maanantai 21. tammikuuta 2013

Miten päästä yli vaikeasta erosta?

Itse olen kokenut yhden eron, jota voisi sanoa vaikeaksi. Se oli miehen kanssa, joka merkitsi minulle enemmän kuin mikään muu sitä ennen ja sen jälkeen, ja hänestä luopuminen otti koville.

Moni miettii, miten saada vanha suola janottamaan ja exä kiinnostumaan sinusta, uusi alku. Mutta minun vinkkini on: sammuta janosi. Älä turhaan tuhlaa aikaasi menneisyydessä rypemiseen. Erolle on aina ollut jokin syy, ja jos tämä syy on riittänyt silloin, se todennäköisesti aiheuttaisi ennemmin tai myöhemmin ongelmia myös jatkossa, uudessa alussa, joten älä yritä turhaan saada vanhaa suolaasi janoamaan sinua. Janon lopulle on ollut syynsä ja se syy todennäköisesti pätee edelleen - myös exäsi mielestä.

Mutta mikä neuvoksi, kun exästä ja entisistä suhteista luopuminen on vain niin vaikeaa? 

Kun olet kerran puhunut/käynyt eron läpi esim. ystäväsi kanssa, älkää enää palatko siihen. Minusta on edelleen ihana puhua ex-miehestäni, mutta samaan aikaan tiedän sen vain vaikeuttavan hänestä yli pääsemistä. Jos koko ajan puhumalla ja muistelemalla repii niitä muistoja auki, menee lopulta ihan sekaisin. Eron jälkeen on mahdotonta unohtaa sitä kaikkea, mutta jatkuva menneiden muistelu, haikailu ja ihannointi ei loppupeleissä tee hyvää sinulle. Jäät kiinni entiseen elämääni, kuten minulle kävi, ja käytät kaiken energiasi sen muisteluun, mitä hyviä puolia suhteessa oli - ja jotka ovat nyt poissa. Nykyinen elämä ei tunnu enää miltään, nykyiset ihmiset eivät jutuillaan jaksa liikuttaa, he ovat yhdentekeviä, kaikki energiasi kuluu vain sen murehtimiseen, miten elämäsi ei enää ole yhtä ihanaa kuin ennen. Mutta se ei helpotu sillä, että jatkuvasti palaa niihin aikoihin ja murentaa vain omaa oloaan, kun mikään ei enää nosta nykyistä tilannettasi sille tasolle.

Se auttaa ihan oikeasti, olla puhumatta koko ihmisestä. Minä ainakin huomasin oman eroni jälkeen, että joskus kaverieni oli vaikeampi olla puhumatta exästäni kuin minun. Kaverini puhuvat hänestä edelleen, niistä ajoista ja siitä elämästä, jota minä en saa enää koskaan takaisin. Vaikka olen monet kerrat sanonut ettei niihin enää palata. Ettei niitä enää käytäisi läpi. Minulle olisi helpompi olla puhumatta niistä ajoista, mutta joka viikko joku nostaa exäni esille (täysin turhasta asiasta) ja saa minut taas miettimään asioita. Mutta ex-miehestäni puhuminen ei tuo häntä takaisin, eikä myöskään se, että kaverini kuinka haukkuisivat hänen uutta tyttöystäväänsä. Minä olen kuitenkin pyytänyt ettei hänestä tarvitsisi enää puhua - olisi helpompi jatkaa omaa elämää miettimättä koko ajan mitä "Jaska" söi aamiaiseksi tai mitä milloinkin kaverini jauhavat.

Minä deletoin puhelimestani hänen kuviaan ja kaikkea häneen liittyvää. En kuuntele enää niitä biisejä, jotka jollain tavoin muistuttavat hänestä. Poistin monta biisiä, jotka aiheuttivat minulle surullisen, masentavan olotilan muistoillaan meidän yhteisestä ajastamme. Mieluummin elän kuuntelematta niitä kappaleita kuin tahallani aiheuttaisin itselleni silmäkulmanpyyhkimisreaktioita tai menneidenhaikailuhetkiä. Ei tietenkään ole mahdollista deletoida ja välttää jokaista häneen liittyvää muistoa, mutta jos minä voin vähentää häneen liittyviä kipupisteitä, niin totta ihmeessä minä niin teen. Aikani ryvin muistoissa, kunnes tajusin sen vain pahentavan oloani. On mahdollista välttää tiettyjä asioita, jotka aina saavat apeaksi ja surulliseksi vain koska nämä asiat niin vahvasti liittyvät häneen eikä niitä muina asioina tai asiayhteyksissä enää voi ajatella.

Kiellettyjä asioita ovat mm.

Hangover - elokuvat
tiettyjen valokuvien katselu (ei nyt ihan kaikkea raaski deletoida, eikä tarvitsekaan.)
eräs tietty automerkki
tietynväriset kauluspaidat
se kerrostalo jossa hän asui tuolloin
eräs tietty paikka jossa kävimme syömässä
Kanariansaaret ( ja siellä eräs tietty kaupunki eritoten)
ja niiin monet biisit, jotka saavat minussa vain loputtoman masentavan olotilan ja itkukohtauksen nro 455.

En pelkää sanoa, että minulla on edelleen ne pari suurinta kipupistettä, jotka aiheuttavat itkut  ja depressiot vaikka 456:nnen kerran, jos vain olen sillä tuulella. Nykyään voin jo kuunnella ystävieni kertomuksia siitä paikasta Kanarialla, jossa minä ja hänkin kerran olimme ilman että sorrun murehtimaan ihan kamalasti. Mutta joka kerta, joka kerta, kun minä palaan niihin kolmeen kuvaan, joista se tunnelma välittyy niin selkeästi, minä en vain voi ohittaa niitä kuvia tuntematta pientä pistosta jossain sisimmässäni, että tuo oli elämäni paras ilta. Mutta se, mitä minä voin tehdä, on olla menemättä liian usein näihin kuviin, ja välttää näiden lisäksi kahta biisiä miljardista maailman biiseistä, ja lisäksi Skål-ravintolaa kun olen tietyssä moodissa, ei mielestäni ole ihan ylivoimaista.

Tietyn merkin autot ja Kanariansaaret saavat minut kyllä edelleen miettimään häntä, mutta nykyään vain hetkeksi. Eivät enää haluamaan sitä kaikkea takaisin. Eivät jossittelemaan eivätkä murehtimaan sitä, miksi koskaan edes menetin sen kaiken. Nämä asiat aiheuttavat satunnaista haikeutta, mutta eivät enää samanlaista tuskaa kuin esimerkiksi vuosi sitten heti eron jälkeen.

Ja niin kliseistä kuin se onkin: kaikkein tärkeintä on myös aika. Ei kukaan voi päästä yli sellaisesta elämänmuutoksesta päivässä, eikä edes viikossa - ei edes kuukaudessa. Minulla meni varsinaiseen kunnon toipumiseen yli vuosi - enkä minä vieläkään ole päässyt yli Skålin ja kahden muistorikkaan biisin ja valokuvien kierteestä. Mutta parempaan suuntaan mennään. Kenties ensi vuonna tähän aikaan voin unohtaa ne valokuvat.. Nojoo, en kyllä edes muista milloin viimeksi katselin niitä. Eikä totta puhuen tee edes yhtään mieli palata niihin.

Tsemppiä kaikille eronneille! Elämä ei kaadu häneen, vaikka kymmeniä nenäliinapaketteja ja tuskaisia hetkiä sen takia joutuukin kärsimään.

91 kommenttia:

  1. Mut nyt vaan tuntuu siltä, että elämä todellakin kaatuu häneen...Kumpa voisi kadota ikuisiksi ajoiksi, pois, pois kaikesta ja unohtaa kaikki, aivan kaikki. Mitä järkeä on elämässä, jos vähän väliä joutuu luopumaan tärkeimmistä ihmisistä. en mää tiiä, mut multa sekoo kohta pää, särkeekin jo nii paljon, ei ruoka maistu, eikä uni tuu, vaikka mitä tekis..AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi,
      mä muistan noi tunteet silloin kun Jesse (nimi muutettu) jätti minut/ me ajauduttiin erillemme. Musta tuntui ihan hirveältä, mutta toisaalta mä olin samaan aikaan jotenkin helpottunut, että se kaikki epäselvyys ja epävarmuuden aika oli ohi. Mä lopultakin tiesin, missä mentiin, eikä mun enää tarvinnut arvailla, mikä suhteessa oli pielessä, koska sillä ei ollut enää väliä, kun mitään suhdetta ei ollut.

      Mä myös tiedän, miten vaikea on nähdä enää mitään toivoa ja valoa elämässä. Mutta mä vannon, vakuutan ja lupaan sulle, että asiat tulevat muuttumaan paremmiksi. Mä tiedän, miten helppo on ripustautua vanhoihin muistoihin ja aikoihin, mutta se ei loppupeleissä helpota mitään, päinvastoin. Se, mikä auttoi mua pääsemään lopullisesti yli exästäni oli se, että mä muistutin itseäni niistä huonoista hetkistä; siitä, miten törkeä se mulle välillä oli, siitä, miten sillä oli taipumusta vieraisiin ja miten se välillä ignorasi mut kokonaan. Kun mä lopetin niiden "täydellisten" muistojen vaalimisen, oli helpompi nähdä, ettei se suhde muutenkaan ollut niin unelmaa kuin mä olin joskus luullut.

      Mutta mä tiedän myös miten kornilta toi sun korviisi nyt kuulostaa. Kukaan muu ei voi ymmärtää sitä, mitä teillä oli. Mutta mä lupaan sulle, että sä pääset yli; se tulee olemaan vaikeaa; mulla se vei melkein vuoden, mutta sitä auttoi se, että mä lopetin exäni seuraamisen esim. facebookissa, mä en enää palannut niihin asioihin, jotka muistuttivat "meistä" ja kaikista eniten mua ehkä auttoi eräs toinen mies, joka muistutti mua, että kyllä niitä kunnollisia miehiäkin vielä jossain on.
      Tsemppiä sulle hirmuisesti! Ehkä viikon, kuukauden tai vuoden päästä sä pystyt suhtautumaan eroon jo ihan erilailla. Aikaa se vaatii aina ja se on ylipääsemisen avainasia.

      Poista
    2. Joo. Löysin eilen tämän sivun kun täältä lohtua hain, kun mitään muutakaan en enää keksinyt. Olen mies ja erosin naisesta. 4 vuotta oltiin yhdessä. Sitä ennen oli kans 4 vuoden suhde ja sekin kariutui, sekään ei halppoa ollut, mutta nyt menee jo yli nämä tunteet. Todellakin tuntuu siltä, että ei jaksa ja millään ei oo enää väliä. Tuntuu siltä kuin oisin sen ainoan oikean löytänyt ja nyt se hylkäsi minut, vaikka niin ei pitänyt koskaan käydä. Itse kuitenkin kaiken pilasin. Pettänyt en koskaan ole enkä väkivaltainen. Häntä en olisi voinut ikinä pettää enkä jättää ilman sellaista syytä minkä ylitse ei voisi koskaan päästä. Kaikkeni nyt yritin, että ei olisi eroa tullut, kerroin kuinka tärkeä hän minulle on ja miten paljon oikeasti rakastan, mutta ei auttanut, hän on ratkaisunsa tehnyt. Jotenkin tuntuu, että hänen oli paljon helpompi luopua minusta kuin minun hänestä ja nyt olen miettinyt, että johtuukohan se siitä, että hän on kokenut elämässään paljon menetyksiä jo pikkutytöstä lähtien, veli vei hengen itseltään ja isä kuoli pari vuotta sitten ja nyt äiti joutui mielisairaalaan, ymmärrän hänen tuskansa, mutta kun olisin niin halunnut hänelle hyvän elämän antaa ja loppuun asti häntä tukea, mutta, kun en saa siihen enää mahdollisuutta...Kukaan ei lyö niin lujaa kuin elämä JA SE SATTUU! Sellanen olo päällä, että tekisi mieli tehdä jotakin radikaalista, mutta kun ei tiedä mitä, mitään pahaa en kenellekään halua, mutta siltä tuntuu kuin joku sahaisi tylsällä sahalla sydäntä kahtia..

      Onneksi sinä olet selvinnyt ja tiedän myös, että minä selviän, mutta pelkään vain, mitä tämä minulle tekee ja ihan varmasti jättää loppuelämän mustelmia, pelkään myös niitä tulevia hetkiä, kun yksin olen ja häntä mietin, ne hetket sattuu nyt jo...

      Poista
    3. Niin, joskus erolle ei edes löydy mitään ns. kunnollista syytä. Pahintahan se on, jos ei edes tiedä kunnon syytä. "Erilleen ajautuminen" on yksi "syy", mutta lopullisen syyn tietää vain entinen tyttöystäväsi, jos hänkään. Voi olla mahdollista, ettei hänkään osaisi määritellä kunnolla, miksi asiat menivät niin kuin menivät. Se mitä minä olen oppinut, on se, että selvitä asia (entisesi) kanssa yhdellä kerralla selväksi, jos siis kaipaat vielä selitystä tms., ja sen jälkeen anna olla. Minun oli itse tavattoman vaikea noudattaa tätä neuvoa, mutta jälkikäteen katsoessa olisi ollut helpompaa ellen olisi jatkuvasti ollut repimässä vanhoja muistoja auki. Kun olet kerran käsitellyt eron kunnolla jonkun kanssa, älä palaa siihen enää uudestaan, koska itseni kohdalla ainakin se sai minut vain haikailemaan menneitä - mikä ei siis enää muuta mitään, vaan saa vain olosi tuntumaan pahemmalta, kun mietit, mitä menetit ja mitä et enää voi saada. Kokemuksesta voin sanoa, että niissä mietteissä ei ole kiva rypeä monta viikkoa, kuukautta, putkeen.

      Tietysti on ihan luonnollista, että exän elämä kiinnostaa eron jälkeenkin. Mutta omalla kohdallani kävi niin, että mä tavallaan unohdin kaiken muun elämän; keskityin vain exäni miettimiseen, vanhojen aikoijen haikailuun ja sellaiseen. Kyllä se jätti jäljet; mun ystäväpiiri muuttui ja mä aloin suhtautua asioihin erilailla sen jälkeen.

      Ei kuitenkaan kannata pelätä tulevaa. Kaikesta jää aina jäljet, olivat niiden aiheuttavat asiat sitten positiivisia tai negatiivisia, mutta jokaisella asialla on vaikutuksensa, niin minä olen aina uskonut. Nämä asiat tekevät meistä sellaisia kuin me olemme. Kaikkein tärkeintä sinulle juuri nyt olisi saada ajatuksesi pois erosta, edes hetkeksi. Muistaa, että elämässä on muutakin, vaikka juuri nyt sitä voi olla vaikea muistaa.

      On hyuvä muistaa myös se, että masentuneisuus lietsoo masentuneisuutta. Jos alat ajatella olevasi surkea, huono tai muuten jotain negatiivista, alat pikkuhiljaa uskoa siihen, kuten minulle kävi. Ja niin kliseistä kuin se tosiaan on: kyllä paremmat ajat vielä koittavat, mutta niiden tuloa ei voi koskaan ennustaa etukäteen.. Älä kuitenkaan ikinä edes harkitse tekeväsi mitään ajattelematonta itsellesi. Vakuutan, että katuisit sitä myöhemmin, vaikka nyt ajatus ehkä kaiken ryöpytyksen keskellä houkuttavalta kuulostaakin. Mutta jo parin viikon päästä olosi on varmasti parempi! Pärjäile! :)

      Poista
    4. Kiitos hyvistä neuvoista =) Kuulostaa tutulta nämä sinun mietteesi ja tunteesi. Kyllä varmasti se aurinko risukasaankin joskus paistaa, mutta ei tällä hetkellä heh! Olen ehkä liian ahkera mietiskelijä, vaivun liian syviin mietteisiin ja se ei vissiin ole hyvä juttu, mutta kun en haluaisi robottikaan olla, niin kuin tuntuu monen kohdalla olevan, eli tukahduttaa ja paaduttaa sydämensä, jotta ei tuntisi surua. Oi voih...

      Tämä on jo kolmas päivä, kun olen yksin meidän entisessä yhteisessä asunnossa. Minä se olen joka tästä lähtee, kun hän tässä minua ennen asui, mutta kun on niin vaikea pakata tavaroita tällä mielialalla, ja toisaalta on todella sydäntäsärkevää olla täällä ja rypeä surussa, kun toinen odottaa mökillä, että lähden.

      Tuskin sinua kiinnostaa ventovieraan ihmisen asiat, mutta hyväsydäminen olet, kun kuunnellut olet ja lohdunsanoja antanut, suurkiitos niistä =)

      Tiedän, että tämä on ohimenevää, mutta kun sen niin helposti välillä unohtaa ja alkaa taas haikailemaan menneitä ja tulevia. Mutta kyllä se tästä =)
      Pärjäile sinäkin siellä ja oli kiva kuulla sinun mietteitä =)

      Poista
    5. Minulle tulikin mieleen vielä, että sun tapauksessasi ero on varmaankin vaikeampi kuin omani, koska mulla ja exälläni oli ollut välinpitämättömyyttä ja huonoja ja aikoja jo ennen varsinaista eroa, ja kun ero sitten tuli, se oli miltei helpotus sekaviin tilanteisiin.

      Ja on tietysti ihan luonnollista haikailla ja muistella menneitä, se kuuluu asiaan. Mutta jos tämä vie kaiken aikasi, se ei tietystikään ole enää hyvä asia..

      Voimia sinulle! Oli kiva olla avuksi! :)

      Poista
    6. Jep. Olen itse nyt miettinyt miltein samoja asioita. Olen päättänyt, että en jaksa enää rypeä surussa. Otan itseäni niskasta kiinni ja nostan jaloilleni. Lähden kohti uusia seikkailuja. Ei elämä tähän kaadu, nyt se vasta alkaa! Miksi surra ihmistä, joka ei enää välitä tai halua jatkaa? Miksi tehdä itselle hallaa? Itselläni on aina ollut periaate; Jos suhde ei toimi tai muuten vain päättyy, niin sitten sen on tarkoitettu tapahtuvan. Tämän tärkeän aatteen jossain vaiheessa kadotin, mutta onneksi sen mieleni syövereistä taas löysin =)

      Ehkä eroilla on tarkoituksensa. Menetetyistä suhteista oppii paljon, jos ne oikein oivaltaa ja silloin ne kasvattavat ihmistä ihmisenä, ehkä sitä lopullista "oikeaa" kumppania varten, jonka kanssa viettää loppuelämän.

      Maailmassa on paljon vakavampia asioita ja täytyy yrittää olla onnellinen siitä, mitä on ja mitä on ollut. Aurinko nousee, joka päivä =)

      Todellakin olit avuksi :)

      Kiittäen, Anonyymi30

      Poista
    7. Oikea asenne! Arvostan.
      Ja hyvää jatkoa,
      maaren :)

      Poista
  2. Mulla loppu 6 vuoden suhde koska sillä naisella oli niin huonoitse tunto ja se sanoi minulle että meidän on pakko erota jotta hän voi keskittyä itsensä kuntoon saamiseen.. Se ero keskustelu oli meille molemmille niin tuskaa.. Ja meillä on lapsia joten joudumme olemaan väkisinkin tekemisissä :/ jo 4 kuukautta kulunut ja mä rakastan edelleen häntä ja en saa mielestäni sitä, Ja päässäni pyörii vaan kokoajan että entä jos entä jos.. Ja jotenki vaan kokoajan odotan tietoa että hän on saanut itsensä kuntoon ja haluaisi minut takaisin :( Mä menin tyhmänä kysymään että rakastaako hän minua vielä ja vastaus yllätti kun hän sanoi että kyllä :/

    Tää on niin helvetin vaikeeta koska erolle ei ollut kunnon syytä niin kokoajan vaan elättelee toiveita eikä pysty elämään omaa elämää.. En tiedä miten saisin kaiken pois mielestäni vaikka oon kaikkea mahdollista yrittänyt.. Toinen nainen ei tule kysymykseenkään koska en halua huonoa omaa tuntoa ja en ole sihen vielä valmis..

    Tuo sinun teksti kuulostaa järkevältä mutta mä en vaan pysty sihen koska näen hänet kuitenkin 1 kerran viikossa lasten vaihdossa :/ ja olen muutenkin tekemisissä koska en osaa päästää irti ennen kuin tiiän ettei hän rakasta minua enää... TÄÄÄ ON NIIN VAIKEETA :( Hän on ensimmäinen ajatus aamulla ja viimeinen illalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi ja kiitos kommentistasi.

      Sinun tilanteesi on luonnollisestikin paljon vaikeaselitteisempi jo yhteisten lasten ja pitkän menneisyyden takia. Näistä syistä on siten ihan ymmärrettävääkin, ettei yli pääseminen tapahdu parissakaan kuukaudessa, koska yhteisestä ajasta muistuttavia tekijöitä on niin paljon.
      Kaikkea ei tietenkään tarvitse unohtaa, mutta sinun tilannettasi varmasti vaikeuttaa eroon johtaneiden syiden epäselvyys ja se, että nainen on sanonut yhä omaavansa tunteita sinua kohtaan.

      Vaikea on tietysti määritellä mikä on itsensä kuntoon saamista tai kuinka kauan siinä kestää, mutta minä en näkisi mitään syytä sille, että jos se prosessi joskus valmistuu niin miksette sitten voisi yrittää uudestaan. Se on kuitenkin minun mielipiteeni, mutta jos sinulla on yhä tunteita häntä kohtaan (mikä lienee ilmeistä) ja ennen kaikkea; mikäli hänellä on yhä tunteita sinua kohtaan (mikä selvinnee lähitulevaisuudessa), niin mikä teidät ajaa erillenne? Jos et keksi mitään syytä siihen, ehkä teidän kannattaisi keskustella asiasta; ja myös siitä, mitä hän itsensä kuntoon saamisella ja sen kestolla tarkoittaa.

      Jos hän on vastannut rakastavansa sinua, niin teidän todellakin kannattaa käydä pieni keskustelu...

      Toivottavasti minusta oli apua ja toivon hyvää jatkoa sinulle ja teille kaikille. :)

      Poista
  3. Moikka.

    Sun on pakko auttaa mua. Poikaystäväni jätti minut tänään aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se tunne oli jotain niin sanoinkuvailemattoman pahaa että meinasi taju lähteä. Asuimme yhdessä ja täten minun piti pakata tänään kimpsut ja kampsut ja muuttaa (huoh) vanhempieni luokse kun ei ole muuta paikkaa eikä rahaa minne mennä.

    Koko juttu alkoi yli vuosi sitten seksisuhteella hänen kanssaan. Seurustelin kumminkin jo päälle toista vuotta erään toisen kanssa jota petin hänen kanssaan. Ihastuin tähän seksipartneriini niin kovasti syistä, että hän oli todella komea, omisti oman asunnon, hienon auton ja oli mahtava sängyssä. Joten ei mennyt kauaakaan kun jätin kahden vuoden suhteeni kun seksipartnerini suostui alkamaan seurustella kanssani. Eikä tuntunut yhtään missään, vaan oli "cool" olo, kun olin saanut vanhemman jätkän itelleni kuin aikasempi oli.

    Noh, ehdittiin kuukaus seurustella seksipartnerini kanssa kunnes hän lemppas mut noin vuosi sitten syystä että häntä ei kiinnostanut jne. Surin eroa kovasti, mutta enemmänkin tässä erossa surin sitä että olin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen yksin. Pelkään yksinäisyyttä. Asuin tällöin kuitenkin vanhempieni luona, joten mitään radikaalia elämänmuutosta ei tapahtunut eron myötä.

    Puoli vuotta tästä eteenpäin eli viime kesänä aloimme uudestaan pitämään yhteyttä ja taas kävi niin että aloimme seksipartnerini kanssa minun pyynnöstä seurustelemaan. Kesä oli maailman onnellisin kesä mitä ikinä olin elänyt! Matkustimme, kävimme lapissa ja norjassa ja hän oli niiin ihana, puhui kauniisti, piti kädestä. Huomasin että jes! olen hänelle oikeasti tärkeä. Hän sanoi jo että haluaa tulevaisuutta ja lapsia minun kanssani ja niin pois päin. Olin maailman onnellisin tyttö.

    Ei mennyt kauaakaan kun muutin hänen kämpilleen onnellisena. Syksyllä alkoi sitten jo alamäki. Miehestä alkoi tulla välinpitämätön, elämänhaluton, emme enää puhunut juuri mitään. Hän muuttui niin paljon etten tiennyt itse että tykkäänkö hänestä enää vai en, koska minulla oli koko ajan paha olla hänen kanssaan. Mutta en uskaltanut pakata tavaroitani ja lähteä, koska tiedän etten osaisi olla yksin, vihaan mennä nukkumaan yksin.

    Tiesin jo muutama kuukausi sitten että tämä suhde tulee kaatumaan jossain vaiheessa. Ja että en halua jakaa loppuelämääni tuollaisen ihmisen kanssa joka aiheuttaa henkistä väkivaltaa ja jonka kanssa ei voi edes keskustella..

    Tänään se sitten tapahtui. Hän jätti mut tekstiviestien kautta. Sanoi että hänestä ei ole tähän, häntä ei kiinnosta minä eikä mikään muukaan asia, sanoi että minunkin on parempi kun näin koska hän on niin paska mua kohtaan.. Murruin. Luulin että hän välitti musta? Kylmän viileesti vaan lemppas pihalle.

    Tänään hän sitten kävi vielä kämpillä kun olin pakkailemassa. Halasi mua ja sanoi anteeksi. Olen itkenyt koko päivän ja meinannut kuolla itkuun pariinkin otteeseen. Mun koko elämä murtu. Seurustelun kautta multa hävis kaikki kaverikin kun halusin että mun koko elämä pyörii miehen ympärillä. Nyt oon vanhempien luona paikassa missä ei oo yhtään mitään. mua vituttaa niin paljon! oon vihanen ja surullinen samaan aikaan.

    Mikään ero ei oo sattunut näin paljon. Tää on niin suuri elämänmuutos muuttaa takas porukoille ja olla ihan yksin, nukkua yksin tehä kaikki yksin.. en tiiä jaksanko. missä mun kaverit on ?? ei missään.

    Mulla on ihan järjetön hoppu elämässä eteenpäin. Haluan nopeesti töihin, asunnon, miehen, perheen ja sitä rataa... pelottaa etten tuu sitä saamaan... tuntuu että en voi enää ikinä rakastua kehenkään! !:( auta mua tarviin apua.

    toivottavasti jaksoit lukea... ihan hirveää olla yksin. ja haluan ihastua johonkin nopeasti haluan päästä eteenpäin!! edes joskus! aina kaikki lyttääntyy :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi kauheasti, että tässä vastauksessa kesti näin kauan! Olin viikon lomalla ja poissa täältä.

      Erosta ylipääseminen vie aina aikaa ja ensimmäinen askel on sen tunnustaminen. Ei ole mitään pahaa surra "menetettyä elämää" tai haluta puhua entisestä. Jossain vaiheessa on kuitenkin ainakin yritettävä liikkua eteenpäin, vaikka se vaikealta tuntuukin. Itsekin tiedän, että jotkut kaverit osaavat eron tultua tehdä katoamistempun, mutta jos sinulla on yhtäkään hyvää kaveria tai jotakuta, jolle puhua ero kerran kunnolla läpi, niin kannattaa. Mutta omakohtaisesti tuli kyllä silloin joskus vatvottua sitä aivan liikaa; osin kavereidenkin ansiosta, kun he aina puhuivat miehestäni.

      Ja sanon suoraan sen, että jos sinulla on ikinä paha olo kenenkään kanssa, sellaiseen suhteeseen ei kannata jäädä. Parempi on olla yksin kuin huonossa suhteessa, vaikka itse suhteen aikana tai sen päätyttyä ei sitä itse aina heti näkisikään. Tiedostat kuitenkin suhteenne huonot puolet; pidä ne mielessäsi, jos alat myöhemmin tuntea kaipuuta vanhoihin aikoihin.

      Itselläni kävi nimittäin ainakin niin, että ne huonot ja ikävät asiat jotenkin vain unohtuivat, kun keskityin hyvien muistojen vatvomiseen, enkä enää suostunut tajuamaan, ettei suhde mitään ruusuista ollut koskaan ollutkaan.

      On ihan ymmärrettävää, että olet surullinen ja vihainen, kun kaikki kävi niin äkkiä ja ero tuli yllättäen 'puskista.' Toivottavasti elämässäsi on kuitenkin edelleen edes joitakin asioita, jotka eivät muistuta suhteestanne; kannattaa keskittyä niihin ja etsiä itselleen mieluista tekemistä. Harrastukset tai matkustelu (paikkoihin jossa ette yhdessä ole käyneet!) voivat auttaa. :)

      Toivon sinulle kaikkea hyvää ja muista, että kaikesta on aina mahdollista selvitä. :) Yksinäisyys tuntuu aina pahalta, mutta loppujen lopuksi jokainen on itse se, joka erosta joskus yli pääsee. Se ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, siihen voi mennä kauankin aikaa, mutta kun annat aikaa itsellesi ja ajatuksillesi, se hetki koittaa vielä joskus. :) Tärkeintä on uskoa siihen, että asiat kyllä paranevat vielä.

      Tsemppiä ja paras neuvoni ehkä olisi se, että yritä päästää irti menneistä asioista. Kaikkea ei voi eikä pidäkään unohtaa, mutta joskus hyvienkin muistojen on annettava tilaa uusille, vielä paremmille hetkille. :)

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksesta. Olisiko sulla sähköpostia tai jotain missä voisin jutella sun kanssas? Olisi tosi kivaa.

      Ja sain käsityksen että asut jyväskylässä? Itse asun.

      Sulla on mahtava blogi, myös nuo "vanha suola janottaa" tekstit on aivan kuin omasta elämästäni.... en kestä :D

      Poista
  4. Vuotta myöhemmin ja edelleen päivittäin mielessä. Kuvat ovat ehdoton ei, ne on jemmattu kovon pimeimpiin perukoihin, ensi tanssibiisiämme pystyn jo kuuntelemaan hajoamatta(vielä vajaa puoli vuotta sitten aiheutti hysteerisen itkukohtauksen) ja paniikkikohtaukset ovat vähentyneet. Vaan yli ei pääse. Uuden suhteen aloittaminen ei onnistu, uuden henkilön seurassa tulee ajatus "tuossa pitäisi olla se X eikä tuo" ja se automerkki. Tiettyä tietä välttelen ja ennemmin kierrän hiukan kuin ajan kotitilansa ohi. Ei enää tiettyjä tietokonepelejä tai leffoja, sängyssä en ole nukkunut sen koommin vaan sohvalla... Toinen tietty kunta tuo katkerana mieleen ihmisen jolla oli lusikkansa sopassa ja lupauksistaan huolimatta petti minut. Tiettyjä paikkoja en voi välttää ja hlö tulee vastaan. En katso päin enkä ole piirinsä kanssa tekemisissä.

    Ikävä on silti.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tekstistäsi! Paljon asiaa ja hyviä pointteja.

    VastaaPoista
  6. Olin melkein 3 vuotta seurustellut ihanan poikaystäväni kanssa. Erosimme tiistaina 16.12. Juuri se aika kun meillä oli kuukausipäivämme. Minä olin hänelle vihainen ja suutuispäissään sanoin ''erotaan''. Riitelimme sitä ennen paljon ja minä olin se joka suuttui. Olin mustasukkainen. Hänellä oli uusi kaveriporukka , jossa sattui olemaan muutamia tyttöjä. Tosi kauniita. Olin niin mustasukkainen. Soittelin hänelle usein LIIKAA kyselin kaikesta ''missä oot, kene kanssa, mitä teet, millo menet kotiin on myöhä,miks oot niitte kans??'' . Hän kyllä aina vastasi.

    Raühoitteli minua ,kun olin suuttunut ja soitteli joka ilta , vaikkei olisi ollutkaan mitään asiaa. Meillä muuten meni hyvin. Hänenkin mielestä meillä meni aivan hyvin, mutta sitten kaikki äkkiä kääntyi...eilen 17 päivänä menin hänen luokseen käymään. Hän halusi jutella. Hän sanoi,ettei ole enää tunteita minua kohtaan eikä halua olla yhdessä eikä mitään ole meidän välillä kuin ystävyys..murruin kaikesta itkin ja yritin pyytää mahdollisuutta korvata kaiken sen miten mustasukkainen olin ja sen kun kaiken.. hän sanoi ettei ero johdu minusta vaan hän itse vain tahtoo sitä.

    En tietenkään ymmärtänyt. Siinä lattialla istuin kun hän oli s'ngyssä istumassa. Itkin ja sain paniikkikohtauksen ja se vain paheni, kun kuulin vielä päässäni, kun hän sanoi, ettei ole enää tunteita.. Miten tunteet häviää näin äkki'..? en ymmärrä sitä..
    Jouduin lähtemään itkiessään kotiin, en tietenkään voinut jäädä, hän ei halunnut sitä.. Illalla soittelin hänelle ja pyysin , että ottaisi minut takaisin. Mietin miten minä jaksaisin olla töissä (olen lähihoitajana) työ on raskasta ja aina raskaan työpäivän jälkeen on palkitsevaa päästä rakkaansa syliin ja torkahtaa.. Nyt kun olemme eronneet, miten minä vain pärjään.. Olen nyt kaksi päivää jaksanut olla töissä siinä toivossa , että ehkä näen häntä kaupassa s marketissa.. koska hän käy siellä usein.

    Töiden jälkeen kävin ässässä enkä nähnyt häntä tietenkään. En saa häntä mitenkään pois mielestä.. satuin kysymään häneltä : miksi sinulle on niin helppoa olla ajattelamatta minua, kun minä ajattelen sinua koko ajan enkä voi lopettaa sitä vaikka haluisin... hän vain sanoi ettei ajattele.. mutta minä yritin olla ajattelematta häntä, silti väkisinkin tulee mieleen hän. Tänään pyyhin pölyt pöydästä, tuli heti mieleen se, kun siivosin hänen taloaan ja jaoimme työmme siten, että minä pyyhin pölyt ja hän imuroi... MITEN voin olla ajattelmatta, kun kaikki muistuttaa hänestä tai liittyy häneen..? Tämä on ollut minun pisin suhde.. Hän on minua vuoden nuorempi, pitkä ja komea. Hänen kanssaan olen kokenut kaikkea . Niin paljon hyviä muistoja.. Rakastan häntä edelleen.. haluan vain tietää miksi oli niin helppoa heittä' kaikki menemään.. pelkäsin menettää hänet toiselle, siksi urakalla soittelin hänelle ja menetin hänet kuitenkin..Kumpa voisin kirjoittaa tänne kaiken. Vain pari ystävääni tietää erostamme. Me olimme aina se söpöpari.. Hän oli niin pitkä ja minä semmoinen pätkä. Rakastan häntä niin paljon, että se sattuu. Loukkaa niin paljon, koska ite mokasin. Pilasin suhteeni. Minun olisi pitänyt olla itsevarma.

    VastaaPoista
  7. Hei! Löysin kirjoituksesi sattumalta kun googlailin erosta selvyitymistä. Kirjoituksesi auttoi kohentamaan mielialaani todella paljon.
    Erosimme viimeviikolla avopuolisoni kanssa 2 vuoden suhteesta. Tavallaan minä jätin, tavallaan hän. Meillä on ollut suhteemme aikana paljon riitoja, pahaa oloa ja epäluottamusta. Kumpikaan ei ole koskaan pettänyt toista, riitamme vain ovat olleet sanallisia ja alkaneet pienistä asioista. Tilanne on vielä nytkin tulenarka, mies lupasi tulla keskiviikkona käymään (muutti äidilleen takaisin) ja että puhuisimme eron syistä.

    Tämä koko aika on mennyt kuin sumussa. Hän on elämäni rakkaus, on sitä vieläkin. Hän on tavallaan miettinyt yhteenpaluuta, mutta kuulema riitamme ovat olleet niin raastavia ettei hän jaksaisi enää.. ainakaan vielä. Tuo "vielä" antoi minulle toivoa.. En kuitenkaan tiedä kannattaisiko minun toivoa/uskoa sitä että palaisimme joskus yhteen, se voisi vain hidastaa surun käsittelyäni.

    En vain jaksa enää. En jaksa syödä, en jaksa huolehtia itsestäni. Olen vaan ja itken. Toki tiedän, että suurin syy eroon oli minussa itsessäni ja ilkeissä sanoissani..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi,

      elämäntehtäväni on täytetty, mikäli koet tämän postauksen olleen millään lailla avuksi! Paljon jaksamista, erot eivät ole ikinä helppoja ja anna lupa itsellesi itkeä ja surra ihan niin paljon kuin sinusta tuntuu. Oma vinkkini kuitenkin on jatkaa elämää, ei jäädä vellomaan 'entä jos' -ajatteluun, sillä se satuttaa vain vielä enemmän..

      Poista
  8. Nimeni on LISA ja olen USA: sta, haluan käyttää tätä tilaisuutta kiittää suurta Agadagaa, joka todella teki elämäni miellyttävän tänään. Tämä loistava mies, tohtori Agadaga toi ihana mieheni takaisin minulle, minulla oli kaksi kaunista lasta minun aviomies, noin neljä vuotta sitten, minä ja mieheni ovat olleet yksi riita tai toinen, kunnes hän lopulta jätti minut yhdelle nuorelle naiselle. Tunsin, että elämäni on ohi ja lapset luulivat, etteivät he enää näe isäänsä. vahva vain lapsille, mutta en voinut hallita tuskaa, joka pahoinpitelee sydämeni, sydämeni oli täynnä surua ja tuskaa, koska olin todella rakastunut mieheni kanssa. Joka päivä ja yö ajattelen häntä ja toivovat aina, että hän tulee takaisin minulle, kunnes jonain päivänä tapasin hyvän ystävänni, joka oli myös sellaisessa tilanteessa kuin minä, mutta hänen ongelmansa oli hänen entinen poikaystävä, jolla hänellä oli ei-toivottu raskaus ja hän kieltäytyi ottamasta vastuuta ja hylkäsi hänet. Hän kertoi minulle, että minulla oli pieni tapaus ja että en olisi syytä huoleen siitä ollenkaan, joten kysyin, mikä oli ratkaisu ongelmalleni ja hän antoi minulle tämän suuren miehen. sähköpostiosoite.Olen epäilevä, jos tämä mies oli ratkaisu, otin yhteyttä tähän suuriin ihmiseen ja hän kertoi minulle, mitä tehdä ja minä teen heidät kaikki, hän sanoi minua odottamaan vain 72 tuntia ja että mieheni tulee ryömimään hänen polvilleen vain anteeksiantoa varten, joten minä uskollisesti tehin mitä tämä suuri mies pyysi minulta ja varmasti 72 tunnin kuluttua hän oli takaisin minulle jälleen yhteyttä Agadaga apuun tänään agadagaspiritualhome@gmail.com

    VastaaPoista
  9. IHANA:

    Wooow, minä olen Gloria Meyers, haluan jakaa elämäni tarinan maailman kanssa siitä, miten sain mieheni, ennen kaikkea sain onnellani takaisin, tarkoitin yhden dr. Ogundeleen ilmoitusta internetissä siitä, miten hän auttaa naista saan poikaystäväni takaisin, joten minun täytyy ottaa yhteyttä häneen auttamaan minua palauttamaan avioliittoni, aviomies jätti minut viiden vuoden avioliitolle, koska hänen perheensä ja ystävänsä eivät pidä minusta ja he pyytävät häntä saamaan toisen naisen, mutta kun minä ota tohtori Ogundele apua, hän kertoi rentoudakseen, että hän auttaa minua, tohtori Ogundele toi mieheni, joka jätti minut 5 vuodeksi vain 24 tuntia. Tämä on voimakas loitsu, jota en ole koskaan nähnyt elämässäni sellaista, hän toi takaisin mieheni minulle vain 24 tunnissa ja kertoi minulle, että minulla on oma lapsi, tänään minulla on 1-vuotias vauva, tämä mies on hieno, jos joku tarvitsee apua ja haluaa ottaa sinuun yhteyttä, sinä voi tavoittaa hänet seuraavalla osoitteella: Sähköposti: ogundeletempleofsolution@gmail.com, Viber-numero: +27638836445. Whats-app Numero: +2349065101630.

    VastaaPoista
  10. Hei olen Mary Michael, olen täällä spreed tämä hyvä uutinen koko maailmalle siitä, miten sain mieheni rakastaa takaisin. Olin hulluksi, kun rakkauteni jätti minut toisen tytön viime kuussa, mutta kun tapaan ystävä, joka tutustuttaa minut DrIgbinovia suuri Messenger, olen kertonut minun ongelmani DrIgbinovia miten mieheni jätti minut ja myös miten minun piti saada työtä erittäin suuri yritys. Hän vain sanoi minulle, että olen tullut oikeaan paikkaan olivat aion saada sydämeni halu ilman sivu vaikutuksia. Hän kertoi minulle, mitä minun pitää tehdä, kun se oli tehty, seuraavan 2 päivää, rakkauteni soitti minulle puhelimessa ja sanoi anteeksi elää minulle ennen nyt ja myös seuraavan viikon jälkeen rakkauteni soitti minulle on vedota anteeksiantoa , Olin pyytänyt haastatteluun minun haluttu yritys minun tarvitsi työskennellä ohjaaja. Olen niin onnellinen ja ylityöllistettyjä, että minun täytyy kertoa tämä koko maailmalle, miten Drigbinovia auttaa minua myöntämään sydämeni halu. Drigbinovia on erikoistunut kaikenlaisia oikeinkirjoituksen ja hyvää taikaa. Jos tarvitset apua yhteyttä Drigbinovia on seuraava Sähkö posti osoite: doctorigbinovia93@gmail.com

    Kiitos minulle myöhemmin.

    VastaaPoista
  11. TODISTUS

    Nimeni on Safina Jakov, minä olen Puolasta ja jakan tämän maailman tosi elämäntarinaani, haluan maailma tietää erinomaisesta ja rehellisestä suuresta miehellisestä Akinista Akinista, minulla oli ongelmia minun aviomies ja hän meni eroon eroon, koska minulla ei ollut lasta hänelle 9 vuoden avioliiton jälkeen ja etsin apua kaikkialla, tiedän, että voisi auttaa minua ja näen yhden ilmoituksen, josta puhutaan Dr Akinista miten hän voisi auttaa häntä 24 tuntia, otin nopeasti yhteyttä, ja hän kertoi minulle, että hän auttaa minua ongelmani kanssa 48 tuntia en ollut varma hänen sanoista, toistaiseksi hän toi takaisin mieheni, joka jäi alle 48 tunteina ja mieheni paluun jälkeen olen onnellinen nainen maan päällä, koska olen raskaana poikavauva, todistan tänään, koska kerroin tohtori Akinille, että annan maailman tietää hänestä ja jopa niille, jotka tarvitsevat ratkaisu elämäsi ongelmiin, ota hänet yhteyttä tähän päivään mennessä ja ota yhteyttä: WhatsApp ja Viber Chat: +27656406432. Sähköposti: akinsolutiontemple@gmail.com

    VastaaPoista
  12. KIITOS TULEVAISUUDESTA Dr.Chambercille ongelmien ratkaisemisesta Hänen sähköpostiosoitteensa on Chamberc564@yahoo.com

    Nimeni on Miss Fatima. Olin naimisissa mieheni kanssa 5 vuotta. Elimme iloisesti yhdessä tänä vuonna eikä vasta, kun hän matkustaa Australiaan liikematkalle, jossa hän tapasi tämän tytön ja siitä lähtien hän vihaa minua ja lapsia ja rakkautta yksin, kun mieheni palasi matkalta, hän sanoi, että ei halunnut nähdä minua ja lapseni enää, joten hän potkaisi meidät talosta ja meni Australiaan nähdäksesi toisen naisen. joten minä ja lapseni olivat niin turhautuneita ja asuin äitini kanssa, enkä kohdella hyvin, koska äitini meni naimisiin toisen miehen kanssa isäni kuoleman jälkeen, joten mies, jonka kanssa hän meni naimisiin, ei kohdellut häntä hyvin, ja lapseni olivat niin sekaisin ja etsin tapa saada mieheni takaisin kotiin, koska rakastan häntä ja arvostan häntä paljon, joten jonain päivänä, kun olin selaamassa tietokoneellani, näin sen, että Dr.Chambercilla on apu miehestä, joka auttoi saamaan vaimonsa takaisin hänelle todistukset, joita Internetissä jaettiin myös paljon naisia, ja minä olimme vaikuttaneet niin paljon, että uskon myös, että annan sille kokeilun.

    Aluksi olin peloissaan, mutta kun ajattelin, mitä lapseni ja minä käymme läpi, otin yhteyttä Dr.Chamberciin, joka tein kaiken mitä hän pyysi minua tekemään uskon kanssa, ja hän käski pysyä rauhallisena vain 24 tunnin ajan, jonka mieheni pitäisi palaa minun luokseni ja yllätyksekseni sain mieheni puhelun toisena päivänä, kun kysyin lasten jälkeen ja soitin Dr.cahmberille ja hän sanoi, että hänen ongelmansa on ratkaistu poikani. näin sain perheeni takaisin pitkän pettymyksen jälkeen, kun jarrutin paha nainen, ja kaikki tämä Dr.Chambercin apu, haluan, että kaikki teistä täällä foorumissa liityisitte sanoen suurta kiitosta Dr.Chambercille ja minä myös neuvoja kenelle tahansa tällaisissa tai samankaltaisissa ongelmissa tai ongelmissa pitäisi myös ottaa yhteyttä häneen hänen sähköpostillaan on Chamberc465@yhaoo.com. Hän on ratkaisu kaikkiin ongelmiin ja elämän vaikeuksiin. voit myös kertoa lääkärille tällä matkapuhelinnumerolla +23480887777194

    Se on erikoistunut seuraavaan sarjaan.

    (1) Jos haluat takaisin.

    (2) jos sinulla on aina huonoja unia.

    (3) Jos haluat olla myynnissä toimistossasi.

    (4) Jos haluat, että naiset / miehet juoksevat jälkeesi.

    (5) Jos haluat lapsen.

    (6) Jos haluat olla rikas.

    (7) Jos haluat sitoa aviomiehesi / vaimonne ikuisesti.

    (8) Jos tarvitset taloudellista tukea.

    (9) Kuinka teitä petettiin ja halusit palauttaa menetetyt rahasi.

    (10) jos haluat lopettaa avioerosi.

    (11) jos haluat erottaa aviomiehesi.

    (12) jos haluatte toiveesi.

    (13) Raskaus vauvan suunnittelemiseksi

    (14) Varmistettava, että voitat ongelmalliset oikeudenkäynnit ja avioerot riippumatta siitä, missä vaiheessa

    (15) Lopeta avioliitto tai suhde erottamasta.

    (16) jos sinulla on jokin muu sairaus (H I V), (CANCER) tai mikä tahansa sairaus.

    (17) tarvitsetko vapautuksen rukouksia lapsellesi tai itsellesi.

    (18) haluat parantaa diabeteksen paranemista, herpes-hoidon parantamista, HIV: n ja aidsin hoitoa, rintasyövän hoitoa ja syövän hoitoa,

    jälleen kerran, ota yhteyttä häneen sähköpostitse chamberc564@yhaoo.com hän on ratkaisu kaikkiin ongelmiin ja elämän vaikeuksiin. voit myös kertoa lääkärille tällä matkapuhelinnumerolla +23480887777194

    VastaaPoista
  13. Olen saanut takaisin entisen poikaystäväni kanssa DR OKOSUNin avulla, joka on paras loitsujarru verkossa, ja suosittelen DR OKOSUNia kaikille, jotka tarvitsevat apua! .. Haluan todistaa, kuinka sain takaisin poikaystävänsä sen jälkeen kun hän murtautui minä olemme olleet yhdessä kolme vuotta, äskettäin sain selville, että poikaystäväni oli yhteydessä toiseen tyttöystävään, kun kohtasin häntä, se johti riitoja ja lopulta hajosi kanssani, yritin kaikki voisin saada hänet takaisin mutta kaikki turhaan, kunnes näin viestin suhteellisuusfoorumissa, jossa kerrottiin oikeinkirjoituskoneesta, joka auttaa ihmisiä saamaan takaisin kadonneen rakkautensa rakkauden oikeinkirjoituksen kautta, aluksi epäilen sitä, mutta päätin kokeilla sitä, kun otin yhteyttä tähän loitsuan ja hän kertoi minulle, mitä tehdä, ja tein sen, Sitten hän teki rakkauden oikeinkirjoituksen minulle. 28 tuntia myöhemmin poikaystäväni kutsui minua minulle ja kertoi minulle, että hän menettää minut niin paljon, niin hämmästyttävä! Niinpä hän palasi samana päivänä, ja hänellä oli paljon rakkautta ja iloa, ja hän pyysi anteeksi hänen vikaansa ja hänen aiheuttamastaan ​​kivusta. Sitten siitä päivästä lähtien suhde oli nyt voimakkaampi kuin ennen, kaikki kiitosDR OKOSUNille. hän on niin voimakas, ja päätin jakaa tarinani internetissä, että DR OKOSUNreal ja voimakas oikeinkirjoitin, jota minä aina rukoilen elää pitkään auttamaan lapsiaan vaikeuksissa, jos olet täällä ja tarvitset Ex-taaksepäin tai miehesi muutti toiseen nainen, älä itke enää, ota yhteyttä tähän voimakkaaseen oikeinkirjoittajaan. Seuraavassa hänen yhteystietonsa: Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen: okosunhomeofsolution@gmail.com tai soita tai soita 2348052523829

    VastaaPoista
  14. Hei, nimeni on Mirja VÄINÄMÖINEN Olen Helsingistä, mutta siirryin Waterton Lakes National Park Kanadaan mieheni kanssa. Sanat eivät selitä, kuinka innostunut olen rikki avioliiton palauttamisesta, ja nyt mieheni on täysin palannut, kun jätin minut ja lapset toiselle naiselle. Olemme olleet naimisissa seitsemän vuotta, ja avioliiton aikana olemme saaneet sarjan taisteluja, jotka jatkoivat meitä, kunnes lopulta hän jätti kanssani ja lapsillemme ja muutti Australiaan toisen naisen kanssa. hän estänyt kaiken viestinnän, jonka hän tekee heidät virheelliseksi. Opetin, että elämäni oli ohi, ja lapseni opettivat, etteivät he koskaan näe isäänsä uudelleen. Yritin olla vahvoja vain lapsilleni, mutta en voinut hallita kipua, joka vaivasi sydäntäni, surun ja tuskan vuoksi, koska rakastin häntä todella. Joka päivä ja yötä ajattelen häntä ja haluaisin aina, että hän palaisi kanssani, olin kirjaimellisesti hullu ja tarvitsin jumalallisen väliintulon, joten kerroin jokaiselle ongelmalleni ystävälleni, jolla oli kerran samanlaisia ​​haasteita avioliitto. Hän viittasi minut hyvin voimakkaaseen miehen nimeen DrIginovia. Hän sanoi, että hän oli ainoa syy siihen onneaan, että hän nautti tähän päivään. Drigbinovia voi auttaa, rikkoontuneita suhteita hän sanoi, että minun piti laittaa hänet kokeilemaan. Otin häneen yhteyttä hänen sähköpostiosoitteeseensa doctorigbinovia93@gmail.com ja hän antoi minulle ohjeet siitä, mitä tehdä, ja niin tein, niin hän teki rakkauden loitsun minulle. Suurimmalle yllätykselleni, kolmen viikon kuluttua, mieheni soitti minulle ja kertoi minulle, että hän jäi meidät yhtä paljon kuin lapset, olin niin yllättynyt, sydämeni oli täynnä iloa ja jännitystä, ja aloin varjella kyyneleeni. Hän pyysi anteeksi hänen virhettään ja pyysi anteeksi, että hän aiheutti minulle ja lapsille aiheutuneen kivun. Näin hän tuli takaisin meille, paljon rakkautta ja iloa, ja siitä päivästä lähtien meidän avioliitto oli nyt vahvempi kuin ennen. Drigbinovian ansiosta hän on erittäin voimakas mies, joten päätin jakaa tarinanni niille naisille ja miehet, jotka kokivat tapahtuneen. Haluan teidän tietävän, että on olemassa ratkaisu. Drigbinovia on ratkaisu, todellinen ja voimakas kapellimestari, joka rukoili elää pitkään auttamaan naisia ​​ja lapsia kivun aikaansa. Ja sillä on myös loitsuja hivin, syövän jne. Parantamiseksi tai WhatsApp hänelle kautta +2348144480786 HYVÄ LUKI,

    VastaaPoista
  15. KIITOS TULEVAISUUDESTA JULKAISEMISESTA YLÖS LOTTERIIN VOITTAVAT NUMEROT ON OLETTAVAT KYSYMYKSIÄ / WHATS APP +2347051758952 Hei, nimeni on Ade Hyvä lapsi Yhdistyneestä kuningaskunnasta olen iloinen voidessani jakaa tämän suuren todellisen elämän todistuksen, miten voitin seitsemänkymmentäyksi miljoonaa, viisikymmentä seitsemäntuhatta, neljäsataa kolmekymmentä yhdeksän kiloa. Kaikki unelmani tulivat läpi, kun otin yhteyttä tohtori Peteriin. ja kertoi hänelle arpajaiset. Minulla on niin paljon rahaa lippu vain varmistaakseni, että voitan. Mutta en koskaan tiennyt, että voitto oli niin helppoa, kunnes sain maailman suurimman oikeinkirjoituksen. jotka niin monet ihmiset ovat puhuneet tästä, on erittäin suuri lotossa olevien pelien valamisessa. joten päätin antaa hänelle kokeilun. Otin yhteyttä tähän hienoon tohtori Peteriin ja hän teki loitsun ja antoi minulle voittavan arpajaisten numerot. Mutta uskokaa minua, kun vedot olivat olleet joukossa voittajia. Voitin 71.057.439 puntaa. Tohtori Peter, olet maailman paras, näiden suurten tohtori Peter voit voittaa tuhansia rahoja arpajaisten kautta. Olen niin iloinen voidessani tavata nämä hienot miehet nyt, olen ikuisesti kiitollinen teille tohtori Peter, lähetä hänelle sähköpostia oma voittamasi arpajaiset numerot lähettävät sähköpostinsa: allmightbazulartemple@gmail.com tai Whats App hänelle +2347051758952 tai tutustu hänen verkkosivustoonsa http: // kiitos ystävän lukemisesta
    Dr.Clement voi myös hoitaa koko taudin kasviperäisellä lääkkeellä
    1. HIV / AIDS
    2. HERPES simplex
    3. CANCER
    4. syylien sairaus)
    5. Hepatiitti
    6. krooninen haima
    7. korkea veri
    8. COPD (krooninen obstruktiivinen keuhkosairaus)
    9 Hanki Ex Back

    VastaaPoista
  16. Tarinaani on todennäköisesti samanlainen, mutta löysin kiireellisen ratkaisun entisen poikaystäväni palauttamiseksi takaisin kotiin niin monen vuoden erotuksen jälkeen. Aviomieheni kärsi suhteessa toisen naisen kanssa töissä ja jätti minut. Sain Avioliiton oikeinkirjoituksen casting-ohjelman hengellinen isä, mentori ja parantaja nimeltään Oduduwa. 2 päivää sen jälkeen kun lounas oli kirjoittanut minulle nimensä loitsun takaisin mieheni kotiin luokseni, se oli yllätys, en osaa edes selittää kuinka kaikki tapahtuu, se toimii BABa: n lupauksena.
    Aviomieheni oli aluksi erittäin jämäkkä, mutta aviomieheni Anderson tuli takaisin kotiin pyytämään anteeksi ja pyytämään anteeksi antamista, tänään olemme nyt onnellisempia kuin koskaan.
     En olisi voinut tehdä tätä rakkausloitsun osaa aktivointiin ilman Baba Oduduwan apua. Olisin luopunut ja uskonut, että koska aviomieheni näki jonkun toisen, hän sanoi, että olemme tehneet. Lounastamisen jälkeen Rakkausloitsun, mieheni soittaa minulle matkapuhelimella ja hän palaa takaisin kotiin seuraavana päivänä.
    Olen kiitollinen tälle henkiselle avioliiton parantajalle, joka auttoi minua. Suosittelen häntä kaikille, joilla on avioliitto tai mikä tahansa suhdekriisi, ota nopeasti yhteyttä tähän henkiseen loitsun palauttajaan palatakseen entinen rakkaus.
    tässä on hänen henkilökohtainen sähköpostiosoite: (dr.oduduwaspellcaster@gmail.com)

    VastaaPoista
  17. Nimeni on Miina Sillanpää, muoto, Saariselkä. Avioliiton 12 vuoden jälkeen minä ja mieheni ovat olleet riitaa toisiinsa, kunnes hän lopulta jätti minut ja muutti Kaliforniaan ollakseen toisen naisen kanssa. Tunsin elämäni ohi ja lapseni ajattelivat, etteivätkö he koskaan näe isäänsä enää. Yritin olla vahva vain lapsille, mutta en pystynyt hallitsemaan sydäntäni kiusavia kipuja, sydämeni oli täynnä suruja ja kipuja, koska olin todella rakastunut mieheni. Joka päivä ja yö ajattelen häntä ja toivon aina, että hän palaa takaisin minuun, olin todella järkyttynyt ja tarvitsin apua, joten etsin apua verkosta ja löysin verkkosivuston, joka ehdotti, että tohtori Osagiede voi auttaa entisen takaisin saamista nopeasti . Joten tunsin, että minun pitäisi kokeilla häntä. Otin yhteyttä häneen ja hän kertoi minulle mitä tehdä ja minä tein sen sitten hän teki Rakkaus loitsun minulle. 48 tuntia myöhemmin, mieheni todella soitti minulle ja kertoi minulle, että kaipaa minua ja lapsia niin paljon, niin uskomattoman !! Joten näin hän tuli takaisin sinä päivänä, paljon rakkautta ja iloa, ja hän pyysi anteeksi virheestään ja kivustaan, jonka hän aiheutti minulle ja lapsille. Sitten siitä päivästä lähtien avioliitto oli nyt vahvempi kuin milloin se oli, kaikki kiitos tohtori Osagiedelle. hän on niin voimakas ja päätin jakaa tarinasi Internetissä, että tohtori Osagiede on todellinen ja voimakas loitsunpitäjä, jota rukoilen elääkseni pitkään auttamaan lapsiaan vaikeuksissa, jos olet täällä ja tarvitset Ex takaisin tai aviomiehesi muutti toisen naisen luo, älä itke enää, ota nyt yhteyttä tähän voimakkaaseen loitsuyrittäjään. Tässä on hänen yhteystietonsa osoitteessa: doctorosagiede75@gmail.com tai whatsapp puhelinnumeroon +2349014523836
    tai viber +2349014523836

    VastaaPoista
  18. Hyvää päivää ystäviä, nimeni on Riitta Mäkirinne Turusta, olen lääkäri ammatin mukaan, 47-vuotias. Lukekaa ystävällisesti todellisen elämäni todistukseni, minulla on positiivinen aikomus, että nämä tiedot auttavat tätä artikkelia lukevalle henkilölle nyt palauttamaan rikkoutuneen avioliiton ja palauttamaan menetetyn rakkaussuhteen 2 päivän kuluessa. Oltuaan suhteissa Janne Anttilaan vuosia, hän hajotti minut, tein kaiken saadakseni hänet rakastamaan minua, mutta kaikki mitä tein, oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden takia, että olen häntä kohtaan, Kysyin häneltä kaiken, mitä minulla on, lupaan, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani kollegalleni työssä ja hän ehdotti, että ota mieluummin yhteyttä rakkaudenloitsijaan, joka voi auttaa minua selittämään sen, mutta olen sellainen henkilö, joka ei koskaan ajatellut, että rakkaudenloitsuosa oli olemassa tai toimi, minulla ei ollut valintaa mutta kokeillaan sitä, lähetin sähköpostin loitsukanavalle ja hän kertoi minulle, ettei ollut ongelmaa, että kaikki tulee olemaan kunnossa ennen kolme päivää, että entinen palaa takaisin minuun ennen kolme päivää, hän heitti Rakkausloitsun osan ilmaan ja yllättäen toisena päivänä se oli noin klo 3.00. Entinen rakkautekumppani soitti minulle matkapuhelimella, olin niin yllättynyt, että vastasin puheluun ja hän sanoi vain, että hän oli niin pahoillani kaikesta mitä tapahtui, että hän halusi minun palata hänen luokseen, että hän rakastaa minua niin paljon . Olin niin onnellinen ja niin me aloimme elää yhdessä onnellisina. Näin voit tavoittaa hänet, jos tarvitset apua doctorigbinovia93m@gmail.com tai whatsapp puhelinnumeroon +2349014523836, ota asiat itsestäänselvyytenä ja se vie sinulle ......

    VastaaPoista
  19. Tunnen olevani jälleen niin siunattu avioliittoani, kun tohtori osagiede toi takaisin mieheni, joka erotti minut kanssani hyviä 3 vuorokautta. Olen nimeltä Anneli Jäätteenmäki. Vaikka minulla on suu koko kehossani, ei riitä, että kiitämme tohtori Osagiedea hänen avusta elämässäni. Mieheni oli eronnut kanssani 3 kuukautta ja joutunut olemaan tuskissa ja tuskalla ilman häntä. Joten etsin apua kaikkialta, mutta mikään ei onnistunut, ennen kuin tarkoitin tohtori Osagiedea, jonka kanssa otin yhteyttä verkossa. Selitin tilannetta hänelle ja hän lupasi, että aviomieheni tulee takaisin minuun 24–48 tunnin sisällä, sikäli kuin sydämeni silti lyö hänen puolestaan. Uskoin häneen ja hän valmisti loitsun minulle ja mieheni soitti minulle juuri kun tohtori Osagiede sanoi. Hän vetoaa ja sanoi, että hän tarvitsee minut takaisin ja elämme nyt jälleen onnellisina viimeiset 9 kuukautta. Kaikkien siellä lukevien artikkelini, jotka tarvitsevat apua, tulee ottaa yhteyttä häneen ... Sähköposti: doctorosagiede75@gmail.com tai whatsapp and viber puhelinnumeroon +2349014523836

    VastaaPoista
  20. Hei kaikki!
    Nimeni on Chris Kanadasta. Olen täällä todistamassa tämän suurenmoisen miehen nimissä, joka toi onnellisuuteni perheelleni sen jälkeen kun rakastaja Kim jätti minut kolmeksi vuodeksi toisen miehen luo ja rakastin todella Kimeä, koska hän oli ensimmäinen rakkaus, joka kokeili kaikkea aion tuoda Kim takaisin elämäni, mutta tapaamani ihmiset piiloutuivat ja valehtelivat minulle. Joten menen yleensä ulos lauantaina leikkaamaan hiukseni barbaalissa ja hankkimaan jotain. liikkeessä, kun he kuuntelevat radiota, ohjelma (kun palasin entiseen ikkunaani) ja ihmiset alkoivat puhua paljon Dr.Pellarista kuinka tämä mies auttoi monia ihmisiä tuomaan rakastajan takaisin, joten menin heti Mies, jonka tapasin oleskelutilassa ja selitti hänelle, hän sanoi, että minun pitäisi yrittää ottaa yhteyttä tohtoriPellariin, joka puhui kaupungista, ja ihmiset ottivat hänestä apua, etsimme heti Internetistä ja luimme hyviä asioita tohtorista .Pellar ja viikko otan yhteyttä Dr.Pellariin heti Dr.Pellar pellarin vastauksen viestiin sähköpostilla, jonka annoin Dr.Pellarin puhelulle ja jaoin ongelmani hänen kanssaan, jonka hän juuri sanoi, joten minun ei tarvinnut huolehtia siitä, että Olisin vain iloinen, että hän käski vain lähettää hänelle joitain yksityiskohtia, jotka tein ja sitten hän kertoi minulle, että kaikki olisi hyvin 36 tunnin sisällä. Olin niin onnellinen, että Dr.Pellar teki työnsä eikä hän pettynyt minua, rakastajaani Kim tuli kyyneliin luokseni ja pyysi anteeksi, että hän on hiihtänyt sai minut kärsimään syvästi 3 vuotta, joten hän päätti todistaakseen, että hän ei koskaan tee niin enää, hän ei jätä minua mistään syystä pääsyä tililleni ja tehdä hänen sukulaisensa kaikesta tahdostaan. Nyt täydellisin asia on, että hän ei voi viettää minuutti näkemättä minua tai soittamatta minulle, olen kiitollinen Dr.Pellarille palauttaneesta onnesta, jonka olin kaivannut vuosia. Pyydä apua Dr.Pellarilta, joka on luotettava mies, sähköpostitsean drpellar@gmail.com
    (1) Jos haluat entisen takaisin.
    (2) jos sinulla on aina huonoja unia.
    (3) Haluat ylennyksen toimistossasi.
    (4) Haluatko, että naiset / miehet juoksevat puolestasi?
    (5) Jos haluat vauvan.
    (6) [Haluat olla rikas.
    (7) Haluat miehesi ja vaimosi olevan ikuinen.
    (8) Jos tarvitset taloudellista apua.
    (9) Jos haluat lopettaa avioeron.
    10) Auta ihmisiä pääsemään vankilasta.
    (11) Hääloitsut
    (12) Ihmeelliset loitsut
    (13) Kauneudenloitsut
    (14) PROPHYYMINEN huume
    (15) Nähtävyystaika
    (16) Pahat loitsut.
    (17) Suudellinen loitsu
    (18) Poista pahoinvointi.
    (19) ILMAISET ERITYISNÄPPÄT.
    (20) Menestys kokeissa. (
    21) Loitsu saada sinut rakastavat.
    Jos sinulla on jotain ongelmasta, ota yhteyttä lääkäriin hänen sähköpostilla: drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Olen niin innoissani, että rikki avioliitto on palautettu ja vaimoni oli palannut sen jälkeen kun hän ja 2 lapseni ovat jättäneet minut toisen miehen luo. Kymmenen vuoden avioliiton jälkeen vaimoni ja minä olimme riidellen, kunnes hän lopulta jätti minut ja muutti Espanjaan toisen miehen luo. Tunsin elämäni ohi ja lapseni ajattelivat, etteivätkö he koskaan näe äitiään. Yritin olla vahva vain lasten suhteen, mutta en pystynyt hallitsemaan sydäntäni kiusavia kipuja, sydämeni oli täynnä suruja ja kipuja, koska olin todella rakastunut vaimooni. Joka päivä ja joka ilta ajattelen häntä ja haluan aina hänen tulevan takaisin luokseni, olin todella järkyttynyt ja tarvitsin apua, joten etsin apua verkosta ja löysin verkkosivuston, joka ehdotti, että Dr.Pellar voisi auttaa löytämään hänen entinen nopeasti. Joten minusta tuntui, että minun piti kokeilla sitä. Otin yhteyttä häneen ja hän kertoi minulle mitä tehdä ja minä tein sen ja hän teki (Rakkaus loitsun) minulle. 28 tuntia myöhemmin vaimoni todella soitti minulle, se oli yllätys, kuin ihme ja hän sanoi, että kaipaa minua niin paljon ja lapsia, niin uskomatonta !! Näin hän palasi samana päivänä suurella rakkaudella ja ilolla ja pyysi anteeksi virheistään ja tuskasta, jonka se aiheutti minulle ja lapsille. Sitten siitä päivästä lähtien avioliitto oli nyt vahvempi kuin ennen, kaikki Dr.Pellarin ansiosta. hän on niin voimakas ja päätin jakaa tarinasi Internetissä, että todellinen ja voimakas tohtori Castilla Dr.Pellar rukoilen pitkään auttamaan hänen lapsiaan hätätilanteissa, jos olet täällä ja tarvitset entistä tai aviomiestäsi on muuttanut toiseen naiseen tai tyttöystäväsi on ehkä vaimosi, älä itke enää, ota yhteyttä tähän voimakkaaseen pyörään. Tässä on hänen yhteystietonsa: Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kuinka rikottu avioliitto palautui Dr.Sango Spellin avulla Todellinen loitsuntekijä.
    Olen Mr.Leo, on kulunut kuusi kuukautta siitä, kun hain erot vaimoni kanssa täyttämällä avioerolomakkeen, meillä oli erittäin suuri ongelma, joka ei ollut meidän valvontamme ulkopuolella, pääsimme selville, että hänellä oli suhde toisen miehen kanssa , joten hän pysyi poissa minusta, koska kysyin häneltä, hän erotti minut, paljon anteeksipyyntöjä ja anteeksipyyntöjä vastaan, hän jätti minut ja kieltäytyi palaamasta minuun. Yritin parhaani saadakseni hänet uskomaan, että rakastan häntä edelleen, mutta hän kertoi minulle, että se oli kaikki meidän välillämme. Joten puhuin erittäin hyvän ystäväni kanssa, neuvoja siitä, mitä tehdä, hän kertoi minulle, että ainoa tapa, jolla voin palauttaa hänet takaisin, on käydä Dr.Sango-nimisen oikeinkirjoituksen oikeinkirjoittajan toisella puolella, joten olen aina kuullut, mutta minun on älä koskaan usko. joten minun piti tosiasiassa ottaa yhteyttä samaan Dr.Sangoon, joka vakuutti minulle, että saan vaimoni takaisin viikon kuluttua hänen loitsustaan. ja hän kertoi minulle, että hän ajatteli, että kaikki olisi hyvin, epäilemättä kun hän on tehnyt työnsä, jota en ole ensimmäinen auttanut.
    Ja näin se kirjoitetaan ja viikkoa myöhemmin se huuhdellaan, olin niin järkyttynyt nähdessäni entisen vaimoni ja anteeksi. Ja tällä tavalla me molemmat elimme onnellista elämää jälleen päivään saakka, suhdemme on nyt vahvempi kuin se oli ennen.
    Suuren Dr.Sango-loitsun ansiosta meidän aikamme mies auttoi minua tuomaan entisen vaimoni takaisin kotiin.
    Jos tarvitset apua, ota yhteyttä Dr.Sangoon sähköpostitse spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Yhdeksän kuukauden ajan ollessani suhteessa hänen kanssaan, hän päätyi minuun. Tein parhaani palauttaakseni hänet, mutta turhaan halusin häntä
    palatakseni niin paljon rakkaudesta, jota tunnen häntä kohtaan, pyysin kaikkien kanssa, lupain, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että olisi otettava yhteyttä loitsuun, sen sijaan että syöttäjä voi auttaa minua loitsun palauttamaan hänet, mutta olen mies, joka ei koskaan uskonut loitsuun, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää, Lähetin sähköpostin
    ja hän kertoi minulle, ettei ollut mitään ongelmaa siitä, että kaikki menee hyvissä ajoin ennen neljä päivää, että entinen palaa minulle ennen neljä päivää,
    heitti loitsun ja yllättäen toisena päivänä oli kello 16.00. Entinen soitin minulle, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja hän sanoi vain, että minulla oli niin paha kaikesta mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan minulle, koska hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja toivotan hänet tervetulleeksi ilolla repimällä silmäni, kuka hän oli tapa, jolla aloimme elää yhdessä ja onnellinen taas. Siitä lähtien olen tehnyt
    Lupaan, ettei kukaan tiedän, että minulla olisi suhdeongelmia
    Auta häntä häntä kohti, sillä hänellä on ainoa tosi ja voimakas oikeinkirjoittaja, Dr.Sango, joka auttoi minua omassa ongelmassani ja on erilainen kuin kaikki siellä olevat väärennökset. Kuka tahansa voi tarvita loitsukirjoittajan apua, heidän sähköpostinsa on spellspecialistcaster937@gmail.com, voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteissasi tai jotain, joka heittää erilaisia ​​loitsuja, kunnes, kuten
    (1) Jos haluat entisen takaisin.
    (2) jos sinulla on aina painajaisia.
    (3) Haluat tulla ylennettyksi toimistollesi.
    (4) Haluat naisten / miesten, jotka juoksevat perässäsi.
    (5) Jos haluat lapsen.
    (6) Haluat olla rikas.
    (7) Haluat sitoa puolisosi
    sinun ikuisesti.
    (8) Jos tarvitset taloudellista apua.
    (9) Yrttihoito
    (10) Jos pystyt tyydyttämään vaimosi sukupuolen toiveen ala-erektion takia.
    (11) jos kuukautiset kieltäytyvät tulemasta
    päivä, jolloin
    oletetaan tai enemmän virtauksista.
    (12) jos heidän työnsä kieltäytyy maksamasta ihmisilleen,
    oikea?
    (13) ratkaisemaan maan ongelma ja palauttamaan se.
    (14) Perheesi kieltää sinun
    ei?
    (15) Voivatko ihmiset noudattaa sanojani ja tehdä minun.
    (16) Onko sinulla alhainen siittiöiden määrä?
    (17) Asia ratkaistu E.T.C
    Jos tarvitset apua missä tahansa kyseisessä ongelmassa, ota hänet yhteyttä sähköpostitse
    spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Todistukseni papin manuka kuinka hän palautti rauhan takaisin perheelleni, kun vaimoni jätti minut ja lapset entiselle poikaystävälle, jonka hän päiväsi ennen kuin menimme naimisiin ja erotettiin perheestäni, elämä ilman häntä oli hyödytöntä minulle ja lapsille minä todella Tarvitsin hänen selkäänsä, enkä halua, että lapseni varttuisivat ilman asianmukaista hoitoa äidistä, mutta kiitos Jumalaa tänään siitä, että hän käytti papin manukaa palauttaakseen ja palauttaakseen hänet kotiinsa missä hän kuuluu. tässä hänen yhteydenpito kaikkiin, jotka lukevat todistukseni ja tarvitsevat hänen palvelua. lovesolutiontemple1@gmail.com whatsapp +393512671600

    VastaaPoista
  25. Haluan kiittää sinua chubygreat avusta. Vaimoni jätti minut muutaman kuukauden taakse ja tarvitsin häntä elämässäni, koska rakastan häntä niin paljon. Otin yhteyttä chubygreatiin, kun luin hänestä Googlessa, kuinka hän palauttaa rakkaansa. Hän antoi minulle vakuutuksen ja kertoi minulle, että hän tarvitsee asioita, jotka olen antanut, ja seuraavien kahden päivän aikana loitsun heittämisen jälkeen vaimoni palasi minulle. Kiitos chubygreat. Voit ottaa yhteyttä häneen seuraavilla tiedoilla. Chubygreat@gmail.com tai Whatsapp 2348165965904

    VastaaPoista
  26. Haluan kiittää sinua chubygreat avusta. Vaimoni jätti minut muutaman kuukauden taakse ja tarvitsin häntä elämässäni, koska rakastan häntä niin paljon. Otin yhteyttä chubygreatiin, kun luin hänestä Googlessa, kuinka hän palauttaa rakkaansa. Hän antoi minulle vakuutuksen ja kertoi minulle, että hän tarvitsee asioita, jotka olen antanut, ja seuraavien kahden päivän aikana loitsun heittämisen jälkeen vaimoni palasi minulle. Kiitos chubygreat. Voit ottaa yhteyttä häneen seuraavilla tiedoilla. Chubygreat@gmail.com tai Whatsapp 2348165965904

    VastaaPoista
  27. Olen täysin innoissani ja voin myös täällä jakaa elävän todistukseni maailmalle. Haluan sanoa suuren kiitoksen tohtori Fayosalle siitä, että hän toi jälleen kerran ilon ja onnellisuuden elämääni ja palautti katkenneen suhteeni poikaystäväni, en koskaan uskonut mitään näistä asioista, kunnes menetän poikaystäväni muutama viikko sitten, kun ajattelin kaiken toivon menettäneen, tapaan todistuksen naisen soitosta Albert Gracelle siitä, että voimakas loitsunjohtaja Fayosa teki hänelle upeaa työtä, joten otin hänen kanssaan yhteyttä ja Selitin hänelle kaikki ongelmani toisena päivänä hänen ohjeidensa seuraamisen jälkeen, hän kertoi minulle, että saan poikaystäväni 48 tunnin kanssa luottaen hänen sanoihinsa ja uskoin hänen loitsunsa toisena päivänä sen jälkeen, kun loitsu on tehty outo numero soitti minulle, olin järkyttynyt kuullessani äänen ja katso, se oli poikaystäväni, joka ei ole soittanut minulle yli kaksi kuukautta nyt, hän pyysi anteeksiantoa ja pyysi minua palaamaan hänen luokseni anteeksi hänelle kaiken, mitä hän teki minulle aiemmin ja aloitimme uuden makean rel Ationship jälleen, olen täällä todistamassa maailmalle, koska olen elävä todistus: Onko sinulla ystävää tai perhettä, joka on sairas ?, oletko naimisissa ilman lasta ?, jos haluat ylennystä toimistossasi, uhkapelejä, rikas elämänloitsu, Jos haluat olla kuuluisa, politiikan loitsu, suoja, raha- ja työloitsu,

    Ota yhteys tohtori Fayosaan saadaksesi nopeaa apua ja rauhallista elämää Sähköposti: (Fayosasolusionhome@gmail.com) tai suoraan whats-sovelluksella +2348151918774

    VastaaPoista
  28. DR WALE PARAS Loitsu
    Kaikki kiitos tohtori Walelle, joka auttoi minua saamaan rakkaan mieheni takaisin minuun. Se oli pitkä tarina, mutta sanon vain vähän siitä, kuinka tämä suuri mies nimeltä Dr Wale auttoi minua tuomaan takaisin mieheni, joka ei ole koskaan puhunut kanssani nyt 5 vuotta. Hän teki työnsä mahtavan voimakkaan loitsunsa kanssa. Ainoa mitä tein, oli saada joitain esineitä, joita käytettiin loitsun valmistelemiseen minulle. Kun hän oli käyttänyt esineitä, seuraavien kolmen päivän aikana mieheni alkoi soittaa ja kertoi minulle palaavansa kotiin luokseni. WhatsApp +2347054019402 TAI E.mail drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Hajoaminen on tuskallista, joskus teeskentelemme olevamme suuria, mutta emme ole. Taistelemalla rakkaamme palauttamiseksi taistelemme myös saadaksemme ilomme ja onnemme takaisin. Kun vuoden ikäinen poikaystäväni erosi kanssani, pystyin tuskin puhumaan itkemättä. Tunsin hylätyksi ja masennukseksi enkä myöskään tiennyt mitä tehdä. En tiennyt, voinko saada hänet takaisin ja ahdistus oli sietämätöntä. Surffasin Internetissä ja lukiessani lukemattomia loitsuja koskevia artikkeleita ja verkkosivustoja törmäsin voodoo lordiin Whatsappin kautta (+ 234-08097014925). Halusin suhteemme takaisin ja voodoo-herra vakuutti minulle, että poikaystäväni palaisi luokseni. Joten seurasin ohjeita ja suunnitelmia, jotka voodoo lord teki minulle, ja 48 tunnin sisällä olimme taas yhdessä ja niin rakastuneita! Tiedän, että se ei aina tapahdu niin nopeasti, mutta voodoolord sanoi loitsujen olevan tehokkaita ja se tapahtui! Olen niin kiitollinen ja voin rohkeasti sanoa, että jos olet eronnut ja haluat saada kyseisen henkilön takaisin, ota yhteyttä häneen, kun voodoo-lordi pitää kiinni sanoistaan ​​ja hän myös sosialisoituu loitsuissa, jotka tekevät kumppanista raskaaksi, parantamaan kaikki sairauksia tai sairauksia, voita arpajaiset ETC, en koskaan unohda kuinka hän auttoi minua. Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen (voodooconnect60@gmail.com), ja oikeudenkäynti vakuuttaa sinut

    VastaaPoista
  30. Hajoaminen on tuskallista, joskus teeskentelemme olevamme suuria, mutta emme ole. Taistelemalla rakkaamme palauttamiseksi taistelemme myös saadaksemme ilomme ja onnemme takaisin. Kun vuoden ikäinen poikaystäväni erosi kanssani, pystyin tuskin puhumaan itkemättä. Tunsin hylätyksi ja masennukseksi enkä myöskään tiennyt mitä tehdä. En tiennyt, voinko saada hänet takaisin ja ahdistus oli sietämätöntä. Surffasin Internetissä ja lukiessani lukemattomia loitsuja koskevia artikkeleita ja verkkosivustoja törmäsin voodoo lordiin Whatsappin kautta (+ 234-08097014925). Halusin suhteemme takaisin ja voodoo-herra vakuutti minulle, että poikaystäväni palaisi luokseni. Joten seurasin ohjeita ja suunnitelmia, jotka voodoo lord teki minulle, ja 48 tunnin sisällä olimme taas yhdessä ja niin rakastuneita! Tiedän, että se ei aina tapahdu niin nopeasti, mutta voodoolord sanoi loitsujen olevan tehokkaita ja se tapahtui! Olen niin kiitollinen ja voin rohkeasti sanoa, että jos olet eronnut ja haluat saada kyseisen henkilön takaisin, ota yhteyttä häneen, kun voodoo-lordi pitää kiinni sanoistaan ​​ja hän myös sosialisoituu loitsuissa, jotka tekevät kumppanista raskaaksi, parantamaan kaikki sairauksia tai sairauksia, voita arpajaiset ETC, en koskaan unohda kuinka hän auttoi minua. Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen (voodooconnect60@gmail.com), ja oikeudenkäynti vakuuttaa sinut

    VastaaPoista
  31. Ne ovat paljon oikeinkirjoituksen verkossa, mutta DR WALE eroaa niistä. Ennen kuin tapasin DR WALEn, olen kokeillut yhtä tai kahta loitsupyörää aikaisemmin, eivätkä he työskentele minulle. Joten minun täytyy kokeilla toista tapaa, jolla törmäsin DR WALEen todella sanamieheksi ja todelliseksi ihmiseksi. Kun tapasin DR WALE, selitän hänelle kaikki asiat, jotka minulla oli mieheni kanssa, jonka lähdin jäädä toisen naisen luokse. Hän jätti minut ja lapset ilman mitään. Kaiken selitykseni jälkeen DR WALE kertoi minulle, että minun on maksettava kohteista, jotka tein. Sitten hän kertoi minulle, että loitsu kestää päiviä töihin, joita odotan. LISÄÄ yllätykseni muutaman päivän kuluttua, kun sain puhelun, ääni oli mieheni ääni, joka itki puhelimessa kertoen minulle, ettei hän tiennyt mitä tuli hänen yli. antaen anteeksi ja kertoi minulle, että hän on matkalla takaisin kotiin. Tällä hetkellä elämme kaikki taas onnellisina yhdessä. Kiitos DR WALE: lle erinomaisesta työstä. Sinäkin voit ottaa yhteyttä DR WALEen sähköpostitse: drwalespellhome@gmail.com TAI WhatsApp +2347054019402

    VastaaPoista
  32. Hajoaminen on tuskallista, joskus teeskentelemme olevamme suuria, mutta emme ole. Taistelemalla rakkaamme palauttamiseksi taistelemme myös saadaksemme ilomme ja onnemme takaisin. Kun vuoden ikäinen poikaystäväni erosi kanssani, pystyin tuskin puhumaan itkemättä. Tunsin hylätyksi ja masennukseksi enkä myöskään tiennyt mitä tehdä. En tiennyt, voinko saada hänet takaisin ja ahdistus oli sietämätöntä. Surffasin Internetissä ja lukiessani lukemattomia loitsuja koskevia artikkeleita ja verkkosivustoja törmäsin voodoo lordiin Whatsappin kautta (+ 234-08097014925). Halusin suhteemme takaisin ja voodoo-herra vakuutti minulle, että poikaystäväni palaisi luokseni. Joten seurasin ohjeita ja suunnitelmia, jotka voodoo lord teki minulle, ja 48 tunnin sisällä olimme taas yhdessä ja niin rakastuneita! Tiedän, että se ei aina tapahdu niin nopeasti, mutta voodoolord sanoi loitsujen olevan tehokkaita ja se tapahtui! Olen niin kiitollinen ja voin rohkeasti sanoa, että jos olet eronnut ja haluat saada kyseisen henkilön takaisin, ota yhteyttä häneen, kun voodoo-lordi pitää kiinni sanoistaan ​​ja hän myös sosialisoituu loitsuissa, jotka tekevät kumppanista raskaaksi, parantamaan kaikki sairauksia tai sairauksia, voita arpajaiset ETC, en koskaan unohda kuinka hän auttoi minua. Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen (voodooconnect60@gmail.com), ja oikeudenkäynti vakuuttaa sinut

    VastaaPoista
  33. Hajoaminen on tuskallista, joskus teeskentelemme olevamme suuria, mutta emme ole. Taistelemalla rakkaamme palauttamiseksi taistelemme myös saadaksemme ilomme ja onnemme takaisin. Kun vuoden ikäinen poikaystäväni erosi kanssani, pystyin tuskin puhumaan itkemättä. Tunsin hylätyksi ja masennukseksi enkä myöskään tiennyt mitä tehdä. En tiennyt, voinko saada hänet takaisin ja ahdistus oli sietämätöntä. Surffasin Internetissä ja lukiessani lukemattomia loitsuja koskevia artikkeleita ja verkkosivustoja törmäsin voodoo lordiin Whatsappin kautta (+ 234-08097014925). Halusin suhteemme takaisin ja voodoo-herra vakuutti minulle, että poikaystäväni palaisi luokseni. Joten seurasin ohjeita ja suunnitelmia, jotka voodoo lord teki minulle, ja 48 tunnin sisällä olimme taas yhdessä ja niin rakastuneita! Tiedän, että se ei aina tapahdu niin nopeasti, mutta voodoolord sanoi loitsujen olevan tehokkaita ja se tapahtui! Olen niin kiitollinen ja voin rohkeasti sanoa, että jos olet eronnut ja haluat saada kyseisen henkilön takaisin, ota yhteyttä häneen, kun voodoo-lordi pitää kiinni sanoistaan ​​ja hän myös sosialisoituu loitsuissa, jotka tekevät kumppanista raskaaksi, parantamaan kaikki sairauksia tai sairauksia, voita arpajaiset ETC, en koskaan unohda kuinka hän auttoi minua. Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen (voodooconnect60@gmail.com), ja oikeudenkäynti vakuuttaa sinut

    VastaaPoista
  34. Hajoaminen on tuskallista, joskus teeskentelemme olevamme suuria, mutta emme ole. Taistelemalla rakkaamme palauttamiseksi taistelemme myös saadaksemme ilomme ja onnemme takaisin. Kun vuoden ikäinen poikaystäväni erosi kanssani, pystyin tuskin puhumaan itkemättä. Tunsin hylätyksi ja masennukseksi enkä myöskään tiennyt mitä tehdä. En tiennyt, voinko saada hänet takaisin ja ahdistus oli sietämätöntä. Surffasin Internetissä ja lukiessani lukemattomia loitsuja koskevia artikkeleita ja verkkosivustoja törmäsin voodoo lordiin Whatsappin kautta (+ 234-08097014925). Halusin suhteemme takaisin ja voodoo-herra vakuutti minulle, että poikaystäväni palaisi luokseni. Joten seurasin ohjeita ja suunnitelmia, jotka voodoo lord teki minulle, ja 48 tunnin sisällä olimme taas yhdessä ja niin rakastuneita! Tiedän, että se ei aina tapahdu niin nopeasti, mutta voodoolord sanoi loitsujen olevan tehokkaita ja se tapahtui! Olen niin kiitollinen ja voin rohkeasti sanoa, että jos olet eronnut ja haluat saada kyseisen henkilön takaisin, ota yhteyttä häneen, kun voodoo-lordi pitää kiinni sanoistaan ​​ja hän myös sosialisoituu loitsuissa, jotka tekevät kumppanista raskaaksi, parantamaan kaikki sairauksia tai sairauksia, voita arpajaiset ETC, en koskaan unohda kuinka hän auttoi minua. Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen (voodooconnect60@gmail.com), ja oikeudenkäynti vakuuttaa sinut

    VastaaPoista
  35. Hajoaminen on tuskallista, joskus teeskentelemme olevamme suuria, mutta emme ole. Taistelemalla rakkaamme palauttamiseksi taistelemme myös saadaksemme ilomme ja onnemme takaisin. Kun vuoden ikäinen poikaystäväni erosi kanssani, pystyin tuskin puhumaan itkemättä. Tunsin hylätyksi ja masennukseksi enkä myöskään tiennyt mitä tehdä. En tiennyt, voinko saada hänet takaisin ja ahdistus oli sietämätöntä. Surffasin Internetissä ja lukiessani lukemattomia loitsuja koskevia artikkeleita ja verkkosivustoja törmäsin voodoo lordiin Whatsappin kautta (+ 234-08097014925). Halusin suhteemme takaisin ja voodoo-herra vakuutti minulle, että poikaystäväni palaisi luokseni. Joten seurasin ohjeita ja suunnitelmia, jotka voodoo lord teki minulle, ja 48 tunnin sisällä olimme taas yhdessä ja niin rakastuneita! Tiedän, että se ei aina tapahdu niin nopeasti, mutta voodoolord sanoi loitsujen olevan tehokkaita ja se tapahtui! Olen niin kiitollinen ja voin rohkeasti sanoa, että jos olet eronnut ja haluat saada kyseisen henkilön takaisin, ota yhteyttä häneen, kun voodoo-lordi pitää kiinni sanoistaan ​​ja hän myös sosialisoituu loitsuissa, jotka tekevät kumppanista raskaaksi, parantamaan kaikki sairauksia tai sairauksia, voita arpajaiset ETC, en koskaan unohda kuinka hän auttoi minua. Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen (voodooconnect60@gmail.com), ja oikeudenkäynti vakuuttaa sinut

    VastaaPoista
  36. Hajoaminen on tuskallista, joskus teeskentelemme olevamme suuria, mutta emme ole. Taistelemalla rakkaamme palauttamiseksi taistelemme myös saadaksemme ilomme ja onnemme takaisin. Kun vuoden ikäinen poikaystäväni erosi kanssani, pystyin tuskin puhumaan itkemättä. Tunsin hylätyksi ja masennukseksi enkä myöskään tiennyt mitä tehdä. En tiennyt, voinko saada hänet takaisin ja ahdistus oli sietämätöntä. Surffasin Internetissä ja lukiessani lukemattomia loitsuja koskevia artikkeleita ja verkkosivustoja törmäsin voodoo lordiin Whatsappin kautta (+ 234-08097014925). Halusin suhteemme takaisin ja voodoo-herra vakuutti minulle, että poikaystäväni palaisi luokseni. Joten seurasin ohjeita ja suunnitelmia, jotka voodoo lord teki minulle, ja 48 tunnin sisällä olimme taas yhdessä ja niin rakastuneita! Tiedän, että se ei aina tapahdu niin nopeasti, mutta voodoolord sanoi loitsujen olevan tehokkaita ja se tapahtui! Olen niin kiitollinen ja voin rohkeasti sanoa, että jos olet eronnut ja haluat saada kyseisen henkilön takaisin, ota yhteyttä häneen, kun voodoo-lordi pitää kiinni sanoistaan ​​ja hän myös sosialisoituu loitsuissa, jotka tekevät kumppanista raskaaksi, parantamaan kaikki sairauksia tai sairauksia, voita arpajaiset ETC, en koskaan unohda kuinka hän auttoi minua. Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen (voodooconnect60@gmail.com), ja oikeudenkäynti vakuuttaa sinut

    VastaaPoista
  37. Hajoaminen on tuskallista, joskus teeskentelemme olevamme suuria, mutta emme ole. Taistelemalla rakkaamme palauttamiseksi taistelemme myös saadaksemme ilomme ja onnemme takaisin. Kun vuoden ikäinen poikaystäväni erosi kanssani, pystyin tuskin puhumaan itkemättä. Tunsin hylätyksi ja masennukseksi enkä myöskään tiennyt mitä tehdä. En tiennyt, voinko saada hänet takaisin ja ahdistus oli sietämätöntä. Surffasin Internetissä ja lukiessani lukemattomia loitsuja koskevia artikkeleita ja verkkosivustoja törmäsin voodoo lordiin Whatsappin kautta (+ 234-08097014925). Halusin suhteemme takaisin ja voodoo-herra vakuutti minulle, että poikaystäväni palaisi luokseni. Joten seurasin ohjeita ja suunnitelmia, jotka voodoo lord teki minulle, ja 48 tunnin sisällä olimme taas yhdessä ja niin rakastuneita! Tiedän, että se ei aina tapahdu niin nopeasti, mutta voodoolord sanoi loitsujen olevan tehokkaita ja se tapahtui! Olen niin kiitollinen ja voin rohkeasti sanoa, että jos olet eronnut ja haluat saada kyseisen henkilön takaisin, ota yhteyttä häneen, kun voodoo-lordi pitää kiinni sanoistaan ​​ja hän myös sosialisoituu loitsuissa, jotka tekevät kumppanista raskaaksi, parantamaan kaikki sairauksia tai sairauksia, voita arpajaiset ETC, en koskaan unohda kuinka hän auttoi minua. Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen (voodooconnect60@gmail.com), ja oikeudenkäynti vakuuttaa sinut

    VastaaPoista
  38. Se toimii! Entinen estän minut kaikilla alustoilla. Se kesti jonkin aikaa, noin kaksi kuukautta, mutta hän vapautti minut vain muutama tunti sitten! Älä anna periksi! SE TOIMII! ota yhteyttä tohtori Ilekhojieen saadaksesi apua nyt. olemme taas yhdessä. Usko tähän prosessiin .. Tässä hänen yhteyshenkilönsä ... WhatsApp hänet: +2348147400259,
    Lähetä hänelle sähköpostia: (gethelp05@gmail.com)

    VastaaPoista
  39. Nimeni on Anna Yhdysvalloista, rakastajani on palannut tohtori Ehimenin suurella avulla. Hän auttoi minua saamaan loitsun, joka toi hänet takaisin sylilleni vain kahdessa päivässä. Rakastajani jätti minulle virallisen ilmoituksen, ja nyt hän on palannut, haluan vielä kerran kiittää tohtori Ehimeniä hänen upeasta loitsustaan, olen nyt onnellinen nainen. Voit ottaa yhteyttä Whatsappin suurempaan oikeinkirjoittajaan soittamalla numeroon +1 (260) 218-3592 tai sähköpostitse osoitteeseen drehimen710@gmail.com

    VastaaPoista
  40. En tiedä kuinka kiittää suurta tohtori Ikodua siitä, että hän toi takaisin rakastajani voimillaan, en koskaan uskonut, että voisin saada vaimoni takaisin luokseni, kun jätin lapseni vihaisesti, koska en koskaan välittänyt. Tajusin, että olen tehnyt vääriä asioita rakkaalle perheelleni, mikä johtaa eroon minun ja vaimoni ja lasteni välillä. . Joku puhui tohtori Ikodusta muutama päivä sitten, ja minusta tuntui, että minäkin voisin auttaa, ja jouduin ottamaan yhteyttä myös häneen avun saamiseksi. nähdä minut ensimmäistä kertaa niin moneen vuoteen. Se tuntui unelta, mutta se oli todellisuutta. Lyhyesti sanottuna, minä ja perheeni olemme yhdistyneet ja vaimoni on erittäin iloinen voidessaan olla jälleen kanssani ja olen myös erittäin onnellinen. Tunnen olevani siunattu tohtori Ikodun avulla ja arvostan todella hänen apuaan. Koska suuri tohtori Ikodu viittasi minuun, haluaisin lähettää tohtori Ikodun kenelle tahansa, joka tarvitsee hänen apuaan. Voit tavoittaa hänet hänen matkapuhelinnumeronsa +2348163958542 kautta tai lähettää hänelle sähköpostia: ikoduotantempleofsolution@gmail.com

    Nimi: Charles
    Maa: UK

    VastaaPoista
  41. Luulen olevani maailman onnellisin nainen siitä, että olen saanut rakastajani takaisin silmänräpäyksessä sen jälkeen, kun rakastajani on jättänyt minut kolmeksi vuodeksi. tuomalla rakastajani luokseni 24 tunnin kuluessa hänen voimillaan. Olen erittäin iloinen rakastajani kanssa tänään ja voin suositella suurta tohtori Ikodua maailmalle ja niille, jotka tarvitsevat myös hänen apuaan. Tässä on hänen sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa, joiden avulla voit ottaa häneen yhteyttä: ikoduotantempleofsolution@gmail.com tai soita +2348163958542


    Nimi: Casandra
    Maa: USA

    VastaaPoista
  42. Haluan jakaa todistuksen siitä, kuinka rakastajani tuli takaisin luokseni 24 tunnin kuluessa siitä, kun olimme eronneet kahdeksi vuodeksi. hänelle on enemmän kuin voin selittää. En ole ollut yksin viimeisten 2 vuoden aikana eromme jälkeen, mutta tänään olen mielestäni onnellisin mies maan päällä, koska sain hänet takaisin elämääni ja se on siunaus. Haluan todella kiittää tohtori Ikodua onnellisuuteni palauttamisesta, ja jos tarvitset hänen apuaan, voit ottaa häneen yhteyttä: ikoduotantempleofsolution@gmail.com tai soittaa +2348163958542


    Maasi: USA
    Nimesi: Javonne

    VastaaPoista
  43. En tiedä miten aloittaa minussa tällä hetkellä olevalla jännityksellä ja onnella, sillä tässä vaiheessa tunnen olevani onnellisin nainen koko maailmassa, koska iloni on palautunut. Viime vuoden alussa minulla oli sydänsuru, elämäni rakkaus, jota rakastan ja vaalin niin paljon elämälläni, ja olemme seurustelleet 6 vuotta ja viime vuoden alussa hän päätti lopettaa suhteen tuntemattomasta syystä, johon hän ei voinut. älä anna minulle parempaa syytä siihen. Olin järkyttynyt ja tunsin tekeväni itsemurhan, jota minulla oli onni, mutta en tehnyt. 4 päivää sitten olin salissa, kun joku puhui rakkausloitsusta ja kuinka hän sai rakastajansa takaisin sillä, joten kuullessani tämän olin kiinnostunut ja kysyin häneltä siitä ja hän yhdisti minut suureen tohtori Okpaan, joka on syy miksi minä Olen onnellinen tänään tuomalla mieheni, rakkaani, aarteeni takaisin minulle 24 tunnin sisällä. Luulin näkeväni unta, tohtori Okpa yllätti minut tuomalla rakastajani takaisin luokseni ja tekemällä minut onnelliseksi. Olen kiitollinen Suurelle Tohtori Okpalle ja olen ylpeä saadessani kertoa maailmalle hänestä, koska hän on auttaja ja palautti elämäniloni. Voit ottaa yhteyttä tohtori Okpaan saadaksesi apua soittamalla, whatsappilla +27653527813 tai sähköpostitse: okpatempleofsolution@gmail.com

    Nimeni: Janelle
    Maa: USA

    VastaaPoista
  44. Neljän vuoden avioliiton jälkeen mieheni päätti juuri lähteä. Tein kaikkeni tuodakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin todella hänet takaisin rakkaudesta häntä kohtaan, rukoilin häneltä kaikkea, lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani ystävälleni ja hän ehdotti, että ottaisin mieluummin yhteyttä tohtori Sangoon auttaakseni minua poistamaan sovintoloitsun ja saamaan hänet takaisin. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä. Ilmoitin tohtori Sangolle ja hän vakuutti minulle, ettei mitään ongelmia ollut ja että kaikki olisi hyvin kolme päivää sitten. Hän oli lumoutunut ja yllätyksekseni toisena päivänä mieheni soitti minulle. Olin hyvin yllättynyt, vastasin puheluun ja hän vain sanoi olevansa erittäin pahoillaan kaikesta tapahtuneesta, hän halusi minun palaavan hänen luokseen. Jos tarvitset apua, voit myös ottaa yhteyttä Dr.Sangoon
    1) Rakkausloitsuja
    2) Kadonneet rakkausloitsut
    3) Avioeroloitsuja
    4) Sitovat loitsut.
    5} Peniksen suurentaminen ja muut säädöt
    6) Purkamisloitsut
    7) Poista entinen rakastaja
    8.) Haluatko saada ylennyksen toimistossasi/arpajaisissasi
    9) Peniksen laajentuminen
    10) Raskausongelma
    jos sinulla on ongelmia, ota yhteyttä Dr. Sangoon hänen sähköpostillaan; spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mieheni jätti minut, kun olin kuudennella raskauskuukaudella. Rakastamme molemmat toisiamme ja se oli shokki minulle, ja se todella särki sydämeni ja masensi minut, yritin soittaa hänelle ja hänen linjansa olivat tavoittamattomia. Yritin tavoittaa hänet myös sosiaalisessa mediassa, mutta tajusin, että hän esti minut myös sosiaalisessa mediassa. Otin yhteyttä hänen vanhempiinsa ja he kertoivat minulle, että heidän poikansa oli sanonut, ettei hän rakastanut minua enää eikä halunnut nähdä minua, vaikka tiesi, että olin raskaana, ja he olivat myös yllättyneitä hänen teoistaan ​​ja päätöksestään, että he ei tiennyt mikä oli vialla. Itkin niin paljon ihmetellen, kuinka hän jättäisi minut syntymättömän lapsemme kanssa ja kuinka tulen toimeen ilman häntä, koska rakastan häntä niin paljon. Ennen kuin synnytin ja vauva oli vuoden ikäinen, mieheni ei vieläkään palannut tarkastamaan minua ja vauvaa, ja olin taas hämmentynyt. En tiedä mitä tehdä, olen menettänyt työpaikkani, eikä minulla ole rahaa hoitaa vauvaa. Olin kurja, en tiennyt mitä tehdä ennen kuin aloin etsiä apua Internetistä ja lukea upeita todistuksia Voodoo Lordista. Otin häneen yhteyttä sähköpostitse ja hän sanoi auttavansa minua, ja hän kertoi minulle, että toinen nainen manipuloi miestäni ja hän loitsi hänet. Voodoo Lord sanoi, että hän auttaisi minua murtamaan loitsun, jotta mieheni palaisi luokseni ikuisesti ja hän olisi jälleen minun. Hän kertoi minulle, että minun täytyy ostaa esineitä murtaakseni mieheni kipsin, ja annoin hänelle kaiken, mitä hän pyysi. Suurimmaksi yllätykseksi muutamaa päivää myöhemmin mieheni koputti oveen, joka näytti muutokselta ja tunteellisesta, oli ilmeistä, että hän juuri palasi tajuihinsa ja itki polvilleen anteeksiantoani. Kiitos Voodoo Lordille, hän on erittäin voimakas ja aito loitsuilija . Rukoilen, että hän elää pitkään jatkaakseen hyvää, luotettavaa ja aitoa työtään. Jos sinulla on ongelma, joka vaivaa sinua, ota yhteyttä tähän aidoon loitsuntekijään, hän voi auttaa sinua, hän ei petä sinua. Ota häneen yhteyttä sähköpostitse: voodooconnect60@gmail.com tai whatsappin kautta: +234 8097014925


    VastaaPoista
  46. Rakkaus on kaunista, kun on joku, joka täydentää sitä. Voodoo Lord on todellinen loitsuntekijä ja erittäin ainutlaatuinen ja voimakas mies, jolla on viisautta. En voinut tulla raskaaksi, koska minulla oli hedelmällisyysongelmia. Mieheni erosi minusta tämän takia. Olin niin huolissani, itkin aina ja ajattelin jopa itsemurhaa, mutta ystäväni esitteli minut Voodoo Lordina tunnetulle suurelle miehelle, joka myös auttoi häntä ratkaisemaan oman ongelmansa. Hän antoi minulle sähköpostinsa, otin häneen yhteyttä ja selitin kaiken. Hän vakuutti minulle auttavansa minua, ettei minun pitäisi huolehtia. Voodoo Lord toi ilon takaisin elämääni ja perheelleni, toi mieheni takaisin luokseni henkisillä voimillaan, teki minut raskaaksi, paransi sisareni syövän erityisillä voimillaan ja auttoi myös veljeäni voittamaan 1 miljoonan dollarin lotossa. Voodoo Lord on todella lahjakas ja erittäin hyvä mies, joka todella osaa tehdä työnsä. Ilman Voodoo Lordia elämäni olisi ollut raunioina. Paljon kiitoksia Voodoo Lord, en koskaan lakkaa puhumasta siitä, kuinka suuri ja voimakas olet. Sanat eivät voi ilmaista, kuinka hyvin olet tehnyt minulle ja perheelleni, ja uskon, että sanat riittävät kuvaamaan hyvää ja suurta työtäsi. Jos tarvitset henkistä apua, mikset juokse Voodoo Lordin luo, ota yhteyttä hänen sähköpostiinsa: voodooconnect60@gmail.com tai whatsapp +234 8097014925 tai Telegram +234 8097014925, niin hän auttaa sinua. Voodoo Lord on vaaraton, turvallinen ja luotettava, joten ota yhteyttä häneen nyt ratkaistaksesi ongelmasi.

    VastaaPoista
  47. Olin naimisissa monta vuotta ennen kuin se alkoi mennä rumaksi, minä ja mieheni riideltiin melkein joka kerta. Tilanne paheni, kun mieheni haki avioeroa. Hän muutti pois kotoa ja meni silti oikeuteen hakemaan avioeroa. Rukoilin ja yritin kaikkea, mutta silti ei hyvää tulosta. Läpimurto tapahtui, kun joku esitteli minut loistavalle loitsuntekijälle, joka lopulta auttoi minua. En ole koskaan ollut tällaisten asioiden fani, päätin vain vastahakoisesti, koska olin epätoivoinen ja minulla ei ollut vaihtoehtoja. Tämä voodoo-lordi rukoili erityisiä rukouksia ja muita asioita, joita hänen täytyi tehdä, kahden (2) päivän sisällä mieheni soitti minulle ja pyysi anteeksi kaikkia kärsimiäni henkisiä traumoja, hän tuli kotiin ja jatkamme elämäämme onnellisina loppuun asti. minkä ihmeen Voodoo Lord teki minulle ja perheelleni, uskoni häneen teki kaiken tehokkaammaksi. Uskon vahvasti, että jos joku tarvitsee apua, Voodoo Lord löytää aina ratkaisuja, jotka muuttavat varmasti tarinan parhaaksi. Yritä siis ylimääräistä vaivaa pelastaaksesi avioliittosi tai suhteesi, jos se todella on sen arvoista. Voit ottaa yhteyttä Voodoo Lordiin sähköpostitse voodooconnect60@gmail.com tai whatsappissa +234 8097014925

    VastaaPoista
  48. Haluan jakaa todistukseni maailman kanssa siitä, mitä aito loitsuntekijä nimeltä VOODOO LORD teki hyväkseni, tämä mies toi mieheni takaisin luokseni mahtavalla loitsullaan. Menin naimisiin mieheni kanssa muutama vuosi sitten, olimme hyvin rakastuneita, jonkin ajan kuluttua hän tajusi, etten voinut antaa hänelle lasta.

    Hän kertoi minulle, ettei voi jatkaa avioliittoa, rukoilin häntä pysymään siinä, että Jumalan aika on paras, mutta hän kieltäytyi ja jätti minut tuskalla sydämeeni.

    Aloin etsiä tapoja saada hänet takaisin, kunnes näin Internetissä paljon todistuksia VOODOO LORDista, kuinka hän on parantanut ihmisiä heidän erilaisista sairauksistaan ​​ja myös auttanut ihmisiä muissa samankaltaisissa ongelmissa, kuten minulla, saamaan rakkaansa takaisin.

    Kun lopulta otin häneen yhteyttä ongelmistani, hän teki asiansa ja paljasti minulle, että toinen nainen käytti rakkausloitsua miehelleni, siksi mieheni jätti minut.

    Hän käski minua olemaan huolissaan, että hän auttaa minua pääsemään jälleen mieheni kanssa yhteen, ja hän saa mieheni pitämään naisesta ja tuhoaa rakkausloitsun, jota hän käytti manipuloidessaan miestäni.

    Hän kertoi minulle kaiken, mitä meidän on tehtävä ja mitä minun on tarjottava ratkaisuun.

    Kun olin antanut hänelle sen, mitä hän tarvitsi rakkausloitsun heittämiseen mieheni kuvaan, jotta mieheni palaa luokseni, hän antoi minulle ohjeita, joista noudatin. Täsmälleen kolme (3) päivää sen jälkeen, kun hän mursi toisen naisen aviomiehelleni antaman loitsun, mieheni palasi kyyneleet silmissään ja pyysi minulta anteeksi vilpittömästi kaikkialla.

    Olin niin onnellinen ja otin hänet mielelläni takaisin. Kolmen (3) kuukauden yhdessäolon jälkeen minulta puuttui kuukautiskierroni kolmannella kuukaudella ja menin sairaalaan raskaustestiin ja tulos oli positiivinen, olin raskaana.

    Nyt olen onnellisempi, koska olen kolmosten äiti (kaksi poikaa ja yksi tyttö).

    VOODOO LORD jälleen kerran arvostan ja kiitän sinua siitä, mitä olet tehnyt hyväkseni. Jos etsit apua aidolta loitsulta, lähetä sähköpostia osoitteeseen VOODOO LORD / voodooconnect60@gmail.com tai kirjoita hänelle WhatsAppiin +234 8097014925

    VastaaPoista
  49. Hei, olen niin iloinen voidessani jakaa tämän, en silti voi kiittää teitä tarpeeksi voimakasta pappi Olaa,
    Mieheni lähti nuoremman naisen luo, koska en voinut synnyttää PCOS:n vuoksi. Olin niin järkyttynyt. Olin yksinäinen, itkin paljon, yritin jopa ottaa henkeni.
    Sitten noin 3 kuukautta sitten ystäväni kertoi minulle tästä suuresta miehestä pappi Adesta, joka auttoi häntä tekemään avioliitostaan ​​täydellisen.
    Menin nettiin ja tutkin hänestä lisää. En ollut liian varma, mutta päätin kokeilla häntä, hän sanoi minulle, että älä huoli, että kaikki tulee olemaan hyvin.
    Hän kertoi minulle kaiken, mitä minun piti maksaa, mikä oli kätevä maksu, ja minä tein ja hän teki työnsä ja lähetti minulle videotodistuksen ja käski minun odottaa 24 tuntia, että hän tulee takaisin.
    Odotin 24 tuntia, enkä soittanut eikä Shawn (mieheni) ilmestynyt. Tunsin itseni petetyksi, kun kello oli yli 24 tuntia.
    Kaksi päivää myöhemmin kuulin ovikellon varhain aamulla, ja suurimmaksi yllätyksekseni Shawn, mieheni ovella, pyysi minulta anteeksi pettämistäni.
    Olen niin onnellinen, koska meillä on onnellisempi elämä kuin ennen. Se ei lopu tähän, olen ylpeä voidessani sanoa, että olen 3 viikkoa raskaana. Kiitos paljon Priest Ade, olen ikuisesti kiitollinen.

    ota häneen yhteyttä sähköpostitse: drola.banjo@gmail.com
    WhatsApp +234 814 095 0088

    VastaaPoista
  50. Olen palannut entisen aviomieheni kanssa Dr.Pellarin avulla, paras loitsu verkossa ja suosittelen Dr.Pellaria lämpimästi kaikille apua tarvitseville!.. Haluan todistaa kuinka pääsin takaisin mieheni luo kun hän erosi minusta, olemme olleet yhdessä 3 vuotta, äskettäin sain tietää, että miehelläni oli suhde toisen naisen kanssa, ja kun kohtasin hänet, se johti riitoihin ja hän lopulta erosi minusta, yritin kaiken Voisin saada hänet takaisin, mutta turhaan, kunnes näin parisuhdefoorumilla viestin loitsuntekijästä, joka auttaa ihmisiä saamaan takaisin kadonneen rakkautensa rakkausloitsun avulla. Aluksi epäilin sitä, mutta päätin kokeilla sitä, kun otti yhteyttä tähän loitsunvalvojaan sähköpostillaan, ja hän kertoi minulle mitä tehdä, ja minä tein sen. Sitten hän teki minulle rakkausloitsun. 24 tuntia myöhemmin mieheni todella soitti minulle ja kertoi, että hän kaipaa minua niin paljon, niin mahtavaa!! Niinpä hän palasi samana päivänä, paljon rakkautta ja iloa, ja hän pyysi anteeksi virhettään ja minulle aiheuttamaansa kipua. Siitä päivästä lähtien suhteemme oli nyt vahvempi kuin se oli ennen, kaikki kiitos tohtori Pellarille. hän on niin voimakas, ja päätin jakaa tarinani Internetissä, että tohtori Pellarin todellinen ja voimakas loitsu rukoilee aina elääkseen pitkään auttaakseen lapsiaan vaikeina aikoina, jos olet täällä ja tarvitset exäsi takaisin tai aviomies muutti toisen naisen luo, älä itke enää, ota yhteyttä tähän voimakkaaseen loitsuun nyt. Tässä on hänen yhteystietonsa: Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen: drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Elämäni on täynnä onnea jälleen kerran Voodoo Lordin ansiosta. Se, mitä minulle tapahtui, en voi pitää omana tietonani, vaan kerron myös maailmalle, jotta ne, joilla on jotain ongelmia parisuhteessa tai avioliitossa, voivat tuoda takaisin rakkaansa ja olla jälleen onnellisia. Rakastajallani ja minulla oli vakavia ongelmia, jotka johtivat eroon, koska sen jälkeen elämäni ei ollut enää ennallaan. Yritin kaikin tavoin saada hänet takaisin, mutta ne olivat vain vaivanhukkaa ja ajanhukkaa. Mutta eräänä päivänä Internetistä etsiessäni törmäsin todisuksiin Voodoo Lordista. Otin häneen yhteyttä ja selitin hänelle ongelmani, ja olin hyvin yllättynyt siitä, kuinka hän onnistui saamaan rakastajani takaisin 48 tunnissa. Tämän elämässäni tapahtuneen suuren asian myötä päätin kertoa koko maailmalle siitä suuresta miehestä nimeltä Voodoo Lord. Niille, jotka tarvitsevat ratkaisuja ongelmiinsa, hän sanoi minulle, ettei hänen temppelissään ole mitään mahdotonta. Luotan häneen niin paljon, että jokainen, joka lukee todistukseni, jos tarvitset apua entisen kumppanisi takaisin saamiseksi tai haluat saada vauvasi, tai haluat saada suosion, ota ystävällisesti yhteyttä sähköpostitse - Voodooconnect60@gmail.com ... Whatsapp +234 8097014925

    VastaaPoista
  52. Haluan maailman tuntevan suuren miehen, jonka useimmat tuntevat voodoo-lordina ja jolla on täydellinen ratkaisu ihmissuhteiden, avioliittojen ja terveysongelmiin. Pääasiallinen syy miksi menin voodoo lordin luo, oli etsiä ratkaisua mieheni takaisin tuomiseen ja raskaaksi tulemiseen, koska mieheni jätti minut, koska en voinut tulla raskaaksi 14 vuoden avioliiton jälkeen. Luin äskettäin Internetistä muutaman todistuksen, jonka jotkut ihmiset ovat kirjoittaneet voodoo Lordista, ja olin erittäin tyytyväinen ja päätin pyytää apua. Hän teki työnsä täydellisesti pakottamalla mieheni palaamaan luokseni ja pyytämään anteeksi, muutamaa kuukautta myöhemmin tulin raskaaksi. Nyt olen ylpeä kaksosten, pojan ja tytön äiti, ja mieheni ei ole koskaan lakannut rakastamasta minua ja elämme hyvin onnellisina yhdessä. En voi lopettaa hänen nimensä julkaisemista Internetissä, koska hän on tehnyt hyvää työtä hyväkseni. Kaikkien hänen apuaan tarvitsevien tulee ottaa häneen yhteyttä sähköpostitse [voodooconnect60@gmail.com] tai lisätä hänet whatsappiin [+234 8097014925]  Voit ottaa häneen yhteyttä tänään ratkaistaksesi ongelmasi ja pysyäksesi onnellisena ikuisesti.

    VastaaPoista
  53. Hei kaikki, haluan käyttää tätä tilaisuutta kertoakseni teille erittäin hyvästä taikurista, joka tekee ihmeitä maagisilla kyvyillään. Hän tekee ihmeitä, kuten auttaa ihmisiä saamaan takaisin kumppaninsa, jonka he luulevat menettäneensä, hänen maagisella voimallaan voit saada ylennyksiä työpaikallasi ja niin monia ratkaisuja, joita et voi ennustaa. voit ottaa häneen yhteyttä hänen sähköpostiosoitteestaan chubygreat@gmail.com tai voit lähettää hänelle whatsapp-suoraviestin numerolla +2349056504566 hän on aina tavoitettavissa. Ja vakuutan teille, jotka olette yhteydessä häneen, ongelmanne on ohi. chubygreat on erittäin hyvä siinä, mitä hän tekee. Kiitos chubygreat hyvästä työstäsi

    VastaaPoista
  54. Elämään tulee erilaisia ​​kokemuksia. En tiedä millaisia ​​kokemuksia sinulla on, mutta tämä on minun tarinani, enemmänkin todistus. Olen iloinen voidessani kirjoittaa tämän, koska minulla on jälleen rauha avioliitossani ja kaikki on kiitos mahtavalle loitsuntekijälle nimeltä VOODOO LORD, hän on erittäin voimakas mies, joka auttoi sovittamaan kiistani minun ja mieheni välillä erittäin tehokkaalla ja aidolla rakkausloitsulla. . Mieheni lähti kotoa ja muutti toisen naisen luo seitsemäksi kuukaudeksi huolehtimatta minusta ja neljästä lapsestamme, olen taloudellisesti vakaa, mutta tarvitsen miehen huolenpitoa, hellyyttä ja vakaata perhettä. Pyysin häntä tulemaan kotiin useita kertoja, mutta mikään ei auttanut, pyysin jopa hänen vanhempaa sisartaan auttamaan minua anomaan häntä, mikä myös epäonnistui. Joten eräänä päivänä törmäsin erään naisen todistukseen, joka kuvaili, kuinka VOODOO LORD oli auttanut häntä estämään miestään eroamasta hänestä. Otin häneen yhteyttä ja selitin hänelle ongelmani, hän kertoi minulle, mitä tarvitaan aitoon ja erittäin tehokkaaseen rakkausloitsuun. Annoin kaiken, mitä hän tarvitsi, ja 24 tunnin kuluttua mieheni soitti minulle ja pyysi anteeksi ja kysyin, otanko hänet takaisin hänen tekojensa jälkeen, ja näin avioliittoni pelastettiin. Jos sinulla on jokin ongelma, jonka haluat korjata pikaisesti, älä epäröi ottaa yhteyttä häneen WhatsAppissa: +2348097014925, Sähköposti: voodooconnect60@gmail.com


    VastaaPoista
  55. Mieheni jätti minut toisen naisen takia ja minä jäin hämärään. Se tapahtui niin nopeasti ja muutamassa päivässä elämäni kääntyi ylösalaisin. Hän vain jätti minut kolmen vuoden jälkeen ilman sanoja. Otan yhteyttä tohtori Ilekhojieen hänen sähköpostinsa kautta ja hän lupasi suorittaa sovintorituaalin auttaakseen meitä palaamaan yhteen. Alle 48 tunnin kuluttua rituaalinsa suorittamisesta mieheni alkoi testata minua uudelleen ja tunsi olonsa kauhealta siitä, mitä hän juuri sai minut läpi. Hän sanoi, että olin hänen elämänsä tärkein henkilö ja hän tietää sen nyt. Avioliittomme on nyt vahva ja vakaa. Kiitos tohtori sovintorituaalista, jonka teit minulle. Sinä olet Jumala, joka on lähetetty palauttamaan rikkinäinen avioliitto. Suosittelen vilpittömästi tohtori Ilekhojiea kaikille, joilla on rikki avioliitto tai parisuhdeongelmia. Hänen sähköpostinsa: gethelp05@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Haluan kiittää erittäin ystävällistä ja voimakasta loitsua Casteria, joka toi takaisin entisen vaimoni, joka jätti minut, hän kertoi minulle haluavansa olla yksin ja jätti minut ja lapset. Olin järkyttynyt joka päivä, ajattelen jatkuvasti, kuinka eläisin ilman häntä jonain päivänä Olin verkossa, kun löysin tohtori Ige Ajayin. Sitten otin häneen yhteyttä, hän käski minun olla huolissani, hän tulee takaisin 48 tunnin kuluttua rakkausloitsun heittämisestä. Epäilin kuitenkin hieman, mutta tein vain kaiken, mitä hän neuvoi ja uskoin vähän. Suurimmaksi yllätykseksi seuraavana päivänä hän oli takaisin minulle, hän kertoi minulle olevansa surullinen, koska hän ei voinut tulla raskaaksi, koska olemme yrittäneet, mutta tohtori Ige Ajayi. Ratkaistiin myös, että hän on nyt 3 viikkoa raskaana, olen niin innoissani, että suosittelen häntä, että hän on voimakas ja voi auttaa sinuakin erilaisissa ongelmissa, lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen drigeajayi@gmail.com/WhatsApp {+2348130035939}

    VastaaPoista
  57. Hei rakkaat ihmiset, olen täällä todistamassa tohtori Okpan hyvyydestä, että hän toi rakastajani takaisin luokseni sen jälkeen, kun hän jätti minut kolmeksi vuodeksi, en löytänyt ketään jota todella rakastan niin kuin rakastan sulhastani, hänellä on tapa tekee minut onnelliseksi niin kuin kukaan muu mies. En voinut päästää irti hänestä ja jakamistamme suloisista muistoista, olen ollut emotionaalisesti uupunut viimeiset 3 vuotta. Mutta olen jälleen onnellinen, koska saan hänet vihdoin takaisin elämääni tohtori okpan avulla, sen jälkeen kun hänen voimakkaan loitsun. tuomaan rakastajani takaisin. Olen erittäin onnellinen tänään ja haluan kiittää tohtori Okpaa suhteeni palauttamisesta ja hymyn huulilleni saamisesta. Kiitos tohtori Okpa ja arvostan todella sitä, mitä teit hyväkseni. Määrään tohtori Okpan jokaiselle, jolla on parisuhdeongelmia tai parisuhdeongelmia, ottamaan häneen yhteyttä osoitteeseen okpatempleofsolution@gmail.com tai solunumeroon: +27653527813.
    Verkkosivusto: https://okpatempleofsoluti.wixsite.com/my-site-1

    Nimi: Rosa
    Maa: Italia

    VastaaPoista
  58. Waoh vihdoinkin sain Macin takaisin elämääni sen jälkeen, kun olen ollut niin monien loitsunpyörien huijauksena, mutta tohtori okpa sai hymyn huulilleni ja osoitti minulle loitsun voimat, sir, olet hieno mies, kiitos ja kunnia sinulle Tohtori okpa, ystäväni, haluan sinun auttavan minua kiittämään tohtori okpaa avusta, jonka hän antoi minulle tuomalla macin takaisin elämääni. voit tavoittaa tohtori okpan hänen sähköpostillaan: okpatempleofsolution@gmail.com tai solunumerolla: +27653527813 .

    Sacke Lance
    maa: Ruotsi

    VastaaPoista
  59. Nimeni on Patience Wallen, haluan kiittää mahtavaa tohtori Okpaa avioliittoni palauttamisesta ja siitä, että minulla on jälleen onnellinen koti. Viimeiset 6 vuotta mieheni jätti minut ja 2 lasta, eikä minun ole ollut helppoa huolehtia heistä yksin. Kaiken kokemani jälkeen olin niin onnekas, että sain yhteyden suureen tohtori Okpan kanssa, joka toi mieheni takaisin voimakkaalla loitsullaan, ja kun kirjoitan tätä todistusta nyt, mieheni on olohuoneessa lasten kanssa ja olemme kaikki. elää onnellisena. Haluan kiittää tohtori Okpaa siitä, mitä hän teki hyväkseni, ja suosittelen häntä kaikille, joilla on samanlaisia ongelmia avioliiton tai parisuhteen kanssa. Vakuutan teille, että tohtori Okpa palauttaa rakastajasi ja tekee sinut onnelliseksi. Tämä on tohtori Okpan yhteyshenkilö: okpatempleofsolution@gmail.com tai soita +27653527813

    VastaaPoista
  60. Hyvää päivää kaikille, minun nimeni on Benson Wins Iso-Britanniasta. Haluan kiittää suurenmoista tohtori Okpaa, joka palveli minulle maanpäällisenä jumalana yhdistämällä minut ja vaimoni, joka oli jättämässä avioeroa välillämme lyhyen väärinkäsityksen jälkeen. Mutta olin niin onnekas, että sain yhteyden tohtori Okpan kanssa, joka toi hänet takaisin luokseni ja sai hänet anomaan minua antamaan anteeksi ja hyväksymään hänet takaisin, ettei hän enää koskaan tee mitään satuttaakseen minua. Tämä on ihme, jota en koskaan opettanut, voisi tapahtua, koska vaimoni oli tosissaan avioerosta ja muutti jo pois kotoa. Nyt olen iloinen, että hän on palannut anteeksipyynnön kanssa ja nyt elämme onnellisina kuin koskaan ennen. Nyt haluan kiittää mahtavaa tohtori Okpaa vaimoni palauttamisesta. Olen iloinen voidessani jakaa hänen yhteystietonsa kaikille tällaista apua tarvitseville ja vakuutan, että tapauksesi ratkaisee tohtori okpa, johon voit ottaa yhteyttä osoitteella: okpatempleofsolution@gmail.com tai solunumerolla: +27653527813.
    Hänen verkkosivustonsa: https://okpatempleofsoluti.wixsite.com/my-site-1

    VastaaPoista
  61. Kun vihdoin löysin todistuksen tästä kirjailijasta Dr. Peter on auttanut monia ihmisiä saamaan takaisin rakastajansa ja rikkinäiset kotinsa, otin häneen yhteyttä, koska tyttöystäväni, jota rakastan koko sydämestäni ja hän rakastaa myös minua, mutta yhtäkkiä hän muuttui ja kääntyi minua kohtaan ja vihaaminen ei ole syy lähteä kotoa, ja myöhemmin kuulin, että hän asuu toisen miehen kanssa. Hänen käytöksensä oli hyvin outoa, kuin häntä manipuloitiin, hän esti minut kaikista kontakteistaan sosiaalisessa mediassa, enkä ole saanut häneen yhteyttä. Halusin saada tyttöystäväni takaisin. Elämä ilman tyttöystävääni on ollut minulle todellinen sotku, koska rakastan häntä niin paljon ja tiedän, että hänkin rakastaa minua. Olen hakenut apua hänen läheisiltä ystäviltään ja perheeltä, mutta minulla ei ole onnea saada häntä takaisin. Halusin dramaattisemman muutoksen ja ajattelin, että taika voisi olla ratkaisu. Keskustelee ratkaisusta tohtori Sangon kanssa, ja hän antaa minulle toivoa, että hän palauttaisi suhteeni takaisin, koska hän on jo perustanut minut. Olin varma siitä, että hän todella saisi tyttöystäväni tulemaan kotiin, ja hän teki! Mahtavaa, mitä tämä upea kirjailija on tehnyt hyväkseni, hänen apunsa on korvaamatonta! En tiedä mitä tekisin ilman tohtori Sangoa, joka tekee työnsä niin hyvin, hän on organisoitu ja erittäin toimiva, ja mielestäni hän on paras loitsuasiantuntija, johon voin luottaa kaikissa loitsuissa. Olen erittäin kiitollinen siitä, että hänen loitsunsa toimi. Jos tarvitset apua, lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen spellspecialistcaster937@gmail.com Vakuutan, että kaikki järjestyy puolestasi.

    VastaaPoista
  62. Hei kaikki, minun nimeni on Bally Iso-Britanniasta. Haluan kiittää erittäin hienoa miestä nimeltä tohtori Okpa, joka toi takaisin iloni, jota kaipasin 3 vuotta minun ja vaimoni eron jälkeen ja jättäen minut 2 lapsen kanssa. ovat olleet minulle erittäin vaikeita. En koskaan tiennyt, mikä minuun tuli, mikä sai minut anomaan avioeroa, ja siitä päivästä lähtien minulla on ollut onnellisuuden puutetta. Olen tehnyt kaikkeni saadakseni hänet takaisin omakseni, mutta tuloksetta, kunnes törmäsin, kuinka tämä suuri Mies nimeltä tohtori Okpa palautti jonkun avioliiton, johon en tuhlannut aikaa, vaan otin häneen yhteyttä ja yritin häntä. Voitko kuvitella, että tohtori Okpa teki ihmeellisen asian, kun vaimoni soitti minulle samana päivänä tarkistaakseen minut ja lasteni. Olin niin yllättynyt ja alle 48 tunnin kuluttua vaimoni tuli luokseni katsomaan lapsia. Siitä päivästä lähtien olemme tehneet asioita onnellisina ja hän on vihdoin taas palannut minulle vaimoni. En tiedä kuinka arvostaa tätä hienoa miestä nimeltä tohtori Okpa, että hän palautti iloni. Pyydän kaikkia, olen iloinen, että autat minua myös kiittämään häntä hänen yksityisen sähköpostinsa kautta: okpatempleofsolution@gmail.com tai soita +27653527813.
    Hänen verkkosivustonsa: https://okpatempleofsoluti.wixsite.com/my-site-1

    VastaaPoista
  63. Kahden vuoden rikkoutuneen avioliiton jälkeen mieheni jätti minut kahden lapsen kanssa. Minusta tuntui, että elämäni oli päättymässä, melkein tapoin itseni ja olin tunteellinen hyvin pitkään. Kiitos loitsun nimeltä Dr.Pellar, jonka tapasin verkossa. Eräänä uskollisena päivänä netissä surffaillessani löysin monia kokemuksia tästä taikapyörästä. Jotkut väittivät, että hän toi takaisin entisen rakastajansa, jotkut väittivät, että hän palauttaa kohdun, parantaa syöpää ja muita sairauksia, jotkut väittivät, että hän voi loitsuilla lopettaakseen avioeron jne. Olen myös törmännyt erääseen tiettyyn todistukseen, se oli noin nainen soitti Sonialle, hän todisti kuinka hän toi takaisin entisen rakastajansa alle 2 päivässä, ja todistuksen päätyttyä hän pudotti Dr.Pellarin sähköpostiosoitteen. Luettuani tämän kaiken, päätin kokeilla sitä. Otin häneen yhteyttä sähköpostitse. Lähetin hänelle sähköpostia ja selitin ongelmani. Vain 48 tunnin kuluttua mieheni palasi luokseni. Olemme ratkaisseet ongelmamme ja olemme vielä onnellisempia kuin ennen. Dr.Pellar on todella lahjakas mies, enkä lopeta hänen lähettämistä, koska hän on ihana ihminen... Jos sinulla on ongelmia ja etsit todellista ja aitoa loitsupyörää ratkaisemaan kaikki ongelmasi, ota yhteyttä Dr.Pellariin sähköpostitse osoitteeseen drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Nopea todistus siitä, kuinka sain rakastajani takaisin tohtori okpan avulla, hän toi takaisin tyttöystäväni, joka jätti minut 2 vuodeksi, 24 tunnin sisällä voimakkaalla loitsullaan. Suosittelen tohtori Okpaa kaikille, jotka käyvät läpi minkä tahansa suhdeongelman hänen kahvansa @dr_okpa sähköpostin kautta: okpatempleofsolution@gmail.com tai soita ja whatsapp +2765352713

    Nimi: Aira

    VastaaPoista
  65. Hello ladies and gentle men, my name is Tracy, I want to give thanks to the great Dr Okpa for bringing back my lover to me with his powerful spell. Am very happy to have my lover back to me again after he left me for 3 years. Am very happy now and you i would recommend the great dr okpa to anyone who need help and his email is okpatempleofsolution@gmail.com or call +27653527813

    website: https://okpatempleofsoluti.wixsite.com/my-site-1

    VastaaPoista
  66. Mieheni on hylännyt minut viimeiset kuukaudet ja kieltäytyy palaamasta, koska hän on juuri tapaaman naisen sylissä, joten olen kärsinyt ja se on ollut helvetin kova taistelu, mutta olen päättänyt tehdä tämän kaikin keinoin. , varmistaakseni, että mieheni ja minä palaamme yhteen kuten ennenkin, sitten menin verkkoon ja näin paljon hyvää tästä Dr.Pellarista, joka on loitsuntoivottaja. Joten minun piti ottaa häneen yhteyttä ja selittää hänelle ongelmani. Vain 48 tunnissa, kuten hän lupasi, mieheni tuli kotiin ja hänen käytöksensä palasi miehelle, jonka kanssa menin naimisiin. En voi kiittää tohtori Pellaria siitä, mitä hän teki hyväkseni. Ota yhteyttä häneen, jos sinulla on samanlaisia ongelmia. sähköposti Sähköposti: drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  67. TÄMÄ EI OLE VITSI. LOTAT SUUREEN DR DAWNIIN. Nimeni ovat LOANA CANGA Yhdysvalloista. Hieno tohtori DAWN on todella voimakas ja osaa tehdä työnsä täydellisesti. Ilman häntä en voinut kuvitella mitä olisi tapahtunut. Exäni riiteli aina kanssani ja hakkasi minua aina. Hän alkoi käyttäytyä oudosti ja hauskasti ja jätti minut ilman syytä toiseen tyttöön. Luulin, että kaikki toivo oli mennyt. Etsin apua Internetistä ja törmäsin Great Dr DAWNiin. Näin monia todistuksia hänestä. Olin iloinen ja otin häneen yhteyttä hänen sähköpostillaan ja kerroin hänelle, mitä oli tekeillä. Hän nauroi ja vakuutti minua rauhoittumaan, että hän auttaa minua ja että exäni tulee takaisin kerjäämään minua. Hän teki työnsä ja loitsi puolestani, ja 2 päivän kuluttua exäni tuli pyytämään anteeksi juuri niin kuin hän kertoi minulle. Nykyään asumme molemmat yhdessä ja olemme vieläkin rakastuneempia kuin ennen hänen lähtöään.
    Ota yhteyttä Dr DAWNiin kaikenlaista apua varten: sähköposti: dawnacuna314@gmail.com
    WhatsApp: +2349046229159

    VastaaPoista
  68. Suurin osa ihmisistä nykyään kärsii ja kokee kipua erilaisissa suhteissaan ja terveydestään, koska on vaikea päästää irti todellisesta rakkaudestaan, joskus teeskentelemme, että kaikki on hyvin, mutta se ei ole. Saadaksemme rakkaansa yritämme myös löytää iloa ja onnea vuosien varrella luomasi siteen kautta. Voodoo Lord on täällä auttamassa särkynyt sydäntä ja sairasta kehoa voimakkaillaan loitsuillaan. Hän pystyy palauttamaan rakkauden elämän, joka oli poissa. Hänen yhteystietonsa on voodooconnect60@gmail.com, Whatsapp +2348097014925. Suosittelen ihmisille, joilla on parisuhde- tai avio- ja myös terveysongelmia, ottamaan häneen yhteyttä mahdollisimman pian. Hän on myös auttanut ohjaamiani löytämään ratkaisuja omiin ongelmiinsa. Hän on niin aito ja rehellinen. Sinulla ei ole mitään menetettävää, kun otat häneen yhteyttä, joten hae apua nyt.

    VastaaPoista
  69. Kiitän aitoa ja voimakasta loitsuntekijä Voodo-lordia siitä, että hän toi rakastajani takaisin luokseni. Hän vain käski minun toimittaa tarvikkeita, joita hän tarvitsee, jotta loitsu olisi erittäin tehokas, ja minä toimitin tuotteet, hän kysyi joitain kysymyksiä ja minä vastasin. Kun hän oli vastaanottanut tavarat, hän kertoi minulle neljänkymmenenkahdeksan tunnin (48 tunnin) kuluttua, että alan nähdä hänen loitsun tuloksen, ja juuri niin tapahtui, kaikki hänen sanomansa tulivat täsmälleen niin kuin hän sanoi. olla. Voodoo lord on sanojensa todellinen mies. Ota yhteyttä häneen, jotta ongelmasi ratkaistaan ​​lopullisesti. Sähköposti: voodooconnect60@gmail.com
    WhatsApp: +234 8097014925

    VastaaPoista
  70. Azt akarom, hogy a világ megismerjen egy nagyszerű embert, akit a legtöbben voodoo lordként ismernek, és aki tökéletes megoldást kínál a párkapcsolati, házassági és egészségügyi problémákra. A fő ok, amiért elmentem a voodoo lordhoz, az volt, hogy megoldást keressek a férjem visszahozására és a teherbeesésre, mert a férjem elhagyott, mert nem tudtam teherbe esni 14 év házasság után. Nemrég olvastam néhány vallomást az interneten, hogy néhányan írtak a voodoo Lordról, és nagyon megörültem, és úgy döntöttem, hogy segítséget kérek. Tökéletesen elvégezte a dolgát, amikor rávette a férjemet, hogy jöjjön vissza hozzám és kérjen bocsánatot, néhány hónappal később teherbe estem. Most ikrek, egy fiú és egy lány büszke anyja vagyok, és a férjem soha nem szűnt meg szeretni, és nagyon boldogan élünk együtt. Nem tudom abbahagyni a nevének az interneten való közzétételét, mert jó munkát végzett értem. Bárki, akinek szüksége van a segítségére, vegye fel vele a kapcsolatot e-mailben [voodooconnect60@gmail.com], vagy vegye fel a whatsappon [+234 8097014925]. Még ma felveheti vele a kapcsolatot, hogy megoldja problémáit, és örökké boldog maradjon.

    VastaaPoista
  71. Koska kasvomme ovat erilaiset, ongelmamme ovat erilaisia, en tiedä, mitä vaikeuksia sinulla on, mutta haluan sinun tietävän, haluatko todella päästä eroon koettelemuksestasi. Sinulle on ratkaisu. Haluan esitellä yleisölle miehen nimeltä Dr Jazaza, hän on loitsu ja auttoi minua pelastamaan avioliittoni vuosi sitten. vaimoni lähti kotoa sanoen, ettei hän ole enää kiinnostunut liitostamme, se oli minulle shokki, koska en muista, että olisimme riidelleet, sitten sain tietää, että hän oli toisen miehen kanssa, pyysin häntä tulemaan kotiin olla minun ja lasten kanssa, mutta hän ei enää näyttelenyt itseään, huomasin myöhemmin, että mies, jonka kanssa hän oli, oli valtannut hänet viehätysvoimasta. Otin yhteyttä tohtori Jazazaan ja loitsu kumottiin kolmen päivän loitsun jälkeen, kun vaimoni palasi kotiin. Haluan sinun tietävän, että tohtori Okpa pystyy suorittamaan kaikenlaisia loitsuja. Ota häneen yhteyttä soittamalla/WhatsAppilla: +27653527813 tai sähköpostitse: okpatempleofsolution@gmail.com

    Nimi: Kalevi
    Maa: Suomi.

    VastaaPoista
  72. Olen ikuisesti velkaa suurelle tohtori Okpalle rikkoutuneen avioliittoni korjaamisesta sen jälkeen, kun mieheni jätti minut rakastajatarnsa luo 3 kuukaudeksi. En koskaan uskonut loitsuihin ennen kuin ystäväni esitteli minut hänelle. Aluksi olin skeptinen häntä kohtaan, koska kuulin paljon vääristä loitsuista, mutta jätin epäilykseni taakseni, sillä halusin epätoivoisesti saada mieheni takaisin ja tein sen mukaan, mitä hän käski minua tekemään. Nyt mieheni on palannut vain 48 tunnin sisällä yhteydenotosta. Elän taas onnellisina mieheni kanssa 6 kuukauden avioeron jälkeen enkä lepää ennen kuin hänet tunnetaan kaikkialla maailmassa. Hän on myös erikoistunut rahaloitsuihin, arpajaisiin, sairausloitsuihin E.T.C. Ota yhteyttä tohtori Okpaan nyt, hänen sähköpostinsa on okpatempleofsolution@gmail.com tai WhatsApp numerossa +27653527813

    Nimi: Alyssa

    VastaaPoista
  73. (TERVETULOA LORD SEA HENGELLISEEN TEMPPELIIN). Käytkö läpi elämän vaikeuksia, tarvitsetko ex-takaisin, rahaloitsua, kauneusloitsua, paluuloitsua tai mitä tahansa loitsua Haluatko rikkautta, onnea tai puolisoa E.T.C. hän on menetettyjen rakastajien asiantuntija, hän on auttanut niin monia ihmisiä ympäri maailmaa loitsumaan 1. tuomaan takaisin menetetty rakastaja 2. voittamaan rakkaasi sydämen 3. auttamaan naimattomia löytämään kumppaneita 4. olemaan naimisissa 5. rakastamaan vetovoimaa 6. Avioliiton ongelmat & avioero 7. Rakkausosio 8. munuaisongelmat ja kaikenlaiset sairaudet, tämä on ratkaisupaikkasi, johon voit ottaa yhteyttä whatsappissa (+2348158911896) Tai lähetä sähköpostia osoitteeseen: seawaydr22@gmail.com
    💯💯

    VastaaPoista
  74. Menin naimisiin koulupoikaystäväni kanssa, meillä molemmilla on kaksi yhteistä lasta. elimme hyvin vasta hänen äitipuolensa tuli käymään meillä. Viikon jälkeen, kun hän lähti, mieheni alkoi käyttäytyä hassulla tavalla minua kohtaan. Olin järkyttynyt ja yllättynyt, koska en koskaan tiennyt mitä tein väärin. hän kertoi minulle lopettavansa avioliittomme ja ottaa myös lapset mukaansa. koska tiesin, että mieheni ei ollut sellainen mies, jolla on paha sydän, minun piti vain etsiä ratkaisu ajoissa. näin törmäsin, ja DR WALE näki paljon hyvää todistusta hänestä. joten otin häneen yhteyttä ja kerroin hänelle kaiken, mitä minulle tapahtui. DR WALE kertoi minulle, että hän valmistelee minulle loitsun, ja hän pyysi minua hakemaan joitain esineitä, joista maksoin. Kun hän loitsi minulle, hän kävi ilmi, että mieheni äitipuoli oli kaiken avioliitossamme tapahtuneen takana. hän teki loitsun liian erillään minä ja mieheni, mieheni äitipuoli on nyt häpeissään. kaikki kiitos DR WALElle, joka tuli oikeaan aikaan auttamaan minua pois tästä sotkusta. DR WALE on sanojensa mukainen. sinäkin voit ottaa häneen yhteyttä, ja hän tuo onnellisuutesi takaisin. WhatsApp/Viber +2347054019402 TAI drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Mieheni pakkasi kotoa asuakseen toisen naisen luo, jonka hän tapasi verkossa, ja hän lähetti minulle avioeropaperit. En halunnut avioeroa miestäni kohtaan tuntemani rakkauden takia, en halua perheeni hajoavan. Epäilin, että nainen käytti loitsua mieheni sitomiseen, jotta hän ei voi palata perheensä luo. Etsin vinkkejä mieheni takaisin saamiseen ja törmäsin kommentiin, jossa sanotaan, että DR WALE auttoi häntä saamaan miehensä takaisin useiden kuukausien eron jälkeen ja otin DR WALE:n WhatsApp-numeron, joka oli kommentissa ja WhatsApp +2347054019402 kertoi hänelle ongelmastani ja hän vastasi minulle ja auttoi minua saamaan mieheni takaisin viikon sisällä ja juuri nyt mieheni on palannut kanssani ja hän on vielä rakastavampi ja välittävämpi. Voit myös ottaa yhteyttä DR WALEen saadaksesi apua hänen WhatsAppistaan/Viberillään: +2347054019402 tai sähköpostilla: drwalespellhome@gmail.com DR WALE on oikea henkilö, johon ottaa yhteyttä suhteesi tai avioliittoongelmiisi liittyen, ja hän auttaa sinua saamaan exäsi takaisin. erittäin iloinen saadessani todistaa hänen hyvästä työstään

    VastaaPoista
  76. Hei katsojat verkossa, olen täällä kertomassa todistukseni siitä, kuinka minua autettiin saamaan vaimoni takaisin. Olin huijari ja vaimoni sai minut kiinni useita kertoja. Yritin korjata itseäni ja joka kerta päädyin pettämään yhä uudelleen ja uudelleen. Luulen, että en tajunnut, mitä hän merkitsi minulle, ennen kuin hän oli jättänyt minut rauhaan. Aloin löytää tapaa saada hänet takaisin, mutta mikään ei näytä toimivan täydellisesti ennen kuin törmäsin artikkeliin DR WALEsta, joka auttoi monia ihmisiä maailmanlaajuisesti saamaan suhteensa takaisin. Otin häneen yhteyttä hänen WhatsApp-numerollaan +2347054019402 ja hän vakuutti minulle, että vaimoni tulee muutaman viikon sisällä takaisin luokseni voimakkaiden taikojensa kanssa ja maksoin jonkun euron työhön tarvittavista materiaaleista. Yllättäen vaimoni palasi kotiin muutaman viikon kuluttua sanoen rakastavansa minua edelleen ja vannoin, etten koskaan petä häntä enää. Kaikki kiitos DR WALE:lle. WhatsApp/Viber: +2347054019402 tai drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Genuine Hackers on paras ratkaisu varastetun kryptovaluutan palauttamiseen. He auttoivat minua saamaan takaisin kadonneet rahakkeet sen jälkeen, kun jouduin tietokalasteluhuijauksen uhriksi Telegramissa, jossa hyökkääjät pääsivät lompakkooni ja varastivat kaikki kolikoni. Genuine Hackersin avulla pystyin palauttamaan yhteensä 11,8 BTC:tä ja 6,479 ETH:ta 2 päivän kuluessa tapaukseni lähettämisestä. Ota yhteyttä GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM saadaksesi luotettavat ja tehokkaat palautuspalvelut.

    VastaaPoista
  78. Ei ole ongelmaa ilman ratkaisua, mutta vain jos etsit apua oikeista paikoista. Minulla oli kauhea sotku avioliitossani, koska mieheni jätti minut toisen naisen takia 5 vuoden avioliiton jälkeen ja järkyttävää on, että meillä ei ollut minkäänlaista väärinkäsitystä, tiesin heti
    jotain oli vialla, koska pyysin häntä tulemaan kotiin, mutta hän kieltäytyi ja käyttäytyi minulle oudosti, tämä sai minut etsimään apua ja olin onnekas, kun löysin netissä loitsuntekijän yhteystiedon, jonka mies pudotti, joka kirjoitti kuinka voodoo lord auttoi häntä voittamaan paljon arpajaiset. Otin yhteyttä voodoo lordiin ja selitin hänelle tilanteeni, hän kysyi minulta kysymyksiä joihin vastasin oikeat vastaukset, annoin hänelle myös rahaa ostaakseen tavaroita, joita hän käyttää työhönsä ja kolmen päivän loitsujen jälkeen pääsin kotiin töissä ja tapasin mieheni kotona yrittäen jo leikkiä minulle mukavaa ja suloista. ota yhteyttä häneen Whatsapp: +2348097014925 tai sähköposti: voodooconnect60@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Joskus avioliitoissamme tapahtuu paskaa, mutta se ei aina kestä, kun yritämme korjata sen. Minulla oli ongelmia avioliitossani. Se oli kauhea kokemus, että melkein menetin avioliittoni Kun vastaan ​​puheluihin töistä, yritin saada hänet ymmärtämään, että he ovat vain työtovereitani. Hän ei koskaan uskonut minua. Se oli kaunis avioliitto, enkä voinut edes kuvitella eroavani avioliitostani. Minun piti pyytää voodoo lordilta apua. Selitin hänelle tilanteen ja tietysti hän auttoi minua, hän valmisteli minulle rakkausloitsun ja vakuutti minulle turvallisuudesta, mieheni lopettaa avioeron ja rakastaa minua uudelleen. Siksi olen täällä kertomassa ihmisille voodoo lordin ihmeistä ja siitä, kuinka hän auttoi minua pelastamaan avioliittoni. Jos sinulla on avioliitto tai jokin muu ongelma, voit tavoittaa hänet WhatsAppin kautta +2348097014925 tai sähköpostitse voodooconnect60@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Minulla ei ole koskaan ollut sukupuolitautia (sukupuolitauti), enkä ole koskaan harrastanut suojaamatonta seksiä. Minulla oli kuitenkin poikaystävä, jolla oli tuolloin huuliherpes. Suoraan sanottuna oletimme, että se oli vain paikka, koska emme koskaan saaneet tietää HERPES:stä tähän asti. Harrastamme suuseksiä, ja siitä syystä sain HERPESin. Luojan kiitos, että löysin verkosta voodoo lordin, joka loi hyvinvointiloitsuja ja valmisti minulle myös yrttilääkkeen, jota otin vain 14 päivää uskossa. Sitten kun aloin huomata kehossani muutoksia, menin sairaalaan tarkastukseen ja varmistin. että paranin täysin HERPES:stä (herpes-negatiivista). Hänen lääkkeellään ei ole HAITTAVAIKUTUKSIA, lääkkeitä käytettäessä ei ole erityisruokavaliota, voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostilla: voodooconnect60@gmail.com ja myös whatsappissa +234-8097014925 niin saat kaikki terveysongelmasi ratkaistua.

    VastaaPoista