selän takana vehtailua, osa 4001

Saattaa olla, että meikälikka lipsahti eilen viihteelle, ja siellä ollessani (ihan suhtkoht selevinpäein) mä mietin, että haluanko mä mun miehen ihan oikeasti. Onko se sellainen mies, jonka mä haluan. Onko se liian vanha ja tää klassinen, ansaitsenko mä parempaa? Niitä ihan mukavia ja hyvännäköisiä ja kivoja miehiä kun tuntui jostain ihmeestä satelevan juuri nyt, kun mun pitäisi olla varattu. Vai olenko mä edes varattu? Mies ei ainakaan tunnu sitoutuneen muhun ihan siten kuin varattuneisuus mun mielestä olettaisi.

Koska totuushan on, että ei tämä meidän "suhteemme" ole ongelmaton ollut. Sitä tuntuu kiinnostavan välillä ihan muut asiat kuin minun kanssani pyöriminen (siis hengailu) ja nyt kun me ei olla hänen takiaan, siis hänen työkiireidensä takia, nähty yli viikkoon, niin mä olen miettinyt, että haluanko mä edes nähdä sitä tän jälkeen. Haluanko mä edes oikeasti tähän suhteeseen, vai olenko mä taas ihastunut siihen, että tiedän jonkun muun olevan kiinnostunut minusta. Näinkin on saattanut joskus käydä..

Eniten mua kuitenkin arveluttaa, että satutanko mä lopulta itseäni, jos roikun tässä sekavassa kuviossa vielä pitkään. Välillä kun musta tuntuu, ettei se välitä, ja silloin kun me (joskus harvoin) näemme, niin kaikki on ihanaa. Tai on, jos hän ilmaisee kiinnostuksensa minuun.

Kun me tulevaisuudessa ehkä joskus näemme, sitten kun hänellä on aikaa tietysti, mun täytyy kovistella sitä erilaisista asioista. Kuten siitä, mitä se musta haluaa, ja siitä, että mitä se oikein puuhailee mun selkäni takana. Tällaiset keskustelut usein vain tuppaavat saamaan miehet juoksemaan karkuun, mutta minkäs teet, kun on näistä asioista pikkuhiljaa oikeasti alettava puhua.
Varsinkin kun mun muutto muualle varmistui tänään.
Ja tällä hetkellä mulle on miltei ihan sama, tuleeko mies mukaan vai ei, koska sen takia minä en ainakaan enää muuta omaa suunnitelmaani.