntuu vain lisääntyvän vuosi vuodelta, mielestä varmasti tosi coolia mennä baareihin vetämään siiiis niin kovat kännit ja menettää muisti ja neitsyys (no okei, jälkimmäinen lienee sen näköisille lutk..tytöille täysin vieras käsite), ja herätä seuraavana aamuna jostain, eikä siis niinku muistaa mitään eilisillasta mut hirveen hauskaa on ollu. Ja kunhan saadaan pakollinen yhyyvittukrapula ja missä mä oon -päivitys facebookiin, voi alkaa tyytyväisin mielin soittelemaan kavereille, että mitä tulikaan tehtyy ja sanottuu??!
Daah.
Okei. Mä olen tulossa keski-ikäiseksi. Mä tunnen sen. Näen unta verojen maksamisesta, kyttään ryppyjä silmäkulmissani ja alan moralisoida bilettäviä teinejä. Mutta ehkä toistaiseksi, niin kauan kun en ala etsimään pölyä vieraiden lipastojen alta, ei liene syytä huolestua.
Ja olihan mullakin päiväni. En voi kieltää, ettenkö olisi Welcome to St. Tropezin soidessa ensimmäisiä kertoja kiskaissut paitaa pois päältäni ja tanssinut pöydällä. Mutta en julkisesti. Se tapahtui jo suhteellisen kauan aikaa sitten; oli rantabileet, mulla oli bikinit allani, koska olihan rantabileet, olimme kaverini mökillä, kaikki tanssivat (muutkin kuin minä) ja oli loistava keli. Ne olivat ainoat bileet, joissa koskaan muistan oikeasti nauttineeni täysillä. Ja ilman että viina olisi virrannut ihan kamalasti. Kenenkään ei tarvinnut esittää, että onpas meillä hauskaa. Kukaan ei ollut niin julmetun kännissä, että olisi ollut jo nolon puolella. Kukaan ei linkitellyt facebookiin kuvia maailman ihkuimmista pippaloista todistellakseen että todella hauskaa on ollut. Kukaan ei herännyt vieraasta sängystä. Kukaan ei valitellut krapulaansa. Pikkuteinit puuttuivat. Kenties me olimme silloin ne pikkuteinit. Mutta L-alkuista sanaa en kyllä olisi ikinä meistä käyttänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti