välinpitämättömät ystävät

Jotenkin ironista, että kaikki haluavat nähdä minua juuri nyt, juuri nyt, kun olen lähdössä pois ja minulla on viikko aikaa nähdä niitä. Missä ne ihmiset olivat kuukausi tai vuosi sitten? Ei minulle kukaan silloin soitellut, mutta jostain syystä ne haluavat annoksensa niin sanottua ystävyyttämme kun sitä vielä on tarjolla. Ja minusta tuntuu vähän oudolta, että vaadittiin muutto, että ne tajusivat mun olevan oikeasti olemassa. Olinko minä niille tätä ennen sitten vain yksi nimi listassa, kaikkien niiden tärkeämpien jälkeen, kun minulle ei koskaan soitettu? Jos olisin ollut niille niin merkittävä tai tärkeä, kai ne olisivat ottaneet yhteyttä jo ennen kuin se olisi liian myöhäistä. Vasta uutinen poislähdöstäni saavutti ne, ne kenties kokivat velvollisuudekseen sanoa ne kolme sanaa, ne kolme maagista sanaa: pitäs kyl nähdä.

Mutta ei mun aikani enää mitenkään riitä kaikkien näkemiseen. Minulla on tavarat pakattavana, asunto siivottavana, auto tankattavana, hankintoja tehtävänä ja yhtäkkiä normaaliin verrattuna kymmenkertainen ihmismäärä tavattavana. Jostain syystä ne hyvänpäiväntutut muistivat olemassaoloni nyt, eivätkä pari kuukautta sitten, mutta mieluummin minäkin sitten kulutan viimeiset päiväni sellaisten ihmisten seurassa, joille olen koko ajan ollutkin olemassa.

Nyt kun minulla on vain viikko aikaa, minä en mitenkään pysty ravaamaan niiden kaikkien kanssa kahveilla tai jeesustelemaan, miten ihmeessä me ei olla nähty aiemmin tai useammin. Ei se nimittäin koskaan minusta ollut kiinni. Minä olisin tavannut niitä mielelläni jo aiemmin, minä otin yhteyttä, mutta niillä oli aina jotain tärkeämpää, eivätkä he koskaan palanneet asiaan, vaikka tekopyhästi lupasivat. Minä olin kyllä täällä koko ajan, mutta ne kiinnostuivat ja muistivat seurani vasta nyt.
Kaikkein surullisinta on, että kun he kuitenkin tiesivät lähdöstäni, mikseivät he ottaneet yhteyttä jo ennen ihan viimeisimpiä päiviä? Mikseivät he ottaneet yhteyttä jo elokuun alussa, kun minulla olisi ollut aikaa - mutta ehkä yhteydenotoista ja niiden jäämisestä pitäisi päätellä jotain. Jos minua lykätään viimetippaan, en koskaan olekaan ollut heille mitään. Ne tiesivät jo hyvissä ajoin, että ennen syyskuun alkua minä häviäisin maisemista, mutta eivät aiemmin sitten välittäneet. Nyt kun juttu muutostani leviää, ne ehkä oikeasti sisäistivät sen, etten minä ole täällä enää kahden viikon päästä. Ne kuitenkin tiesi mun lähtevän, mutta heillä oli aina aiemmin jotain tärkempää, ja se kertoo ns. ystävyydestämme kaiken.


Ihmiset kysyvät minulta, miksei me olla nähty useammin. Mutta hei.
Minä olin täällä koko ajan. Kysykää itse itseltänne, missä te olitte vuosi sitten.
Niitä, joille mä en ollut olemassa vuosi sitten, mä en välitä nähdä tänäänkään.
Me olemme eläneet erillämme ihan onnistuneesti tähänkin asti - tapaamatta lähes ikinä ja vaihtamalla kahden minuutin kuulumiset kassajonossa aina kerran vuodessa
- miksi me sitten muuttaisimme tätä hyväksi todettua tapaa ystävyydestä?
Kyllähän se riitti teille aiemminkin.