Viimeinen viikkoni täällä. Niinpä aion viimein päästää irti aivan kaikesta siitä, mikä muistuttaa mua jostakin sellaisesta, mikä saa minut masentumaan tai surulliseksi. Luovun tavaroista, jotka saavat pintaan liikaa muistoja luokkaa: tuo paita mulla oli kun näin jessen ekan kerran ja se kehui sitä - koska mä en enää halua roikkua niissä muistoissa, joiden tolkuton jankkaus ei tuo elämääni enää mitään.
Poistan ne kappaleet puhelimestani, jotka muistuttavat jostain ikävästä menneisyyden tapahtumasta, lopetan niiden asioiden vatvomisen. Minä ansaitsen parempaa kohtelua niiltä ihmisiltä, ja jos he eivät sitä pysty minulle tarjoamaan, he eivät enää kuulu elämääni. Hirveän kauan multa kesti tajuta se, mutta jokainen ihminen, minäkin, ansaitsee arvostusta. Ei ole ihan sama, miten muut sinua kohtelevat. Ei ole ihan sama, soittiko hän sinulle vai jättikö hän sinut kahden päivän kuluttua, koska totuus on, että sinä ansaitset parempaa kohtelua. Jos joku ei sitä ymmärrä, hän ei ole osa elämääsi.
Oon miettinyt samaa, sen rajan vetäminen (siis siihen mitä sietää ja mitä ei) on vaan ihan älyttömän hankalaa. Aina sitä ajattelee, et olen itse vain hankala ja kyllä toi vielä tajuaa olleensa mulkku ja pyytää anteeksi. Sitten jos valitan huonosta kohtelusta, saan kuulla olevani kitisijä ja valittavani joka asiasta -.-! Pelko kytee siitä, että entä jos en löydä koskaan ketään parempaa miestä.. Tai ylipäänsä ketään. Mun tuurilla jos jätän, niin en itse löydä tosiaan ketään ja miehestä kuoriutuu oikeen unelmakäytöksinen ja itse olen pohjalla.. Ohhoh, sori avautuminen kommenttiboksiisi :D. Piti vaan todeta, että samat fiilikset.. Kun vaan osais päättää mitkä asiat ja esineet ja ketkä ihmiset vaan deletois..
VastaaPoista