Olen päättänyt unohtaa kaikki murheet joulun ajaksi. Vaikken enää joulusta itse niin juhlana perustakaan, olen päättänyt lykätä vaikeiden asioiden miettimistä ja päätösten tekemistä joulupyhien jälkeiseen aikaan.
On vaikeaa keskittyä arkeen, kun ajatukset pyörivät jatkuvasti muualla. Olen yrittänyt ostaa lahjoja, vaikka turhaltahan välittämisen osoittaminen materiana nykyään tuntuu, mutta kaupoissa kierrellessäni minulle tulee vain tekopyhä olo. Miksi ostaisin äidilleni Maailman paras äiti/ Världens bästa mamma / the best mama ever -mukin vain koska on joulu? Äitini pitäisi tietää, että arvostan kyllä häntä kaikkina niinä muinakin 364:nä päivänä.
En ole koskaan tykännyt ostaa paniikki- tai pakkolahjoja läheisilleni. Kun minulta kysytään lahjatoiveita, se on joka kerta yhtä ahdistavaa, koska mä en halua tai tarvitse mitään turhaa, mille mulla ei oikeastikaan koskaan ole mitään käyttöä. En tarvitse jälleen yhtä imelää, kornia mukia, vilttiä tai H&M:n alepisteestä kaivettua sitä ainoaa, ok:n näköistä sormusta.
Jotenkin tällaisina hetkinä tulee olo, että mieluummin olisin ilman noita turhia krumeluureja ja krääsäroippeita ja ottaisin vastaan jotain aitoa. En välttämättä materiaa; halauksen tai kauniita sanoja; että sä välität ja arvostat minua.
Niitä asioita, joita on niin kauhean vaikea osoittaa vuoden jokaisena päivänä, mutta joita sitten sinä ainoana päivänä vuodessa yritetään tuoda ilmi miljoonannen mukin, taas yhden torkkupeiton tai halpishelminauhan muodossa - osumatta ihan maaliin.
Vaikka lahjojen antaminen (ja saaminen) saa aikaan tietynlaisen hyvänolontunteen, ainakin mä itse kaipasin myös jotain muuta.
Mä rauhoittuisin mieluummin ihan oikeasti. En häsläisi ympäriinsä paniikkilahjojen perässä viimeisenä markettien aukiolopäivänä. En tekisi lanttulaatikkoa vain siksi, että niin kuuluu tehdä. En panikoisi, kun naapurilla olikin samanlaiset jouluvalot, joiden itse luulin olevan niin uniikit.
Joten tänä jouluna, mieluummin, että saisin 15 merkityksetöntä lahjaa, toivon saavani edes yhden kauniiden sanojen tai kortin saattelemana, josta kävisi ilmi, etten mä ole kellekään yhdentekevä niinä 364:nä muunakaan päivänä. Enkä koskaan.
Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti