Oletteko koskaan käyneet keskustelua ihmisen kanssa, joka on kaikesta samaa mieltä? On helppoa kuvitella, että sellaisen henkilön kanssa olisi helppo ja mukava keskustella, mutta kaikkea muuta. Pidemmän päälle nimittäin alkaa jossain vaiheessa (nyt) rassaamaan, kun joku muuttaa jatkuvasti omat mielipiteensä yksiin omiesi kanssa ja on olevinaan samaa mieltä kaikesta.
Se on oikeasti aika turhauttavaa. Mulla on yksi kaveri, joka nimittäin on juuri sellainen. Mitä minä edellä, sitä hän perässä. Esim. minä sanon, että täysmaito on tavallista parempaa. Siihen se että aijaa ja menee ehkä viikko, kun sekin juo vain täysmaitoa.
Mä sanon, että kyllä toi naapurin punainen audi on aika tylsä ja mitäänsanomaton. Siis niinku hei audi.. Tähän se tietty, että niinpä, siis kamoon, audi, kunnes mä seuraavalla viikolla sanonkin, että oikeestaan toi ois aika jees kaara. Siihen se tietty sitten, että niinpä, onhan toi tolleen aika menevän näköinen. Siihen meikä vuorostaan, että really? Eiks se viimeks vielä ollut sun mielestäsi joku-kamoon-audi eikä mitään autojen eliittiä. Mutta kappas, kun minä muutin mieltäni positiivisemmaksi naapurini menopelien suhteen, niin eiköhän hänkin.
Mä sanon, että Icona Pop on surkea. Hän komppaa. Seuraavan kerran mä sanon, että I Love It on ehkä maailman paras biisi. Seuraa pari päivää ja ko. kappale on hänen soittoäänenään ja hän esittää tykänneensä siitä koko ajan. Mutta minkä tähden? Siksikö että mä sanoinkin tykkääväni siitä? Oikeasti????
Ja jos mä yhtäkkiä kyllästynkin I love it:iin, sekin poistaa sen ennen kuin mä olen ehtinyt edes ajatella asiaa tarkemmin.
Mutta se, että mä pidän joistakin asioista, ei tarkoita sitä, että kaikkien muidenkin pitäisi tykätä niistä samoista ja vielä samoissa määrin kuin mä. Onhan tämä ehkä vähän lapsellista, mutta kyllä mäkin luulin, ettei kukaan enää yläasteen jälkeen sorru tuollaiseen matkimiseen. Kyllä siitä tavallaan menee maku, kun kaveri muka tykkää niistä asioista, joista minä; oli se sitten auto-, vaate- tai musiikkimaku. Kun mä tiedän, ettei se aiemmin pukeutunut tollaisiin vaatteisiin (samanlaisiin joita mä olen ostanut) tai kuunnellut Lana DeL Rey:tä tms., niin falskiltahan se vähän haiskahtaa koko touhu. Helppoahan sen on jostain Spotifystä nähdä mitä meikä milloinkin kuuntelee, mutta herättää epäilyksiä, jos se starraa samat biisit 2 minuuttia sen jälkeen, mitä minä. Se vain opettelee tykkäämään asioista, joista minä pidän oikeasti. Ja mielestäni siinä on vissi ero.
Meinaan, että ennemmin mä vaikka hirttäytyisin, kuin pakottaisin itseni kuuntelemaan Lauri Tähkää tai Jesse Kaikurantaa vain sen takia, että meitsin paras kaveri olisi hulluna niihin.
Esim. Nyt seuraa ihan oikea tilanne: Viime viikolla sanoin ostaneeni Biltemasta sellaisen valkoisen astiasetin, mikä ko. kaupan mainoksessa oli. Ja sitten kun mä parin päivän päästä käyn samaisen ystäväni kämpillä, niin kappas, hänkin on käynyt Biltemassa astiaostoksilla. Biltemassa? Astiaostoksilla? Kukaan ei nimittäin taida vahingossa sattua Biltemaan astiaostoksille tai sitten menee KodinYkkösillä ja muilla Ikeoilla aika perseelleen.
Jonkun toisen kohdalla pelkkä halpojen astioiden tarve menisi vielä läpi, mutta tämä on apinoinut minua niin kauan kuin muistan. Esim. minä aloitin joskus venäjän opiskelun. Ja mitä tekee hän? Hänkin aloittaa venäjän opiskelun, vaikka omien sanojensa mukaan kaikki ryssät voisivat painua sinne mistä on tulleetkin ja en mä ainakaan haluis opiskella mitään venäjää.
No, minä lopetan sen opiskelun yhden kurssin jälkeen (koska en jaksanut opiskella kaikkia niitä 7:ää s:ää ja muita kirjaimia) ja mitä tekee hän? Ohhoh, hänkin lopettaa venäjän, ja syynä oli kuulemma ei ollut ihan mun juttu. Näinköhän, mä mietin, vai oisko ollut enempi niin, ettei ollut mun juttu?
Ja jos mä oisin aikoinani sanonut, että lehdenjakaja tai kouluruokalan täti on maailman coolein ammatti - näitä yhtään halventamatta - se varmaan opiskelisi tälläkin hetkellä catering-alaa tai luukuttaisi postia ihan innoissaan. Tai "innoissaan." Mutta kun minä sanoin olevani innoissani siitä alasta, jota lähdinkin silloin opiskelemaan, mitä tekee hän? Seuraa perästä. Ei nyt ihan juuri samaan suuntaumisvaihtoehdon mukaan, mutta erittäin lähelle. Ja kunhan se kuulee mun alanvaihtosuunnitelmista niin alkaa varmaan sitäkin toi palkkalaskenta ja tilintarkastus kyllästyttämään. Mut nythän se on jo sille liian myöhäistä, kun hakuajat loppuivat, mutta toisaalta - onhan ne syksyn hautkin olemassa.
Pikkuhiljaa tämmöisen ihmisen kanssa vain ei voi käydä mitään järkevää keskustelua. Koska ei vain ole mahdollista kuulla sen rehellistä mielipidettä, jos se muuttuu aina sen mukaan, miten minä suhtaudun asioihin. Se on aina olevinaan samaa mieltä, mutta kyllä mä huomaan, ettei se aina oikeasti ole. Se olisi puhuttavissa ja heiteltävissä mielipiteineen ihan mihin tahansa suuntaan ja mä voisin puhua sen liittymään vaikka politiikkaan, jos vain itse esittäisin olevani sellaisesta järin kiinnostunut. Se lopettaisi punaisen ja saappaiden käytön, jos mä vain asettelisin sanani oikein. Jos mä ottaisin tatuoinnin tai asuntolainan, se seuraisi samoin tempuin perässä. Jos mä muuttaisin muualle, se keksisi tekosyyn seurata. Se tekisi ihan mitä vain, jos mä vain ensin uskottelisin ihanmitävain olevan coolia.
Ärsyttävintä tässä vain on se, etten mä mitenkään oikeasti yritä johdatella sitä, olemaan samanlainen kuin minä, ajattelemaan samoin ja kopioimaan. Mä en ole milloinkaan jyrännyt toisten mielipiteitä tai teilannut muita. Se on vain ruvennyt peesaamaan miellyttääkseen ja jotta mä pitäisin siitä muka jotenkin enemmän. Mutta päinvastoin siinä käy: epäaitous vain ärsyttää, enkä mä enää voi mitenkään tietää, milloin se puhuu totta, eikä vain sano tai tee jotain siksi, että mä satuin tekemään niin ensin.
Ja sitä paitsi; jokainen haluaa pitää oman "reviirinsä" makuasioiden suhteen. Oli kyseessä sitten musiikkimaku, astiastot tai ammatinvalinta, kaikesta häviää se oma hohto, jos joku toinen on koko ajan apinoimassa perässä esittäen pitävänsä niistä asioista, jotka minulle on ihan oikeasti tärkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti