Viimein.. Meinasi jo loppua toivo, vaikka mikään unelmien täyttymys tuo uusi kämppä ei kyllä ole, mutta täytyy olla kiitollinen siitäkin jonka sain, sillä kaikille sitäkään iloa ei ole suotu.
Nyt vain tuntuu turhalta (vaiko turhauttavalta) odottaa muuttoa. Mä en voinut irtisanoutua nykyisestä asunnostani ennen kuin sain tietää, milloin saan uuden, joten tässä sitä ollaan vielä ainakin viikko, ehkä jopa kaksi, sillä nykyinen sopimus kattaa vielä elokuun. Toisaalta mä haluaisin vain nyt heti lähteä täältä pois, mutta koska maksan vielä tästä kuusta, se tuntuu vähän rahanhukalta, pitää tätä kämppää sitten ihan tyhjänä elokuun loppuun asti, ja kun uuden asunnon sopimustakaan ei vielä ole lopullisesti tehty.
Haluaisin niin kovasti jo pakata kaikki tavarat, järjestellä ne, purkaa ne uuteen asuntoon - siitä vain tulee sellainen uuden alun fiilis - tyhjä kämppä, kaikki on mahdollista.. Jotenkin taas epätodellinen olo; mä olen edelleen vielä tässä entisessä asunnossani seuraavan viikon - ei tämä tunnu siltä, että mä olisin lähdössä mihinkään! Kaikki on ihan kuin ennallaan, mikään tavara ei viittaa siihen, että kohta ne kaikki olisivat monen sadan kilometrin päässä kotoa.
Mutta sitten mulla on uusi koti. Vaikka en mä tiedä, ajattelinko mä tätä nykyistäkään kotina, mutta tuntuu oudolta puhua siitä uudesta asunnosta, se on niin kaukana - jotenkin tavoittamattomissa- ja tuntuu siksi jotenkin epätodelliselta. Ei sitä näe, ei siitä kuule mitään, periaatteessa siitä ei ole mitään todisteita - ei mulla ole yhtään sellainen olo, että se on mun.
Sen takia mä vain haluaisin hävitä täältä nyt heti mahdollisimman pian ja nopeasti, että mä pääsisin kiinni siihen uuteen elämään. Nyt musta tuntuu vain jumittavalta jumia tässä hetkessä, koska mä odotan niin kovasti tulevaa.
Ja niin, en mä jotenkin osaa ajatella sitä, tajuta sitä, että mä ihan oikeasti en asu täällä enää kuukauden päästä. Mikään ei viittaa siihen nyt, joten tuntuu ihan absurdilta, että kuukauden päässä mä näpyttelen konetta ja haen postia ihan eri osoitteessa. Miten asiat sitten on? Onko se sellainen elämä, josta mä olen haaveillut? Kadunko mä päätöstäni? Mitä mulle tapahtuu?
Mutta nyt mä en voi kuin odottaa viimeistä tuomiota (sopimuksen lopullista allekirjoittamista ja avainten saantia) ennen kuin mä pääsen kokeilemaan. Yrittämään.
Ja varmasti tulee vielä hetkiä, jolloin mä olen niin tyytyväinen, etten jäänyt tähän nykyiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti