adíos amigos y amantes

Todella outo olo. Hetken kuluttua minun pitäisi istua lentokoneessa matkalla maailmalle.

Hyvin outo olo.
Mitä mä olen oikein tekemässä? Tajuanko mä ollenkaan mitä mä teen.
Että tässä voi olla pari riskiäkin. Mutta toisaalta, mä järkeilen, ei mulla ole mitään hävittävää. Mitä sitten, jos jään opinnoissa jälkeen. Mitä sitten, jos tämä kuulostaa hullulta. Mitä sitten jos tämä onkin hieman hullua?

Otin sittenkin koneeni mukaan. En uskaltanut jättää sitä tänne. Tätä kirjoittaessani istun lentokentällä ja jonkin ajan päästä pitäisi boardata. Hetken ajan mua alkaa yhtäkkiä pelottaa jättää tämä kaikki taakseni. Mun laukut ovat jo matkalla. Enää puutun minä. Mihin mä olen ryhtymässä. Entä jos siitä ei ikinä tulekaan mitään.
Katson vanhoja kuvia niistä maisemista, kun edellisen kerran olin siellä. Siitä on aikaa. Kaipaan sitä kaikkea. Kuuntelen sitä biisiä, joka saa minut aina kaipaamaan sinne. Palaan vain sinne, minne kuulun. Niiden ihmisten joukkoon, joille olen kuin perhettä. Heidän luokseen tiedän olevani aina tervetullut. Se saa minut tuntemaan oloni paremmaksi.

Tiedän muiden puhuvan tästä. Olen kuullut hämmästynyttä, ihmettelevää ja vihamielistäkin mutinaa selkäni takana, ja todennut sen maagisen hiljaisuuden, joka on syntynyt astuessani samaan tilaan niiden ihmisten kanssa. He ihmettelevät, miksi minä lähden. Miten saatoin vain hävitä näin ja miksi. Erityisesti tuo miksi oli aina kiehtonut heitä, koska he eivät koskaan tienneet syytä siihen. He eivät koskaan kysyneet minulta itseältäni, vaan luottivat vain heidän itsensä keskenään keksimiinsä tarinoihin ja huhupuheisiin. Heille olin vain se random friidu, joka paineli kesken lukukauden toiselle puolelle maapalloa, siis se vain häippäs johonki latinomaaha, mutta kun joku kysyi miksi, he eivät osanneet vastata.
Sitten he spekuloivat ja arvelevat keskenään, mutta ei ollut minun osani selitellä tekemisiäni heille. Sen maailman minä nimenomaan haluan jättää taakseni.

Huomenna olen täysin eri maailmassa, täysin eri maassa, eri ihmisten keskellä. Joskus villissä nuoruudessani minä asuinkin siellä. Nyt on vain aika palata kotiin -hetkeksi.
Katson viimeistä lähetettyä viestiä puhelimessani ja ihmettelen miten iisisti vanhempani tämän asian ottivat. He eivät edes kyseenalaistaneet tätä koko kuviota niin kuin olin pelännyt. Toisaalta, heille minun ei tarvinnut selitellä mitään, he tiesivät jo kaiken. He sitä minulle silloin muinoin joskus puoli vuosikymmentä sitten olivat ehdottaneetkin, että lähtisin jonnekin kauas, tosin silloin muinoin lähdin vain viattomana lukion toisen vuoden oppilaana.
Ja nyt, monta, monta vuotta myöhemmin, palaan niihin maisemiin, tosin en enää vain oppilaana, vaan enemmänkin kuin perheenjäsenenä. Tuhlaajatytön paluu. Vuosia myöhemmin.
Laitan uuden viestin. Viimeisen viestin ennen kuin on aika nousta koneeseen ja jättää tämä maailma taakseni.

Estoy viniendo a casa!! Sé q algun dia tendria que regresar a finlandia pero quizas jamas lo hare..

Olen tulossa kotiin.