Pojat haluavat pakonomaisesti adoniksiksi
Yhä useampi poika on ottanut ihanteekseen lihasmassaa pullistelevan vartalon. Ihanteeseen pyritään pakonomaisesti kuntosaleissa hikoilemalla ja tiukkoja dieettejä noudattaen.
Professori Veikko Aalbergin mukaan jopa lähes puolet suomalaisnuorista on murrosiän kynnyksellä tyytymättömiä ulkonäköönsä. Hänen mukaansa tyytymättömyys on jopa kolminkertaistunut viimeisen 25 vuoden aikana ja näyttää edelleenkin vain lisääntyvän.
Osa tyytymättömistä nuorista sitoo itsetuntonsa ihannemiehen kuvaan, johon pääsemiseksi on popsittava lisäravinteita ja pahimmassa tapauksessa jopa hormonivalmisteita.
– Joskus käyttäytyminen on niin pakonomaista että normaalit kaverisuhteet jäävät taka-alalle. Oman ruumiin palvominen täyttää elämän, toteaa Aalberg,
Aluksi tällaista tilaa kuvattiin Aalbergin mukaan käänteisanoreksiana, sittemmin Adonis-kompleksina, jolla on omat tautiluokan kriteerit. Tämä nimitys sopii tähän tautiin hyvin, sillä lopulta Adoniksellekin kävi huonosti, sanoo Aalberg.
Miehen malli opitaan jo leluista
Miehen V-vartalon ihannemalli opitaan jo lelujen, sarjakuvalehtien ja tietokonepelien sankareista. Lihaksikas rasvaton keho on kuin julkinen fallossymboli todisteena kantajansa ylivertaisesta miehuudesta.
Murrosiän huimat ja hämmentävät fyysiset muutokset herättävät pelkoa.
– Suurimpana huolena on yleensä kuitenkin peniksen koko. Nuoret vertaavat omaa kehitystään kavereihin ja miettivät onko kaikki hyvin, hyväksyvätkö muut minut, kelpaako miehisyyteni ja sukupuolielimeni. Usein nuoret valittavat fyysisiä oireita, joihin ei löydy elimellistä syytä Jos nuori hakeutuu lääkäriin, hän haluaa, että lääkäri vakuuttaisi hänen olevan normaali.
Normaalisti tyytymättömyys alkaa hälvetä vasta siinä vaiheessa, kun nuori alkaa sopeutua fyysisiin muutoksiin. Ellei näin käy on vanhempien syytä puuttua tilanteeseen, koska nuoren muu elämä voi kaventua liikaa.
Nuorisopsykiatri Veikko Aalberg puhui aiheesta Lääkäripäivillä keskiviikkona Helsingissä.
(MTV3–STT)
Hei älkää nyt väittäkö, että tämäkin olisi jotenkin yllättävää. Mä olen kirjoittanut lukuisia kertoja siitä, miten naurettavia paineita naiset ja tytöt luovat miehille ja sille, millaisia näiden pitäisi olla. Ja mä olen edelleen samaa mieltä siitä, että kyllä se on osittain naistenkin vika, eikä pelkästään miesten, että miehetkin kokevat nykyään paineita siitä, onko heidän ulkonäkönsä riittävä. Ja riittävä on ulkonäköasioissa sana, joka on kuin upottaisi päänsä tynnyriin kiljua.
Ja koska mä olen vähän laiska, mä toistan nyt omat sanani jokusen kuukauden takaa: Alkuperäisversio aiheesta IDEAALI MIES
Koska onko muka olemassa miestä,
joka on kiltti, eikä vietä villejä iltoja jätkien kanssa, mutta ei ole tylsä, tykkää katsella romanttisia "komedioita", laittaa ruokaa ja siivoaa, on villi sängyssä, mutta ei rivo, pervo eikä vonkaa, mene suoraan asiaan tai puhu seksistä, ei edes puhu mihinkään siihen liittyvästä muiden seurassa tai töykeästi (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) mutta ostelee alusvaatteita, eli mitäs vittua sillä logiikalla sitten, mutta niin. Ei kiroile, 6päck löytyy vatsasta eikä koskaan jääkaapista, rahaa ja hieno kallis auto löytyy, perhe on kiva; ei ärsyttäviä veljiä tai mustasukkaisia siskoja, miehen sukulaiset tietty palvovat sinua.
Miehen täytyy olla suloinen, seksikäs, lihaksikas, herkkä, urheilullinen (milloin nämä asiat muka ovat kohdanneet yhdessä miehessä?), lempeä, kiltti, toisin sanoen ei-tylsä kotihiiri? Mies ei siis käy baareissa tai viihteellä mieluiten ollenkaan, hän ei rellestä tai tee mitään "rahvaanomaista" kuten rellestä, pelaa pokereita, ole tatuoitu, katso action-leffoja tai jääkiekkoa. Autot ja moottoripyörät eivät ole hänelle tärkeitä (mutta silti urheiluauto ois aika jees niinku miehellä vai hä?) ja hän vie kalliille lomareissuille (juujuu, luonne on toki tärkeintä, ei se raha!!) eli vessassa käydessään mies siis suurinpiirtein kilauttelee kultakolikoita pyttyyn, koska paljon töitä tekevää uraohjustahan mieheksi ei haluta. Uskonnollisuus lasketaan huonoksi puoleksi, mutta kirkkohäät ois kyllä ihan jees. Ja jumalainen ulkonäköhän on siis listalla vain niukasti sixpäckiä ennen ykkösenä.
Kuulostaako 14-vuotiaan unelmamieheltä? Jos joku tietää miehen, joka täyttää KAIKKI mainitut kriteerit, ole hyvä ja ilmianna hänet!
Ai niin, mieshän ei tietystikään saa olla pinnallinen. Hän ei saa huomautella ulkonäöstäsi, mutta sinä saat tietysti kommentoida häntä kuten leikkaamaan hiuksensa, ajamaan partansa tai kasvattamaan vähän lihasta.
Mitä ihmettä, hyvät naiset? Miehiä syytetään aina pinnallisuudesta ja kovista ulkonäkövaatimuksista naiselta, mutta kyllä naiset ovat todellisuudessa paljon pahempia. Joku etsii tälläkin hetkellä miestä edellä mainituin kriteerein eikä ole valmis antamaan yhtään periksi.
Naiset aina valittavat, ettei ole reilua (no ei olekaan), että miehet kiinnittävät liikaa huomiota naisten ulkonäköön. Tottahan se on. Ulkonäkö on usein ensimmäinen asia vastapuolessa, joka yleensä joko viehättää tai saa juoksemaan karkuun. Ei tämä ole pelkästään mikään miesten juttu. Miehet eivät kuitenkaan saa vaatia naisen ulkonäöltä juuri mitään ilman, että tällaista tekevä mies leimataan kusipääksi. Miehet eivät saisi asettaa kriteereitä ulkonäön suhteen, mutta naisilta tämä on ihan ok. Naiset perustelevat kovat vaatimuksensa sillä, että "miehet vaativat paljon." Mutta vaativatko miehet oikeasti, yleensä otettuna, enemmän? Pinnallisia ääliöitä löytyy aina kummankin sukupuolen edustajina, mutta noin yleisesti, ovatko miehet muka oikeasti kovinkin tarkkoja ulkonäköihanteidensa suhteen? En ainakaan koskaan ole törmännyt mieheen, joka olisi tyrmännyt mukavanoloisen bruneten vain sen takia, että on ennen aina katsellut blondeja.
Tietysti on erilaisia ihmisiä, mutta en jaksa falskailla turhilla puheilla sen arvostamisesta. Jokaisella on oikeus vaatia kumppaniltaan, mitä haluaa ja ikinä keksiikään. Mutta se, että kaikki eivät näin tee, ei mielestäni ole falskailevan ja muille vaatimuksia asettavan ihmisen oikeus tai asia, ruveta arvostelemaan muiden valintoja. Arvostella muita, jotka "ovat tyytyneet vähempään."
Oma miesmakuni on kohdannut kritisointia, koska en mieheltäniedellytä timmiä vatsaa, urheilutaustaa, kovaa palkkaa tai hienoutta paperilla. Minua kritisoidaan, jos mieheni käy baareissa, rellestää, örveltää tai vietää kavereidensa kanssa normaalia 23-v jätkien elämää. Minua syytetään huonosta miesmausta; minä olen tehnyt jotain väärää, koska olen valinnut sellaisen miehen. Minun annetaan ymmärtää, että mieheni ei ole luotettava, vaan örveltävä ääliö, koska hän pelaa kavereineen pokeria baarissa. Että se olisi jotenkin häpeällinen asia. Huono juttu, huono valinta.
Mutta tällaiset kaverini eivät koskaan mieti, miltä minusta tuntuu, millainen ihminen minä olen. Minua ei todellakaan haittaa, mikäli mieheni ei halua katsella romanttisia elokuvia teetä siemaillen tai kuluttaa kuutta tuntia ruuanlaittoon. Minulle on ok, jos hän haluaa katsoa nyrkkeilyä tai lähteä baariin. Se ei tee hänestä yhtään epäluotettavampaa tai huonompaa ihmistä, jos jääkaapissamme on olutta, eivätkä hänen vatsansa lihakset näy kuuden paidan läpi. Jotkut eivät ymmärrä, että kaikki eivät ole kuin he. Esimerkiksi minä tykkään pelata pokeria, suoraan asiaan meneminen ei haittaa minua, minä inhoan romanttisia elokuvia ja ruuanlaittoa.
Minä en halua mieheni olevan mikään orja, jolla ei ole tai saisi olla mitään elämää. On naiivia asettaa lista vaatimuksia, kun itseltä ei saisi vaatia mitään. Miehen täytyisi olla sinua kohtaan juuri sellainen kuin sinä haluat, mutta miten sinä kohtelet miestäsi?
Miksi minä haluaisin kireän (anteeksi yleistys) liikemiehen, jos olen itse luonteeltani erilainen? Jos minä tykkään vegas-meiningistä, miksi kieltäisin pokerin peluun ja kasinot? Koska niillä on huono, rahvaanomainen maine joidenkin sellaisten ihmisten parissa, jotka yrittävät itse olla jotain suurempaa kuin ovat?
Ystäväni iskostavat minuun ajatusta, että tällaisen miehen kanssa minä jään jotenkin tavalliseksi, rahvaanomaiseksi keskiverroksi, joka ei koskaan ole mitään merkittävää. Mutta ei mies minua muuta? Mieheni tai hänen luonteensa, palkkansa tai autonsa ei koskaan tule muuttamaan sitä tosiasiaa, että minä en koskaan haluakaan olla sellainen; muka-merkittävä pintaliitäjä, joka aina vain arvostelee muita oman täydellisen, huolitellun ja kiiltokuvamaisen elämänsä ohella.
Minä en halua sellaista elämää.
Kenenkään ei pitäisi väkisin tavoitella sellaista elämää.
Muita ei pitäisi painostaa tavoittelemaan sellaista elämää.
Miksi on niin vaikeaa hyväksyä muiden ihmisten valinnat?
joka on kiltti, eikä vietä villejä iltoja jätkien kanssa, mutta ei ole tylsä, tykkää katsella romanttisia "komedioita", laittaa ruokaa ja siivoaa, on villi sängyssä, mutta ei rivo, pervo eikä vonkaa, mene suoraan asiaan tai puhu seksistä, ei edes puhu mihinkään siihen liittyvästä muiden seurassa tai töykeästi (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) mutta ostelee alusvaatteita, eli mitäs vittua sillä logiikalla sitten, mutta niin. Ei kiroile, 6päck löytyy vatsasta eikä koskaan jääkaapista, rahaa ja hieno kallis auto löytyy, perhe on kiva; ei ärsyttäviä veljiä tai mustasukkaisia siskoja, miehen sukulaiset tietty palvovat sinua.
Miehen täytyy olla suloinen, seksikäs, lihaksikas, herkkä, urheilullinen (milloin nämä asiat muka ovat kohdanneet yhdessä miehessä?), lempeä, kiltti, toisin sanoen ei-tylsä kotihiiri? Mies ei siis käy baareissa tai viihteellä mieluiten ollenkaan, hän ei rellestä tai tee mitään "rahvaanomaista" kuten rellestä, pelaa pokereita, ole tatuoitu, katso action-leffoja tai jääkiekkoa. Autot ja moottoripyörät eivät ole hänelle tärkeitä (mutta silti urheiluauto ois aika jees niinku miehellä vai hä?) ja hän vie kalliille lomareissuille (juujuu, luonne on toki tärkeintä, ei se raha!!) eli vessassa käydessään mies siis suurinpiirtein kilauttelee kultakolikoita pyttyyn, koska paljon töitä tekevää uraohjustahan mieheksi ei haluta. Uskonnollisuus lasketaan huonoksi puoleksi, mutta kirkkohäät ois kyllä ihan jees. Ja jumalainen ulkonäköhän on siis listalla vain niukasti sixpäckiä ennen ykkösenä.
Kuulostaako 14-vuotiaan unelmamieheltä? Jos joku tietää miehen, joka täyttää KAIKKI mainitut kriteerit, ole hyvä ja ilmianna hänet!
Ai niin, mieshän ei tietystikään saa olla pinnallinen. Hän ei saa huomautella ulkonäöstäsi, mutta sinä saat tietysti kommentoida häntä kuten leikkaamaan hiuksensa, ajamaan partansa tai kasvattamaan vähän lihasta.
Mitä ihmettä, hyvät naiset? Miehiä syytetään aina pinnallisuudesta ja kovista ulkonäkövaatimuksista naiselta, mutta kyllä naiset ovat todellisuudessa paljon pahempia. Joku etsii tälläkin hetkellä miestä edellä mainituin kriteerein eikä ole valmis antamaan yhtään periksi.
Naiset aina valittavat, ettei ole reilua (no ei olekaan), että miehet kiinnittävät liikaa huomiota naisten ulkonäköön. Tottahan se on. Ulkonäkö on usein ensimmäinen asia vastapuolessa, joka yleensä joko viehättää tai saa juoksemaan karkuun. Ei tämä ole pelkästään mikään miesten juttu. Miehet eivät kuitenkaan saa vaatia naisen ulkonäöltä juuri mitään ilman, että tällaista tekevä mies leimataan kusipääksi. Miehet eivät saisi asettaa kriteereitä ulkonäön suhteen, mutta naisilta tämä on ihan ok. Naiset perustelevat kovat vaatimuksensa sillä, että "miehet vaativat paljon." Mutta vaativatko miehet oikeasti, yleensä otettuna, enemmän? Pinnallisia ääliöitä löytyy aina kummankin sukupuolen edustajina, mutta noin yleisesti, ovatko miehet muka oikeasti kovinkin tarkkoja ulkonäköihanteidensa suhteen? En ainakaan koskaan ole törmännyt mieheen, joka olisi tyrmännyt mukavanoloisen bruneten vain sen takia, että on ennen aina katsellut blondeja.
Tietysti on erilaisia ihmisiä, mutta en jaksa falskailla turhilla puheilla sen arvostamisesta. Jokaisella on oikeus vaatia kumppaniltaan, mitä haluaa ja ikinä keksiikään. Mutta se, että kaikki eivät näin tee, ei mielestäni ole falskailevan ja muille vaatimuksia asettavan ihmisen oikeus tai asia, ruveta arvostelemaan muiden valintoja. Arvostella muita, jotka "ovat tyytyneet vähempään."
Oma miesmakuni on kohdannut kritisointia, koska en mieheltäniedellytä timmiä vatsaa, urheilutaustaa, kovaa palkkaa tai hienoutta paperilla. Minua kritisoidaan, jos mieheni käy baareissa, rellestää, örveltää tai vietää kavereidensa kanssa normaalia 23-v jätkien elämää. Minua syytetään huonosta miesmausta; minä olen tehnyt jotain väärää, koska olen valinnut sellaisen miehen. Minun annetaan ymmärtää, että mieheni ei ole luotettava, vaan örveltävä ääliö, koska hän pelaa kavereineen pokeria baarissa. Että se olisi jotenkin häpeällinen asia. Huono juttu, huono valinta.
Mutta tällaiset kaverini eivät koskaan mieti, miltä minusta tuntuu, millainen ihminen minä olen. Minua ei todellakaan haittaa, mikäli mieheni ei halua katsella romanttisia elokuvia teetä siemaillen tai kuluttaa kuutta tuntia ruuanlaittoon. Minulle on ok, jos hän haluaa katsoa nyrkkeilyä tai lähteä baariin. Se ei tee hänestä yhtään epäluotettavampaa tai huonompaa ihmistä, jos jääkaapissamme on olutta, eivätkä hänen vatsansa lihakset näy kuuden paidan läpi. Jotkut eivät ymmärrä, että kaikki eivät ole kuin he. Esimerkiksi minä tykkään pelata pokeria, suoraan asiaan meneminen ei haittaa minua, minä inhoan romanttisia elokuvia ja ruuanlaittoa.
Minä en halua mieheni olevan mikään orja, jolla ei ole tai saisi olla mitään elämää. On naiivia asettaa lista vaatimuksia, kun itseltä ei saisi vaatia mitään. Miehen täytyisi olla sinua kohtaan juuri sellainen kuin sinä haluat, mutta miten sinä kohtelet miestäsi?
Miksi minä haluaisin kireän (anteeksi yleistys) liikemiehen, jos olen itse luonteeltani erilainen? Jos minä tykkään vegas-meiningistä, miksi kieltäisin pokerin peluun ja kasinot? Koska niillä on huono, rahvaanomainen maine joidenkin sellaisten ihmisten parissa, jotka yrittävät itse olla jotain suurempaa kuin ovat?
Ystäväni iskostavat minuun ajatusta, että tällaisen miehen kanssa minä jään jotenkin tavalliseksi, rahvaanomaiseksi keskiverroksi, joka ei koskaan ole mitään merkittävää. Mutta ei mies minua muuta? Mieheni tai hänen luonteensa, palkkansa tai autonsa ei koskaan tule muuttamaan sitä tosiasiaa, että minä en koskaan haluakaan olla sellainen; muka-merkittävä pintaliitäjä, joka aina vain arvostelee muita oman täydellisen, huolitellun ja kiiltokuvamaisen elämänsä ohella.
Minä en halua sellaista elämää.
Kenenkään ei pitäisi väkisin tavoitella sellaista elämää.
Muita ei pitäisi painostaa tavoittelemaan sellaista elämää.
Miksi on niin vaikeaa hyväksyä muiden ihmisten valinnat?
ja lisää aiempia mietteitäni naisten haluaman miehen ja niiden yleisyyden välisestä yhtälöstä:
mitä naiset miehestä haluavat
En ymmärrä hölinää siitä, että ennen kuin voit edes ihastua keneenkään, ihastuksen kohteesi täytyy saada ystäviesi hyväksyntä. Ja tämä hyväksyntä kattaakin sitten hieman enemmän kuin "ihan ok, joo ota toi. ja nappaa vaan" -lätinät.
Minä en koskaan ole kysynyt kenenkään mielipidettä, vaikka joskus olisi voinutkin. Mutta miksi pitäisi? Minun tunteeni eivät ainakaan muutu, vaikka ystäväni sanoisivat ei, tai yrittäisivät parittaa jollekin omasta mielestään 'kyllä':lle. Tunteita ei voi pakottaa... Ja tässä vaiheessa kaikki ystäväni huokaavat ja antaisivat mielellään saarnan siitä, millaisiin idiootteihin minulla on tapana ihastua, ja muistuttaa eräästä tapauksesta, josta he eivät alun alkujaankaan pitäneet eikä mikään sitten päättynytkään niin loistokkaasti, mutta olen kieltäytynyt kuuntelemasta kenenkään suunnalta mitään tämän suuntaista:minähän sanoin (että) ...
No joo, palattaessa taas minuun, minä en ole koskaan antanut kovinkaan suurta painoarvoa ystävieni mielipiteille. Koska
A) suurimmassa tapauksessa heillä ei ole ollut mitään valittamista miehistä tai
B) vaikka olisikin, vastaus olisi kuitenkin jotakuinkin tätä luokkaa: "te ootte niin ihana pari" mutta silti valmistaudutaan jo saarnaan "mitä mä sanoin.." ja puistelemaan päitä ja kaivelemaan nenäliinapaketteja esiin, vaikka kyllähän ystävien nyt pitäisi tietää, etten mä miesten takia itke ja
C) en tykkää siitä, että vaaditaan miehiltä liikaa.
Esimerkiksi;
Paras ystäväni, joka on minulle hyvin rakas ja läheinen ja liibalaaba kyllä hän ymmärtää, vaatii miehiltä(ni) aivan liikaa. Tai oikeastaan ihan mahdottomuuksia. Etenkin omalta, tulevalta, mieheltään, jota hän ei siis vielä ole tavannut, mutta tulee tietysti löytämään, niin kuin me kaikki.
Hänen unelmiensa mies on tietysti jumalaisen komea. Mutta komeus itsessään ei riitä. Siitä hän on sakottanut minua; minua, joka liian usein (lue: AINA) ihastun miehiin, jotka aivan, komeudellaan viehättävät minua, ja tästä syystä en siten löydä itselleni miestä, joka osaa arvostaa sisäistä kauneuttani. Kuin Cosmosta. Saijalle komeus ei kuitenkaan riitä (missä hän siis eroaa minusta, ainakin omasta mielestään). Hänen miehellään täytyy nääs olla rahaa, vaikka hän väittääkin ettei se muka ole tärkeää, mutta niin vain tuntuu olevan, sillä ei niitä omakotitaloja ja lomamatkoja, jotka mies siis kustantaa, puussa kasva. Lisäksi miehellä täytyy olla hieno auto, mikään tylsä ja vanha malli ei riitä, pitää olla kiiltävä ja kunnon merkkiä. Ei japanilaisia, ei mikään epämääräinen skoda.
Miehen pitää luonnollisesti myös käydä töissä, saada sitä tiliä, mutta uraohjus ei saa olla. Se vain on hieman ristiriitaista, eikö; yleensä uraohjukset myös nettoavat eniten, mutta tietysti Saija löytää miehen, joka nostaa kelpo löniä vaikka sohvan pohjalla maaten.
Lisäksi miehen täytyy olla tossun alla, vaikka eihän sitä tietenkään näin ilmaistu, mutta mies ei saa olla saamaton, maata sohvalla (tekemättä mitään), olla riippuvainen facebookista tai muutenkaan viettää aikaa siellä, katsoa televisiota liikaa (yli tunnin päivässä kaiketi), syödä epäterveellisesti tai vetää kännit, käydä baarissa tai tykätä liikaa jääkiekosta tai muusta vastaavasta, josta hän ei itse pidä. Eli toisin sanoen olla melkein kuin ex-mieheni.
Lisäksi miehen tulee olla hyvässä kunnossa, ja tällä hän todellakin tarkoittaa sitä. Minulle riittäisi ihan normaalikuntoinen mies, koska en itsekään mikään fitness-fiona ole, joten en sitä vaadi, tai toivokaan, mieheltäni, mutta Saijalle on välttämätöntä, ihan oikeasti, kuten hän on sanonutkin, että miehellä on sixpäck (ei nestemäinen). Että vatsapuoli on teräskunnossa samoin kuin muu kroppa. Kerran hän puhui ohi suunsa eräästä tuttavastamme, jonka mies oli ammattiurheilija; "eihän sillä (miehellä) ollut edes kunnon vatsalihaksia." No, veikkaisin Elinan ihastuneen johonkin muuhun, ja kenties se jokin muu kompensoi sitten sen, etteivät vatsalihakset näkyneet kuin kirurgin veitsellä leikkattuna.
Minä olen aina ajatellut, että mieheltä (tai naiselta) voi vaatia saman verran, mitä itsellä on antaa takaisin. Jos tahtoo timmin vatsan omaavan miehen, pitäisi ehkä miettiä, onko itsellä vastata samalla mittakaavalla. Samanlaiset ihmiset tuppaavat löytämään toisensa. Olisi vähän sama kuin mies vaatisi kumppaniltaan timmiä takalistoa tai koon 70DD povea, ja jos sellainen löytyy niin asettakoot ihmeessä toisilleen vaikka mitä kriteerejä. Minä en jaksa listata piirteitä tai asioita, jotka mieheltä on löydyttävä tai muuten hän ei muka jotenkin kelpaa.
Maailmassa kun on hyvin vähän miehiä, jotka ovat kohteliaita, kilttejä ja kunnollisia, mutteivat tylsiä, arkoja tai uraohjuksia, ja jotka silti tienaavat kivasti ja tahtovat käyttää kaiken rahansa sinuun. Lisäksi kun heidän vielä pitäisi olla tietyssä kunnossa, riittävän pitkiä (kyllä, sieltäkin) ei ali- eikä ylipainoa, ei sairauksia, ei kaljuja, ei pitkätukkaisia tai rastoja, ei lävistyksiä eikä tatuointeja. Ei tupakointia, nuuskaa tai huumeita. Ei edes alkoholia, ja tämä kohta drunk nationilla on varsin vaikea täyttää täyttäen myös edellä mainitut kriteerit.. Kunnon asunto ja auto löytyvät tietysti ja mukavat kaverit ja perhe. Jos mies lähtee mökille kavereineen, hän ei rellestä, ottaa max. 1 juoman ja käyttäytyy. Mies on uskollinen, sosiaalinen, muttei kuitenkaan liian sosiaalinen. Plussaa melkeinpä on, jos hänellä ei ole aiemmin ollut pitkiä suhteita ja siten exiä. Miehen pitää olla huomaavainen ja muistaa merkkipäivät. Pitää yllättää.
Ehkä se oikeanlainen kemia ja syttyminen tulevat sitten jossain listan häntäpäässä. Kuten sijalla 237. Joku toinen voisi sijoittaa kyseiset seikat vaikka top-3:een, mutta onhan absolutisti-sixpäckisti kohteliaita komistuksia varmasti vaikka muille jakaa. Ja ai niin, täytyyhän sillä nyt olla kunnon sukunimikin. Ei mikään Taavi Tavallinen kelpaa. Onhan jo etunimi itsessään niin karmaisevan juntti, sukunimen 'nen'-lopusta puhumattakaan.
En tiedä, onko sitten parempi tyytyä vaihtoehtoon B, kuin tippua kärryiltä jo ensimmäisen palstan aikana siitä, kuinka monessa kohtaa se sinun ihastuksesi on jättänyt täyttämättä edellä mainitut kriteerit. Oma tuleva puppelini ainakin jättää täyttämättä yhden jos useammankin seikan, mutta olen toisaalta huomannut jo pidemmän aikaa kuuluvani niihin ihmisiin, jotka osaavat jo sijoittaa kemian listan kärkipäähän.
Minä en koskaan ole kysynyt kenenkään mielipidettä, vaikka joskus olisi voinutkin. Mutta miksi pitäisi? Minun tunteeni eivät ainakaan muutu, vaikka ystäväni sanoisivat ei, tai yrittäisivät parittaa jollekin omasta mielestään 'kyllä':lle. Tunteita ei voi pakottaa... Ja tässä vaiheessa kaikki ystäväni huokaavat ja antaisivat mielellään saarnan siitä, millaisiin idiootteihin minulla on tapana ihastua, ja muistuttaa eräästä tapauksesta, josta he eivät alun alkujaankaan pitäneet eikä mikään sitten päättynytkään niin loistokkaasti, mutta olen kieltäytynyt kuuntelemasta kenenkään suunnalta mitään tämän suuntaista:minähän sanoin (että) ...
No joo, palattaessa taas minuun, minä en ole koskaan antanut kovinkaan suurta painoarvoa ystävieni mielipiteille. Koska
A) suurimmassa tapauksessa heillä ei ole ollut mitään valittamista miehistä tai
B) vaikka olisikin, vastaus olisi kuitenkin jotakuinkin tätä luokkaa: "te ootte niin ihana pari" mutta silti valmistaudutaan jo saarnaan "mitä mä sanoin.." ja puistelemaan päitä ja kaivelemaan nenäliinapaketteja esiin, vaikka kyllähän ystävien nyt pitäisi tietää, etten mä miesten takia itke ja
C) en tykkää siitä, että vaaditaan miehiltä liikaa.
Esimerkiksi;
Paras ystäväni, joka on minulle hyvin rakas ja läheinen ja liibalaaba kyllä hän ymmärtää, vaatii miehiltä(ni) aivan liikaa. Tai oikeastaan ihan mahdottomuuksia. Etenkin omalta, tulevalta, mieheltään, jota hän ei siis vielä ole tavannut, mutta tulee tietysti löytämään, niin kuin me kaikki.
Hänen unelmiensa mies on tietysti jumalaisen komea. Mutta komeus itsessään ei riitä. Siitä hän on sakottanut minua; minua, joka liian usein (lue: AINA) ihastun miehiin, jotka aivan, komeudellaan viehättävät minua, ja tästä syystä en siten löydä itselleni miestä, joka osaa arvostaa sisäistä kauneuttani. Kuin Cosmosta. Saijalle komeus ei kuitenkaan riitä (missä hän siis eroaa minusta, ainakin omasta mielestään). Hänen miehellään täytyy nääs olla rahaa, vaikka hän väittääkin ettei se muka ole tärkeää, mutta niin vain tuntuu olevan, sillä ei niitä omakotitaloja ja lomamatkoja, jotka mies siis kustantaa, puussa kasva. Lisäksi miehellä täytyy olla hieno auto, mikään tylsä ja vanha malli ei riitä, pitää olla kiiltävä ja kunnon merkkiä. Ei japanilaisia, ei mikään epämääräinen skoda.
Miehen pitää luonnollisesti myös käydä töissä, saada sitä tiliä, mutta uraohjus ei saa olla. Se vain on hieman ristiriitaista, eikö; yleensä uraohjukset myös nettoavat eniten, mutta tietysti Saija löytää miehen, joka nostaa kelpo löniä vaikka sohvan pohjalla maaten.
Lisäksi miehen täytyy olla tossun alla, vaikka eihän sitä tietenkään näin ilmaistu, mutta mies ei saa olla saamaton, maata sohvalla (tekemättä mitään), olla riippuvainen facebookista tai muutenkaan viettää aikaa siellä, katsoa televisiota liikaa (yli tunnin päivässä kaiketi), syödä epäterveellisesti tai vetää kännit, käydä baarissa tai tykätä liikaa jääkiekosta tai muusta vastaavasta, josta hän ei itse pidä. Eli toisin sanoen olla melkein kuin ex-mieheni.
Lisäksi miehen tulee olla hyvässä kunnossa, ja tällä hän todellakin tarkoittaa sitä. Minulle riittäisi ihan normaalikuntoinen mies, koska en itsekään mikään fitness-fiona ole, joten en sitä vaadi, tai toivokaan, mieheltäni, mutta Saijalle on välttämätöntä, ihan oikeasti, kuten hän on sanonutkin, että miehellä on sixpäck (ei nestemäinen). Että vatsapuoli on teräskunnossa samoin kuin muu kroppa. Kerran hän puhui ohi suunsa eräästä tuttavastamme, jonka mies oli ammattiurheilija; "eihän sillä (miehellä) ollut edes kunnon vatsalihaksia." No, veikkaisin Elinan ihastuneen johonkin muuhun, ja kenties se jokin muu kompensoi sitten sen, etteivät vatsalihakset näkyneet kuin kirurgin veitsellä leikkattuna.
Minä olen aina ajatellut, että mieheltä (tai naiselta) voi vaatia saman verran, mitä itsellä on antaa takaisin. Jos tahtoo timmin vatsan omaavan miehen, pitäisi ehkä miettiä, onko itsellä vastata samalla mittakaavalla. Samanlaiset ihmiset tuppaavat löytämään toisensa. Olisi vähän sama kuin mies vaatisi kumppaniltaan timmiä takalistoa tai koon 70DD povea, ja jos sellainen löytyy niin asettakoot ihmeessä toisilleen vaikka mitä kriteerejä. Minä en jaksa listata piirteitä tai asioita, jotka mieheltä on löydyttävä tai muuten hän ei muka jotenkin kelpaa.
Maailmassa kun on hyvin vähän miehiä, jotka ovat kohteliaita, kilttejä ja kunnollisia, mutteivat tylsiä, arkoja tai uraohjuksia, ja jotka silti tienaavat kivasti ja tahtovat käyttää kaiken rahansa sinuun. Lisäksi kun heidän vielä pitäisi olla tietyssä kunnossa, riittävän pitkiä (kyllä, sieltäkin) ei ali- eikä ylipainoa, ei sairauksia, ei kaljuja, ei pitkätukkaisia tai rastoja, ei lävistyksiä eikä tatuointeja. Ei tupakointia, nuuskaa tai huumeita. Ei edes alkoholia, ja tämä kohta drunk nationilla on varsin vaikea täyttää täyttäen myös edellä mainitut kriteerit.. Kunnon asunto ja auto löytyvät tietysti ja mukavat kaverit ja perhe. Jos mies lähtee mökille kavereineen, hän ei rellestä, ottaa max. 1 juoman ja käyttäytyy. Mies on uskollinen, sosiaalinen, muttei kuitenkaan liian sosiaalinen. Plussaa melkeinpä on, jos hänellä ei ole aiemmin ollut pitkiä suhteita ja siten exiä. Miehen pitää olla huomaavainen ja muistaa merkkipäivät. Pitää yllättää.
Ehkä se oikeanlainen kemia ja syttyminen tulevat sitten jossain listan häntäpäässä. Kuten sijalla 237. Joku toinen voisi sijoittaa kyseiset seikat vaikka top-3:een, mutta onhan absolutisti-sixpäckisti kohteliaita komistuksia varmasti vaikka muille jakaa. Ja ai niin, täytyyhän sillä nyt olla kunnon sukunimikin. Ei mikään Taavi Tavallinen kelpaa. Onhan jo etunimi itsessään niin karmaisevan juntti, sukunimen 'nen'-lopusta puhumattakaan.
En tiedä, onko sitten parempi tyytyä vaihtoehtoon B, kuin tippua kärryiltä jo ensimmäisen palstan aikana siitä, kuinka monessa kohtaa se sinun ihastuksesi on jättänyt täyttämättä edellä mainitut kriteerit. Oma tuleva puppelini ainakin jättää täyttämättä yhden jos useammankin seikan, mutta olen toisaalta huomannut jo pidemmän aikaa kuuluvani niihin ihmisiin, jotka osaavat jo sijoittaa kemian listan kärkipäähän.
-----
Olen edelleen samaa mieltä itseni kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti