Niinpä, uuden kokeilun myötä minä olen lähdössä saman porukan kanssa myös yöelämään tänään illemmalla (vaikka ei välttämättä kauheasti olisi alkuun innostanutkaan). Mutta kuka tietää, mistä jään paitsi, jos en lähtisi? Meillä voi olla kauhean kivaa, kauhean tylsää tai koko ilta voi päättyä katastrofiin, mutta ei sitä tiedä ennen kuin kokeilee. Jokainen kokemus on arvokas ja jokaisesta kokemuksesta voi ottaa opiksi. Päätin yrittää pysyä tässä viikon; en peru tai torju mitään suorilta, ajattelematta, vaan jos suinkin mahdollista, niin yritän sanoa uusille ideoille, ehdotuksille ja kaikelle mahdolliselle (kohtuuden nimissä tietenkin) kyllä.
Aiemmin olen aina ollut vähän sellainen, että jos minua ei huvita jokin, sanon heti ei. Jos väsyttää tai laiskottaa, kaikki jää tekemättä ja kokeilematta. Mutta nyt haluan muutosta siihen, minä yritän verkostua uusiin ihmisiin, ja sitähän tekee vain olemalla itse aktiivinen.
Jos minulle seuraavan viikon aikana ehdotetaan käyntiä museossa, uudessa ravintolassa tai jooga-tunnilla, aion sanoa kyllä. Jos joku kaipaa seuraa ruuanlaittoon, projektin tekoon tms. ja kysyy minua, niin enää en aio sanoa ei, vaikka omakin ruoka olisi laittamatta tai projekti tekemättä. Jos joku ehdottaa jotain kreisiä, se olen nyt minä, joka on ensimmäisenä mukana. Enää se en ole minä, joka pyörittelee silmiä ja livistää paikalta ennen kuin tulee pakotetuksi mukaan johonkin tyhmään.
Sen tiedän, että helppoa se ei tule olemaan. Mielestäni ihmisen pitäisi kuitenkin haastaa itseään päivittäin. Yrittää tulla toimeen myös oman mukavuusalueensa ulkopuolella, vaikka se aluksi kauhealta tuntuukin. Vähitellen voi kuitenkin käydä niin, että epämukavuusalueista tulee ihan selvitettäviä juttuja, joita ei enää tarvitse pelätä tai vältellä.
Ja minun mielestäni Harry Potter -teemabileet eivät olisi lainkaan pöllömpi idea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti