Sain idean tähän aiheeseen, kun eilen ruokakaupan jonossa kuulin kahden takanani puhuvan teinitytön keskustelun opiskelupaikoista. Ihmiset- ja erityisesti te, jotka olette nyt valinnan edessä, miettikää tarkkaan mitä oikeasti haluatte. Miettikää, mitä te haluatte tehdä vuosia, kymmeniä vuosia, ja jaksatteko tehdä sitä sellaisella palkalla kuin kyseisestä työstä saa. Miettikää kuitenkin, onko palkkaus se tärkein kriteeri alan valinnassa.
Niidenkin kahden tapauksessa tämä oli se ratkaisevin: raha. Mieti, mitä raha merkitsee sinulle? Tarvitsetko sitä reilusti yli toimeentulorajan; mihin? Onko raha keino nostaa imagoasi, haluatko ammattiin, jonka kuukausipalkka on (huom. bruttona!) 4000? Vai pystytkö elämään sen seikan kanssa, että esimerkiksi aloittavat poliisit (mikäki oikein muistan) tienaavat noin 1700€/kk. On hyvin paljon ammatteja, joiden kuukausipalkka bruttona jää alle 2000 euroon, mutta haittaako tämä sinua? Miten paljon raha motivoi, ja onko se sen arvoista? On muitakin vaihtoehtoja korkeastipalkatuille ammateille kuin lääkäri - lääketieteen koulutusala ei ole se ainoa himopalkkatyöhön johtava, lääkäri on kutsumustyö!! En pysty tarpeeksi korostamaan sitä miten kauhuissani olen siitä, että rahanahneet teinit tahtovat lääkäreiksi vain rahan takia. Mutta onko se työ niin lepsua ja leppoista kuin Salattujen elämien Katariinalla, jääköön niille nähtäväksi. Minä kyllä pelkään mennä lääkäriin 30 vuoden päästä, jos koko laitos on täynnä rahanhimoisia urpoja, jotka näkevät minut leikkauspöydällä vain kolmen tonnin keissinä tai louis vuittonin jatkeena.
Minä en vain voi ymmärtää sitä rahanahneuetta. Päivittäin kuulee teinien puhuvan lukion jälkeisestä elämästään ja siitä, miten hakusuunnitelmia perustellaan sillä että "mä haluan paljon palkkaa." Oikeasti? Onko ihan sama, poraatko sä jonkun hampaita sen 8 h vai pyöritteletkö virastossa papereita sen 45 ja yli vuotta, mutta kunhan lööni on sen viis tonnia kuussa niin kaikki käy. No ei ihme, että niin monella sektorilla on asiat perseellään, kun johdossa on ihmiset, joita ei motivoi eikä kiinnosta mikään muu kuin oman palkkansa nostaminen. Ja hyvät ihmiset: harvasta vastavalmistuneesta tulee suoraan 8976e kuukaudessa nostava Mr./Ms. Yritysjohtaja.
Lisäksi onhan se ihan yleistä, miten rahanahneita joka paikassa ollaan, ei tämä ole pelkästään teinien ilmiö. Kyllähän kaikki yrityksetkin irtisanovat väkeä taloudellisiin syihin vedoten, mutta niitä johtoportaan työsuhde-etuja tai palkkoja ei koskaan lasketa. Vähennetään henkilökuntaa ja näiden oikeuksia ja etuja, ja myöhemmin selviää, että samaan aikaan firman johto ja pomot on mällännyt rahaa ihan tosta vaan johonkin jonninjoutavaan sälään kuten torkkuhuopiin. Kuten esim. eduskunnassa pari vuotta sitten kävi.
Kaikissa yrityksissä muka säästetään porukkaa vähentämällä, mutta ei siinä oikeasti hyöty ainakaan jäljelle jääviin työntekijöijin kohdistu kuin siten, että saavatpahan pitää työnsä. Ja se onkin sitten hyvä syy kiristää heitä ja teettää heillä tuplamäärä hommia edellistenkin edestä - samaan aikaan kun pomot ja johto suunnittelee seuraavia yt:itä uuden golf-turbo-hybrid-auton rahoittamiseksi.
No tietysti johtoportaassa olo on monelle se calling. Kaikkihan rahaa tahtovat. Vitut siitä, miten ja millä alalla, mutta täytyyhän sitä olla millä mällätä. Tuolla asenteella kun suurin osa ihmisistä on varustettu, niin en jaksa edes ihmetellä miksi Suomi on niin syvällä siellä paskakuopassa, jonka suomalaiset itse on asenteineen kaivaneet.
Ehkä jonain päivänä ihmiset tajuavat, ettei raha ole se tärkein. Ja jos eivät huomaa, niin se kertoo jotain tän maan tilanteesta juuri nyt.
Minun elämääni raha ei ainakaan ole tuonut mitään niin merkittävää jota ilman en voisi olla. No joo, totta helvetissä se on hienoa kyllä joo, ajella bmw:llä joka majsoi enemmän kuin keskivertoasunto Kiteellä, mutta kaikki se turha sälä: Dolce&Gabbana-paidat, kalliit viinit ja timanttikäädyt? Ovatko ne oikeasti sitä, mihin tähdätään? Merkki hyvästä ja onnistuneesta elämästä?
Raha ei ole tuonut mun elämääni onnea. Jos onni on rahaa kerjäävät ihmiset, olette oikeassa. Jos onni on sitä, että arvostellaan ulkokuoren ja imagokrääsän perusteella, olette oikeassa. Jos onni on yhtäkuin rahallinen omaisuus ja ylimielinen asenne, olette hyvin oikeassa.
Toki rahalla saa asioita, joita sitä ilman ei saisi, mutta tekevätkö ne kaikki matkat, korut ja kengät onnelliseksi. Vai käyköhän niin, että pikkuhiljaa turrutte siihen hienouteen ja rahaan ja lopputulos käy niin kuin mulle; mikään ei tunnu enää miltään. Viikonloppureissu Barcelonassa ei liiemmin hetkauta, koska sellaiseen elämäntapaan on jo totuttu. Tietystikään ihminen, joka ei ole koskaan mitään vastaavaa saanut, sokeutuu aluksi rahan ja sen vallan määrästä, mutta jonkin ajan kuluttua, minä uskoisin, kaikki lopulta tajuavat ettei se niin upeaa olekaan. Siihen, mikä riitti aluksi, kyllästyy, ja tämä rumba jatkuu eteenpäin. Viikonloppumatka muuttuu viikon etelänmerien risteilyiksi, mutta joskus käy niinkin, etteivät nekään enää herätä sitä tunnetta, onnea. Etelänmatka nro 25 on jo rutiinia.
Onko se oikeasti sen arvoista? Omistaa elämänsä rahalle ja sen keräämiselle, ja sille, ettei kuitenkaan loppupeleissä tee sillä kaikella rahalla mitään. Se jää vain numeroksi pankkitilille - joksikin mitä ei konkreettisesti tule näkemään kuin hienon sälän, kalliiden viinien ja matkojen muodossa. Kyllä siinä joku osa-alue pakosti jää jalkoihin. Työkeskeisten ihmisten lapsena eläminen ei ollut mitään herkkua. Ei raha ja parin vuoden välein vaihtuva auto ollut sitä mitä mä oisin silloin toivonut.
Aluksi se on kyllä kova, kiva huuma, olla paljon rahaa. Ajella bemarilla teiden kuninkaana, mutta kyllä se illuusio siitä häviää. Minä en ole saanut rahalla sitä tärkeintä. Enkä mä todellakaan ole missään kovapalkkaisessa duunissa.
Aiemmin olin alalla, jota mainostettiin mun lukioaikoina, että sä saisit 4000 euron kuukausipalkkaa heti valmistuttuasi. Mutta se ala oli tyhjäpäiden (,) pissisten ja rahanahneiden ala, joka ei motivoinut minua yhtään. Kun mä tajusin, etten mä ole sellainen, minä lopetin. Mä en halunnut olla yksi niistä. Tyhjäpää pissiksistä.
Ja sen maailman nähneenä, mä olen järkyttynyt, että niin moni haluaa olla osa sitä.
Raha ei ratkaise. Se on vain paperia tai virtuaalinen luku verkkopankissa. Raha on se tekijä, joka on aiheuttanut paljon eroja, kiusaamista ja ongelmia. Toki sillä saa paljon hyvääkin, mutta se tuo mukanaan myös niin paljon kaikkea negatiivista, minkä olemassaolosta ei tiedäkään ellei ole itse kokenut sitä. Eikä raha todellakaan ole se, mille kannattaa omistaa koko elämänsä - tai edes paria vuotta siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti