lauantai 26. tammikuuta 2013

Christina Aguilera - Lotus -arvostelu

Mä olen kehunut Christinaa laulajana täällä jo hyvin pitkään ja tykkään myös hänen uudesta Lotus-albumistaan. Mielestäni Aguileralla on todella upea ääni, ja biiseissä on usein syvällisempi sanoitus.  Sain Lotuksen jo joululahjaksi ja siitä asti se on kyllä soinut stereoissa lakkaamatta. Aluksi ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olo oli kyllä vähän mitäänsanomaton, tässäkö tämä nyt sitten oli, mutta jo toisella kerralla pääsin niin sanotusti biisien sisään ja sanoma tuli vahvemmin esiin. 
Mä olen aina ihaillut Christinaa ihmisenä. Siitä asti kun Nobody Wants to Be Lonely ilmestyi mä olen ollut ihan myyty. Lotus ei ole ihan Christinan parhaimmistoa, mutta mukana on kyllä upeita biisejä: Blank Page, Your Body, Circles, Army of Me, Let There Be Love. Yksi asia, minkä takia mä olen aina tykännyt Christinasta niin paljon on monipuolisuus. Back to Basics on ehkä loistavin levy, jonka olen koskaan kuullut - mutta aivan siihen Lotus ei yllä. Mutta jälleen kerran Christina on tehnyt upeaa työtä ja pistänyt Bionicista paljon paremmaksi. Yksi suurimmista unelmistani olisi vielä nähdä tämä joku päivä livenä. Suosittelen tutustumaan Christinan tuotantoon - tämäkin levy on hyvää kuunneltavaa myös niille, jotka eivät Christinan suurkuluttajia olisikaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti