Ne puhuivat kaikki kolme muuta joistakin omista, hulppeista ja ah niin hauskoista reissuistaan, joista minulla ei tietenkään ollut mitään käsitystä. Niinpä, kun he muistelivat Oulussa käyntejään 30 minuuttia putkeen, meikä vain naukkailee sangriaa ja miettii, mitä hittoa mä täällä edes teen.
Tuntuu, että ne muistivat mun olemassaolon vasta, kun tarjoilija kysyi laskuista ja sangrian osuus piti jakaa. Siihen asti mun rooli koko ravintolassa oli ollut lähinnä sekoilureissujen hypetyksen kuuntelu ja satunnainen hyväksyvän huvittunut hymähtely asioille, joille mä en edes olisi halunnut hymähdellä.
Koko illan minulla oli olo, että olen vain ylimääräinen pyörä tässä ketjussa. Niillä oli kaikilla omat juttunsa, ne jutut, joita ne olivat aiemmin keskenään tehneet - mutta jonkunhan niitä oli kuunneltava, jotta yrjöäminen särkänniemen tornadon jälkeen kuulostaisi vähän päheämmältä tarinalta. Mutta kun mä olin alkuillan kuunnellut niiden hypetystä milloin mistäkin, musta alkoi tuntua tyhmältä vain istua siinä ja kuunnella. Kellään ei selvästikään ollut mitään sanottavaa minulle. Tai no, Hanna, eräs tuttuni, jota ei oltu kutsuttu tähän illanviettoon eräässä ravintolassa, sattui kävelemään ohi. Hän heitti tietysti kaikkien nykyisen vakiokysymyksen ilmoille: ai mooi millos sä lähdet sinne? onks sulla jo kämppä, millon sä muutat?
Johon minä vakioveikaten että en tiiä, ei, en tiiä.
Tämän jälkeen, kun Hanna oli mennyt, muut muistivat ehkä hetkeksi kohteliaisuussäännöt ja lörpöttelivät mielenkiinnottomasti turhia kanssani. Järkyttyivät kovista vuokrista. Kysyivät, millä mä kulkisin välimatkat, autollako. Järkyttyivät bensan hinnasta. Ja senkö takia minä illastin heidän kanssaan? Piupau.
Kun pakollinen mitä tolle kuuluu - osio oli käyty, ne jatkoivat taas omien matkojensa muistelua ja uusien suunnittelua. Mä mietin, että jos mä olisin kutsunut jonkun kaverini mukaan, en mä kehtaisi hänen seurassaan alkaa suunnitella matkoja ja reissuja muiden kanssa, kun häntä ei otettaisi mukaan. Mutta ei. Ei ne friidut koskaan välitä, kuka kuulee ja mitä luulee. Ne suunnitteli Baleaarien matkoja kolmelle, vaikka meikä istui siinä niiden vieressä, mutta eihän minua toki haitannut. Ne meni booking.com katsomaan pakettimatkoja kolmelle. Eihän siinä. Tuon kombinaation kanssa mä en olisi oikeasti edes halunnut yhtään minnekään.
Kun laskut on tasattu ja taksijonoon raahustettu ne ei taaskaan tunnu muistavan minua. Vaikka mä yritän keskustella muistakin aiheista, ne palaavat aina "sisäpiiri"juttuihinsa.
Iltaa ei kuitenkaan pilaa vielä 3 urpoa kaveria. Sellaista mä olen sietänyt koko elämäni ja kai sitä täytyisi olla kiitollinen, että mut ylipäätään kutsuttiin mukaan, vaikkakin vain maksamaan osa sangriakannusta.
Illan pilaa ex-mieheni (niistä viimeisimmän) näkeminen myöhäisillassa. Mä näen sen erään ravintolan terassilla, erään muka-kaverinsa kanssa. Muka-kaverilla tarkoitan erästä vosua, jonka kanssa hän puuhaili jo minun kanssa ollessani. Väitti aina olevansa kyseisen naikkosen kanssa pelkkä hyvä kaveri, mutta kappas vaan, istui siellä niin romanttista iltaa mongoliavosunsa kanssa, heti kun en ole enää näkemässä.
Mies mongoliavosuineen sai mieleeni muistoja idiooteista miehistä. Miksi hänkin edes koskaan seurusteli kanssani, jos halusi kuitenkin koko ajan jonkun toisen?
Paskaa.
Ja kun kysyin, mies väitti olevansa Powerparkissa tyttärensä kanssa.
Tuplapaskaa.
Silloin mä kiitin itseäni siitä, että olen menossa pois.
Mä en enää halua olla mikään näkymätön sangrialaskun tasaaja tai vosunkorvaaja ihmisille, joiden pitäisi välittää musta oikeasti.
Boo-hoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti