the moment when you're not ok

Olen kyllästynyt esittämään ystävällistä. Olen kyllästynyt niihin kulisseihin, johon joudun palaamaan. Päivästä toiseen vain esitin viihtyväni ja olevani ok. Jollain tapaa se ympäristö pakotti minut siihen. Siinä ei suvaittu tyytymättömyyttä ja one big happy familyn rikkomista. Jos minä vain olisin töksäyttänyt ilmoille, että mielestäni tuo perhe olisi voinut painua "#!""###, se olisi ollut heille maailmanloppu; loppu sille kulissille, joka kantoi jokaista päivää ja viikkoa siinä ympäristössä. Loppu esittämiselle ja tekopyhän yhteinäisen onnellisuuden ja toveruuden ilmaisulle.

Ulkoapäinhän kaikki näytti ihan normaalilta. Meitä jopa sanottiin yhteinäisemmäksi ryhmäksi kuin aiempia vuositasoja. Joka kerta tämän kuullessani minä pyörittelin silmiäni ja mietin niitä henkilöitä one big happy familyssämme jotka sen omat "perheenjäsenet" olivat sulkeneet joukon ulkopuolelle.
One big happy family vain tekopyhistyi päivä päivältä. Mitä enemmän he huomasivat, ettemme me oikeastaan niin kovinkaan enää edes viihtyneet toistemme seurassa, sitä enemmän he yrittivät sitä kieltää ja piilotella. Sitä enemmän he esittivät onnellisia yhdessä, sitä enemmän he esittivät toistensa ystäviä ja ah-niin-tekopyhiä perheenjäseniä ,kylläkyllä, mutta minä - ja myöhemmin myös he - näin kulissien läpi. Siellä paistoi pahantahtoisuus.

On mahdotonta saada 30-40 ihmistä pitämään toisistaan. On mahdotonta saada heistä yksi yhteinäinen, yksi damn happy big whatever shittalking family joten minä en alunperinkään ymmärtänyt, miksi he lähtivät sellaisia kulisseja luomaan. En alunperinkään halunnut feikata ulkopuolisille, että meidän ryhmämme olisi tullut toimeen täydellisesti. Aivan kuin ryhmässämme, one big happy familyssä, ei olisi ollut riitoja ja paskapuheita toisten selän takana. Aivan kuin he eivät muka jatkuvasti puhuisi paskaa toisistaan toisilleen selän takana ja kaiken aikaa esittäisivät ja yrittäisivät saada rikkoutumattoman kulissin kestämään kasassa. Ihan kuin olisi ok ensiksi puhua paskaa "perheenjäsenistään" ja sen jälkeen kääntää heille takkinsa vain siksi, että paskanpuhuntahammasta pääsi vähän kolottamaan.

Ja sitten heitä tietysti kolottaa, etten halunnut olla osa sitä kulissia. Etten suostunut siihen, ettei minulle ollut ok ensin esittää heidän ystäväänsä ja sen jälkeen pettää heidät ja heidän luottamuksensa.
Minä olin nähnyt sen tapahtuvan; he esittivät toistensa ystäviä ja olivat hetkessä valmiita unohtamaan kliseiset sanansa päästäkseen purkamaan sydäntään ja haukkumaan toisensa pystyyn.

Minä en halunnut osaksi sellaista piiriä. Minä en halunnut ystävikseni tai "perheenjäsenikseni" sellaisia ihmisiä, jotka todellakin olivat valmiita tekemään kaikki häikäilemättömät temppunsa ja unohtamaan kaikenlaiset käytöstavat.

Kirjauduttuani koneelle minulle oli tullut kaksi viestiä "perheenjäseniltäni", opiskeluryhmäni tytöiltä, joita joskus erehdyin pitämään luottamuksen arvoisina ystävinäni. Ennen lähtöäni Suomesta kuitenkin tajusin jo melko varhaisessa vaiheessa, ettei niihin tekopyhyyden pytoneihin ollut mitään luottamista. Ensiksi he esittivät paitsi minun, myös toistensa ystäviä, ja sen jälkeen puhuivat surutta paskaa kaikista tarinan osapuolista lisämaustaen sitä vielä hieman jakamalla yksityiseksi tarkoitettua tietoa.

Sanna on taas avautunut minulle. Tai no, halunnut purkaa vihaa ja vittuuntuneisuuttaan perheenjäsenestään; henkilöstä, jonka ystävää hän koko ajan on esittänyt ja olevinaan ollutkin.
Hän on sepittänyt ja selittänyt minulle viestissään kolmen viikon ajalta kaiken maailman turhaa liibalaabaa ja murisee, miten ärsyyntynyt on kaveriinsa.
Samaan aikaan se samainen kaveri on myöskin puhunut hänestä paskaa minulle hänen selkänsä takana, selittänyt olevansa niin kyllästynyt ja kertonut muitakin oh-niin-meheviä juoruja, joihin hän ilmiselvästi toivoo minun tarttuvan. Mutta minä en.

Poistan kummankin viestin. Minä en halua olla samanlainen tekopyhä paskanjauhaja, joka ensiksi esittää ystävää, mutta juoruaa kuitenkin koko ajan pahaa. Minä en ikinä ole hyväksynyt sellaista, enkä varsinkaan sellaisilta ihmisiltä, jotka joskus ovat esittäneet minun ystävääni, mutta joidenka tiedän pettäneen minun luottamukseni.
Eikä sitä saa minulta koskaan, ikinä, anteeksi.

'Puhukaanvaan paskaa, teette musta kuuluisan' -slogan toimi ehkä teinivuosina ii2 ja irc-gallerioissa, mutta enää sellaista shaibaa ei pidä - eikä tarvitse - purematta niellä. Sellaiset läpimädät perslävet eivät kenenkään aikaa tai sympatiaa ansaitse. Minä en halua olla minkäänlainen jäsen sellaisissa piireissä. En halua palata siihen.
Ajatuskin sinne palaamisesta ahdistaa ja se ahdistus vain kasvaa päivä päivältä paluuhetken lähetessä.




(c)weheartit.com