olen pahoillani.

(c) weheartit.com

Tuli taas stoppi. Laskukausi. En jaksa enää syödä lääkkeitä tuloksetta. En jaksa ravata analyyseissa ja kytättävänä koko ajan. Mä en jaksa sääliä, enkä etenkään sitä, ettei mikään toimi. Yli kaksi kuukautta mä olen sinnitellyt, esittänyt positiivista. Vältellyt katsomasta peileihin.
Mikään ei kuitenkaan ole muuttunut, mä olen vain väsyneempi ja aamuisin tottunut lääkkeiden kitkerään makuun, joka ei lähde suusta muutamaan tuntiin. Mä olen siksi tottunut välttelemään turhaa puhumista aamuisin, ja muutenkaan, mä olen tottunut sääliviin katseisiin ja aina vain uusiin tuubeihin. Mä olen tottunut välttelemään niitä asioita ja ihmisiä, jotka pilaavat mun päiväni. Muttei sitä helpoksi kukaan ole väittänyt.

Päälle päin sitä ei välttämättä arvaisi; että mä olen jo pidemmän päälle vetänyt parhaillaan viittä lääkettä; ihon kuntoon paria erilaista ja kiitos allergiakauden, vielä paria lisää. Monikaan ei arvaisi, että aamuisin minä joudun elämään aivan eri rytmissä lääkkeiden takia. Pommiin nukkuminen ei ole enää niin yksiselitteistä. Tiettyjen aineiden syömisestä on tullut kiellettyä. Tietyt juomat ovat kiellettyjä. Maitotuotteiden menetys minua ei koskaan haitannut. Mutta pitkään aikaan mikään ei ole ollut enää yksiselitteistä. Enkä mä koskaan ole tykännyt selittelystä.

Luin taannoin Trendi -lehden artikkelin aknen selättämisestä. Artikkeli kertoi siis aikuisista, ei teini-ikäisistä, joille akne oli puhjennut yllättäen, vaikka teini-ikä ja muut tekijät olivat jo kaukana. Lienee sanomattakin selvää, kenen mielenkiinto ja samaistus heräsi. Artikkeli kuitenkin oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Ei mitään kunnollisia käytännön ohjeita, vain pari haastattelua siitä, miten aknesta joskus kärsineet olivat siitä "eroon" päässeet - ajan kanssa. Miten lohduttavaa. Loistavina vinkkeinä: hyväksy itsesi ja ei sille mitään voi. Ei mitään uutta. Oikeasti toimivaa. Välttele suklaata, kas kun en olisi arvannut, en tiennytkään. Mainosalalla olleena minun pitäisi tietysti tajuta harhaanjohtavat ja houkuttavat kannet otsikoineen. Koko lehti muka-hauskoine kommentteineen, joita jotkut voisivat pitää jopa loukkaavina, jouti samantien talonyhtiön eukkojen dyykattavaksi.

Koska paras, mihin Trendi kykeni, oli neuvo: Anna olla, yritin sitten noudattaa sitä. Mutta helppoahan sellaisten ihmisten on jaella neuvoja, jotka eivät itse päivittäin ole tekemisissä neuvomansa asian kanssa. Helppoa ulkopuolisten on kertoa, mitä teet väärin. Miten toi ei pese naamaansa ja miten epäterveelliset elämäntavat on johtaneet tohon. Miten tosta tulee varoittava esimerkki siitä, millaiseksi kukaan ei halua päätyä. Helppoa ihmisten on kertoa ah-niin-nerokkaita mielipiteitään ja johtopäätöksiään asiasta, joka ei koskaan ole oikeasti koskettanut heidän elämäänsä, ja jolle itse asianomainen ei kaikesta yrittämisestä huolimattaan voi mitään. Vaikka kaikkea olisi kokeillut.

Minä en jaksa enää ihmisiä, joilla ei ole yhtään nöyryyttä. Myötätuntoa. Näitä ihmisiä tuntuu olevan aina vain enemmän. Myönnän itsekin leijailleeni omasta mielestäni muita ylempänä, mutta tiputus oli kova, eikä takaisin ole menemistä. Ihmiset, jotka eivät koskaan ole kokeneet pienintäkään vastoinkäymistä, eivät vain mielestäni voi kyetä täysin samaistumaan siihen, mitä joku toinen käy läpi. Tai edes halua samaistua. Useimmiten näin. Kun oma napa on täydellinen, niin mitäs sitä turhaan edemmäs katsomaan. Ja se, että oma kaveripiirini on aikojen saatossa muuttunut heihin, ei ainakaan auta omaa tilannettani. Paranemista. Tunnetta, ettei kukaan huomaa. Sääli. Katso tavallista pidempään.


Yhtäkkiä hänellä vain tuntuu nousseen päähän. Pyörittelen silmiäni hänen kertoessa taas, kuinka miehet olivat katselleet häntä, kuinka hän oli saanut loistavan tarjouksen, ilmaisia vaatteita ja kosmetiikkaa, ja kuinka hän pääsisi Chileen ja Barcelonaan. Aluksi iloitsin hänen puolestaan. Mutta kun joka tapaamisellamme hänellä näytti nousevan aina vain enemmän ja enemmän päähän, minua alkoi vain kyllästyttää. Hänestä oli tullut koppava. Itsevarmuus oli muuttunut turhamaisuudeksi ja itserakkaudeksi. Leuhkuudeksi. Kyllästyttäväksi kuunnella. Rasittavaksi myötäelää jollekin sellaiselle, jonka elämä oli juuri heittänyt kuperkeikan. 
Hänestä oli yhtäkkiä juuri sellainen, joiden kanssa minä en enää tullut toimeen. Nöyryytensä menettänyt ihminen.


Kävelimme kadulla. Minäkin huomasin miesten vilkuilevan perään, mutten sanonut mitään. Minun ei tarvinnut. Hän hoiti homman, oman versionsa. Kuinka nuokin miehet olivat katselleet hänen peräänsä. Miten hän herätti huomiota. Minä en vastannut. En tuntenut kateutta, olin vain pettynyt siitä, että ystäväni, joka ennen olisi kävellyt ohi kuten minäkin, oli seonnut parin tuntemattoman pikaisesta katseesta, joka havaintojeni mukaan oli kohdistunut meihin kumpaankin. Mutta minä en sanonut mitään, sillä se ei olisi merkinnyt mitään. Minähän en ollut hänen rinnallaan enää mitään. Hän uskoi keräävänsä kaiken huomion, vaikka minä surukseni huomasin ajattelevani, että hän kuvitteli itsestään aivan liikoja. 


Muutokset ihmisissä eivät koskaan tapahdu äkkiä. Olinhan minä huomannut muutoksia hänessä. Hän oli alkanut esittää menevämpää ja kovempaa mitä oli. Kiinnostavampaa. Kenties tehdäkseen vaikutuksen minuun, pistääkseen paremmaksi. Minusta hän oli vain wannabe; yritti niin kovasti olla jotain, mitä toivoin ettei hänestä koskaan tulisi. Kenties hän yritti muuttua joksikin, josta minä olisin muka pitänyt enemmän. Mutta minä pidin Saijasta eniten, kun hän oli vielä nöyrä. 


Pidemmän päälle  ylpeilyä on kamalaa kuunnella. Hän tuntui saavan kaiken haluamansa tekemättä mitään sen eteen. Minulle raha ei koskaan kasvanut puussa, ja yhtäkkiä hänelle sitä tuntuivat olevan jokainen pensas ja vastaantuleva penkki. Eikä hän ennen ollut rahasta edes välittänyt. Hänen uudet vaatteensa ja muka-menevä elämäntapansa alkoivat jo kyllästyttää minua. Ja sitten alkoi kopiointi.

Kenties hän yritti vain miellyttää minua, mutta ei kanssani kaikesta tarvinnut olla samaa mieltä. Sanoin, etten koskaan pitäisi ruskeita housuja. Hän sanoo olevansa samaa mieltä ja tuhoaa seuraavana päivänä kaikki ruskeat vaatekappaleensa. Minä katson H&M:llä nahkahousuja, hänellä on viikon kuluttua sellaiset. En sano mitään.
Minä olen aina pitänyt Madonnasta. Kun Girl Gone Wild soi klubeilla, hän esittää jammailevansa mukana, mutta minä huomaan aitouden puuttuvan.
Minä kerron hänelle olevani kiinnostunut Janipetteristä. Parin päivän kuluttua hän hehkuttaa tämän komeutta ja puhuu kuin olisi itse tajunnut koko tyypin. Yhtäkkiä hän on se, joka aikoo "napata" Janipetterin, ja se, jota Janipetteri kuulemma katselee. Vaikka vielä päivä aikaisemmin se olin minä, jonka hän väitti j-p:tä eniten kiinnostavan. En vaivaudu sanomaan mitään. Olisin hänen mielestään vain kateellinen ja katkera hänen suosiostaan. Katkera siitä, etten ollut yhtä hyvä kuin hän. Hän alkoi sääliä minua. Minusta tuli hänen ruma ankanpoikasensa, joka ei olisi saanut huomiota ilman hänen jumalallista kauneuttaan.

Nykyisin hän uskoo jokaisen miehen olevan hänestä kiinnostunut. Minä olen hänen vierellään pelkkä nolla, ja vaikka joku sattuisikin katsomaan minuun, kaikki olisivat kuitenkin tietysti katsoneet häneen ensin. Miehiltä saatu huomio on aina nykyisin hänen ansiotaan. 


Kävelemme jälleen keskustassa. Joku on sanonut hänelle jotain hauskaa. Liittyen ulkonäköön, tietysti. Anteeksi; täydelliseen ulkonäköön. Hän on jälleen saanut ilmaisia vaatteita. Minä vilkuilen kelloa enkä ole enää mukana. Hän vertailee muita jatkuvasti itseensä. Miten kukaan muu ei ole missään niin yhtä hyvä kuin hän. Kumoaa käytöksellään kaiken aiemmin sanomansa. Irtautuu lopullisesti maanpinnasta. Enää en edes yritä kuunnella.
Mietin tulevaisuuttani. Jos muuttaisin pois, minulla olisi taas yksi ihminen vähemmän, jota jäisin kaipaamaan. Alan jo kyseenalaistaa hänen sanomisiaan. Onko kaikki sittenkään niin hohdokasta ja hienoa. 
Hän ei huomaa viereisen pöydän miehen flirttailevan kanssani. Hän ei tajua, etten minä usko kaikkia hänen juttujaan. Hänen elämästään on tullut jo liian menevää ja täydellistä. Minä hymyilen valjusti hänen jatkessa juttuaan Diorin paidasta, jonka hän oli juuri saanut erikoisalennuksella. Minä mietin juomaani, jonka olin juuri saanut erikoisalennuksella. Jos hän olisi keskittynyt dieettikokistaan pidemmälle, hän olisi ehkä huomannut minun pistäneen "paremmaksi." Viereisen pöydän miehen tarjonneen minulle drinkin. Ja jos hän olisi keskittynyt yhtään omaa nenäänsä pidemmälle, hän olisi huomannut, ettei hänen jutuillaan ollut minuun hänen toivomaansa vaikutusta. Minä en hihkunut kateudesta. En innostunut. En lietsonut häntä kertomaan vielä uskomattomampia juttuja. Minä esitin kuuntelevani, ja silmilläni keskityin vain viereisen pöydän komistukseen, ja jonka, mikäli hän olisi tajunnut olevan olemassa, hän olisi tietysti väittänyt flirttailevan kanssani vain, koska ei olisi vielä tajunnut häntä. Mutta koska hän oli liian keskittynyt saamaan elämänsä kuulostamaan todellista mielenkiintoisemmalta, minä jatkoin peliäni salaa tyytyväisenä siitä, että tummat silmät omaava mies oli kaikesta huolimatta iskenyt edellä mainitut ruumiinosansa minuun. 

(c) weheartit.com

Ja jos hänellä olisi ollut yhtään nöyryyttä tai puhdasta viisautta, hän olisi tajunnut, ettei esittämisellä mihinkään päästy. Toki se saattoi toimia apukeinona jonkin yhtä keinotekoisen saavuttamiseksi. Mutta aitoutta saa vaan aitoudella. Ei hänen olisi tarvinnut miksikään muuttua. Rumilla ankanpoikasillakin saattoi käydä flaksi, vaikka hän kultaisia rannerenkaitaan kuinka heiluttelisikaan.

(c)Weheartit.com