Miksi yksinäisyys pelottaa?

Väite: Välillä yksinolo tekee hyvää.

Mieti, mitä tämä väite sinussa herättää -
Oletko samaa mieltä?
Saiko tämä väite sinut ärsyyntymään tai ajattelemaan väitteen olevan väärässä? Saiko tämä väite sinut miettimään juuri päin vastoin, ettei kenenkään missään nimessä kuuluisi olla yksin tai ettet varsinkaan sinä koskaan haluaisi olla yksin, viettää aikaasi yksin?
Tuntuuko sinusta oudolta tai luonnottomalta ajatus siitä, että joku käy mieluusti yksin kahvilassa tai elokuvissa -
Oletko koskaan miettinyt, miksi?

_______________


Pienestä asti olen viettänyt paljon aikaa yksin - toisinaan vapaasta tahdostani ja toisinaan pakon edessä. Kaikki se yksin viettämäni aika, valittu ja valitsematon, on tehnyt minusta sellaisen kuin olen, ja mielestäni se on tuonut elämääni ja minuun paljon positiivisia piirteitä. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni, tiedän, mitä minä haluan ja mistä asioista minä pidän. Osaan myös hoitaa asiani itsenäisesti ja yksin.


Useimmiten 'yksinäisyys' luo ja herättää ihmisissä negatiivisia mielikuvia; yksinäisyys ja yksin olo nähdään jonakin sellaisena, mitä tulisi välttää. Hyvin monet pelkäävät olla yksin, joutua viettämään aikaa yksin, olemaan vain itsensä seurassa tai muutenkaan edes hoitamaan asioitaan yksin. Hyvin monet tarvitsevat aina ihmisiä, suurenkin tukijoukon ympärilleen elämän jokaiseen päivään ja osa-alueeseen. Olen huomannut, että moni näistä ihmisistä todellakin pelkää yksin olemista, ei yksin jäämistä, sillä yksikseen asioiden hoitaminen ei luonnollisestikaan tarkoita samaa kuin yksin jättäminen. Kukaan ei halua olla jatkuvasti yksinäinen. Kukaan ei halua tulla jätetyksi yksin, ulkopuoliseksi, mutta se ei ole sama kuin yksin oleminen.

Moni ei enää uskalla tehdä asioita yksin. Ei enää uskalleta mennä syömään, lounaalle, kahvilaan, pankkiin tai verotoimistoon yksin. Ei uskalleta enää tehdä niitä asioita yksin, joihin toisen ihmisen läsnäolo ei alunperinkään ollut tai olisi ollut välttämätöntä. Perusteluina tähän käytetään outoutta. On outoa, jos joku syö yksin lounasta. Ajatellaan heti, että tuo tyyppi on mitäänsanomaton tai ujo vässykkä tai säälittävä surkimus, jolla ei ole ystäviä. Jos joku haluaa tehdä kaupassa käynnit ja ostokset yksin, sekin on outoa. Pankeissa, virastoissa ja muissa julkisissa palveluissa käynti yksinään ei ole niin omituista, mutta hyvin monet kuitenkin karttavat niitäkin paikkoja yksikseen: passin hakemiseen poliisiasemalta otettaisiin mielellään vähintään se yksi kaveri mukaan, sillä jos tapahtuu jotain, niin se on se kaveri, jolta neuvoa kysytään. Ei poliisiaseman tuntematon neuvonnan täti. Se on se kaveri, jolta kysytään, miten asiat pitäisi hoitaa. Kaveriin tukeudutaan, kun pitäisi selvittää, missä hammaslääkärin vastaanottotiski sijaitsee tai minne poliisiasemalla pitää mennä. Sitä ei uskalleta tehdä yksin; kysyä joltakulta tuntemattomalta apua tai neuvoa, koska siten paljastaa oman "avuttomuutensa"; haavoittuvaisuutensa ja epävarmuuden - mitä kukaan erityisesti ei halua tunnustaa. Olevansa epävarma. Se, kuten yksinäisyyskin, nähdään heikkouden merkkinä - heikkoutena.


On ymmärrettävää, että ihminen kaipaa ja tarvitsee seuraa, mutta jos koskaan ei osaa olla yksin itsensä kanssa, silloin siihen ei myöskään ikinä totu. Yksin olemista pelätään ja kartetaan, siihen luodaan ja lisätään vääriä ja vääristyneitä mielikuvia, jolloin syntyy yleisestikin leviäviä kuvitelmia ja käsityksiä siitä, että yksin oleminen olisi automaattisesti aina jotenkin pelkästään yksinomaa huono asia. Että yksin oloa tulisi kaikin keinoin välttää ja erityisesti, ettei sitä varsinkaan pidä tavoitella.


Jotkut ihmiset eivät vain kestä olla yksinään. Jotkut eivät voisi kuvitellakaan lounaalla käymistä, pankissa asiointia tai auton tankkaamista ilman muita ihmisiä ja apujoukkojaan. Nämä ihmiset eivät koskaan opi asioimaan yksin tai hoitamaan itsenäisesti omia asioitaan. Minulla on monta kaveria, jotka eivät koskaan käy pankissa/syömässä/ostoksilla ilman muita. Jo pidemmän aikaa osan heistä tunnettuani olen huomannut monen vuoden aikana, etteivät he koskaan ole muuttaneet näitä tapojaan. Kun he teini-ikäisinä tarvitsivat kaveria joka paikkaan, he tekevät niin yhä. Mihinkään ei osata ja uskalleta mennä ilman, yksikseen. Tarvitaan aina kaveri tai edes joku, jonka seuraan lyöttäytyä; liimautua, jos yksinäisyys ruokatunnilla uhkaa iskeä. Kysytään aina jotakuta mukaan verovirastoon tai vessoihin, jotta välttyy siltä, ettei enää tietäisi, mitä tehdä yksin.

En tietenkään väitä, että kaikkien tulisi olla aina yksin ja välttää muiden ihmisten seuraa. Eniten sitä kuitenkin pelkäävät ne ihmiset, jotka eivät koskaan oikeastaan ole olleet yksin tai viettäneet aikaa yksin. Eniten sitä pelkäävät, ja sille huonon maineen luovat ne ihmiset, joilla ei ole yksin olosta paljoakaan kokemuksia; ne ihmiset, jotka aina tarvitsevat jonkun mukaansa käydäkseen koulun wc:ssä tai uusimassa lainat kirjastossa; ne ihmiset, jotka aina tuppaavat mukaan muiden wc-käynneille ja kirjastoreissuille välttääkseen yksin jäämisen. Kun ei enää uskalleta kohdata uusia, epävarmoja tilanteita tai tuntemattomia ihmisiä yksin - ja ajatellaan liikaa sitä, mitä muut jonkun toisen yksin olosta ajattelevat.


Se, miksen minä pidä yksin olemista suinkaan vain huonona asiana on se, että minä koen sen opettaneen minulle paljon. Ihminen tietyllä tapaa nöyrtyy vietettyään aikaa yksin, ei yksinäisyyden ja jollain tapaa siten myös itsensä kanssa sujut oleva henkilö koe tarvetta meuhkata itsestään jatkuvasti tai lesoilla tekemisillään.
Lesoilijat ja meuhkaajat ovat useimmiten niitä, jotka ovat kaikista epävarmimpia. Yksin oleminen ei ole aina epävarmuutta - se voi olla ajan omistamista itselleen, aikaa itsensä kuunteluun ja omien toiveiden ja halujen mukaan elämistä. Itsekseen oleminen myös itsenäistää; oppii hoitamaan asiansa itse, ei tarvitse tukijoukkoja arkipäiväisiin tilanteisiin; osaa suorittaa wc-käynnit ja ostokset ilman viittä ihmistä, ja niitä asioita hoitaakseen ei ole pakko kerätäkään muita ihmisiä ympärilleen. Oppii tekemään nopeita päätöksiä, ei tarvitse aina kysellä muita, voi toimia nopeasti ja tehokkaasti.

Jotkut eivät ehkä koskaan totu siihen; olemaan yksin.
Jotkut pakenevat ja välttelevät yksin oloa ja yksinäisyyteen joutumista kaikin tavoin. Buukataan kalenterit täyteen tapaamisia ja menoja, jotta vain murto-osan vuorokaudesta jää vietettäväksi ilman muiden seuraa tai suurta tekemistä ja sekin aika hoidellaan niin, ettei tunnetta yksin olosta kertaakaan edes ehdi syntyä. Sovitaan tapaamisia ja kavereita tapaamisine toistensa perään, jottei jouduta kohtaamaan sitä todellisuutta, ettei joku hetki olekaan ketään. Buukataan ja kiirehditään, jottei jouduta kohtaamaan sitä todellisuutta, että jos on yksin, ei enää keksikään mitään tekemistä. Ei ole enää mitään tehtävää, ei ole mitään ajateltavaa. Ei pysty kuluttamaan aikaansa - ei enää osata olla. Ei osata olla itsensä kanssa. Harva tajuaa, miten paljon asioita voikaan mennä ohi, jos on aina liian pelokas tekemään tai toteuttamaan niitä yksin.

Ja minä henkilökohtaisesti, kenties paljonkin aikaa yksinäni vietettyäni, koen sen hyvin tärkeäksi: itsensä kanssa olemisen. Itsensä kuuntelun ja itsensä ymmärtämisen.