perjantai 1. marraskuuta 2013

luovalla tauolla marraskuun

Hei kaikki. Ajattelin pitää pienen tauon bloggaamisesta. Olen lähdössä pitempään reissuun enkä tuona aikana pysty huolehtimaan kirjoittamisesta, sillä minulla ei ole konetta mukana.
Tämä kaikki kävi niin äkkiä. Kaipasin irtiottoa arjesta ja syksyisestä Suomesta ja kun sain tilaisuuden hävitä täältä muutamaksi viikoksi, en voinut sanoa ei. Mietin aluksi hyvin pitkään, mitä tehdä, mutta koska olen aina toitottanut muita tarttumaan tilaisuuksiin ja olemaan uskaliaita, kai minun olisi viimein aika toimia itsekin periaatteideni mukaan.

Niinpä, ylihuomenna, sunnuntaina, häviän täältä hetkeksi. En kuitenkaan halua poistaa koko blogia, sillä siitä lienee jossain määrin hyötyä joillekin, jos joku vain saa vanhoista teksteistäni jotain irti. Lisäksi, kun todennäköisesti palaan takaisin, palaan myös kirjoittamaan.
Kaikki selviää aikanaan.
En osaa sanoa, kauanko tarkalleen olen poissa tai mitä tulen tekemään.
Eräs ihminen, jonka jo kauan sitten luulin unohtaneen minut, palasi takaisin elämääni ja minä haluan palata siihen elämään, joka, vaikkakin toisella puolella maapalloa, minua alunperinkin niin kovin houkutti.

Koko ajan olen kaivannut elämältäni jotain muuta. Saa nähdä, jaksanko koskaan palata opintoihin tämän jälkeen, mutta onnekseni sain sovittua asiat niin, että pystyin lähtemään. Ystäväni tietysti ihmettelivät, miksi minä halusin lähteä. Mutta kuten jo tänne muuttaessani, mä käytin samaa perustelua; kaipasin jotain muuta. Ja sitä muuta oli haettava tai lähdettävä etsimään, koska pidemmän päälle sellaisen elämän eläminen käy rasittavaksi, jos siitä ei koskaan saa mitään irti.

Toki tämä kuulostaa oudolta, vain kadota jonnekin kauas pois. Miten minä voin vain lähteä ja jättää asuntoni kuukaudeksi (tai enemmäksi aikaa, who knows) ja hylätä kaiken täällä?

Mutta oikeasti, en minä mitään hylkää. Palaan vain niiden asioiden luokse, joiden hylkääminen minut joskus sai haluamaan palata takaisin.

Tqm.
Palataan.
con amor,
maaren

Anywhere with you

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti