Ensinnäkin, olin vielä aika järkyttynyt ex-miehen puuhista, eikä totta puhuen olisi porukoiden järkkäämät semi tekopyhät perhepäivällisillalliset hirveästi kiinnostaneet. Mutta kun velipoika friiduineen oli tulossa mukaan niin olihan minunkin sitten pakko.
Niinpä, kello 18.13 meikä istuu porukoiden olohuoneessa kuuntelemassa äidin lempipuheenaihetta: minun epäonnistumisiani (tällä kertaa se, että minun pitäisi jättää eropaperit niin asuntoon kuin töihinkin ja siitähän se mutsi tietty vallan riemastui) ja tuskissani kirosin veljeäni friiduineen, jotka eivät ikinä olleet ajoissa.
Kauhunhetket eivät toki tähän loppuneet. Veljen friidu nimittäin teki anteeksiantamattomat ja möläytti porukoiden kuullen, että "voi maaaaren " - se määkäisi silleen todella määkäisten - "harmi ettei sinun ja *sesanoomiehenkokonimen* jutusta sitten tullut mitään.."
Tässä vaiheessa mulla menee pestopastat henkitorveen ja mä mietin, että jes, tämähän se tästä puuttuukin. Koska äiti siihen vallan innostuneena tietysti haluaa alkaa setvimään, että kuka *miehenkokonimi* - johon friidu toki, että aaaaaaai -se määkii taas- en mä tiennytkään että te ette tienneet, se mutisee äidille kuin joku unelmaminiä ja mä voisin potkaista sen ulos näiltä perhepäivällisiltä ihan saman tien.
Ja koska kissa on nostettu pöydälle (enkä mä tarkoita nyt friidua) niin onhan se asia sitten käytävä läpi koko suvun ja sukuunkuulumattomien voimin (ja nyt mä tarkoitan friidua.)
Ainoa, jota koko soppa ei liiemmin kiinnostanut, oli isä, joka tuijotti koko päivällisen ajan mitä lie maksukanavalta tullutta urheilua, ja kerrankin mä olin kiitollinen siitä, että sitä kiinnosti enemmän minkä lie chelsean kuin oman tyttärensä asiat.
No, vaikka mä kuinka kuvittelinkin, homma menisi vielä pahemmaksi.
Kello 19.30, päivällisillallisten loputtua jonkun oli tietty tiskattava ne hienot posliiniastiat, joita ei saanut laittaa koneeseen - ja kukas muu kuin meikä -niihin hommiin joutui. Veli friiduineen meni tietty viihdyttämään isää, vaikka isällä oli chelsipeleineen enemmän viihdykettä kuin edellä mainittu kaksikko voisi koskaan tarjota. Niinpä, meikä, perheen nuorimpana, pantiin tietty tekemään kaikki paskaduunit, kuten tiskaus, pöydän kattaminen ja kahvin keitto ja jnejnejne. samaan aikaan kun muut viihdyttävät toisiaan olohuoneessa minun asioistani keskustellen.
Ja kävi niinkin, että meikä siitä suivaantuneena kolhaisi erästä ah-niin-arvokasta kermakannua vähän kovempaa ja siihen tuli ihan minimaalinen särö. Siis oikeasti; ei sitä edes huomaisi, jos ei tiedä mistä etsiä. Mutta mutsi kyseisen pienimuotoisen kolauksen kuultuuan oli valmis jopa jättämään suosikkipuuhansa kesken, meikäläisestä juoruamisen nimittäin, ja ryntäämään keittiöön saman tien kun pieni klinksklanks sieltä kuului.
Tämän jälkeen mulle ärjyivät toki ensin mutsi: 'maaaaaaareeeeen!!!! siiis tuo oli arabian kippo!!! arabian!!!!!!' se paasaa ja mä nielen kaiken kuten 15 vuotta sittenkin. Sen jälkeen faija toki yhtyy mukaan suosikkipuuhaansa, valittamiseen, ja ärjyy mulle ettei kuule säätilaa, kun minä huudan koko ajan. Aijaa? Öö että säätila? No sorry dad, mutta eihän niitä tulekaan kuin 30 kertaa päivässä ja onhan se toki maailmanloppu jos yksi jää kuulematta etenkin kun tv on sellainen keksintö, jossa näkyy myös se kuva.. Ja kaiken lisäksi se en edes ollut minä, joka huusi, vaan mutsi joka suivaantui kalliimman arteensa kaltoinkohtelusta.
Tämän jälkeen kaikki edellämainitut olivat sanoinkuvaamattoman pahalla tuulella. Mikä syy faijallakin siihen muka oli; säätilan menettäminen? No, se on vain niin tyypillistä tässä perheessä, pistää kaikki paska minun syykseni, koska itsehän niissä ei ole mitään vikaa.
Siinä vaiheessa, kun mutsi alkaa piilovihjailemaan naimisiinmenosta veljelle friiduineen, mä viimeistään putoan keskusteluista pois. Istun hiljaa sohvalla, kuten aina ennenkin, en kuulu niiden maailmaan, vaan tuijotan jotain tusinasontaa maikkarilta, kun muut pohtivat täydellisiä elämiään sisällyttämättä minua niihin.
Ja silloin mä kiitän itseäni taas siitä, minkä valinnan tein. Muuttaa pois täältä. Pois näiden ihmisten luota, joille mä en koskaan ole ollut kuin rasite, syntipukki tai tyhjänpäiväisen juoruilun kohde. Todella hauskaa.
Kiitos ruuasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti