"Vie roskat", "Lainaa (anna) mulle kakskymppiä", "tiskaa noi astiat ja imuroi sen jälkeen", "Voisit tehä jotain tolle tukalles."
Meikä töllötti hieman hömelönä vieressä, kun eräs ystäväni kyykytti miestään ihan 6-0. Sitten kun olimme lähteneet heiltä keskustaan ostoksille, alkoi hirveä marmatus: jarppi ei oo koskaan romanttinen.. jarppi ei oo ikinä ostanu mulle kukkia tai mitää sellasta. Jarppi ei ikinä ees kehu mua..
Ja sitten kun mä mietin tähän, että miksiköhän, johtuisikohan se vaikka siitä, miten sä kohtelet miestäsi; kyykytät sitä ihan kuusnolla ja se on sulle enemmänkin orja kuin mikään murupuppelimussukka, se vaan toteaa siihen että: no musta on vaan kiva, että se on tossun alla. Miehen pitää olla vähän tossun alla.
Niinkö? Kun mä mietin muidenkin tuttujeni suhteita, niissä nainen on aina pomo ja mies tossun alla. Tämä on musta vähän outoa, koska omissa suhteissani mä en itse ole koskaan komennellut, eivätkä mun mieheni olisi koskaan suostuneet kommenneltaviksi tuossa määrin. En mä olisi halunnutkaan, että meillä mä olisin ollut joku ylijumalatar, jolta mies ottaa käskyn kuin käskyn mukisematta vastaan. Olisi mun kotiorjani, joka hoitaa kaikki työt mukisematta, jos mä pikkuisenkaan mulkaisen sitä (eikä kyse ollut siitä, ettenkö mä olisi voinut mulkaista sitä niin että se toisi mulle kuun taivaalta, mutta en vain kokenut mitään tarvetta sen luokan mulkaisuille.)
Mun oma velikultinikin on ihan muijansa tossun alla. Ihan samoin kuin kaikkien mun kavereidenkin miehet. Mun mielestäni on kuitenkin naurettavaa, miten todella moni nainen kokee "oikeudekseen" pompotella omaa miestään ja määräillä hänen elämäänsä. Miehen pitäisi tehdä kaikki mahdollinen: kotityöt, kaupassa käynti ja rahan tuominen kotiin jne. samaan aikaan kun nainen ostelee itselleen kenkiä miehen antamilla kakskymppisillä tai luottokortilla. Ja nämä naiset ajattelevat, että on ihan ok vaatia mieheltä sellaista.
Mä olen huomannut, että ne mun ystävistäni, jotka eivät koskaan olleet järisyttävän suosittuja (esim. opiskeluaikoina tms.) pompottelevat miehiään enemmän kuin ne, joilla on aina ollut paljon kavereita. En mä tiedä, kuvittelenko mä vain, mutta voi olla, että nämä naiset sitten kompensoivat sitä miehiinsä ja suhteeseensa, jossa voivat ottaa kaiken vallan ja tuntea finally olevansa jotain. Että heillä on valtaa ja joku kuuntelee, tottelee ja lepyttelee, kun sä suutut "söpösti" jostain pikkuasiasta 5:nnen kerran tänään tai tälläviikolla.
Mun mielestäni on ihan oikein miehiltä, jos ne eivät tollaisen käytöksen jälkeen tule lepyttelemään sua ruusukimpuilla ja kehu joka päivä ylistäen. Koska sitä saa mitä tilaa: jos olet eka ollut miehellesi törkeä (jo pidemmän aikaa?), käskyttänyt ja komennellut häntä, miten hän tämän jälkeen haluaisi palvoa sua ja olla romanttinen? Toki jotkut mussuttavat jotain ihme läpinää siitä, miten naisen pitää olla topakka ja mitä lie, mutta mielestäni topakkuus on kuitenkin eri asia kuin se, ettei toisen ajatuksille, mielipiteille tai tekemisille anna mitään valtaa.
Ja jos mä oisin mies, kyllä munkin romanttiset haluni katoaisivat aika nopsaan, jos nainen jatkuvasti pakottaisi mut tekemään kaiken kotona. Ei se ole tasavertaista suhteessa ja sellainen jää hiertämään aina, kunnes se ennemmin tai myöhemmin alkaa painaa yhä enemmän välejänne, vaikka nainen ehkä kuvittelee olevansa juuri sellainen topakka unelmaminiä, samaan aikaan kun mies kiristelee hampaitaan ja miettii erohakemuksia kuuratessaan vessan 40:nnen kerran peräkkäin.
"No sehän on vain miehen rooli", kaveri jatkaa kuin olisi joku itsestäänselvyys nakittaa likaiset hommat miehelle. Kuin olisi joku itsestäänselvyys saada kohdella miestään ihan miten lystää eli yleensä huonosti. Mutta ei noissa suhteissa kukaan ole enää tyytyväinen. Mies kyllästyy joskus ja vaihtaa johonkin sellaiseen, jonka kanssa tarvitsee tiskata vain 2 krt viikossa. Tai sitten mies tekee niin kuin valitettavan monet eli A) lähtee jonkun sua nuoremman vetävämmän blondin matkaan (tervetuloa) tai B) lähtee "etsimään itseään" jonnekin hyvin kauas sinusta (no okei, ei niin hirveän yleistä) tai C) jää huonoon suhteeseen, kunnes jonain päivänä kyllästyy lopullisesti ja lähtee ovet paukkuen jonkun vetävämmän blondin mukaan (tervetuloa).
Olen myös huomannut, että ne, jotka kyykyttävät miehiään, olettavat myös kaikkien muiden pyörivän oman napansa ympärillä. Kaikki tehdään aina heidän aikataulujensa, mieltymystensä tai mielentilojensa mukaan. Jos heitä ei huvita lähteä elokuviin, ei lähdetä. Tai jos lähdetään, niin on vissi, että mennään katsomaan se elokuva, jonka he haluavat. Jos Die Hard on mennä 21 tapaa pilata avioliiton edelle, niin ei muuten varmasti lähdetä. Tästä seuraa vitunmoista vikinää (oli kohteena sitten oma mies tai kaveri), kunnes vikisijät joko saavat tahtonsa läpi (valitaan joku lässynlää tylsä boring brainkiller romanttinen "komedia") tai he suuttuvat ikiajoiksi ja odottelevat lepyttelyä himassa vihaisina kaikilta mahdollisilta tahoilta (missä vaiheessa meitsi muuten lähtee katsomaan sen Die Hardin eikä suuntaa neiti suutahtaneen ovelle suklaarasian kanssa!)
Kuten viime viikonloppunakin. Me oltiin sovittu erään Neiti Suutahtelijan kanssa, että nähdään sit klo 12 tienoilla keskustassa. Ihan prikulleen tarkkaa aikaa ja paikkaa me ei oltu sovittu lukkoon, mutta mä ajattelin ton olevan kuitenkin niin sitovaa, että klo 12.13 voisin soittaa hänelle ja kysyä, missä hän oli. No, hän siihen sitten että on juuri herännyt ja hiustenlaitossa ja muussa turhanpäiväisessä tälläytymisessä kestää vielä pari tuntia. Siinä vaiheessa mun sietokykyni ylittyi pahemman kerran. Se oli kyllä sanonut mulle edellisenä päivänä, ettei se ollut varma, jaksaisiko se herätä klo 12:ksi, mutta kyllä mä uskoin, että se olisi saanut kammettua ahterinsa ylös siihen mennessä kun oli kerta mulle niin luvannut.
"Mä oisin keskustassa varmaan joskus puol 2", se helisee niin kuin mitään aikataulujen unohtamista ei olisi koskaan tapahtunutkaan ja olisi ihan ok antaa muiden odotuttaa itseään koko vitun päivän. "Voitsä tulla hakeen mut."
Siinä vaiheessa mä pistän sille luurin korvaan ja painun itse himaan enkä tule takaisin ennen kolmea. Koska jotenkin mä arvasin sen. Kaikkihan aina riippuu hänen menoistaan. Tehdään juuri ja just niin kuin hänelle sopii ja mennään sitten kun hän on väkertänyt hiuspehkoaan 5 tuntia ja heittänyt maskarat naamaan. Unohdetaan, että sovittiin tapaavamme jo 3 tuntia aikaisemmin, mutta mitäs tuosta, koska sua ei huvittanut tulla keskustaan silloin kun sovittiin. Että mullahan onkin koko päivä aikaa sulle ja sun hiustenlaittos odottelulle.
Klo 14.35 mun puhelin nimittäin helähtää mä syönki vielä ensin - mutta mun onnekseni mä olin niin vittuuntunut etten edes jaksanut raahautua yhtää mihinkään silloin, kun hän aiemmin lupaili. Koska jotenkin mä arvasin sen. Noi ihmiset eivät vain koskaan pysy aikatauluissaan - ja sitten kun me viimein nähdään, multa on turha odotella mitään multisympatiaa sille, miksei hänen miehensä koskaan osta hänelle kalliita lahjoja tai ruusupuskia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti